Roskiskesta dyykkaus

Otin talteen

Eikös roskisesta ole ihan laillista ottaa tavaraa.

Tänään(ja muinakin päivinä) olen kiinnittanyt huomiota, että joka heittää roskiskeen ihan kelpo tavaraa. Tänään löytyi paistin pannu. Eikä mitään vikaa. Aivan hyväkuntoinen. Otin talteen. Eli en rikkonut lakia?,

Lehti laatiksota olen myös joskus ottanut lapsilleni Aku Ankkoja.

En ymmäärä miks jotkut heittää meneen ihan hyvää tavaraa? Mut kai se on laillista ottaa pois heitetty tavara? Eihän ne ole enää sen omaisuutta?

30

3229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...........

      Periaatteessa kyse on varkausrikoksesta. Roskikseen heitetty tavara on monasti rahan arvoista, esimerkiksi paperi ja pullot. Kun asukas heittää tavaran roskikseen, niin se vaihtaa omistajaa ja sen omistajaksi tulee sen jälkeen jätesopimuksen tehnyt firma/firmat. Osan jätteistä firmat hyödyntävät rahana, esimerkiksi jätepaperina ja lasinkeräyksenä, sekä osan kuljettavat kaatopaikalle.
      Eli, roskiksissa oleva tavara ei ole ilman omistajaa, jota kuka hyvänsä voi ottaa.

      • 99

        Nähdäkseni omistajuus ei siirry mihinkään. Jätelaissa puhutaan vain jätteen haltijasta.

      • Jotkut haaskaa

        Ottaa. Rikos on vain jos roskis on lukkojen takana ja rikkoo lukot yms.

        Sinänsä en ymmärrä, että jäte on jossakin paikoissa niin arvokasta, että sitä pitää lukkojen takana?

        Saamaan asiaan olen kiinnittänyt huomiota, että miksi ylipäätänsä jotkut ihmiset ja firmat heittää menemään niin hyvää tavaraa. Varmasti joku köyhempi voisi ostaakin niitä jos niitä myisi huutonetissä yms. tai kirpputoreilla.

      • 12+1
        Jotkut haaskaa kirjoitti:

        "Sinänsä en ymmärrä, että jäte on jossakin paikoissa niin arvokasta, että sitä pitää lukkojen takana?"
        Jaa-a, niin miksiköhän roskakatoksissa käytetään lukkoja... Miksiköhän?
        Jos et oikeasti älyä miksi, niin... no sanotaan vain, että: "Voi voi voi".

      • Ei hyvää tavaraa ros
        12+1 kirjoitti:

        Ne lukot ovat sitävarten , että niitä ei kukaan sieltä ottaisi, mutta jotenkin on typerää pitää jätteitä lukkojen takana. Ikänkuin pois heitetty tavara olisi arvo tavaraa. Vaikka se on heitetty pois.

        Eli mielummin hyvä tavara kaatopaikalle kuin, että esim joku työtön kerää talteen.

        Taidat olla yksi niistä joka heittää hyvää tavaraa sinne roskiin?

        Sanonpa, että todella typerää sellainen haaskaus Kun esim SPR ottaa sitä tavaraa vastaan ja myy eteenpäin.

        Lahjoittakaa SPR:lle myykää kirpputoreilla hyvät ihmiset. Ei hyvän tavaran paikka ole roskiksessa.

      • ..........

        Joo, olihan tässä joitakin vuosia takaperin asiasta oikeuden ratkaisukin. Mies tuomittiin varkaudesta, kun hän meni kaatopaikalle ja keräsi sieltä rautaromua. Romuliikkeethän maksavat romuraudasta. Samoin, Taivalkoskella olevan saksalaisten rakentaman toisen maailmansodan aikaisen romuradan purkaja tuomittiin törkeästä varkaudesta. Kiskot eivät tosin olleet kaatopaikalla, mutta jo n. 70 vuotta metsässä ruostumassa.
        Rikoslaissa luetellaan, mitkä kuuluvat ns. jokamiehenoikeuteen ja joita voi kerätä ilman lupaa.

      • Josef Mengele
        12+1 kirjoitti:

        "Sinänsä en ymmärrä, että jäte on jossakin paikoissa niin arvokasta, että sitä pitää lukkojen takana?"
        Jaa-a, niin miksiköhän roskakatoksissa käytetään lukkoja... Miksiköhän?
        Jos et oikeasti älyä miksi, niin... no sanotaan vain, että: "Voi voi voi".

        Minullakin on mökillä ulkohuusi avoinna en ole huomannut,että kukaan olisi vienyt sieltä ikinä mitään. ;)

      • ovat siksi
        Ei hyvää tavaraa ros kirjoitti:

        Ne lukot ovat sitävarten , että niitä ei kukaan sieltä ottaisi, mutta jotenkin on typerää pitää jätteitä lukkojen takana. Ikänkuin pois heitetty tavara olisi arvo tavaraa. Vaikka se on heitetty pois.

        Eli mielummin hyvä tavara kaatopaikalle kuin, että esim joku työtön kerää talteen.

        Taidat olla yksi niistä joka heittää hyvää tavaraa sinne roskiin?

        Sanonpa, että todella typerää sellainen haaskaus Kun esim SPR ottaa sitä tavaraa vastaan ja myy eteenpäin.

        Lahjoittakaa SPR:lle myykää kirpputoreilla hyvät ihmiset. Ei hyvän tavaran paikka ole roskiksessa.

        Jäteastiat ovat lukon takana ettei kukaan idiootti sytyttäisi niitä tuleen. Ihan vaan siksi.

    • Sairasta!

      katsokaapa näitä. Dyykkauksen ammattilasia. P.Viheraho ja markorepairs

      http://www.youtube.com/watch?v=fxc5BPmo8v8

      http://www.youtube.com/user/pasiviheraho#p/u/35/aqVjaYU9U68

      http://www.youtube.com/watch?v=zgxyK0ELCPY

      http://www.youtube.com/watch?v=3c4oWHqIafU&feature=related

      http://www.youtube.com/watch?v=8KpYSqnO6ks&feature=related

      http://www.youtube.com/watch?v=8KpYSqnO6ks&feature=related

      http://www.youtube.com/watch?v=Dxyo36fk3Jk&feature=related

      Niin ja se laki.
      Ei ole poliisillakaan mitään sanottavaa.

      http://www.youtube.com/watch?v=eu9_stXBXKw&feature=related

      sairasta touhua! Kun afirkassa nähdään nälkää ja täällä suomessa sitä vaan heitetään ruokaa ja käyttökelpoista tavaraa roskiin.

    • suomi.keskustelu

      Kyse on hylätystä tavarasta (vertaa kadotettu tavara eli löytötavara), eli oman kodin piharoskiksesta dyykkaaminen on käsitykseni mukaan täysin laillista. Sinne on myös talon järjestyssääntöjen mukainen kulkuoikeus (avain), eikä järjestyssäännöissäkään kielletä roskalavojen penkomista.

      Sen sijaan dyykkaamisessa saattaa rikkoa järjestyslakia, jätehuoltolakia tms. jos dyykkaaminen 'lähtee käsistä', eli dyykataan vieraalla maaperällä (kauppojen roskalavat jonne pääsy estetty), tai jos dyykkaamisen yhteydessä häiritään yleistä järjestystä, roskataan itse ympäristöä, murretaan lukkoja tai ovia auki jne.

      • ..........

        Siinä vaiheessa, kun taloyhtiön asukas heittää itselleen kuulumattoman esineen roskikseen, niin se muuttuu taloyhtiön omaisuudeksi, joka on maksanut taloyhtiön jätehuollosta rakentamalla roskakatokset ja hankkimalla jätesäiliöt. Taloyhtiö puolestaan siirtää roskikseen heitetyn tavaran poiskuljetuksen jäteyhtiölle maksua vastaan.
        Siinä vaiheessa, kun jäteyhtiö kippaa roskikseen heitetyn tavaran jäteautonsa kyytiin se on sen omaisuutta.
        Tässä yhteiskunnassa on loppujen lopuksi hyvin vähän sellaista tavaraa, jota saa kuka hyvänsä ottaa ilman lupaa. Kävyt, luononkukat, luonnonmarjat ja sen sellaiset mm.

      • 34
        .......... kirjoitti:

        "taloyhtiön asukas heittää itselleen kuulumattoman esineen roskikseen, niin se muuttuu taloyhtiön omaisuudeksi"

        Millä perusteella väität, että esineen omistajuus vaihtuu? Taloyhtiölle siirtyy hallintaoikeus jätelainsäädännön mukaisesti.

      • ...............
        34 kirjoitti:

        "taloyhtiön asukas heittää itselleen kuulumattoman esineen roskikseen, niin se muuttuu taloyhtiön omaisuudeksi"

        Millä perusteella väität, että esineen omistajuus vaihtuu? Taloyhtiölle siirtyy hallintaoikeus jätelainsäädännön mukaisesti.

        Kirjoitin edellä tuosta kaatopaikalta varastamisesta. Oikeuden päätöksessä perusteltiin rikos juuri näin, mitä olen tuonut esiin, eli omistussuhteet vaihtuvat, silloin kun esine heitetään/jätetään esim. roskikseen.
        Valitettavasti siitä ei ole esittää netissä mitään, oli muistaakseen Espoon käräjäoikeuden ratkaisu, joka sai lainvoiman.

      • Josef Mengele
        .......... kirjoitti:

        Siinä vaiheessa, kun taloyhtiön asukas heittää itselleen kuulumattoman esineen roskikseen, niin se muuttuu taloyhtiön omaisuudeksi, joka on maksanut taloyhtiön jätehuollosta rakentamalla roskakatokset ja hankkimalla jätesäiliöt. Taloyhtiö puolestaan siirtää roskikseen heitetyn tavaran poiskuljetuksen jäteyhtiölle maksua vastaan.
        Siinä vaiheessa, kun jäteyhtiö kippaa roskikseen heitetyn tavaran jäteautonsa kyytiin se on sen omaisuutta.
        Tässä yhteiskunnassa on loppujen lopuksi hyvin vähän sellaista tavaraa, jota saa kuka hyvänsä ottaa ilman lupaa. Kävyt, luononkukat, luonnonmarjat ja sen sellaiset mm.

        Käpyjen keräily toisen metsästä on taatusti kielletty.Nehän vasta rahan arvoista tavaraa onkin.

      • C.E.
        Josef Mengele kirjoitti:

        Käpyjen keräily toisen metsästä on taatusti kielletty.Nehän vasta rahan arvoista tavaraa onkin.

        "Käpyjen keräily toisen metsästä on taatusti kielletty.Nehän vasta rahan arvoista tavaraa onkin."
        Maahan pudonneita käpyjä saa kerätä.

        "RL 28:14 § (24.8.1990/769) Jokamiehen oikeuksista. Tämän luvun säännökset eivät koske maassa olevien kuivien risujen, maahan pudonneiden käpyjen tai pähkinöiden taikka luonnonvaraisten marjojen, sienten, kukkien tai, jäkälää ja sammalta lukuun ottamatta, muiden sellaisten luonnontuotteiden keräämistä toisen maalta. "

        Puusta kerättäviin käpyihin sen sijaan tarvitaan maanomistajan lupa.

      • Anonyymi
        Josef Mengele kirjoitti:

        Käpyjen keräily toisen metsästä on taatusti kielletty.Nehän vasta rahan arvoista tavaraa onkin.

        Näin on. Käpyjen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Syy: kyse on maanomistajan omien puitten tuottamista siemenistä. Maanomistajan itse voi hyödyntää halutessaan niistä saatavan tuoton.
        Sensijaan maassa jo kauemmin ollut harmaantunut käpy rinnastetaan risuun, esim koristeeksi voi näitä kerätä.
        Ja katajanmarja sitten. Se on kasvitieteellisesti käpy. Ei marja. Eli Katajisto jotka ovat havupuita, ei saa kerätä näitä käpyjä ilman lupaa.

    • Lahjoittakaa myykää

      Joillakin tuhlaajalla tai haaskaajalla on näköjään vaikea käsittää mitä on jäte?

      Jäte on mielestäni sellaista roskaa jolla ei todellakaan tee enää mitään, mutta sieltä kuitenkin joskus löytyy tavaraa joka on ihan käyttökelpoista?

      Tyhjät palautuspullot eivät kuulu roskiin ne viedään kauppaan, Niistähän saa rahaa. Niitä vaan joskus roskiksessakin on ollut? Dyykkaajathan ne keräävät.

      Roskikseen ei myöskään kuulu hyväkuntoinen paistinpannu tai ehjät vaatteet tai muu täysin käyttökelpoinen tavara. Näitäkin joskus on roskiksessa ollut?

      Tämänlaisia tavaroita voi lahjoittaa SPR:lle tai UFF ja viedä ne niiden kontteihin. UFF kontteja on joka puolella ja SPR:n kontteja on niiden liikkeiden pihassa. Suuremmat tarvat huonekalut yms voi lahjoittaa suoraan SPR:n liikkeeseen.

      Lehtiroskikseen voi heittää vanhat sanomalehdet ja mainokset sekä alikausilehdet.

      Mitään akunankkoja yms ostettuja sarjakuvalehtiä ei kannata lehtiroskiin heittää. Jokin divari voi ostaa niitä ja kannattaa viedä ne sinne tai lahjoittaa SPR:lle.

      Kirpputori on myös hyvä vaihtoehto myydä käyttökelpoista tavaraa mieluummin kuin heittää roskiin.

    • Muitakin syitä

      Meidän kulmille tuli roskakatoksiin lukot, kun kahden roskakatoksen paprinkeräyslaatikkot sytytettiin palamaan. Kun useissa paikoissa tuo roskakatos on seinän vierellä, niin siinä menee myös julkisivu remonttiin ei vain roskakatos.

      Noilla lukoilla ei luultavasti ole tarkoitus estää roskien kierrätystä, vaan estää vahinkoa aiheuttavaa toimintaa, kuten tuo tulipalojen sytyttäminen. Ja voihan tarkoituksena olla ettei paperinkeräyslaatikosta hankita henkilötietoja rikollisiin tarkoituksiin.

    • timmi toimen mies

      "En ymmäärä miks jotkut heittää meneen ihan hyvää tavaraa?"

      En minäkään. Vanhat paistinpannut kannattaa säästää syntymäpäiviä varten niin että voi ampua ne puhki pienoiskiväärillä juhlallisin menoin sekä naulata lopuksi signeerattuina torpan seinälle. Näin niistä on iloa vielä moniksi vuosiksi.

      Jätepaperia ei kannata viedä keräyslaatikkoon vaan käyttää sytykkeenä ja polttoaineena mökin saunalla. Liimattu paperi tosin ei pala kovin hyvin. Muovi on myös ihan hyvää saunanpesään, sitä on turha pistää roskiin.

      Ei taloyhtiön roskis silti turha ole koska sinne voi kärrätä mökiltä kaiken sen roskan joka ei pala ja jota ei tarvita syntymäpäiväjuhlallisuuksissa.

      • l97gj

        Käytännön lakitieto kirjasta ote (voi olla vanhentunutta tietoa):
        (lyhennetty) Sanna heitti miehensä vanhan nahkatakin roskalaatikkoon, josta Timo otti sen.Eero näki puseron timon päällä, ja pyysi sitä takaisin. Kenelle nahkapusero kuuluu?
        Timo saa pitää puseron. Sanna katsoi sen käyttökelvottomaksi, ja heiti sen pois, joloin puserosta tuli isännätön esine. Sellaisen saa kuka tahansa ottaa haltuunsa.Timo saattoi olla varma siitä että se oli todella hylätty......
        Painettu v. 1991

      • Haaaaaaaskausta

      • Katsokaa tätä
        Haaaaaaaskausta kirjoitti:

        Kukaan ei voi myydä näitä? http://www.youtube.com/watch?v=RcaLsBl_VFg

        Kyllä me köyhät työttömät olisimme valmiit teiltä rikkailta ne ostamaan jos on vain toimivia.

        Pikku vinkki http://www.huuto.net/fi/

        myykää tuolla. Ei roskiin. Ellei sit ole viallisia.

        Käsittääkseni roskiksesta saa ottaa jos sitä ei ole lukittu, mutta roskikseen ei saa murtautua jos se on lukkojen takana. Eli tässä videossa tehdään rikos? http://www.youtube.com/watch?v=VIlRXqxenUM

        Kutenkin tuo markorepairs on ihan oikella asialla liikkellä ja olen hänen puolellaan.. On kästtämätöntä miten noin hyviä ja täysin syömäkelpoisia banaaneja heitetään roskiin? Banaani vaan paranee vähän kypseteessään.

      • kierrätyskunniaaaaaa
        Katsokaa tätä kirjoitti:

        Käsittääkseni roskiksesta saa ottaa jos sitä ei ole lukittu, mutta roskikseen ei saa murtautua jos se on lukkojen takana. Eli tässä videossa tehdään rikos? http://www.youtube.com/watch?v=VIlRXqxenUM

        Kutenkin tuo markorepairs on ihan oikella asialla liikkellä ja olen hänen puolellaan.. On kästtämätöntä miten noin hyviä ja täysin syömäkelpoisia banaaneja heitetään roskiin? Banaani vaan paranee vähän kypseteessään.

        nimittäin jos roskikset on lukkojen takana sillä esteetään ensiksikin se,ettei ulkopuoliset kanna roskiaan roskiin.
        Sitten se,että esim ravintolat kaupat vievät ruokaa roskiin ja nähtävästi ovat sitten vastuussa siitä jos joku dyykkäri syö sieltä ruokaa ja sairastuu.

        Itse kyllä otan jos on käyttökuntoista tavaraa...järjetöntä laittaa pois hyväkuntoista.

      • kadesuomi
        kierrätyskunniaaaaaa kirjoitti:

        nimittäin jos roskikset on lukkojen takana sillä esteetään ensiksikin se,ettei ulkopuoliset kanna roskiaan roskiin.
        Sitten se,että esim ravintolat kaupat vievät ruokaa roskiin ja nähtävästi ovat sitten vastuussa siitä jos joku dyykkäri syö sieltä ruokaa ja sairastuu.

        Itse kyllä otan jos on käyttökuntoista tavaraa...järjetöntä laittaa pois hyväkuntoista.

        tässä sen taas näkee kuinka kateellista ON suomenkansa kun joku jotai löytää niin kauhee on haloo,niin ja jäte ja varsinkin romumiehet ne vasta herroja onkin kerätään romut maaseudun mummoilta ja papoilta ilmasiks ja sitte kalliilla eteenpäin ja eiku Mersulla raflaan ryyppää ja leuhkii että TAAS tuli satatonnii,ite kerään mitä irti lähtee enkä kysele enää mitään kun EI kiinnosta kade suomi tätäpäivää,kohta koittaa kovat ajat että alkakaa van tekin kaikki keräämään talteen ettei käy huonosti kuin ei mitään enää saa MISTÄÄN

    • Sakonsaannut

      Hei!

      Itse sain tänään poliisilta sakon näpistyksestä, Kun otin käyttö kelpoista tavaraa AVONAISESTA roskiksesta! Tarkoitus oli elektroniikka romu korjata Myydä :)

      Tavaran hain avonaisen kaatopaikan pihalta, Avonaisesta kontista jonne on täysin vapaa pääsy, Aidat on mutta portit aina auki..

      Sakko tuli näpistyksestä ~36€

      Aikaisemmin olen samasta paikasta hakenut "romua" ja vartija tuli sinne samaan aikaan eikä securitaksen työn tekijä mitään siihen sanonut..

      Joten taitaa roskakorista olla ihan laitonta ottaa tavaraa.. Varsinkin kun sen astian omistaa jätefirma ja se on silloin jätefirman omai suutta.. Tosin laissa ei tälläistä kohtaa ole..

      Katsotaan mitä tekee eduskunnan oikeusasiamies kun teen valituksen sinne sakosta :)

      PS: Aikaisemminkin poliisi on kuulemma roskiksesta roskia keränneille antanut sakkoja näpistyksistä..

    • Kaatsilla

      Kaatopaikat eivät katso hyvällä dyykkaajia, koska jos se on kaatopaikalla, se on sen omaisuutta. Sen sijaan julkiset tai yritysten yksityiset roskikset eivät vielä ole kaatopaikan omaisuutta. Lisäksi kaatopaikat ovat suljettuja alueita.

      • Jätettäposkeen

        Näin jätettä arvioidaan yksityisen omistuksen kannalta:

        1. Taloyhtiöllä on lukitsematon jätelaatikko, joka on jäteyhtiön omaisuutta ja annettu taloyhtiön käyttöön jätehuoltoa varten.

        2. Kun asukas heittää tavaran jätelaatikkoon, se on hylättyä tavaraa eikä enää asukkaan omaisuutta.

        3. Jäteläätikossa oleva tavara on laatikon omistajan hallinnassa olevaa tavaraa. Omistajaoletuksen perusteella laatikossa oleva tavara kuuluu sen haltijalle, eli jäteyhtiö oletetaan sen omistajaksi.

        4. Joku, joka ottaa tavaraa jätelaatikosta syyllistyy toisen omaisuuden anastukseen ja tuomitaan todennäköisesti näpistyksestä, sillä tavara on vähäarvoista.

        5. Jos asukkaan hylkäämä tavara, olisi jätelaatikon ulkopuolella, se olisi isännöttömänä kenen tahansa otettavissa ja tällöin sen saanut tulisi tavaran omistajaksi, sillä tapahtuisi omaisuuden valtaus, joka on laillinen saanto.

    • Poliisi saa muut ei!

      Lagerroos otti omaan käyttöön hävitetyksi tuomitun tavaran -> oikeuskansleri totesi ei rikosta koska palautti laitteen

    • Anonyymi

      Miettikääs seuraava skenaario: joku pöllii polkupyörän. Ajaa kämpille ja matkalla heittää romulavalle tai taloyhtiön talkoolavalle. Perus dyykkaaja Pertti tulee ja katsoo että tuossahan on hyvä fillari mulle. Joutuu selittämään aivan oikein ja urakalla että romulavalta löysin. Joku täällä höpötti että roskat on taloyhtiön omaisuutta. Taloyhtiö kajoaa siis kenties varastettuun tavaraan ja joku mulkvisti kaljupää kyylää asiakseen ettei sitä kätkentärikosta estetä.

      • Anonyymi

        Onko pyörä isännätön (emännätön)? Ei ole.

        Onko pyörä hylätty? Ei ole.

        Pyörä on anastettu, joka on rikos, joten ko. pyörää koskee eri säännöt kuin tavallista hylättyä tuotetta. Esittämäsi on hyvin erikoinen poikkeustapaus, jossa kuitenkin anastaja on syyllistynyt alunperin rikokseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      441
      4748
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1692
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      92
      1425
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1336
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1286
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1161
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      56
      857
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe