omillaan ja viljeleen edes omat eväänsä, niin että tulis toimeen omillaan. oikein hyvä parannus ruokahuoltoa ajatellen, sillä ruokapula tulee pian kohtaamaan koko palloamme.
Vaikka kyllähän se varmaan vielä takapakkia ottaa, on varmaan vaikea saada duunaria oppimaan että ruokansa eteen on jotain tehtäväkin, varsinkin kun on koko ikänsä työmaalla vain lorvinut ja ruoka kannettu suuhun. Mutta toivossa on hyvä elää sano,,,,
Duunaria on mahdoton saada käsittämään, että jos aikoo saada satoa, on mentävä töihin iltaisin jopa öisin.
Yritys sortuu lopuksi kokonaan vaatimuksiin vapaista viikonlopuista ja pitkästä kesälomista, pekkaspäivistä jne.
Mutta onneksi täällä Suomessakin on ammattitaitoisia, työtäpelkäämättömiä maajusseja, jotka pitävät hengissä myös kaikenmaailman suunsoittaja luuseritkin.
Vaikka kyllähän se varmaan vielä takapakkia ottaa, on varmaan vaikea saada duunaria oppimaan että ruokansa eteen on jotain tehtäväkin, varsinkin kun on koko ikänsä työmaalla vain lorvinut ja ruoka kannettu suuhun. Mutta toivossa on hyvä elää sano,,,,
Duunaria on mahdoton saada käsittämään, että jos aikoo saada satoa, on mentävä töihin iltaisin jopa öisin.
Yritys sortuu lopuksi kokonaan vaatimuksiin vapaista viikonlopuista ja pitkästä kesälomista, pekkaspäivistä jne.
Mutta onneksi täällä Suomessakin on ammattitaitoisia, työtäpelkäämättömiä maajusseja, jotka pitävät hengissä myös kaikenmaailman suunsoittaja luuseritkin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
muuten tietämään sitä että Suomalaisista duunareista reilusti yli puoli miljoonaa tekee yö- ja viikonloppu töitä, siis paljon suurempi osa duunareista tekee kyseisinä aijoina töitä kuin mitä on Suomessa maanviljelijöitä.
Tämä on jonkun persearskan provo. Turha yrittää lietsoa vastakkain asettelua työläisten ja viljelijöiden kesken. Suomessa on paljon maataloja jossa joku perheestä on töissä vieraalla. Ja ainahan jos perheessä on enemmän kuin yksi lapsi toinen tai toiset menevät jonnekin muualle töihin kuin kotitilalle.
yö ja viikonlopputyöstä ruhtinaalliset korvaukset ja vapaat. Maajussi tekee ne muiden töiden päälle ilman mitään korvausta tai vapaata.
niistä kahden euron yövuoro lisistä menee ruhtinaallisesti myös veroa ja niistä yötöistä ei tule yhtään ylimääräistä vapaata.
veroa ja pienituloiselta menee vähän veroa.
on kummallinen viljelystä ei tule mitään tulosta ja se ei koske yksin Suomea jos ruuan tuotanto romahtaa niin itku pääsee monelta usko pois
olet vihdostaviimein saanut huijattua sisaruksiltasi kymmenen hehtaarin suurtilan itsellesi tunteisiin vedoten, hienoa, ei sitten muuta kuin menestystä uudelle "yrittäjälle ".
pari hehtaarii kullekkin, vaan ottivat meluummin rahana ja veivät kaupunkeihin.
vuodessa voisi auttaa siihen että duunareilla olisi jonkinlainen käsitys maatöistä, oppisivat laittamaan traktorin edes käyntiin
pidemmän koulutusjakson...
mitään pidempää koulutus jaksoa.
Itse olen aivan muulla alalla ollut töissä ja silti aloin ajamaan sukulaisen puimuria 15 minuutin opastuksen jälkeen ja mitään vahinkoa tai haaveria ei ole tullut ja olen sentään puinut vuosien saatossa jo melkein 200 hehtaaria.
Puimuriahan on paljon helpompi ajaa kuin traktoria ja siinä olevaa jotain työkonetta, eihän puimurissa ole kuin kolme oleellisen tärkeää vipua jos jätetään vaihdekeppi pois laskuista, sitä oppii ajamaan kyllä kuka vain pienellä opastuksella jos vain on haluja kyseiseen työhön.
Kyllähän puimuria on helppo ajaa. Eri asia on sitten että saa säädöt kodalleen, kun sinne säiliöön pitäisi sada mahdollisimman paljon viljaa mutta ei olkea ja muuta tavaraa. Laitoitko ensimmäisellä kerralla oikean seulan, olkiseulan ja jatkeen auki sopivasti, tuulen ja sen suunnan, Kelan keirrosluvun, ja kelan välin oikeaksi edestä ja takaa varstasiltaan nähden. Tiesitkö myös oikean ajonopeuden jos vielä kasvutiheys vaihteli tai oli jopa laossa. Tiesit millä korkeudella pöytää pitää kuljettaa että ei tule liikaa olkea mutta ei jää jyviä peltoonkaan. Kyllähän se sitten oli helppoa jos isäntä teki kaikki valmiiksi ja pellossa oleva vilja oli tasalaatuista ja hän vielä näytti millä nopeudella ajetaan.
on tullut avuksi uusissa peleissä mutta ellei mitään käsitystä hommasta ole niin vaikeaa on..
laossa ollutta ohraa ja timotein siementäkin ja ei ollut vaikeata ja jyviä ja timotein siemeniä ei jäänyt peltoon yhtään sen enempää kuin tuhansia hehtaareja puineella isännäkään, ja sen ajonopeudenkin huomaa kyllä jokainen täysi järkinen hyvin nopeasti turha tästä asiasta on tehdä mitään vaikeaa asiaa kun se ei sitä ole laisinkaan.
Säädöthän täytyy tietenkin tehdä ensin mutta sekin on onnistunut aina aika nopeasti kun toinen ajaa ja toinen juoksee perässä ja tonkiin niitä pudonneita jyviä sieltä maasta, no ei säädötkään ole mitään ylipääsemättömän vaikeita kun vain viitsii nähdä vähän vaivaa sen eteen.
Olen vain huomannut että ei näytä kaikki viljelijät olevan niin kovin tarkkoja niiden säätöjen suhteen, ovat asenteella että tulihan tuonne säiliöön suurin osa jyvistä kuitenkin.
Asiahan on niin että nykyisin joutuu melkein työssä kuin työssä olemaan hyvin tarkka että kaikki menisi mahdollisimman suurella hyötysuhteella ja hävikki olisi mahdollisimman pieni, tämä vain sillä että ei se maanviljelijän työ ole kuitenkaan se ainoa työ jossa pitää olla "yli-ihminen" jotta kaikki pelaa.
on palkkansa ansainnut omalla työllään. Ja hän voi tarvittaessa ostaa oman ruokansa (ei sen tarvi olla kotimaista moskaa). Tukijussi sitävastoin on täysin yhteiskunnan elätti.
kerta, kun ostaa maajussin tuottamaa ruokaa, elääkseen!!
jonka on itse maksanut.
tukea, jonka on joku muu maksanut. Siinähän se vitsi onkin, ainakin päättäjien mielestä.
MAKSETAAN RUIKUTUS TUKEA MITÄ ENEMMÄN RUIKUTTAA SITÄ ISOMPI TUKI
Persearska saisi hirvittävät tuet kun on täällä jo vuosia ruikuttanut. Tuottajat eivät ikävä kyllä taitaisi näitä tukia saada kun ovat vain vastailleet näihin perusteettomiin väittämiin esimerkiksi: Maanviljelijöiden vuositulo 80000€, traktorin saa investointituella, ALV prosentin alennus jää maanviljelijän taskuun, suomessa eniten tukihuijauksia, viljat kynnetään maahan, maasturiin ja mönkijään saa tukea, työtä tehdään vain kaksi viikkoa vuodessa, maanviljelijät eivät maksa eläkemaksuja....... en nyt muista enempää.
sitä siis että viljelijät ja heidän lapsensa ei saa mitään tukia, ymmärsinkö oikein?
että osittain väärin. Viljelijät saavat tuotantonsa kautta, heidän lapsensa kaupasta ostettujen elintarvikkeiden kautta, ihan kuin kuka hyvänsä joka ostaa ruokaa kaupasta.
tiskillä kysytä ammattia. Kaikki lapsiperheet hyötyvät maataloustuista.
kun tuet maksetaan hehtaariperustein ei sillon puhuta tuotannon perusteella eikä kilojen tai litrojen mukaan ,nykyinen tukien maksu on täysin hanurista tehotonta ja laiskuuteen kannustavaa pöljä pahanen.
Ensiksi, tukien yksi tarkoitus on tasata luonnonolosuhteiden aiheuttamaa hintojen vaihtelua.
Kun tukea maksetaan hehtariperusteisena ruoan hinta ei huonoinakaan satovuosina kuitenkaan nouse niin paljon jos tukia maksettaisiin kiloperusteisina. Mutta jos tukea maksettaisiin kiloperustaisena hyvinä satovuosina tuet nousisivat. Miten tukien maksaja voisi etukäteen varautua seuraavan vuoden tukisummiin budjettia laatiessaan. Pinta-alaperustaiset tuet myös tasaavat viljelijöiden tuloja.
-
-
dfgdfgdfg
ertertert
-
oman ruokansa melkein ilmaisista maataloustuotteista ei olisi ruoka kallista
.........
-
-