Rantapohjassa

tänään useita hyviä kirjoituksia itsenäisen kunnan säilyttämisen puolesta. Toivottavasti Kari Erikssonin asiantunteva kannanotto aiheeseen panee monen valtuutetun miettimään liitoksen tarpeellisuutta.
Seppo Leskinen
valtuutettu/kunnanhallituksen jäsen
Haukipudas
21461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

hyvä seppo.

Äänestä

Hyvä kannanotto itsenäisen kunnan säilyttämiseksi, ei tarvitse olla edes tuomari, kun älyää olla liittymättä Ouluun. Mutta miten kummassa on valtuustoon päässyt sellaisia jotka eivät ymmärrä kunnan parasta. Tekisi mieli kirjoittaa mitä he ovat, mutta lievästi ilmaituna ”matalaälyisiä”.

Äänestä
  • tikittää. Ottakaa yhteyttä valtuutettuhin ja vedotkaa itsenäisyytemme puolesta. Muuten tästä ei hyvä seuraa. tiedän mistä puhun, meillä on tällä hetkellä voimasuhteet melko tasan. Vaaditaan pari valtuutettua lisää itsenäisyyden taakse, niin asia on sillä selvä. martinniemessä on monta valtuutettua, mutta tietääkseni vain kaksi itsenäisyyden kannalla. Nuo kaksi ovat Lauri ja Jani. ottakaa ihmeessä yhteyttä noihin muihin. Liitoskannattajat ovat harrastaneet näkyvää probagandaa, mutta nujerretaan ne ottamalla oikea kunnon loppukiri.

    Äänestä

  • "itsenäinen" kirjoitti:

    tikittää. Ottakaa yhteyttä valtuutettuhin ja vedotkaa itsenäisyytemme puolesta. Muuten tästä ei hyvä seuraa. tiedän mistä puhun, meillä on tällä hetkellä voimasuhteet melko tasan. Vaaditaan pari valtuutettua lisää itsenäisyyden taakse, niin asia on sillä selvä. martinniemessä on monta valtuutettua, mutta tietääkseni vain kaksi itsenäisyyden kannalla. Nuo kaksi ovat Lauri ja Jani. ottakaa ihmeessä yhteyttä noihin muihin. Liitoskannattajat ovat harrastaneet näkyvää probagandaa, mutta nujerretaan ne ottamalla oikea kunnon loppukiri.

    Erityisesti kiinnitti huomiota se, mihin olen itsekin alalla työskentelevänä kiinnittänyt huomiota, eli lastensuojelun asemaan Oulussa.
    Karikin tietää mistä puhuu ja se ei ole ollenkaan mairittelevaa tekstiä Oululaisille, miten he heikommassa asemassa olevien lasten asioita hoitavat.
    Markkinatalous määrää lähes kokonaan tämän asian. Halvalla ja vähän aikaa. Tämä ei ole pitkäjänteistä lastensuojelutyötä.
    Kallioparkkiin oltiin kyllä laittamassa 60 miljoonaa, mutta onneksi se kaatui. Mutta kuka tietää kuinka pitkäksi aikaa?
    Kannattaa kaikkien lukea Karin kirjoitus Rantapohjasta ajatuksella uudelleen ja uudelleen.
    Taas kerran yksi väkevä ja asiantunteva argumentti liitosta vastaan.
    Entistä valtiomiestä lainaten: "Tämän pitäisi olla selvää tekstiä."

    Tuomo ja Anne ainakin edellisten lisäksi.
    Ja uskon vahvasti että löytyy lisääkin...

    Äänestä

  • Martista kirjoitti:

    Tuomo ja Anne ainakin edellisten lisäksi.
    Ja uskon vahvasti että löytyy lisääkin...

    "tuuliviiri" on vahvassa talutusnuorassa häyryseniemellä asuvaan liitoskannattajaan. Toivottavasti Esalta löytisi selkärankaa olla erimieltä.

    Äänestä

  • pettynyt äänestäjä.. kirjoitti:

    tunnet Esan, niin oleppa yhteydessä

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    tunnet Esan, niin oleppa yhteydessä

    Kannattaa olla yhteydessä! Esahan oli aluksi liitosta vastaan. Muihin valtuutettuihin kans, etenkin siihen, ketä äänestit viime vaaleissa! Hehän ovat siellä edustamassa kuntalaisia/äänestäjiä.
    - Kyllä harmittaa, jos "oma" edustaja pettää.

    Äänestä

  • hyvää tekstiä kirjoitti:

    Erityisesti kiinnitti huomiota se, mihin olen itsekin alalla työskentelevänä kiinnittänyt huomiota, eli lastensuojelun asemaan Oulussa.
    Karikin tietää mistä puhuu ja se ei ole ollenkaan mairittelevaa tekstiä Oululaisille, miten he heikommassa asemassa olevien lasten asioita hoitavat.
    Markkinatalous määrää lähes kokonaan tämän asian. Halvalla ja vähän aikaa. Tämä ei ole pitkäjänteistä lastensuojelutyötä.
    Kallioparkkiin oltiin kyllä laittamassa 60 miljoonaa, mutta onneksi se kaatui. Mutta kuka tietää kuinka pitkäksi aikaa?
    Kannattaa kaikkien lukea Karin kirjoitus Rantapohjasta ajatuksella uudelleen ja uudelleen.
    Taas kerran yksi väkevä ja asiantunteva argumentti liitosta vastaan.
    Entistä valtiomiestä lainaten: "Tämän pitäisi olla selvää tekstiä."

    Tunteet se näyttää ohjaavan Haukiputaan päätöksentekoa. Valtuuston äänestyksessä se nähdään kenellä on kykyjä tehdä päätökset faktan pohjalta! Tunteilu kuuluu ihmissuhteisiin, ei kunnalliseen päätöksentekoon.

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    tunnet Esan, niin oleppa yhteydessä

    Voi kai niihin olla yhteyksissä vaikkei tunnekaan....Siinäpä tulee tutuksi.

    Äänestä

  • Äänet, äänet kirjoitti:

    Kannattaa olla yhteydessä! Esahan oli aluksi liitosta vastaan. Muihin valtuutettuihin kans, etenkin siihen, ketä äänestit viime vaaleissa! Hehän ovat siellä edustamassa kuntalaisia/äänestäjiä.
    - Kyllä harmittaa, jos "oma" edustaja pettää.

    Onpas tullut soiteltua, sain 26 uutta Oulua kannattavaa valtuutettua puhutettua ja 7 vastustajaa. Meillä on siis hyvä tulevaisuus tiedossa.

    Äänestä

  • 92876 kirjoitti:

    Voi kai niihin olla yhteyksissä vaikkei tunnekaan....Siinäpä tulee tutuksi.

    valtuutettujen puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet löytyvät kunnan sivuilta. Ottakaa vain yhteyttä.
    Seppo Leskinen

    Äänestä

  • pettynyt äänestäjä.. kirjoitti:

    "tuuliviiri" on vahvassa talutusnuorassa häyryseniemellä asuvaan liitoskannattajaan. Toivottavasti Esalta löytisi selkärankaa olla erimieltä.

    Kunnallispoliitikot on oppineen takinkäännön, kuka mahtaa olla ns. haukiputaalainen ”vellihousu”. Esimerkiksi ei hyvä sähkömies ole pätevä päättämään kunnanasioista, sillä kokouksessa tehty moka ei anna sähköiskua ja hengenvaaraa. Tutkijoilla olisi hyvä ja halpa tilaisuus tehdä älytutkimus Ouluun liittymisestä, tyhmät kannattaa viisaat taas ei.

    Äänestä

  • SL kirjoitti:

    valtuutettujen puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet löytyvät kunnan sivuilta. Ottakaa vain yhteyttä.
    Seppo Leskinen

    Onhan se jotain, että tuo SeLes tai SL on täällä aktiivinen! Ihmettelen vaan, onko hän jotenkin ymmärtänyt väärin luottamustoimensa. Häntä ei ole valittu kirjoittelemaan nimimerkillä Suomi24-sivustolle, vaan toimimaan valtuutettuna. Monien yhtäpiävien kuvausten mukaan häne ei ole kertaakaan käyttänyt valtuustossa puheenvuoroa. Kerran on puhunut pöntöstä: Älkää valtuutetut politikoiko, vaan kuunnelkaa kunnanjohtajaa.

    Äänestä

  • Miksi äänestin? kirjoitti:

    sinua kun uskallan esiintyä täällä omalla nimelläni? Olen sen verran suoraselkäinen, että minkä sanon, niin uskallan pistää nimeni perään! Arvostella minua saa aivan vapaasti. Oletko sitä mieltä, että täällä on fiksumpaa kirjoitella "puskantakaa," kuin reilusti omalla nimellä, kuten minä? Mielipiteinäni näet lisää osoitteesta: blogit.uusisuomi.fi, jos vain tahdot.
    Seppo Leskinen

    Äänestä

  • Miten käy ? kirjoitti:

    Kunnallispoliitikot on oppineen takinkäännön, kuka mahtaa olla ns. haukiputaalainen ”vellihousu”. Esimerkiksi ei hyvä sähkömies ole pätevä päättämään kunnanasioista, sillä kokouksessa tehty moka ei anna sähköiskua ja hengenvaaraa. Tutkijoilla olisi hyvä ja halpa tilaisuus tehdä älytutkimus Ouluun liittymisestä, tyhmät kannattaa viisaat taas ei.

    Eiköhän se mene niin päin , että tyhmät on itsenäisyyden puolella ja viisaat ei. Sitä paitsi ei Haukipudas ole liittymässä Oulun kaupunkiin vaan ollaan puhuttu koko ajan monikuntaliitoksesta.

    Äänestä

  • SL kirjoitti:

    sinua kun uskallan esiintyä täällä omalla nimelläni? Olen sen verran suoraselkäinen, että minkä sanon, niin uskallan pistää nimeni perään! Arvostella minua saa aivan vapaasti. Oletko sitä mieltä, että täällä on fiksumpaa kirjoitella "puskantakaa," kuin reilusti omalla nimellä, kuten minä? Mielipiteinäni näet lisää osoitteesta: blogit.uusisuomi.fi, jos vain tahdot.
    Seppo Leskinen

    tästä: http://blogit.uusisuomi.fi

    Äänestä

  • P.Arjula kirjoitti:

    Eiköhän se mene niin päin , että tyhmät on itsenäisyyden puolella ja viisaat ei. Sitä paitsi ei Haukipudas ole liittymässä Oulun kaupunkiin vaan ollaan puhuttu koko ajan monikuntaliitoksesta.

    Jos olet ns.”täyspäinen” (tarkoitan että ymmärrys olisi tallella), miten voit väittää esim. Suomen parhaisiin lakimiehiin lukeutuvan tuomari Eriksson olisi tyhmä? Katso peiliin niin näkyy sieltä tosi tyhmeliinin!

    Äänestä

  • Tomi K kirjoitti:

    Demarit näytti olevan myös yksimielisesti liitoksen kannalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SL kirjoitti:

tänään useita hyviä kirjoituksia itsenäisen kunnan säilyttämisen puolesta. Toivottavasti Kari Erikssonin asiantunteva kannanotto aiheeseen panee monen valtuutetun miettimään liitoksen tarpeellisuutta.
Seppo Leskinen
valtuutettu/kunnanhallituksen jäsen
Haukipudas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu