Olen 20-vuotias nainen ja olen kärsinyt puhelinpelosta teini-ikäisestä lähtien. Jopa ystäville soittaminen alkaa olla hankalaa. Puhumattakaan sitten virallisemmista puheluista yms.
Puhelimeen vastaaminenkin on lähestulkoon yhtä helvettiä, ja useimmiten jätänkin vastaamatta, jos en ole varma että asia on tärkeä. Tämän johdosta olenkin menettänyt lukuisia ystäviä ja saan aina kuulla ystäviltäni vittuilua tyyliin " On se niin KIVA että sä viitsit jopa vastata puhelimeen taas vaihteeksi" ja " Kato, joku vastas jopa puhelimeen"
En tiedä pitäisikö noita nyt niin vakavasti ottaa, mutta tuntuu aika kurjalta kuulla tuollaista ystäviltä. Vielä kurjempaa on se, että kun olen vilpittömän vahingossa ollut vastaamatta puhelimeen ( OIlut suihkussa/puhelin ei ole ollut mukana) On sitten sadellut juuri näitä " Kiva että vastaat" - viestejä.
Toinen juttu mitä kammoa, on nämä pari tuntiset maratonipuhelut, joita osa ystävistäni harrastaa. En vain osaa puhua puhelimessa, kun en näe toisen reaktioita ja kasvojen ilmeitä. Tulee ahdistava olo ja vastailenkin sitten ystäville hyvin lyhytsanaisesti -> Soittaja suuttuu, kun "mua ei kiinnosta toisten asiat pskan vertaa"
Huoh, pitäisi varmaan hakeutua hoitoon.
Puhelimeen vastaaminenkin on lähestulkoon yhtä helvettiä, ja useimmiten jätänkin vastaamatta, jos en ole varma että asia on tärkeä. Tämän johdosta olenkin menettänyt lukuisia ystäviä ja saan aina kuulla ystäviltäni vittuilua tyyliin " On se niin KIVA että sä viitsit jopa vastata puhelimeen taas vaihteeksi" ja " Kato, joku vastas jopa puhelimeen"
En tiedä pitäisikö noita nyt niin vakavasti ottaa, mutta tuntuu aika kurjalta kuulla tuollaista ystäviltä. Vielä kurjempaa on se, että kun olen vilpittömän vahingossa ollut vastaamatta puhelimeen ( OIlut suihkussa/puhelin ei ole ollut mukana) On sitten sadellut juuri näitä " Kiva että vastaat" - viestejä.
Toinen juttu mitä kammoa, on nämä pari tuntiset maratonipuhelut, joita osa ystävistäni harrastaa. En vain osaa puhua puhelimessa, kun en näe toisen reaktioita ja kasvojen ilmeitä. Tulee ahdistava olo ja vastailenkin sitten ystäville hyvin lyhytsanaisesti -> Soittaja suuttuu, kun "mua ei kiinnosta toisten asiat pskan vertaa"
Huoh, pitäisi varmaan hakeutua hoitoon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta harva jaksaa kaksituntusia puheluita muutenkaan. Ei hoidosta varman haittaakaan ole, mahtaako olla hyötyäkään. Sun kannattaisi listata asiat, minkä vuoksi et vastaa ja sitten koettaa etsiä niiden sijaan positiivisia asioita. Sillai eheytyminen alkaa. Jos saat positiivisia asioita enemmän kuin negatiivisia niin siitä saat myös voimaa toimia. Kannattaa ianakin kokeilla ihan itsekseen.
No ei sun kuitenkaan mihinkään hoitoon kannata hakeutua.. Mulla on ihan sama. Siskolleni ja äidille pystyn vastaamaan puheluun, mutta muille en. Kaverit ihmettelee miksen ikinä vastaa kännykkään, ja lähetän vaan tekstareita. Vaikeata myös soittaa työpaikkoihin, lääkäreille, ynnä muihin. Yleensä pyydän mun äitiäni soittamaan tärkeämmät puhelut, aika noloa, koska oon kuitenkin jo 19-vuotias.. :/