Onko kukaan keksinyt kätevää ratkaisua, kuinka autoon saisi kelvollisen valojen päällekytkentäautomaatin. Kun on sellaiseen tottunut, tuntuu todella vaikealle, kun valot täytyy kytkeä päälle. Autossa on ollut jokin summeri, jonka olisi määrä varoittaa päälle jäävistä ajovaloista, mutta se on himmennyt tähän ikään tultaessa. Samoin jos vilkku jää päälle pysäköitäessä, sen puolen parkit jäävät päälle. Auto on vuosimallia -97 ja valot kytketään päälle viiksikatkaisijasta. Ajovalonpesurin toiminnan sainkin jo eliminoitua poistamalla releen, joka kytkee pesurin pumpun päälle. Näin vettä riittää paremmin tuulilasiin.
Kiinnostaisi myös tietää, kuinka olette pärjänneet etunivelten kanssa. Vaihdatteko joka vuosi niveliä muutaman kerrallaan vai aina välillä kaikki kerralla. Mononetti kauppaa jotakin vahvistettua nivelsarjaa noin 300 eurolla, jossa lienee kaikki. Kuinkahan kauan nuo nivelet voisivat kestää, jos ne vaihtaisi kaikki kerralla. Vähän tympeää hommaa tuo nivelten vaihto joka vuosi, jotta saa vehkeen leimatuksi. Kokemusta on sellaisistakin autoista, joissa ohjausnivelet kestävät 20 vuotta tai puolimiljoonaa km.
Lisäksi ihmeen paljon tuollaiseen härveliin mahtuu kaiken maailman vikoja, mutta sopiihan Audi vaikka vanhempanakin hyvin pihan koristeeksi, kun ei se sentään näytä ruostuvan.
Kiinnostaisi myös tietää, kuinka olette pärjänneet etunivelten kanssa. Vaihdatteko joka vuosi niveliä muutaman kerrallaan vai aina välillä kaikki kerralla. Mononetti kauppaa jotakin vahvistettua nivelsarjaa noin 300 eurolla, jossa lienee kaikki. Kuinkahan kauan nuo nivelet voisivat kestää, jos ne vaihtaisi kaikki kerralla. Vähän tympeää hommaa tuo nivelten vaihto joka vuosi, jotta saa vehkeen leimatuksi. Kokemusta on sellaisistakin autoista, joissa ohjausnivelet kestävät 20 vuotta tai puolimiljoonaa km.
Lisäksi ihmeen paljon tuollaiseen härveliin mahtuu kaiken maailman vikoja, mutta sopiihan Audi vaikka vanhempanakin hyvin pihan koristeeksi, kun ei se sentään näytä ruostuvan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaihda se skodaan. Ei siinä ainakaan ole enempää vikoja. Pikemmin vähemmän = vähemmän kilkkeitä jota hajota;)
Ei kai ne muuten ajovalo pesurit toimi päivänvaloasennolla? Ei nimittäin pitäisi.
Ei mihkään autiin vaihdeta vetareita vuoden välein, ei sullakaan, jos et tee sillä käsijarrukäännöksiä 180 ¤ pakilla ,niin kuin minä poikaviikarina;)
Ne ohjausken ja pyörän monitukivarsituennan pienet pallonivelet, joita on tupla määrä normaalirakenteeseen verrattuna. Kyllä ovat näissä ihan kulutustavaraa siinä missä öljynvaihtokin. Tämmöinen sattui suvusta jäämään käsiin. Ihan namu ikäisekseen.
Pesurit toimivat aina kun oli jotain valoja päällä, parkit tai ajovalot. Niinpä kyllästyin ja löysin ohjekirjan avulla oikean relen niin ei pissi enää silmään.
Auto vaikuttaa muuten hyvältä mutta on todella ärsyttävää kun siihen voi unohtaa valot päälle ja lisäksi vielä toisen puolen parkit, jos sattuu jäämään vilkku päälle pysäköitäessä.
Itsellä on -98 A4 ja siihen oli laitettu ajovaloautomatiikkaa jälkeäpäin. Valot syttyy aina kun paat virrat päälle, eli parkkeja et saa päälle muutoin, kuin autossa ei oo virtoja päällä. Ja pitkät saat myös päälle aina, joten valoviikseen ei tarvii koskea ikinä (tosin ite oon kytkeny siihen punaset yöledit katossa ja sisäovenkahvoissa).
On kyllä järkevä toiminto. Mulla laitettu markka-aikaan ja jos kuitista oikeen ymmärsin, niin 300 makso rele ja sit kait työ päälle...
Kojelaudan alla on releenkanta, jossa on pieni metallikisko sisäänpainettuna ja sillä kiskolla on yhdistetty kaksi napaa. Täytyypä tutkia, mikä on tuon tyhjän kannan tarkoitus. Tuo hentoinen metallikisko ehkä ylittää vain sen puuttuvan lisävarustereleen. Voiskohan liittyä juuri valoihin !!
Uudemmissahan on sadetunnistimet ja hämärätunnistimet ja muut härpäkkeet. Kai ne vanhaankin voi viritellä, mutta kun autolla on ikää kohta jo 13 vuotta, niin kannattaako? Kun ei tunnu olevan kininostusta edes laittaa se valosummeri kuntoon?
Kun tietäisi missä se summeri on. Onko joku releen näköinen mokkula jossakin vai missä? Kun ei päästä pihaustakaan niin mitenkäs löydät sen, jos et tiedä mistä etsiä.
Ja miksi vaihtaisin uuteen ja tuhlaisin vuoden palkan yhteen kotteroon. Tuo olisi ihan hyvä minulle, kun vain nuo muutamat Audsmit saisi pois ja kuntoon.
Täällä a4 -07vm saksasta tuotu ja valot manuaaliset. Vanha koira ei vaan opi muistamaan valojen päälle laittoa ajaessa, varsinkin päivällä! Jossain huoltoliikkeessä onnistuu laittamaan automaattiseksi? Hintaa? Ja vielä sen lohkolämmittimen kun saisi talveksi lähtisi dieseli käyntiin pakkasella! Ja laskua tulee lisää....
http://www.slamit.net/product/4365/vag-paivavalojen-jalkiasennussarja
Oiskohan tuollaista saatavilla a4:een?? Tai käviskö tuo sarja jotenkin muutettuna..?
Tietäsikö kukaan..?
Tuo sarjahan ei olisi kovin pahan hintainen - jos vain olisi sopiva autoon. Valot päälle katkaisijasta ja kun taas päivät pitenevät, ne unohtuvat helposti päälle. Kumma kuinka täällä ei juuri teknisiin ongelmiin kukaan osaa perehtyä. Kirjoitukset ovat suurimmaksi osaksi ihan hömppää.
noinhan vanhoissa Audeissa ne toimii. Kunhan kerran päästät akun tyhjäkisi kun unohdat valot päälle, niin varmasti muistat sen jälkeen.
Onnetonta porukkaa jos ei ole muistia tai älliä käyttää valokatkaisijaa mennen tullen.
Pyyhkiikö äitisi vielä perseesikin?
Erikoinen ajatuksen juoksu sinulla. Vanhemmissakin autoissa on valomuisti. Kun siihen on tottunut, ei tuollaista niksuttelua enää edes muista. Nykyaikana valot vain syttyvät yleensä virta-avaimesta.