Suomessa on rakennusalan arvion mukaan jo 20 000-30 000 ulkomaista rakennusmiestä, joista suurin osa tekee töitä pääkaupunkiseudulla, kertoo lauantain Helsingin Sanomat. Samaan aikaan Suomessa on yli 20 000 työtöntä rakennustyömiestä.
SAK:lainen Rakennusliitto uskoo, että ulkomaalaiset tekevät työtä suomalaisia halvemmalla. Suomalaisyrittäjät valittelevat, että ulkomaisten yritysten hinnat ovat jo niin alhaisia, että suomalaisilla pienyrittäjillä alkaa olla suuria vaikeuksia saada itselleen urakoita.
Suomalaisyrittäjien mukaan pientä palkkaa maksavat yritykset käyttävät ulkomaisia työntekijöitä surutta hyväkseen. Verojen maksaminenkin jää työntekijän tai yrityksen oman aktiivisuuden varaan.
Rakennusliitto arvioi, että Suomessa on kymmeniä tuhansia työntekijöitä, jotka eivät maksa palkastaan veroja. Liiton mukaan pimeän työvoiman valvonta on olematonta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.