-

En ole ajatellut, että tästä mitään koskaan tulisi. Olisin halunnut vain kertoa sinulle ihan kasvokkain näistä tunteistani, sillä en ollut koskaan kovin varma sinusta. Se, mitä oikeasti ajattelen on se, että olet vain halunnut jollain tavalla leikkiä kanssani. En voi sille mitään, että uskoni ihmisiin on aika hauras. Eikä tästä sen enempää. Mutta mikään ei ole niin julma kuin ihminen toiselle. Ja kun ajattelen toimintaasi ja kaikkea käyttäytymistäsi, niin en voi uskoa, että olisit tässä ihan vilpittömin mielin. Siksi en tule lähellesi, en hakeudu samaan seuraan enkä mitään muutakaan. En usko että koskaan tulen tekemään sitä, ellei ole ihan pakko. Mä en tiedä sinusta yhtään mitään, (tai tiedänhän minä oikeastaan kaiken sen mistä alati puhut, joka entisestäänkin saa minut varuillen) joitakin tekstejä täältä olen lukenut, jotka voisi olla sinulta, mutta kieltäydyn uskomasta siihen. En usko mihinkään muuhin kuin todellisuudessa tapahtuviin asioihin ja sielläkin erittäin suurella varauksella. Vaikka kuulostaa vainoharhaiselta niin onneksi tunnen itseni ja tiedän, mikä on oiken ja mikä väärin. Ja se on tällä hetkellä ainoa johon voin luottaa, valitettavasti. Ja tällaiseksi se taitaa jäädä. Joten toivottavasti saat tämän viestin, niin ei tarvitse enää ihmetellä.
8358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ajattelet noin, koska olin niin tosissani, ettei enempää voisi ollakaan. Ei ole tapana leikkiä ihmisillä, en edes osaisi.

Äänestä

tosiaan, et et ole mun rakas! En ikinä leiki kenenkään tunteilla ja omani sua kohtaan on vieneet mut melkein hautaan... En halua muita, oon vaan ystävällinen, jos se aiheuttaa väärinkäsityksiä, en voi sille mitään. Sä olet AINOA rakas. Toivoisin, et tulisit joskus mulle juttelemaan, kaikesta huolimatta... uskon, et se olisi hyvä meille molemmille...

Äänestä

Viimeksi kun vihjaisit peloistasi, se loukkasi minua että saatoit edes epäillä minua epäluotettavaksi. En sanonut sitä silloin koska olin niin tyrmistynyt. Ymmärrän että sinullakin on vielä matkaa ehjäksi ihmiseksi, mutta toivoisin että olisit jo tähän mennessä tajunnut että olen melko paljas ihminen. On minullakin vielä mörköni joista en ole halunnut sinulle puhua, mutta taka-ajatukset, kosto tai kieroilu ei ole tapaistani. Niin ja eihän meistä mitään tosiaan tule, vaikka sitä haluaisinkin ehkä enemmän kuin mitään muuta. Pallo on sinulla ja tulee olemaankin. Joka tapauksessa välittämiseni sinusta nousee omien halujeni yläpuolelle.

Äänestä
  • Hän? Sä olet ainoa, kenen vuoksi mä näillä sivuillä käyn. Olet ainoa ketä mä ajattelen päivittäin.
    Olet sydämessäni, ja sydämeni itkee sinun vuoksesi. En voinut, eikä ollut mahdollisuutta kertoa tämä sinulle. Minulla itsellänikin on ollut joskus samoja tunteita kuin sinulla. Minusta tuo on sinulta hiukan väärin sanottu, että et usko...
    Vaikka et usko minun puheisiin ja et luottaa, olet ainoa ketä mä haluan. Suukko.

    Äänestä

  • En ole ap, mutta jossain tekstissäni ole kirjoittanut pelosta.. Tarkoitin siinä, että omat tunteeni pelottaa, ihastuminen on yleensä hallitsematonta, en tarkoittanut, että pelkäisin häntä, epäilisin epäluotettavaksi tms. Itse olen ollut vilpittömin mielin matkassa, tunneasioissa en kieroile, enkä kyllä muutenkaan. Mitenköhän edelleenkin ajattelen, että minusta ja hänestä voisi jotain joskus tullakin. Kaikki faktat puhuu vastaan, mutta siltikin joku (amor) kuiskuttelee tuolla takalohkossa ja väittää muuta...

    Äänestä

....

Äänestä
  • nainen, edellisen viestin( Jos 00:50 ) kirjoittaja.

    Äänestä

  • Eli olen nainen. Jotta kenenkään ei tarvitse turhaan tuntea ahdistusta:) Itseasiassa on vaikea uskoa, että miehet edes ajattelisi tälläisia asioita kuten minä. Tai ainahan kaikki on mahdollista :))


    Hauskaa kevään jatkoa kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


- kirjoitti:

En ole ajatellut, että tästä mitään koskaan tulisi. Olisin halunnut vain kertoa sinulle ihan kasvokkain näistä tunteistani, sillä en ollut koskaan kovin varma sinusta. Se, mitä oikeasti ajattelen on se, että olet vain halunnut jollain tavalla leikkiä kanssani. En voi sille mitään, että uskoni ihmisiin on aika hauras. Eikä tästä sen enempää. Mutta mikään ei ole niin julma kuin ihminen toiselle. Ja kun ajattelen toimintaasi ja kaikkea käyttäytymistäsi, niin en voi uskoa, että olisit tässä ihan vilpittömin mielin. Siksi en tule lähellesi, en hakeudu samaan seuraan enkä mitään muutakaan. En usko että koskaan tulen tekemään sitä, ellei ole ihan pakko. Mä en tiedä sinusta yhtään mitään, (tai tiedänhän minä oikeastaan kaiken sen mistä alati puhut, joka entisestäänkin saa minut varuillen) joitakin tekstejä täältä olen lukenut, jotka voisi olla sinulta, mutta kieltäydyn uskomasta siihen. En usko mihinkään muuhin kuin todellisuudessa tapahtuviin asioihin ja sielläkin erittäin suurella varauksella. Vaikka kuulostaa vainoharhaiselta niin onneksi tunnen itseni ja tiedän, mikä on oiken ja mikä väärin. Ja se on tällä hetkellä ainoa johon voin luottaa, valitettavasti. Ja tällaiseksi se taitaa jäädä. Joten toivottavasti saat tämän viestin, niin ei tarvitse enää ihmetellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu