Eipä ole pitkään aikaa jutun juurta ollutkaan, mistä tänne kirjoittaa. Vaan nyt alkoi sen verran kupoliin ottamaan ja naurattamaankin, että päätimpä jakaa ajatuksia täällä.
Onkohan se niin, että kun kevät alkaa olla tuloillaan ja purot aukeaa, niin hullut herää talviuniltaan? Että eikös se ole karhujen hommaa? Pistin taas jälleen kerran merkille tässä jokin aika sitten, että alkoi lähisuvun kielenkannat irrota. Tuossa kun pari viikkoa turvan soittoa ja rähinätä olen kuunnellut, niin kävipä mielessä, joko tänä keväänä ottaisin puolen vuoden pesäeron rakkaan sukuni tiettyihin osapuoliin. Tämä kun alkaa olla jokakeväinen vaiva ja sitä on jatkunut koko emännyyteni ajan ja kauan ennen sitäkin.
Tänä keväänä se vaan on saanut uusia piirteitä. Lienevätkö ryökäleet päässeet käsiksi tukitietoihini vai mikähän tuo lie valjastanut tämän yhteisen rintaman, jonka tarkoituksena ei ole mitään muuta, kuin päästä aukomaan päätänsä. Rivien välistä kun olen lukenut, niin rahaan liittyvää tämä pitkälle on. Kateushan on kantava voimavara, mutta mene ja tiedä, kuinka pitkälle se sitten vie.
Vai onko syynä sittenkin heidän oma turhautumisensa? Toisaalta sen ymmärtääkin, kun porukka on koko talven maannut kuin puolikuolleet lahnat ja ainut päivän työ on kammeta itsensä sängystä ylös ja työntää sen verran nokkansa ulos, että päivän postin saavat haettua. Siinä kun päivittäin taloni ohi kävelee, niin jostain kumman syystä se herättää näitä "herttaisia" tuntemuksia tilaani ja minua kohtaan. Joskus jopa tekevät tikusta asiaa, että siinä keittiön pöydän ääressä saavat tuntojaan purkaa.
Samoin se jokakeväinen luulotautikin vaivaa, ei ole kaukana, etteivät pikkupiruja näe joka paikassa. Muutenhan se on sama olisikin, vaan kun ihmisen mieli tuppaa olemaan sellainen, että kun tarpeeksi kauan luulee omiaan, niin niistä voi tulla tottakin, ainakin sen luulottelijan mielessä. Pidän itseäni kuitenkin sen verran täyspäisenä ihmisenä, että hiukan huolestuttaakin, mitähän se tuo tullessaan, kun he vanhenevat. Vaikka kyllähän sen jo tietää, hullummaksi menevät.
Itsellä on niin paljon puuhaa, ettei ehdi luulotella. On täysi työ pysyä mukana siinä realistisessa tietotaitoon perustuvassa maailman menossa, ettei putoa kelkasta. Ja hauskaakin pitää muistaa joskus pitää, ettei ihan näivety ja rupsahda, katsoi sitten sisikuntaa tai tuota naamataulua. Pitäähän sitä maatalon emännänkin välillä saada näyttää hyvältä ;).
Mikä siis neuvoksi? Kun eroonkaan heistä ei pääse kun tila on missä on. Ummistanko siis jälleen kerran korvani vai vaivaudunko räjähtämään kunnolla? Kummastakaan ei ole mitään hyötyä. Joskus kun hermot menee ja laukoo totuuksia, niin vähän aikaa ovat nätisti vaan aina uudestaan se alkaa. Milloinhan ihmiset ymmärtävät suoda muille ihmisille elämisen rauhan? Tuskin koskaan.
Että tällaista täällä, jälleen kerran. Mutta yhden päätöksen olen isäntäni kanssa tehnyt. Kun aika on molemmille kypsä, noin töiden puolesta, niin asuinpaikka vaihtuu, kauas kauas täältä. Sitä autuasta aikaa odotellessa yritämme molemmat suhtautua niin tyynesti kuin mahdollista tähän herttaiseen porukkaan. Ja nauru monen asian hoitaa, höpsöt sukulaisetkin.
Onkohan se niin, että kun kevät alkaa olla tuloillaan ja purot aukeaa, niin hullut herää talviuniltaan? Että eikös se ole karhujen hommaa? Pistin taas jälleen kerran merkille tässä jokin aika sitten, että alkoi lähisuvun kielenkannat irrota. Tuossa kun pari viikkoa turvan soittoa ja rähinätä olen kuunnellut, niin kävipä mielessä, joko tänä keväänä ottaisin puolen vuoden pesäeron rakkaan sukuni tiettyihin osapuoliin. Tämä kun alkaa olla jokakeväinen vaiva ja sitä on jatkunut koko emännyyteni ajan ja kauan ennen sitäkin.
Tänä keväänä se vaan on saanut uusia piirteitä. Lienevätkö ryökäleet päässeet käsiksi tukitietoihini vai mikähän tuo lie valjastanut tämän yhteisen rintaman, jonka tarkoituksena ei ole mitään muuta, kuin päästä aukomaan päätänsä. Rivien välistä kun olen lukenut, niin rahaan liittyvää tämä pitkälle on. Kateushan on kantava voimavara, mutta mene ja tiedä, kuinka pitkälle se sitten vie.
Vai onko syynä sittenkin heidän oma turhautumisensa? Toisaalta sen ymmärtääkin, kun porukka on koko talven maannut kuin puolikuolleet lahnat ja ainut päivän työ on kammeta itsensä sängystä ylös ja työntää sen verran nokkansa ulos, että päivän postin saavat haettua. Siinä kun päivittäin taloni ohi kävelee, niin jostain kumman syystä se herättää näitä "herttaisia" tuntemuksia tilaani ja minua kohtaan. Joskus jopa tekevät tikusta asiaa, että siinä keittiön pöydän ääressä saavat tuntojaan purkaa.
Samoin se jokakeväinen luulotautikin vaivaa, ei ole kaukana, etteivät pikkupiruja näe joka paikassa. Muutenhan se on sama olisikin, vaan kun ihmisen mieli tuppaa olemaan sellainen, että kun tarpeeksi kauan luulee omiaan, niin niistä voi tulla tottakin, ainakin sen luulottelijan mielessä. Pidän itseäni kuitenkin sen verran täyspäisenä ihmisenä, että hiukan huolestuttaakin, mitähän se tuo tullessaan, kun he vanhenevat. Vaikka kyllähän sen jo tietää, hullummaksi menevät.
Itsellä on niin paljon puuhaa, ettei ehdi luulotella. On täysi työ pysyä mukana siinä realistisessa tietotaitoon perustuvassa maailman menossa, ettei putoa kelkasta. Ja hauskaakin pitää muistaa joskus pitää, ettei ihan näivety ja rupsahda, katsoi sitten sisikuntaa tai tuota naamataulua. Pitäähän sitä maatalon emännänkin välillä saada näyttää hyvältä ;).
Mikä siis neuvoksi? Kun eroonkaan heistä ei pääse kun tila on missä on. Ummistanko siis jälleen kerran korvani vai vaivaudunko räjähtämään kunnolla? Kummastakaan ei ole mitään hyötyä. Joskus kun hermot menee ja laukoo totuuksia, niin vähän aikaa ovat nätisti vaan aina uudestaan se alkaa. Milloinhan ihmiset ymmärtävät suoda muille ihmisille elämisen rauhan? Tuskin koskaan.
Että tällaista täällä, jälleen kerran. Mutta yhden päätöksen olen isäntäni kanssa tehnyt. Kun aika on molemmille kypsä, noin töiden puolesta, niin asuinpaikka vaihtuu, kauas kauas täältä. Sitä autuasta aikaa odotellessa yritämme molemmat suhtautua niin tyynesti kuin mahdollista tähän herttaiseen porukkaan. Ja nauru monen asian hoitaa, höpsöt sukulaisetkin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tasan ei käy onnen lahjat. Ei ole onneksi tuon sortin ongelmia sukulaisten kanssa, eikä muidenkaan naapureiden. Ainoat ongelmalliset ja luulotautiset tapaan tällä sivustolle, tuolla tukiosastolla. Verenpaineen nousun vuoksi olen koettanut rajoittaa sen lukemista, mutta kun ei meinaa malttaa pysyä erossa? Siellä vaikeneminen voisi auttaa, räjähtäminen ei pätkääkään!
rahikaisella, jos olis edes pieni mahollisuus, mentäs mekin emännän kanssa kuuta kauemmaksi elukoineen päivineen. Joskus iltasin yhessä haaveillaan eläkepäivistä,ei tartte sukuansa sietää enää sillon. Hermot on täälläki välillä pinnassa vaan ei anneta pirulle pikkusormea. Ohittamisen taito on jalo, siinä pahanpuhujien kohtaamisessa. Elä emäntä välitä,sulla on monta sukulaissielua. Jos oot tähänki asti pärjänny, menee eläkepäivistä haaveillessa loppuaikakin.
Iso hali sulle, meiän emännältä myös,tuossa luki juuri juttusi :))
Iske ensin, etulyönti on puoli voittoa.
Mikä se niiden herkkä kohta on, ovatko eläkkeellä vai työttömiä, ei muuta kuin purnaat jommasta kummasta kulusta, joka rasittaa veronmaksajaa ylettömästi.
Vai onko niillä jotain muuta rasitetta, minkä ne saavat, ehkä kunta pitää niiden tien auki tai jotain ????
No olipas ruikutus!
Oikea yrittäjä joutuu painamaan "pahkaansa" ties mitä, eikä ruikuta sitä netissä.
Ehkäpä se muiden huomauttelu johtuukin siitä, että teidänkään ei tarvitse talvisin ponnistella enempää. kuin lehden hakuun, mutta elintasonne veronmaksajien rahoilla on kuitenkin ihan eri tasoa?
Pari maasturia pitää tietty olla, "kun kelit voivat maalla yllättää" ja huvituksiin täytyy ainakin päästä!
Miljoonan traktorit ja puimurit pitää olla, "kun työaika alkaa onkin kiirettä" (kokonaiset kaksi viikkoa).
Se taitaa olla niin, että MTK on hoitanut yhden kansanosan ylimmällä orrelle ja samaanaikaa vanhus saa maata pissat housuissa, kun rahaa ei riitä.
Eipä taida misip yrittäjyydestä eikä elämästä siellä kivitalojen keskellä paljoa ymmärtää. Älä viitsi vaivata pientä päätäsi. Mitäs sitten jos emännän pihassa koreileekin maasturit ja traktorit? Oletkos ajatellut että ne on omalla työllä ansaittu? Ja mitä tukirahoihin tulee, niin niele pois vaan harmisi. Onpahan emäntä saanu homman hyvin pyörimään. Eikä se ilman älyä onnistu ;).
Maalla suvut elävät hyvinkin tiiviisti keskenään ja toisen menestys on aina tuonut kateutta, sehän on oikia kansantauti, niin kuin sinunkin kateuden sävyttämä tekstisi kertoo.
nyt taisi tuo luetun ymmärtäminen pätkiä! Muistaakseni juuri tuo mainittu emäntä ei pahemmin kerki'ä pankolla makoilemaan. Jos jotakin ymm'ärrät karjanpidosta, et tuollaista kirjoittele. Mistä se tulee tuo väittämä "työaika 2 viikkoa"? Kyllä se on karjatalousihmisen loma pikemmikin se kaksi viikkoa. Aika useina lomapäivinä joutúu menemään sinne navettaan ja olemaan ainakin koko ajan saavutettavissa. Sitä ei voi oikein rinnastaa mummojen hoitoa tai maataloutta? Asiat eivät ole noin yksioikoisia, vaikka tietysti kiva on provosoida. Kelit kyllä yllättävät, mutta huvituksiin ei ole useinkaan aikaa tai edes voimia.
Muualta taloon tulleen emännän on aika usein taisteltava se oma sotansa. On niitäkin vanhempia isäntiä ja emäntiä jotka ymmärtävät yksityisyyden tärkeyden. Ikävä kyllä sitä toista ääripäätä sitten näyttää olevan paljon enemmän. Ei kaupunkilaistuneet ihmiset sitä monestikaan tajua. Se on kuulkaa suuri määrä luonnetta joka vaaditaan emännältä kun tila vaihtaa omistajaa ei siinä heikkohermoiset kovin hyvin pärjää. Vaan kyllä suurin osa nykyemännistä on niin vahvoja luonteeltaan etteivät anna suvun nujertaa. Sääli vain että se sama taistelu pitää joka sukupolven käydä ja aina samoin lopputuloksin.
Niin on minullakin tässä kokemusta nimenomaan omasta suvustani, ei siis miehen suvusta. Tuo emännän kirjoitus tuntui jotenkin tutulta. Kyllä joskus on pinna kireällä, kun navetalta tulet ja keittiössä on jo porukkaa istumassa. Tietysti en ole sukuvihaaja, mutta joskus tuntuu, että pitäkö panna ovet lukkoon! No, ei sentään, pitäähän ihmisten saada kulkea. Minusta tämä ei ole ruikutusta missään mielessä, vaan halua pitää omaa reviiriä. Ei sitä kaupunkilainenkaan hyväksyisi, jos saapasteltaisiin sisälle muina miehinä. Onneksi mies on aika sopeutuvainen.