Osuva kirjoitus. Lukekaapa:
Huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perustaneet Jyväskylään oman yhdistyksen. Sen nimi on Sukupuu ry.
Olen päässyt keskustelemaan yhdistyksen ihmisten kanssa. Vanhempien tarinat ovat karmaisevia; tähän mennessä en ole kuullut vielä yhtään kertomusta, jossa kuntien ja kaupunkien sosiaalityöntekijät olisivat tehneet pakkohuostaanoton lapsen tarpeiden takia.
Tarpeet lienevät olleet jossain muualla. Kuntien on ehkä oman tuntonsa rauhoittamiseksi kerättävä tilastomerkintöjä huostaanotoista. Siten kunnan sosiaalityön on kaikista kätevintä todistaa, että kunnassa todella uskalletaan välittää lapsen hyvinvoinnista.
Tosiasiassa huostaanotto juoruaa ilkeästi siitä, että sosiaalityöntekijöiden sosiaalityö on täydellisesti epäonnistunut.
Ajatellaanpa vaikka minun ja poikani tapausta. Me ehdimme seisoa tarkalleen vuoden päivähoitopaikkaa jonottamassa. Viime vuoden aikana muistutin päivähoitopaikan puutteesta joka kerta Jämsänkosken kaupungin sosiaalityöntekijöitä ja päivähoitotoimiston henkilökuntaa, kun olin heidän kanssaan tekemisissä. Pääsin siis huomauttamaan asiasta useasti.
Pojalleni tarjoama kotihoito oli siis ilmeisesti harvinaisen kelvollista. Muistin joka kerta, kun olin sosiaaliosastoon yhteydessä, muistuttaa päiväkoti Koivulinnan johtajan Päivi Haikosen tekemästä lastensuojeluilmoituksesta 3.11.2007. Haikonen suree virallisessa ilmoituksessaan sitä, että pojallani on lounaalla nälkä. Ihmettelin alati ääneen, että kuinka poikani ei saa päivähoitopaikkaa, vaikka lounasnälkä teki hänestä lastensuojelutapauksen.
Huomaan, että minun on todella vaikea puhua lastensuojelusta, sillä termi on minulle harvinaisen sisällyksetön. En voi oman elämäni kokemusten ja muilta kuulemieni kertomusten perusteella hahmottaa lastensuojelun ideaa ollenkaan. En saa päähäni yhtään sellaista konkreettista asiaa, jolla sosiaalityöntekijät olisivat perhettä lastensuojelun nimissä auttaneet ja pelastaneet.
Lastenkoti Mattilassa kuulemani - ja näkemäni - perusteella voin lähinnä vain väittää, että vanhemmistaan eristetyt ja kodeistaan riistetyt lapset kohtaavat ensi kertaa "lastensuojelua" vasta lastenkodissa. Silti lastensuojelulaki puhuu kauniisti varhaisesta puuttumisesta siksi, että perheiden ongelmat eivät kumuloituisi laitoshoidon eli lastenkodin asteelle.
Minusta näyttää, että lastenkodissa on niiden sosiaalityöntekijöiden riistämiä ja tavallaan sosiaalisesti raiskaamia lapsia, jotka käyttävät pakkohuostaanottoa oman psyykensä terapointiin.
Meillä on keskuudessamme häiriintyneitä sosiaalityöntekijöitä, joiden henkilökohtaiset sosiaaliset ja psykologiset ongelmat istuvat järjestelmään (kunnan sosiaaliosaston toimintaan) niin hyvin, että he menestyvät viroissaan. Tarkalleen katsottuna he eivät ehkä menesty työssään, mutta menestyvät virassaan, tietyn aseman hoitajana.
Olen usein törmännyt tähän samaan havaintooni: Sosiaalityöntekijöillä ja heidän työnjohdollaan ei ole mitään tarkoitusta rakentaa yhteiskuntaa sosiaalisesti paremmaksi paikaksi elää. Heidän päämääränsä ei siis ole kaikenlaisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun lisääminen. Päinvastoin.
Sosiaalityöntekijät ovat hämmästyttävän valmiita vahvistamaan stereotyyppisiä ajattelumalleja. Tällainen työskentely muistuttaa jo rikosta ihmisyyttä vastaan.
Olen jo monta vuotta sitten havahtunut siihen, että "äitiyden" rooli on naiselle lähes mahdoton kantaa. Se on painolasti, joka aiheuttaa sosiaalityön hoidossakin hirvittäviä ongelmia. Sosiaalityöntekijät tekevät suomalaisessa yhteiskunnassa kuohuttavia virheitä, koska he sokeina toteuttavat "äitiyden" piiloideologiaa. Kyse on lopulta aina rakenteellisesta ja härskistä vallasta, jolla hallitaan ja kahlitaan naista ja koko naiseutta.
Raiskaajan logiikkaa
Suomalainen yhteiskunta on parhaillaan jakautumassa selkeämpiin sosiaaliluokkiin. Jako yläluokan ja alaluokan välillä voimistuu. Sosiaalityöntekijät halunnevat rakentaa itselleen asemaa ylemmässä luokassa. Se onnistuu helpoimmin omaksumalla työtavaksi stereotyyppiset käsitykset alaluokan ongelmien synnystä ja ongelmien ratkaisemisesta.
Tuo työskentelyhän tyydyttää varmasti muitakin oman sosiaaliluokan jäseniä, sillä se vahvistaa heidän käsitystään omasta erinomaisuudestaan.
Sosiaalityö on mielestäni aina lähempänä sosiologiaa kuin psykologiaa. Silti nykyinen muoti sosiaalityössä korostaa psykologiaa. Se on sosiaaliosastossa asioivien ihmisten sosiaalista raiskaamista, sillä virkamies nappaa omaan toimintaansa asiattomia ja vääriä perusteita.
Puskaraiskaajakin valitsee aivan samalla tavalla teolleen juuri ne perusteet, jotka palvelevat häntä itseään, hänen omaa itsekeskeistä toimintaansa.
Lainaus Yhteiskuntakriittinen feministi- blogi
Huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perustaneet Jyväskylään oman yhdistyksen. Sen nimi on Sukupuu ry.
Olen päässyt keskustelemaan yhdistyksen ihmisten kanssa. Vanhempien tarinat ovat karmaisevia; tähän mennessä en ole kuullut vielä yhtään kertomusta, jossa kuntien ja kaupunkien sosiaalityöntekijät olisivat tehneet pakkohuostaanoton lapsen tarpeiden takia.
Tarpeet lienevät olleet jossain muualla. Kuntien on ehkä oman tuntonsa rauhoittamiseksi kerättävä tilastomerkintöjä huostaanotoista. Siten kunnan sosiaalityön on kaikista kätevintä todistaa, että kunnassa todella uskalletaan välittää lapsen hyvinvoinnista.
Tosiasiassa huostaanotto juoruaa ilkeästi siitä, että sosiaalityöntekijöiden sosiaalityö on täydellisesti epäonnistunut.
Ajatellaanpa vaikka minun ja poikani tapausta. Me ehdimme seisoa tarkalleen vuoden päivähoitopaikkaa jonottamassa. Viime vuoden aikana muistutin päivähoitopaikan puutteesta joka kerta Jämsänkosken kaupungin sosiaalityöntekijöitä ja päivähoitotoimiston henkilökuntaa, kun olin heidän kanssaan tekemisissä. Pääsin siis huomauttamaan asiasta useasti.
Pojalleni tarjoama kotihoito oli siis ilmeisesti harvinaisen kelvollista. Muistin joka kerta, kun olin sosiaaliosastoon yhteydessä, muistuttaa päiväkoti Koivulinnan johtajan Päivi Haikosen tekemästä lastensuojeluilmoituksesta 3.11.2007. Haikonen suree virallisessa ilmoituksessaan sitä, että pojallani on lounaalla nälkä. Ihmettelin alati ääneen, että kuinka poikani ei saa päivähoitopaikkaa, vaikka lounasnälkä teki hänestä lastensuojelutapauksen.
Huomaan, että minun on todella vaikea puhua lastensuojelusta, sillä termi on minulle harvinaisen sisällyksetön. En voi oman elämäni kokemusten ja muilta kuulemieni kertomusten perusteella hahmottaa lastensuojelun ideaa ollenkaan. En saa päähäni yhtään sellaista konkreettista asiaa, jolla sosiaalityöntekijät olisivat perhettä lastensuojelun nimissä auttaneet ja pelastaneet.
Lastenkoti Mattilassa kuulemani - ja näkemäni - perusteella voin lähinnä vain väittää, että vanhemmistaan eristetyt ja kodeistaan riistetyt lapset kohtaavat ensi kertaa "lastensuojelua" vasta lastenkodissa. Silti lastensuojelulaki puhuu kauniisti varhaisesta puuttumisesta siksi, että perheiden ongelmat eivät kumuloituisi laitoshoidon eli lastenkodin asteelle.
Minusta näyttää, että lastenkodissa on niiden sosiaalityöntekijöiden riistämiä ja tavallaan sosiaalisesti raiskaamia lapsia, jotka käyttävät pakkohuostaanottoa oman psyykensä terapointiin.
Meillä on keskuudessamme häiriintyneitä sosiaalityöntekijöitä, joiden henkilökohtaiset sosiaaliset ja psykologiset ongelmat istuvat järjestelmään (kunnan sosiaaliosaston toimintaan) niin hyvin, että he menestyvät viroissaan. Tarkalleen katsottuna he eivät ehkä menesty työssään, mutta menestyvät virassaan, tietyn aseman hoitajana.
Olen usein törmännyt tähän samaan havaintooni: Sosiaalityöntekijöillä ja heidän työnjohdollaan ei ole mitään tarkoitusta rakentaa yhteiskuntaa sosiaalisesti paremmaksi paikaksi elää. Heidän päämääränsä ei siis ole kaikenlaisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun lisääminen. Päinvastoin.
Sosiaalityöntekijät ovat hämmästyttävän valmiita vahvistamaan stereotyyppisiä ajattelumalleja. Tällainen työskentely muistuttaa jo rikosta ihmisyyttä vastaan.
Olen jo monta vuotta sitten havahtunut siihen, että "äitiyden" rooli on naiselle lähes mahdoton kantaa. Se on painolasti, joka aiheuttaa sosiaalityön hoidossakin hirvittäviä ongelmia. Sosiaalityöntekijät tekevät suomalaisessa yhteiskunnassa kuohuttavia virheitä, koska he sokeina toteuttavat "äitiyden" piiloideologiaa. Kyse on lopulta aina rakenteellisesta ja härskistä vallasta, jolla hallitaan ja kahlitaan naista ja koko naiseutta.
Raiskaajan logiikkaa
Suomalainen yhteiskunta on parhaillaan jakautumassa selkeämpiin sosiaaliluokkiin. Jako yläluokan ja alaluokan välillä voimistuu. Sosiaalityöntekijät halunnevat rakentaa itselleen asemaa ylemmässä luokassa. Se onnistuu helpoimmin omaksumalla työtavaksi stereotyyppiset käsitykset alaluokan ongelmien synnystä ja ongelmien ratkaisemisesta.
Tuo työskentelyhän tyydyttää varmasti muitakin oman sosiaaliluokan jäseniä, sillä se vahvistaa heidän käsitystään omasta erinomaisuudestaan.
Sosiaalityö on mielestäni aina lähempänä sosiologiaa kuin psykologiaa. Silti nykyinen muoti sosiaalityössä korostaa psykologiaa. Se on sosiaaliosastossa asioivien ihmisten sosiaalista raiskaamista, sillä virkamies nappaa omaan toimintaansa asiattomia ja vääriä perusteita.
Puskaraiskaajakin valitsee aivan samalla tavalla teolleen juuri ne perusteet, jotka palvelevat häntä itseään, hänen omaa itsekeskeistä toimintaansa.
Lainaus Yhteiskuntakriittinen feministi- blogi
Vastaukset 2
Vanhimmat
.. Sosiaalityöntekijä oli käymässä perhetyöntekijän kanssa,taisi olla mukana joku kolmaskin rinkilä. Olisin halunnut hoitaa lapseni itse kotona, esikoinen on ollut aina helppo lapsi ja mieheni panosti lasten hoitamiseen.Tukiverkostoa on olut ympärillä,mutta koska en ole tekemisissä omien vanhempieni kanssa, se katsottiin huonoksi asiaksi.Ei se aina tarvitse olla omaa sukua,jotka tulee joskus on tilanteita että saan hyvän ystävän muistakin henkilöistä,jotka ovat tukena ja apuna tarvittaessa.
Näin meiläkin ja heille on todella painajainen,kun ilmoitin , että emme saneet poikaa kotiin sairaalasta kun sosiaaliviranomaiset olivat pyytäneet sairaalaa avustaamaan pojan saamiseksi.
Kaiken huipuksi, sairaalan sosiallityöntekijä Alapuranen oli Keminmaan kuntaan tekemässään ilmoituksessa ilmoittanut: Vanhemmat olivat tuoneen Joonan illalla päivystykseen.Kasvoissa on ollut mustelmat,joiden alkuperää ei tiedetä,pahoinpitelyepäily.. MISSÄ TIETO pojan KOVASTA KUUMEESTA ja HENGENAHDISTUKSESTA? Mieheni isä oli tuolloin käymässä ja oli todella huolissaan pojan hengityksen tuilasta kuten itsekin. Oli väärin vaatia päivystyksestä ottamaan Joona osastolle, kun tiesimme , ettei se mene ohi ilman lääkitystä...Tein sosiaalityöntekijän asioiden vääristelystä ilmoituksessa, kantelun sosiaaliasiamiehen kanssa,tähän päivään mennessä ei ole selvitystä tullut,miksi hän kirjoitti ilmoituksen täysin asiavirheellisin tiedoin? Eikä varmasti vastausta tulla koskaan saamaan. Asiamiehetkin tuntuu olevan heikkoja auttamaan tilanteissa,joissa heidän pitäisi ajaa potilaisen etuja.
Kyllä minä vaadin poikaa osastolle,jotta lääkitystä voitaisiin aloittaa,tiesssssin miten edettiin aikasemminkin kun näitä ahdistuksia oli joskus tiuhaankin. Epikriisissä luki," äiti vaati poikaa hanakasti osastolle" kun lääkäri olisi lähettänyt meidät kotiin.. Näin lälkeenpäin tuntuu , että olisimpa lähtenyt kotio takasin, Joonakin olisi kanssamme.. Mutta olimme huolissaan hengitysteiden toiminnasta ja olisimme joutuneet palaamaan myöhemmin takasin jokatapauksessa, näin kävi aikasemminkin..
Neurologilääkärin käytös oli asiaton meitä kohtaan.Osaston ylilääkärin sanat soi päässä useinkin, " asiahan on niin , että joona on täysin terve poika lapsi,kuten muutkin ikäisensä poika lapset," TE ETTE OLE VAAN ANTANEET HÄNELLE TARPEEKSI VIRIKKEITÄ " Tässäkin tilanteessa, pidin kantani ja sanoin, ettei poika ole terve,jokin on pielessä. Pojan tutustuessa ympäristöönsä hänet vietyä osastolle, hän päivien jälkeen alkoi normalisoitua sellaiseksi kuin kotona ollessa olikin. Tästä teki lääkäri päätelmän, että poika alkaa edetä taidoissa,kun hänet pitää osastolla joitakin päiviä. TOTUUS: JOONA EI AVAUDU HETI ULKOPUOLISILLE VAAN ON VARAUKSELLINEN, menee hetki että hän sopeutuu ympäristöön ja ihmisiin,jolloin toiminta palautuu normaaliin. Näin saatii diagnoosi virikedeprivaatio,kun poika oli "lukossa" muutaman päivän,mentyään kuntoutusjaksolle...Sama ilmiö toistui aina uuteen paikkaan mennessä... mutta ei halutu myöntää, että ovat väärässä ja pojan huosta on isovirhe. Juuri nyt hän tarvitsisi oman pehreensä ja sisarensa vierelleen.. Isosisko itkee usein veljensä poissa olemista,Asiaa helpottamaan hankin pienen koiranpennun,josta on ollut meille kaikille iloa surun keskellä. Mikään ei kuitenkaan korvaa Joonan poissa olemista....Unettomia öitä,niitä riittää.... Näytä lisää
Joona onkin kehitysvammainen poika , joka sijoitettiin Suomussalmelle kun vanhemmat jäi asumaan Keminmaahan.. Muutettiin pois tuosta kunnasa,koska he tekivät loukkauksen perhettämme kohtaan.. Asumme nykysin Torniossa.
Taistelu jatkuu Joonan takasin saamiseksi ja jul,isuus on mukana kuviossa... Tapauksemme on jo tiedossa ulkomaita myöten. Ja leviää edelleen, ja hyvä niin sillä sosialliviranomaiset saa tehdä mitä haluavat ja rikkoa perheitä , lääkäreiden avustamina.