Miten Ammattikikorkeakoulussa opiskellaan? Onko opiskelu enemmän koulun tapaista eli koko ajan sama ryhmä ja istutaan periaatteessa samassa luokassa, vai onko se enemmän lukion tapaista, jossa ryhmän jäsenet koko ajan vaihtuvat ja ollaan eri luokissa? Myös muita opiskeluun liityviä asioita voi kertoa.
Opiskelu Ammattikorkeakoulussa
11
1654
Vastaukset
- amkista toiseen
Joskus amkien koulutusohjelmat ovat niin pieniä että on pakko mennä aika luokkamaisesti, jotta saadaan kurssit täyteen. Kovin pienillä osallistujamäärillä ei saa aikaiseksi kurssia. Tiukimmin koulumaista opiskelu on niissä amkeissa, joissa tutkintoon kuuluu pelkästään oman koulutusohjelman opintoja eikä ollenkaan vapaasti valittavia tai yhteisiä opintoja. Yleensä pienissä koulutusohjelmisssa on näin, mutta tämä vaihtelee eri amkeissa kovasti, ja saman amkin koulutusohjelmien keskenkin voi olla eroja, joten kannattaa tutustua opetussuunnitelmiin ennen hakua. Kuitenkin kehitys kulkee kohti vapaampaa kurssien sijoittelua.
- nimi merkki
Sinänsä pienissä lukioissakin kyllä ollaan samassa ryhmässä koko ajan. Mutta itse olen pienessä amk:ssa ja välillä ollaan niin tiiviisti omassa ryhmässä, että jo ahdistaa olla koko ajan samojen naamojen kanssa. Meillä on ryhmässä häiriköiviä aikuisia, sinänsä yllättävää. Eikä mitään positiivista asiaan liittyvää häiriköintiä, vaan puhelimet on päällä koko ajan ja juostaan käytäville niihin vastaamaan, puhuvat keskenään muita asioita kovaan ääneen yms. aikuisopiskelija olen itsekin enkä aiemmin ole noin levottomia aikuisia oppilaitoksissa nähnyt.
- laureassa
oli luokkamaista opiskelu, itse olen ollut siellä 2 eri toimipisteessä ja kahdessa eri koul.ohjelmasssa. Samat naamat päivästä toiseen, ei vapautta valita kursseja niin ja näin.
- ratenomi
Ammattikorkeakoulussa ei voi reputtaa, osasit tai et, niin kyllä tentistä läpi pääsee! Ei muuta, kuin copy-pastella tradenomiksi.
- FALKENSEE
ratenomi kirjoitti:
Ammattikorkeakoulussa ei voi reputtaa, osasit tai et, niin kyllä tentistä läpi pääsee! Ei muuta, kuin copy-pastella tradenomiksi.
tykkää tästä. pitkälti pelleilyä koko koulutus. ainakin liiketalouden puolella taso on paikoin
surkea. pili pali kurssit joilla EI OPI MITÄÄN - meillä ei ole noin
FALKENSEE kirjoitti:
tykkää tästä. pitkälti pelleilyä koko koulutus. ainakin liiketalouden puolella taso on paikoin
surkea. pili pali kurssit joilla EI OPI MITÄÄNVoi olla että teillä siellä jossain Peräseinäjoen tai Hikiän amkissa on noin, mutta älä yleistä kaikkii amkeihin äläkä varsinkaan muille aloille.
- Reppuri
ratenomi kirjoitti:
Ammattikorkeakoulussa ei voi reputtaa, osasit tai et, niin kyllä tentistä läpi pääsee! Ei muuta, kuin copy-pastella tradenomiksi.
Ja pullshit....mistäs tuon tempaisit vai provosoitko vaan tahallasi? Vai ei voi reputtaa :D :D
- 567y4bb
kakka
- 9+19
tissit
- asdasdad
Välillä on aika raskasta, tehtäviä on paljon mutta niistä selviää jos motivaatio on kohdillaan. Opiskelu on koulumaista ja paljon erillaisia projektitehtäviä. Hyvää on se että saa käyttää luovuutta mutta tehtäviä on tosiaan paljon tai sitten ne on aika suuria.
- ex HH
Pakolliset tutkintoon sisältyvät peruskurssit on aika pitkälle perus luokkaopetusta. Lähes joka kurssilla ryhmätöitä, pois lukien matikka ja vastaavat aineet.
Suuntautumisopinnoissa oli enemmän vaihtelua ainakin henkilöstöjohtamisen (Haaga-Helia) kursseilla. Tekniikkaa hyödynnetään hyvin vähän, Moodle ainoa alusta. Saisi kyllä olla toiminnallisempia opetusmenetelmiä, mutta ongelmana on, että niitä on vaikea arvioida. Jokaiselle opiskelijalle kun on annettava arvosana tietyin perustein.
Opiskelin itse aikuislinjalla, jossa jonkin verran joustavampaa nuorten koulutusohjelmaan verrattuna. Ei pelkästään opetukseen liittyen, vaan erilaisten yksilöllisten asioiden järjestely helpompaa (vaihtelee toimipaikan mukaan tosin). Opiskelin ihan oman lukujärjestyksen mukaan, en oman "kotiryhmän" mukana. Näin kurssit saa sovitettua esim. omiin työaikatauluihin. Tosin jos haluaa sen oman ryhmän, ryhmän tuen ja opiskelijameininkiä yleisesti ottaen, niin voi myös mennä valmiin lukkarin mukaan.
AMK on ihan hyvä vaihtoehto ja antaa hyvän pohjan opiskelulle alalle. Etenkin Haaga-Heliassa Pasilassa järjestettävät englanninkieliset koulutusohjelmat ja kurssit tuo kansainvälisyyttä ja monilla kursseilla on opiskelijoita niin Euroopasta kuin Aasiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 833278
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli342625- 612248
Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.732229Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512171Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1102143Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.191917- 621894
Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv191783- 861622