minä olen tässä viimeaikoina miettinyt, että mitä eroja on masennuksella ja teinimasennuksella. ja jos esim. menee psykiatrille, niin kuinka helposti ne vaan sanoo sitä oloa, ja tuntemusta "teinimasennukseksi"? olen 13-vuotias tyttö, ja pelkään, että jos haen apua he leimaavat sen ns."teinimasennukseksi", vaikkei sekään sinänsä mitään, mutta jos he kertovat että se menee ajaninhottavaa ja vastenmielisen vaikeaa, tulee minulle vain turhautunut olo.... Kerroin äidilleni joitain asioita, mutta vastaus on; "Tuossa iässä tuollainen on normaalia, ja se menee ohi ajan myötä."
-Mutta kun EI mene!
Minä vihaan sitä että kaikki aliarvioivat "ongelmani"/tuntemukseni.
Joten kuinka helposti niin käy, psykiatreilla ja muilla tämän alan ammattilaisilla?
-Mutta kun EI mene!
Minä vihaan sitä että kaikki aliarvioivat "ongelmani"/tuntemukseni.
Joten kuinka helposti niin käy, psykiatreilla ja muilla tämän alan ammattilaisilla?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa todellakin hakeutua hoitoon, vaikka vanhemmat mitä sanoisivat. Itse olin tyhmä ja hain apua vasta 17-vuotiaana, vaikka masennus iski jo 14-vuotiaana.
Enpä ole kuullut yhtä hölmöä termiä lähiaikoina :S.. Kyllä teini-ikäisenä voi olla monenmoista ongelmaa, koska se on niin suuri muutos ihmiselämässä. Ylipäänsä teini-ikää ei pitäisi aliarvioida. Se on hyvin "vaarallista" aikaa, koska silloin helposti lähtee väärään suuntaan ja tekee tyhmiä. Monet teini-ikäiset ovat alavireisiä ja masentuneita aika ajoin, mutta useamman kuukauden kestävä kausi kertoo jo tilanteesta jotain. Tämä "teinimasennus" on varmaan sellaista ohimenevää, mahdollisesti kehon hormonimuutoksista johtuvaa hässäkkää. "Oikeassa" masennuksessa taas ihminen riutuu hitaasti tunteettomaksi eläväksi kuolleeksi, joka ei jaksa syödä, nukkua tai pitää itsestään huolta.
Varmaan minullakin on ollut tuollainen "teinimasennus". Myöhemmin se sitten kehittyi vakavaksi, ehkä parantumattomaksi sairaudeksi. Eli jos olisin silloin 13 vuotiaana tajunnut tehdä jotain, asiat eivät ehkä olisi nyt niinkuin ne ovat.
Psykiatrit määräävät todella helposti lääkkeitä. Se voi olla hyvä, mutta toisaalta muutoinkin niin valtavassa kemiallisessa mylläkässä kun murrosikäisenä olet, voivat lääkkeet olla myös huono juttu. Kannattaa vaatia ihan ensin terapiaa tai keskusteluapua. Ellei siitä ole hyötyä, kannattaa harkita myös lääkkeitä. Vaikea sanoa miten tosissaan sinut otetaan, se on aina psykiatrikohtaista. Lyö vaan rohkeasti nyrkkiä pöytään, jos ei muu auta ;)
Teinimasennuksesta kehittyy nopeasti partantumaton aikuismasennus, jos sitä hoidetaan väärin, tai ei hoideta ollenkaan. Ohjeet oikeaa hoito varten ovat tässä.
http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/