Olen aloittelijana hiukan hukassa ruoka-annosten suuruuden suhteen. ostin akvaarion jossa on noin 200 cm kaloja :). Ruokintaohjeet tietävät neuvoa että ruokaa annetaan niin kauan ja paljon kuin kalat ehtii noin 2-3 minuutissa syödä. Tämä on kuitenkin melko epämääräisesti sanottu. Toinen neuvo kehoittaa käyttämään mittalusikkaa ruokinnassa ettei vaan anna liikaa ruokaa kuitenkaan määrittelemättä kuinka monta mittalusikkaa/mg annetaan per kappale/kg/cm kalaa per päivä. Mitä sanovat kokeneemmat ruokkijat?
Ruoka-annokset
Targus
8446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni määrää ei voi sanoa koska kalat ovat niin eri kokoisia iästä ja sukupuolesta riippuen. Ja kaikkihan akvaariosi kalat ei varmaan ihan samaa ruokaa syö vai..? kai sinulla on monnisia jotka vaatii pohjatabletteja tai sitten ehkä sinulla on partamonni tai leväbarbeja jotka tarvii kasvisruokaa? Ruoki kaloja sen verran mitä ne syö siinä muutamissa minuuteissa ja pohjakaloille sitten pohjatabletteja ja kasviksia niille jotka niitä syö (ylimäärän voi nostaa pois). Ja sit noita kasviksia ne saa järsiä tunteja vaikka :) Mitä kaloja sulla siellä on? Ja millaisilla ruuilla niitä ruokit?
minulla on 12 lehtikalaa kukin n. 12 cm pitkiä, 2 antennimonnia 15 cm pitkiä, 2 tiikerinuolijaa noin 7 cm ja yksi miekkäpyrstö 5 cm.
ruokana on Sera vipan hiutaleet, Novo fect tabletteja, Vitacraft vita rakeita ja Novo vert hiutaleita.
mitä kasvisruokaa näille voisi tarjota?
Kuinka ihmeessä sulla on noin monta lehtikalaa samassa? MInkä kokoinen akvaario sulla on oikein?!
Ne kaikki lehtikalat tuli akvaarion mukana. Kuulemma ovat lisääntyneet akvaariossa. Akvaarion koko on 300l.
Oho! Altaassasi on lievästi sanottuna ruuhkaa.
Ainakin tiikerinuoliaiset ovat sellaisia, joille 300-litrainen on auttamattomasti liian pieni. Tikruille kun on luvassa vielä parikymmentä lisäsenttimetriä. Lisäksi parvikalana kaipailisi muutamaa kolleegaa.
Antennimonneista en sano mitään. Ainakin pilkkuantennimonni lukemieni perusteella saattais akvaarioosi sopia. Toivotaan että antennit ovat näitä.
Lehtikaloja on jopa puolet suurempaan akvaarioon liikaa. Ehkä ne eivät ole riidelleet juuri siksi että porukkaa on niin huimasti. Yleensä ihmisillä on tapana pitää 300-litraisessa korkeintaan kolmea pariskuntaa, tavallisempaa on kuitenkin että niitä on vain yksi pariskunta.
Miekkapyrstö on väärissä vesiarvoissa, jos vesi on muille kaloille oikeanlaista. Että ei siitä sen enempää.
Ja mitä ruokintaan tulee, akvaariossasi ei ole yhtäkään viherruoan syöjää joten sen puolen voi unohtaa. Lehtikaloille sopiva ruoka olisi jotkut isot ruokarakeet tai tikut. Juuri sellaiset suusta sopivat palaset. Nuoliaiset kaluavat pohjasta sen mitä lehtikaloilta putosi, mutta lisäksi niille voisi antaa jotain nopeasti uppoavia rakeita tai ruokatabletteja (lihansyöjille). Antennimonnit syövät käsittääkseni suurin piirtein samanlaista ruokaa kuin lehtikalatkin.
Voit muuten laskea todellisen kalojesi tilavuusvaatimuksen laskemalla kullekin sentille aikuispituutta 2 litraa vettä.
Antennimonnit näyttävät kovasti Pimelodus maculatus / Pimelodus pictus lajikkeelta.
Luin samaa noista tiikerinuoliaisista. Niitä on nyt kaksi ja sen verran pieniä (n. 7cm) että silmämääräisesti niillä ei tilanpuolesta nyt ole hätää.
Onhan niitä lehtikaloja paljon laisesti. Mikä olisi sopiva tapa päästä liioista eroon? Tuskin kelpaavat kenellekkään koska poistettavat ovat lähinna hiillostetun näköisiä (eli mustia suruhuntuisia).
paikkakuntasi akvaariokauppaa.
Jos eivät varsinaisesti maksa niistä rahaa saat varmaan sovittua että otat vaihdossa kalanruokaa tai muuta sellaista.
Jos kalat ovat isoja, on joissakin liikkeissä ns. vanhusten akvaarioita joihin ottavat suuriakin kaloja viettämään eläkepäiviään, ei siis enää kiertoon.
Kannattaa kysyä.
:)
Lehtikaloista ei ole ihan maailman helpoin päästä eroon, mutta kuitenkin helpompi kuin partamonneista/palettikaloista/miljoonakaloista tai seeprakirjoahvenista.
Jos siellä on valmiita kutupareja, voit niistä saada jopa rahaa hiukan. Yksinäisiä, joiden sukupuoli ei ole tiedossa, on kovin vaikea saada edes lahjoitettua pois.
Kysäise ensin paikallisesta josko ottaisivat vastaan. Rahaa ei niistä kannata toivoa, mutta jos jonkun korvauksen saat niin kiitä nätisti. :D
Jos et paikalliseen saa, niin laita nettiin kaikille akvaariopalstoille mitä löydät, lahjoitetaan ilmoitus. Ilmoitukseen tulee tietysti kalojen ikä, sukupuoli (jos tiedossa), paikkakunta mistä voi noutaa tai sitten omat kuljetusmahdollisuudet ja sähköpostiosoitetta unohtamatta.
ps. kaloilla ei ole lajikkeita, korkeintaan eri seuduilla esiintyviä muunnoksia voidaan kutsua roduiksi. Toivotaan että antennimonnisi on lajiltaan P. pictus, sillä maculatukselle on luvassa huikeat 36 cm pituutta.
http://www.fishbase.org/Summary/SpeciesSummary.cfm?ID=23451&genusname=Pimelodus&speciesname=maculatus