Leipälakon viimemaininkeja.
Miten ikäluokkani ukot selvisivät hengissä näkkileivällä 9 tai 11kk?
Oma ensimmäinen sundikseni oli 58vrk:n palvelun jälkeen.
Koko 11kk:n aikana saimme sunnuntaisin harmaata pullaa (?) yhden siivun.
Muulloin oli aina sitä hiton kovaa, lievästi palaneelle maistuvaa näkkäriä.
Lomilla voi tietenkin mössöttää pehmeääkin.
Heikoimmillaan 11kk:n miehillä oli lomia yhteensä 14vrk.
Miten ikäluokkani ukot selvisivät hengissä näkkileivällä 9 tai 11kk?
Oma ensimmäinen sundikseni oli 58vrk:n palvelun jälkeen.
Koko 11kk:n aikana saimme sunnuntaisin harmaata pullaa (?) yhden siivun.
Muulloin oli aina sitä hiton kovaa, lievästi palaneelle maistuvaa näkkäriä.
Lomilla voi tietenkin mössöttää pehmeääkin.
Heikoimmillaan 11kk:n miehillä oli lomia yhteensä 14vrk.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä ainakin tykkäsin Armeijan Vanikasta. Mielestäni se oli oikeaa muonaa. Se tosin oli jo sota-aikan leivottua ja varastoitua. Kuitenkin oikeasta viljasta leivottua rehellistä rukiista. Tosin sitä Vanikkaa piti purra tosissaan että sai hampaillaan palan irti suussaan jauhettavaksi.
Kun syötiin maastomarsseilla "Rapnellia" (lue Hernesoppaa) ja vanikkaa, oli siinä kova annos voimaa. Kivikova voinappi peukalolla paineltuna vanikan kulmaan. Olipa hyvää. Tuvassa yöllä "henget puhuivat" äänekästä kieltään.
Nykyisin, silloin tällöin, työni vuoksi, syön Armeijan muonaa, kaipaan vanikkaa. Syövät, reppanat, pehmeää, mautonta leipää ja pahville maistuvaa ruotsalaista näkkileipää.
Niin herahti mullekkin vesi kielelle, näkkärin rakas ystävä kun oon. Vanikkaa tosin en oo maistanu, kun mua ei siihen aikaan armeijaan hyväksytty, mut kovan ja kuivan leivän imeskelijä oon intohimolla.
Isoveljeni toivat lomillaan vanikkaa (olisiko joltain sissileiriltä jämäruokia) ja pussikeittoja 1960-luvun lopulla. Minusta maistui ne ah niin ihanalta. Ja olihan minulla ehdan maalaistytön hyvät hampaat, jolla rouskutin tuota kivikovaa, ruskeanharmahtavaa vanikkaa. Hyvältä maistui myös teehen kastettuna.
Minua ei onnistanut edes velipojankaan välityksellä, sillä hän ei päässyt kertausharjoitukseen koskaan. Kun sitä itse joskus kyseli, sanoivat, että sun on sellainen ammatti, ettet ikinä rintamalle tule saamaan komentoa, sinua tarvitaan täällä kotirintaman suunnittelutehtävissä.
vanikasta minulla ei ole, mutta 1990-luvulla olin 2 viikon ajan tutustumassa armeijan muonitukseen. Silloin opin, että näkkileipä kuului Suomen ruoan omavaraisuuden takaamiseen. Ruokaa oli varastoitava ja varastoja oli uudistettava. Tähän armeijan näkkileipä sopi hyvin. Miten lienee maamme ruokavarastojen laita nykyään?
Minä suorastaan pidin intin vanikasta eikä meille syötetty muistaakseni miltään palaneelta maistunut. Niitä näkkärilevyjä oli helppo kuljettaa karttalaukussa niin että oli varamuona aina mukana. Muistini mukaan aina keskiviikkoisin oli aamupalalla vehnäleipäpala ja keitettyä maksaa sekä paloöljyä, muina arkipäivinä vanikkaa ja teetä. Lomien määrää en muista enää mutta ainakin kokelasaikana oli joka viikonloppu lomaa sitä ennen joka toinen viikonloppu (1971). Ruuan laatu vaihteli palveluspaikoittain. Kun Keuruulla mentiin ensimmäisen kerran sunnuntaiaamupalalle oltiin vähänaikaa silmät pystyssä: Tarjottavaa oli, kaikki oli seisovassa pöydässä ja kaikki oli hyvää. Ruoka oli yleensäkin Keuruulla hyvää, Huovinrinteellä surkeaa ja Haminassa mautonta mutta siellä ei juuri kasarmilla ehtinyt ruokailla.