Skype ei yhdistä kaikkiin numeroihin

Viime syksynä kiusannut vika on tullut takaisin: Skypellä soitettaessa puhelu katkeaa alkuunsa useimmiten, kun soittaa esim. 09-, 010- tai 020-alkuisiin numeroihin. Virhesanomana tulee "vika äänityslaitteessa". Ongelma ilmestyi sen jälkeen kun hylkäsin Skypen päivityspyynnön, mutta ei poistunut vaikka päivitin Skypen. Vika esiintyy molemmissa koneissani, joissa on sama Skype-tili. Äänikortit yms. on päivitetty ja asetuksia vekslattu, mutta minusta tuntuu että vika on yhteensopivuusasioissa Skypen ja muun puhelinjärjestelmän välillä, koska kännykkänumeroon Skype yhdistää mukisematta.

Viime syksynä sama vika vaivasi, mutta poistui joulun aikana, kun Skype oli pitkään käyttämättä (siitä johtuen tai siitä johtumatta). Skypen asiakaspalveluun olen muutamaan kertaan aiemmin ollut yhteydessä, mutta heidän lähtökohtansa on jatkuvasti se, että koneissani tai asetuksissani on vikaa - pyydetyt päivitykset on aina tehty eikä vika korjaannu.

Vastaavantyyppisestä ongelmasta en ole muualta löytänyt keskusteluja, joten kyselen täältä josko jollain olisi vinkkejä asian korjaamiseksi?
11908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minullakin Skype kummitteli jossain vaiheessa: katkaisi puhelun heti alkuunsa ja väitti, jottas mikissä on jotain vikaa. Samaan aikaan ilmestyi Skypekaupan mainos, jossa kehotettiin ostamaan USB-liitäntäinen mikki.
Homma tuli kuntoon (tai ainakaan toistaiseksi ei ole kummitellut), kun asetin Skpelle sen asetuksiin mainoskiellon.

Äänestä
  • Kiitokset vastauksesta. Aikaisemmin kokeilin myös tuota USB-mikkiä (en tosin Skypen myymänä...), mutta ongelma ei kuitenkaan poistunut. Testasin nyt myös tuon mainoskiellon vaikutuksen, mutta sekään ei poistanut vikaa. Ilmeisesti kyseessä on taas "aika parantaa haavat" -tyyppinen ongelma, joka korjaantuu jossain välissä jos on korjaantuakseen. Mahtaakohan Skypen kilpailijoilla olla toimivampaa palvelua ja tekniikkaa?

    Äänestä

  • Uisko300 kirjoitti:

    Kiitokset vastauksesta. Aikaisemmin kokeilin myös tuota USB-mikkiä (en tosin Skypen myymänä...), mutta ongelma ei kuitenkaan poistunut. Testasin nyt myös tuon mainoskiellon vaikutuksen, mutta sekään ei poistanut vikaa. Ilmeisesti kyseessä on taas "aika parantaa haavat" -tyyppinen ongelma, joka korjaantuu jossain välissä jos on korjaantuakseen. Mahtaakohan Skypen kilpailijoilla olla toimivampaa palvelua ja tekniikkaa?

    soitellut vuosikausia Skypellä lankanumeroihin, myös noihin mainitsemiisi alkuisiin eikä koskaan mitään ongelmia, joten veikkauksesi "yhteensopivuusasioissa Skypen ja muun puhelinjärjestelmän välillä" ei kyllä pidä paikkaansa. Kyllä sitä vikaa on syytä etsiä sieltä äänityslaitteista, kuten skype ilmoittaa.

    Äänestä

  • jellovi kirjoitti:

    Joinakin päivinä pääsee läpi ja joinakin ei, yleensä virka-aikana ei pääse läpi ja aina tulee viesti: ongelma äänityslaitteessa. Miksi se ongelma äänityslaitteessa on vain suomalaisiin lankanumeroihin, ei matkapuhelimiin tai muihin euroopan lankapuhelimiin.

    Äänestä

  • Kauhiasti hämmästyny kirjoitti:

    Joinakin päivinä pääsee läpi ja joinakin ei, yleensä virka-aikana ei pääse läpi ja aina tulee viesti: ongelma äänityslaitteessa. Miksi se ongelma äänityslaitteessa on vain suomalaisiin lankanumeroihin, ei matkapuhelimiin tai muihin euroopan lankapuhelimiin.

    on, niin sitten nousee kädet pystyyn.....Taitaa olla niitä henkimaailman juttuja.

    Äänestä

  • jellovi kirjoitti:

    on, niin sitten nousee kädet pystyyn.....Taitaa olla niitä henkimaailman juttuja.

    mikä lienee, mutta korjausta ei tunnu löytyvän. Joinakin päivinä toimii ja sitten taas ei.......

    Äänestä

  • skppp kirjoitti:

    mikä lienee, mutta korjausta ei tunnu löytyvän. Joinakin päivinä toimii ja sitten taas ei.......

    Onko oman numeron lähetyksen näyttö päällä ? Itse pähkäilin samaa asiaa ja poistin numeron lähetyksen. Alkoi toimimaan. Olisikohan syy, että kännykkäliittymiin pääsee, kun se voi vastaanottaa soittajan numeron, lankaliittymä taas ei. Joku siinä mättää.

    Äänestä

  • rp kirjoitti:

    Kyllä lankaliittymässäkin voi nykyään nähdä numeron.

    Äänestä

  • stn kirjoitti:

    Kyllä lankaliittymässäkin voi nykyään nähdä numeron.

    Tiedän, mutta kun otin itseltä Skypen numerotunnistuksen, alko yhteys lankaliittymiin toimimaan. Sattuma vai mikä, en tiedä.

    Äänestä

  • rp kirjoitti:

    Tiedän, mutta kun otin itseltä Skypen numerotunnistuksen, alko yhteys lankaliittymiin toimimaan. Sattuma vai mikä, en tiedä.

    Oman numeron lähetys pois, alkoi toimimaan!

    Äänestä

  • Skypettäjä kirjoitti:

    Oman numeron lähetys pois, alkoi toimimaan!

    Kiitokset, tuo oman numeron lähetyksen poistaminen tosiaan auttoi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uisko300 kirjoitti:

Viime syksynä kiusannut vika on tullut takaisin: Skypellä soitettaessa puhelu katkeaa alkuunsa useimmiten, kun soittaa esim. 09-, 010- tai 020-alkuisiin numeroihin. Virhesanomana tulee "vika äänityslaitteessa". Ongelma ilmestyi sen jälkeen kun hylkäsin Skypen päivityspyynnön, mutta ei poistunut vaikka päivitin Skypen. Vika esiintyy molemmissa koneissani, joissa on sama Skype-tili. Äänikortit yms. on päivitetty ja asetuksia vekslattu, mutta minusta tuntuu että vika on yhteensopivuusasioissa Skypen ja muun puhelinjärjestelmän välillä, koska kännykkänumeroon Skype yhdistää mukisematta.

Viime syksynä sama vika vaivasi, mutta poistui joulun aikana, kun Skype oli pitkään käyttämättä (siitä johtuen tai siitä johtumatta). Skypen asiakaspalveluun olen muutamaan kertaan aiemmin ollut yhteydessä, mutta heidän lähtökohtansa on jatkuvasti se, että koneissani tai asetuksissani on vikaa - pyydetyt päivitykset on aina tehty eikä vika korjaannu.

Vastaavantyyppisestä ongelmasta en ole muualta löytänyt keskusteluja, joten kyselen täältä josko jollain olisi vinkkejä asian korjaamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu