Alan olla lopussa. Tilanne:tapasin ihanan miehen joka oli sosiaalinen, harrastava, työssäkäyvä puhelias ja aktiivinen. No, en silloin tiennyt ja ymmärtänyt, että hän kävi ylikierroksilla mania vaiheessa, hänellä on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö.Muutimme yhteen asumaan vajaa 2 v sitten. Siinä vaiheessa jo kyllä tiesin että hänellä on ollut mielenterveyshäiriöitä. En vain ymmärtänyt että tilanne voi mennä ja menikin sitten aivan toisenlaiseksi. Muutama kuukausi oli ihanaa aikaa yhdessä asuen. Olimme rakastuneita, huomionosoituksia, hellyyttä ja seksiä riitti. Olin niiiiin onnellinen. Sitten, ykskaks, hän joutui psykoosiin, ja tilanne oli minulle erittäin pelottava ja jopa hengenvaarallinen. Seurasi sairaalahoitojakso mieleisairaalaan. Olin peloissani ja hämilläni, jouduin itsekin s.lomalle. Sen jälkeen hänellä onkin sitten ollut vajaa pari vuotta pelkkää masennusta ja ahdistusta. On koettanut töitäkin tehdä vaihtelevalla menestyksellä, mutta nyt taas sairaslomalla, ei jaksa.Toki ymmärrän että kyse on sairaudesta, olen koettanut jaksaa ymmärtää, tukea ja olla kumppanina. On vain niin älyttömän raskasta, kun tilanne muuttui niin yllättäen, en osannut kuvitellakaan kuinka raskasta tämä tulisi olemaan. Koska hän ei jaksa mitään eikä mikään kiinnosta, tuntuu että vain minä annan itsestäni, saamatta takasin mitään. Voi kuinka haluaisin ja kaipaisin naisena, että minustakin pidetään huolta, hellitään ja ollaan kiinnostuneita. Nyt en sitä koe saavani. Hän on nyt sairaslomalla jonkin verran tehnyt kotitöitä, mikä on tietenkin hyvä asia. Mutta mikään tekeminen minun kanssani ei kiinnosta tai innosta, ainoa mikä häntä kiinnostaa on istua mielisairaalassa tapaamansa kaverinsa luona kahvilla jne. Yritän ymmärtää, mutta olen lopussa, kaipaan huomiota, KUMPPANUUTTA ja iloa yhdessä tekemisestä. Olen todellakin puhunut hänelle tuntemuksistani ja toiveistani, turhaan. Toki hänen terveytensä ja hyvinvointinsa on tärkeää, ja rakastan häntä, mutta viimeaikoina on hiipinyt mieleen ajatuksia, että miten kauan tämä jatkuu tälläisena, ja odotanko turhaan että tilanne paranee.Onko kokemuksia, miten olette selvinneet ja jaksaneet kumppaneina kaksisuuntaisesta kärsivien kumppanien kanssa..?
Kauanko pitää "sietää"?
Telle1976
7420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Asiahan on niin, että vakavasti mielenterveysongelmaisen kanssa on todella raskasta siinä on puolisossa uupuminen ja oma masennus lähellä.
Miten puolisosi hoito oikein toimii? Toimiiko lääkitys ja ottaako hän lääkkeensä?
pariterapia ja perheterapia voisi olla hyvä vaihtoehto käsitellä teidän välisiä asioita.
Käykö puolisosi jossain keskusteluavussa psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Jos käy voisitte sieltäkin aloittaa.
Eikö sinua ole mitenkään otettu mukaan hänen hoitoneuvotteluihin?
Kyllä sinullakin pitää olla oikeus terveeseen vuorovaikutuksen ja jos asia ei muutu etkä sitä jaksa, niin kyllä suosittelen eroa. Eikä sinun tarvitse kokea huonoa omatuntoa siitä, koska sinulla on oikeus hoitaa itseäsi, eikä sinun tarvitse jaksaa enempää kuin mitä jaksat.
Kiitos asiallisista vastauksista! Olin vähän toiveikas, että joku olisi pystynyt valamaan minuun vähän uskoa huomiseen tämän ihmisen rinnalla, mutta aika pahaltahan tämä vaikuttaa. Hän on kyllä nykyään sitoutunut hoitoonsa ja ottaa lääkkeensä, mutta sekin asiahan voi muuttua varsinkin mania-vaiheessa..?
Telle1976, minusta sinua on hiukkasen 'huijattu' ellei mies kertonut taustastaaan jo teidän seurusteluvaiheessa. Ettei se aktiivinen, huomaavainen & sosiaalinen unelmamies ole hänen todellinen minänsä vaan mania-vaiheen tuotos.
Tietysti voi olla, ettet kokemattomana (?) olisi ymmärtänyt sittenkään mistä on kyse. Tai uskoit -ja ehkä hän itsekin!- että suhteenne myötä hän tervehtyisi.. noh, ei ainakaan menisi kauhean huonoon kuntoon.
Jos olisit tutustunut avokkiisi masennusvaiheessa, et varmaan olisi ruvennut mihinkään suhteisiin, vai mitä? Nykyinen tilanne ei ole ollenkaan reilu sinua kohtaan.
Mitäs jos jollakin on hiv/herpes, ei kerro sitä ja mahdollisesti vielä tartuttaa partnerinsa.
Vaihtoehtoina on lopettaa suhde, jatkaa sitä, tai peräti nostaa syyte pahoinpitelystä (näin on!).
Vastaus kysymykseesi, "kauanko pitää 'sietää'": ei yhtään kauempaa kuin tahdot!
Niin..toisaalta olen ajatellut myös niin, että olen kuitenkin häneen sitoutunut ihan omasta tahdostani, ja kyse on sairaudesta. Jos ajatellaan että itselläni olisi todettu vaikkapa syöpä, tms vakavampi sairaus,heti suhteemme alkumetreillä jonka johdosta en jaksaisikaan olla oma ihastuttava itseni, ja minut jätettäisi sen takia, niin kuinka pahalle se tuntuisi..! Mitä mistään tulee maailmassa, jossa toinen pitäisi heti dumpata, kun ei enää miellytä eikä kaikki olekaan niin ihanaa. Enpä tiedä..isojen ratkaisujen edessä tässä ollaan. Vene kallistuu milloin mihinkin suuntaan pitkin päivää.
pahenee vanhetessaan ko tilanne ja oireet.
Lähde vielä kun voit!
sun oman mielenterveyden kannalta suosittelen myös yllämainittua. Mun toisella vanhemmalla todettiin kyseinen sairaus, mutta ennen diagnoosia varmaan sairasti vuosia. Oli kamalaa asua kotona ja katsoa vierestä ja pelätä koko ajan että se tappaa itsensä. Eikä pystynyt tekemään mitään. Omat tunteet ja ajatukset piti tukahduttaa sillä ei sairasta uskaltanut vaivata omilla ongelmilla. Piti olla koko ajan mieliksi ym. Jos meni sanomaan jotain väärin saattoi hän maata sängyssä peiton alla pari päivää. Ja kyseinen sairaus on vain pahentunut ajan myötä. Nykyään hän on vasta 49 vuotias mutta liikkuu ja käyttäytyy kuin ikää olisi jo 100v. Eli makaan 5/6 osaa vuorokaudesta eikä käy ulkona enää ollenkaan. Eli jos sulla on haaveena hankkia lapsia ei se tule pidemmän päälle onnistumaan maanisdebressiivisen ihmisen kanssa. Sairastut itse ja samoin lapsenne. Itse kärsin masennuksesta ja ahdistuneisuudesta eikä mun sisaruksilla sen paremmin mene. Et mieti tarkkaan pilaatko oman ja lapsiesi elämän??
on joskus pakko tehdä ikäviä ratkaisuja. Hukkuuko yksi vai kaksi ihmistä? Tai annetaanko uusi munuainen vanhukselle vai työikäiselle? Paraneeko rakkaasi olo pätkääkään, kun hän näkee sinunkin kärsivän ja vanhenevan silmissä? Todennäköisesti tämä lisää vain itsesyytöksiä, jotka masentavat häntä entisestään. Halusit tai et, olet nyt osa sosiaalista tilannetta, johon ei hyvää ratkaisua ole. On vain huonoja sekä vähemmän huonoja ratkaisuja. Joku tulee varmasti kärsimään, teit mitä tahansa. Omantunnon kolkutukset ainakin kertovat, että olet tekemässä päätöstä oikeista syistä, mihin sitten päädytkin. Koska ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole, voit rauhassa antaa itsellesi anteeksi, kävi miten kävi. Olet ainakin kaikkesi yrittänyt, vaikket voikaan toisen aivokemiaa muuttaa suuntaan taikka toiseen. Jaksamisesta täysi kymppi, samoin huolenpidosta ja velvollisuudentunnosta, Jos rakkaasi välittää sinusta, päästää hän sinut vapaaksi, kun pyydät. Jos olet hänelle hukkuvan oljenkorsi, et pääse vapaaksi pyytämällä. Varmaan tiedät, mitä oljenkorrelle tapahtuu?