Uimallaslämmitys auringolla

Ajattelin kokeilla uima-altaan lämmittämistä aurinkoenergialla. 6000 litran allas on kesäisin sijoitettu tarkoituksella varjoon ettei muksut polta itseään auringossa siinä pulikoidessa. Ongelmana on ollu se että vesi tahtoo olla melko kylmää.

Ajattelin nyt rakentaa yksinkertaisen aurinkolämmittimen. Altaassa on pummpu joka kierrättää vettä ja suodattaa siitä roskia pois. Sattuneesta syystä minulla on tuollaisia pumppuja kaksi. Ajattelin laittaa toisen pumpun tuon suodattavan pumpun rinnalle, mutta sen altaaseen palaavan letkun kierrättäisinkin aurikolämmittimen kautta, joka voisi olla vaikka vanha mustaksi maalattu patteri, ellei parempaa löydy. Patterin pintaan ajattelin laittaa lattialämmitystermostaatin anturin, eli kiertopumppu ohjataan käyniin kun patterin pintalämpö ylittää esimerkiksi 30 astetta. Kokeiluvaiheessa voisi hoitaa ohjaamisen vaikka ihan manuaalisesti.

6000 litran lämmittäminen yhdellä asteella vaatii 7kWh, vaikka altaasta ilmaan ei olisi lainkaan lämpöhäviöitä.

Olisiko jollakin näppituntumaa siitä että minkälaisiin neliö tehoihin tuolaisella mustalla patterilla ylipäätään voi päästä?

Patteri taitaa olla mustaa rautaa ja siitä irtoaa ruostetta, joten parempi varmaan kehitellä jotain muuta?
9548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Uimaan.com
Sieltä saat lämmittimet, jotka varmasti ainakin toimivat. Skeptisille mainittakoon, että en ole ko. firman työntekijä/omistaja tai muu, vaan ihan vaan tyytyväinen asiakas.

Äänestä

Tuossa olisi valmis ratkaisu. Eikä maksa paljon kun on vain 149,00
www.aurinkotori.com/index.phtml/art/2341/t/prodgroup1

Äänestä

naapuri haki romiksesta vanhat patterit ,maalasi mustaksi, kytki letkuilla sarjaan ja odotti että patterit oli lämpimät ja pumppu päälle! yllätys olikin melkoinen kun pattereissa ehkä jo vuosia seissyt ja ruostunut vesi värjäsi koko altaan veden ja vissiin vielä laattasaumatkin kauniin ruskeiksi mutta lämpöähän tuli halvalla...

Äänestä
  • Pattereilla jos tekee kannattanee joku lämmönvaihdin laittaa.
    Periaatteessahan jonkunverran sais ihan levittämällä vesijohtoa riittävästi aurinkoon...

    Äänestä

Meillä tämä: http://www.poolpowershop.de/Schwimmbad/Waerme-Solar/Solar-Solarzubehoer/Solar-Max-Sunheater/Sunny-Max-Sonnenkollektor-1-22-x-6-3...

ja

tämä
http://www.poolpowershop.de/Schwimmbad/Waerme-Solar/Solar-Solarzubehoer/Solartechnik/Solar-11-Differenzregler.html

Ensin oli ilman tuota säädintä ja lämmitysteho oli ehkä 30% nykyisestä. Säädinhän käynnistää suodattimen pumpun aina kun paneeli on 5 astetta lämpimämpi kuin vesi.

Pitäisi paneelia kallistaa vielä etelään päin ja päällystää se vaikka rakennusmuovilla. Meillä se on tuulisessa paikassa, joka selvästi vähentää paneelin tehoa. Toinen pumppu on hyödytön->riittää että suodatinpumppu kierrättää. Meillä paneeli on 3m korkeammalla kuin allas ja hyvin riittää tehot.

Äänestä
  • Kuplamuovipeitto tietysti altaan päällä. allas 5,5x3,5x1.3m ja 50mm finfoamin päällä oleva hirsiallas

    Äänestä

  • jani_ kirjoitti:

    Kuplamuovipeitto tietysti altaan päällä. allas 5,5x3,5x1.3m ja 50mm finfoamin päällä oleva hirsiallas

    Meillä on metallikeikon varassa oleva pyöreä muovialla, 90cm syvä. Mutta on vähän mietitty miten saataisiin suurempi ja ennen kaikkea syvempi allas. Onko teillä siis hirsikehikko, jonka sisällä muoviallas? Tuohan voisi olla aika toimiva systeemi. Mahtaako hirret vääntyä vuosien myötä?

    Edellisen viestin ylempi linkki ei toiminu.

    Kuinka hyvin vesi lämpiää verrattuna siihen ettei olisi lämmitystä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahtaako toimia kirjoitti:

Ajattelin kokeilla uima-altaan lämmittämistä aurinkoenergialla. 6000 litran allas on kesäisin sijoitettu tarkoituksella varjoon ettei muksut polta itseään auringossa siinä pulikoidessa. Ongelmana on ollu se että vesi tahtoo olla melko kylmää.

Ajattelin nyt rakentaa yksinkertaisen aurinkolämmittimen. Altaassa on pummpu joka kierrättää vettä ja suodattaa siitä roskia pois. Sattuneesta syystä minulla on tuollaisia pumppuja kaksi. Ajattelin laittaa toisen pumpun tuon suodattavan pumpun rinnalle, mutta sen altaaseen palaavan letkun kierrättäisinkin aurikolämmittimen kautta, joka voisi olla vaikka vanha mustaksi maalattu patteri, ellei parempaa löydy. Patterin pintaan ajattelin laittaa lattialämmitystermostaatin anturin, eli kiertopumppu ohjataan käyniin kun patterin pintalämpö ylittää esimerkiksi 30 astetta. Kokeiluvaiheessa voisi hoitaa ohjaamisen vaikka ihan manuaalisesti.

6000 litran lämmittäminen yhdellä asteella vaatii 7kWh, vaikka altaasta ilmaan ei olisi lainkaan lämpöhäviöitä.

Olisiko jollakin näppituntumaa siitä että minkälaisiin neliö tehoihin tuolaisella mustalla patterilla ylipäätään voi päästä?

Patteri taitaa olla mustaa rautaa ja siitä irtoaa ruostetta, joten parempi varmaan kehitellä jotain muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu