Lasiaisen samentuma

Huolestunut (?)

Hei!

Minua on alkanut taas vaivata "roskat" näkökentässä, ja kiinnostaa, kuinka monella näitä oikeasti on? Ensimmäisen kerran minulla todettiin näitä yli 10 vuotta sitten, ja välillä näitä on esiintynyt todella häiritsevästi, ja välillä menee ajanjaksoja, jolloin en kiinnitä näihin mitään huomiota.

Minulla on tällä hetkellä melko stressaava ajanjakso, ja nämä roskat alkoivat häiritä taas tällä viikolla. Silmälääkärissä kävin jo alkuvuodesta, ja silloin oli kaikki kunnossa. Nyt on vain mielikuvitus lähtenyt laukkaamaan, ja olen googlettamalla löytänyt tältäkin palstalta viestiketjuja liittyen lasiaisen samentumiin.

Kaipailen kohtalontovereita, ja neuvoja, joiden avulla ajatukset saisi irtaantumaan tästä ärsyttävästä vaivasta.

9

7949

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5n2

      Hei! minkäs ikäinen muuten olet? en tiedä kuinka usealla niitä on mutta itselläni on. Huomaan stressin tason vaikuttavan siihen kuinka usein ne muistaa....??? vaikka kyllä niitä aina pääsääntöisesti valoisalla näkee. Todella kiusallisia ja harmillisia. Ovatko vaikuttaneet näköösi mitenkään??? sitähän tässä eniten pelkää...

      • Huolestunut(?)

        Hei!

        Ikää on 35, ja miinuslasit olleet jo 12-vuotiaasta. Stressi vaikuttaa minulla, ja silloin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota näkökentän roskiin. Kevätvalo oikein korostaa tätä häiriötä, samaten valkoiset lumihanget. Näköön vaikuttaa, kun häiriöön kiinnittää huomiota varsinkin lukiessa ja tietokoneella työskennellessä.

    • AriT

      Samentumiahan lasiaisnesteessä on lähes jokaisella ja iän myötä ne vain lisääntyvät. Se, milloin nuo samentumat ovat häiritseviä, lienee hyvin subjektiivinen asia. Itseltäni lasiaisnesteen vaihto tehtiin marraskuussa 2009, koska samentumat olivat keskeisessä näkökentässä ja sen verran häiritsevät, että hankaloittivat normaalia elämistä ja ennen kaikkea työn tekemistä. Samentumissa on se ikävä puoli, että niiden haittaavuutta ei pystytä absoluuttisesti mittaamaan kuten näöntarkkuutta. Silmälääkäri kyllä näkee mikroskooppitutkimuksesa samentumat, mutta kyllä hänen on kuunneltava myös potilasta haitan vakavuutta määritellessään.

      Itse kävin tutkimuksessa ja myöhemmin toimenpiteessä yksityisen silmälääkärin lähetteellä KYS:ssa, odotusaika päätöksen jälkeen leikkaukseen oli lähes 6 kk. Leikkaus on isohko toimenpide ja tehtiin toivomuksestani yleisanestesiassa. Koska minulla oli todettu molemmissa silmissä myös hiljalleen kehittyvä kaihi (vaikka olen vasta 52 v.), niin lasiaisleikkauksesta ei vielä ollut kovin merkittävää etua vaikka eron kyllä heti huomasi. Varsinainen radikaali muutos tuli vasta sitten, kun myös kaihi oli leikattu ja mykiö kirkastunut. Nyt oikealla silmällä näkee puhtaasti ja kirkkaasti, laseilla korjattuna (-1,5) näöntarkkuus on 1,5 (aiemmin -9,75 laseilla 0,7).

      Vasemmassa silmässä on myös samentumaongelma, mutta siinä samentumat eivät ole jatkuvasti keskeisessä näkökentässä vaan ajelehtivat silmää liikutettaessa. Koska vasempaan silmän verkkokalvoon tuli ilmeisesti kaihileikkauksen ja voimakkaaseen myopiaan (likitaitteisuus) liittyvänä ominaisuutena verkkokalvon reunan ohuuden takia repeämä, niin vasempaan silmään ei vitrektomaniaa tehdä (liian suuri riski uuteen repeämään). Näkö vasemmassakin sinänsä on hyvä, tarkkuus laseilla (-1,5) korjattuna normaali eli 1.0, mutta samentumat näkökenttään joutuessaan kyllä kieltämättä häiritsevät merkittävästi.

      Lasiaisleikkauksen riskit pitää ehdottomasti ottaa huomioon leikkausta harkitessa. Itselleni oikeaan silmään ei tullut komplikaatioita lasiais- tai kaihileikkauksen jälkeen, mutta yhtä hyvin tuo vasemman silmän verkkokalvo-ongelma olisi voinut tulla myös oikealle. Leikkauksista pahin ja myös toipumisajaltaan pisin oli nimenomaan verkkokalvoleikkaus, siitä arvet ovat silmässä edelleen näkyvissä (tehtiin tammikuussa 2010). Itse onneksi huomasin oireet jo alkuvaiheessa, kun tilanne ja vauriot eivät vielä olleet kovin pahoja ja tilanteesta selvittiin pienillä vaurioilla.

      Tuohon verkkokalvoleikkaukseen en toivo uudelleen joutuvani enkä toivo muillekaan yhtä epämiellyttäviä kokemuksia. Leikkaus kesti nukutuksessa >4 h ja siinä laitettiin silmän sisälle myös kaasukupla tukemaan verkkokalvoa. Eka viikko piti pysytellä mahdollisimman paljon ja nukkua vasemmalla kyljellä ja tuo kupla tuntui jotenkin tosi inhottavalta silmässä. Leikkauksen jälkeen oli myös voimakasta pahoinvointia 1,5 vrk ja täydellistä voimattamuutta reilu viikko. Toisen silmän lasiaisleikkauksen jälkeen aamulla tehdyn toimenpiteen jälkeen oli jo iltapäivällä lähes normaali olotila ja ompeleitten sulamisen jälkeen (n.7-10 vrk) silmäkin alkoi tuntua omalta.

      Omien kokemusteni perusteella en lähtisi (enkä myöskään lähtenyt) leikkaukseen ennen kuin samentumat ovat todella häritseviä eli tarkoitan siis keskeisessä näkökentässä olevia laajoja näköä samentavia "lauttoja". Maallikkona tilanteesi ei tuntuisi vielä kovin pahalta, koska sanot, että välillä et samentumia edes huomaa. Todennäköisesti samentumat valitettavasti pahentuvat iän myötä ja jos tunnet niiden todella häiritsevän elämistä, leikkaukseen kannattaa vakavasti pyrkiä hyvissä ajoin vielä silloin, kun työuraa on jäljellä (sama koskee muuten myös kaihileikkausta), koska aktiivisen työuran aikana tarkka näkö on ainakin lääkäreiden mielestä tärkeämpi kuin eläkeiän lähestyeässä...

      • 5n2

        hei kiitos hyvästä kirjoituksesta. Minua jäi kuitenkin vielä hieman epäselväksi, oliko syy lasiaisleikkaukseen sinulla se, että a) et nähnyt vai b) samentumat häiritsivät seilatessaan? Olisi mahtavaa jos voisit vastata tähän, kun tuntuu että kaikki vakuuttelevat että eiväthän samentumat vaikuta mitenkään NÄKÖÖN että onko tosiaan näin?. Minulla on paljon, mutta näen hyvin leijailevista huolimatta. ja se juuri mietityttää, että vievätkö nämä näön? kiitos jos vastaat!

      • Huolestunut(?)
        5n2 kirjoitti:

        Kiitos tosiaankin hyvästä kirjoituksesta. Minulla on vasemmassa silmässä kaksi pilkkua (ikäänkuin kahdessa tasossa) ja oikeassa haalea mato. Seuraavat katseen mukana, ja varsinkin kun niihin kiinnittää huomiota, ne tuntuvat saavan valtaan kaiken. Silmälääkäri antoi "vapauttavan" tuomion talvella, eli näköä ei pitäisi haitata (eli en ole menossa sokeaksi, kuten joskus pelkäsin). Mutta "roskien" hääriessä näkökentässä, kaikenlaiset pelot valtaavat mielen (liittyen sokeutumiseen, verkkokalvon repeytymiseen...). Minulla on ollut myös migreenikohtauksia, joiden ensimmäisinä auraoireena on ollut silmän taakse jomotus, ja muutaman kerran olen nähnyt sahalaitoja. Tavallisimmat migreenin auraoireet minulla on huono olo (pahoinvointi, en kuitenkaan oksenna), kirkkaiden valojen ja äänien ärsytys sekä väsymys.

      • AriT
        Huolestunut(?) kirjoitti:

        Korostan, että kerron maallikkona vain omista suppeista kokemuksista ja yritän toistella asioita siten, kuin itse olen niistä minulle lääkäreiden (lähinnä KYSistä Asta Raninen ja Tuomo Puustjärvi) toimesta kerroittuina ymmärtänyt.

        Lasiaisneste on kirkas neste, joka uusiutuu jatkuvasti vaihtuen n. kerran kuussa. Ajan oloon nesteeseen kertyy lähes kaikille saostumia, jotka näkyvät eri tyyppisinä ilmiöinä. Jos kyselee kokemuksia varsinkin keski-iän ylittäneiltä tai sen kynnyksellä olevilta, useimmilta löytyy havaintoja aiheesta. Kaikki eivät niihin kiinnitä huomiota, mutta saattavat tulla tietoisiksi asiasta kysyttäessä. Samentumat näkyvät esim. liikkuvina "langanpätkinä", yksittäisinä harmaina tai mustina pisteinä tai alueina tai sitten niinkuin minulla laajempina "sumuisina lauttoina". Lääkärini mukaan näistä ei ole terveydellistä haittaa, niitä ei välttämättä tarvitse hoitaa eivätkä ne aiheuta lisävaurioita, ainoastaan mahdollisesti laajenevat/pahenevat ajan myötä.

        Itse olen huomannut noita ikäänkuin silmän pinnalla (tosiasiassa ne ovat siis "roskia" lasiaisnesteessä) näkyviä langanpätkiä niin pitkään kuin muistan. Viimeisen viiden vuoden aikana tilanne kehittyi siten, että päätetyöskentely vaikeutui, kun vähän väliä näkökenttään tuli laaja samea lautta, jolloin tekstin tarkka fokus hävisi. Silmiä räpyttämällä ja katseen suuntaa muuttelemalla näkymä kirkastui, mutta sameni taas hetken kuluttua. Tunne oli sellainen, että silmän pinnalla olisi ollut jotain sameaa nestettä. Samentumat siis liikkuvat lasiaisnesteessä ja haittaavat näkemistä vain silloin, kun ne osuvat keskeisen näkökentän alueelle. Minulla tilannetta pahensi ehdottomasti myös se, että molemmissa silmissä kehittyi kaihi, joka siis sumentaa silmän oman linssin eli mykiön.

        Parasta noissa "normaaleissa" lasiaissamentumissa (muistaakseni ne ovat joitain mineraalisaostumia) on se, että ne eivät käsittääkseni ole terveydelle haitallisia eivätkä sinänsä aiheuta vaaraa näön menetykselle. Silmälääkäri kyllä pystyy tarkistamaan tilanteen ja selvittämään, onko silmissä muuta vikaa. Kokemuksesta tiedän, että ihan vähällä lasiaisnestettä ei lähdetä vaihtamaan, koska leikkaukseen liittyy sen verran suuret riskit muihin komplikaatiovaurioihin.

        Omalla kohdalla on nyt molempien silmien kaihileikkauksen jälkeen vertailla tilannetta, kun vasemmassa silmässä lasiaissamentumat edelleen seilaavat ja oikea on täysin kirkas lasiaisleikkauksen jälkeen. Samentumat ovat kiusallisia, mutta niiden kanssa pystyy elämään, kun silmän optiikka muuten toimii hyvin eikä verkkokalvossa ole vaurioita.

        Muista näkökentän häiriöistä tiedän kokemuksesta sen verran, että jos näkökentässä alkaa näkymään hämärässä koko ajan välähdyksiä tai kirkkaassa valossa vaaleaa taustaa vasten "nokisadetta", niin silloin on syytä ottaa lääkäriin (esim. sairaalan silmäpolille) yhteyttä pikaisesti. Minulla nuo välähdykset aiheutuivat verkkokalvon reunan repeämästä, josta nopeasti olisi voinut aiheutua verkkokalvon laajempi irtauma (ablaatio). Välähdyksiä oli vaikeata havaita ja välillä tuntui, että kuvittelin ne. Nokisade puolestaan on merkkinä lasiaisnesteeseen joutuneesta verestä ja indikoi aina jotain silmän sisäistä vauriota. Verkkokalvovaurioissa on tärkeätä hakeutua hoitoon mahdollisimman pian, usein lääkäriin mennään vasta sitten, kun verkkokalvo on laajemmin irti ja näkökenttään tulee "verho", tällöin myös korjaaminen on vaikeampaa.

      • AriT
        Huolestunut(?) kirjoitti:

        Hei!

        Kiitos tosiaankin hyvästä kirjoituksesta. Minulla on vasemmassa silmässä kaksi pilkkua (ikäänkuin kahdessa tasossa) ja oikeassa haalea mato. Seuraavat katseen mukana, ja varsinkin kun niihin kiinnittää huomiota, ne tuntuvat saavan valtaan kaiken. Silmälääkäri antoi "vapauttavan" tuomion talvella, eli näköä ei pitäisi haitata (eli en ole menossa sokeaksi, kuten joskus pelkäsin). Mutta "roskien" hääriessä näkökentässä, kaikenlaiset pelot valtaavat mielen (liittyen sokeutumiseen, verkkokalvon repeytymiseen...). Minulla on ollut myös migreenikohtauksia, joiden ensimmäisinä auraoireena on ollut silmän taakse jomotus, ja muutaman kerran olen nähnyt sahalaitoja. Tavallisimmat migreenin auraoireet minulla on huono olo (pahoinvointi, en kuitenkaan oksenna), kirkkaiden valojen ja äänien ärsytys sekä väsymys.

        Sattui silmiin aihetta hyvin kuvaileva sivu (tosin englanniksi), kannattaa tutustua. Siellä on juttua myös migreenin aiheuttamista näköhäiriöistä. Kuvatkin kertovat paljon, kannattaa tutustua: http://www.allaboutvision.com/conditions/spotsfloats.htm

        Samentumista huolestuineille tuollakin sanotaan että "Most spots and floaters in the eye are harmless and merely annoying." eli kuten itsekin kirjoittelin, useimmat ovat harmittomia vaikkakin kiusallisia. Ja tärkeätä "If you suddenly see new floaters, visit your eye doctor without delay." eli jos uusia samentumia alkaa näkymään yhtäkkisesti, niin pikaisesti lääkäriin.

      • Huolestunut(?)
        AriT kirjoitti:

        Silmälääkärin tarkastuksessa kaikki kunnossa, nämä samentuvat ovat vain tarkan näön alueella, ja sen vuoksi häiritsevät koko ajan. Mitään vaaraa nämä eivät aiheuta näkökyvylle, ovat vain "ärsyttäviä" roskia näkökentässä.

        Kyllähän nämä vielä järkeilee itselleenkin melko hyvin, mutta tunteen tasolla tämä vaiva ärsyttää. Kohtalontovereita tässä kyselenkin, niin tietäisin, etten ole ainut. Kiitos kirjoittajille kommenteista, täytyy vain opetella sietämään näitä lasiaissamentumia ja toivoa, ettei näitä tule lisää.

      • dioptri
        Huolestunut(?) kirjoitti:

        Hei!

        Kiitos tosiaankin hyvästä kirjoituksesta. Minulla on vasemmassa silmässä kaksi pilkkua (ikäänkuin kahdessa tasossa) ja oikeassa haalea mato. Seuraavat katseen mukana, ja varsinkin kun niihin kiinnittää huomiota, ne tuntuvat saavan valtaan kaiken. Silmälääkäri antoi "vapauttavan" tuomion talvella, eli näköä ei pitäisi haitata (eli en ole menossa sokeaksi, kuten joskus pelkäsin). Mutta "roskien" hääriessä näkökentässä, kaikenlaiset pelot valtaavat mielen (liittyen sokeutumiseen, verkkokalvon repeytymiseen...). Minulla on ollut myös migreenikohtauksia, joiden ensimmäisinä auraoireena on ollut silmän taakse jomotus, ja muutaman kerran olen nähnyt sahalaitoja. Tavallisimmat migreenin auraoireet minulla on huono olo (pahoinvointi, en kuitenkaan oksenna), kirkkaiden valojen ja äänien ärsytys sekä väsymys.

        Hei! Melkein täysi vuosi mennyt viestistäsi, vastaan silti. Toivottavasti vuosi mennyt hyvin.

        Näköasiat kyllä huolettaa helposti. Olen itse reippaasti 50 ja olen ollut optikkojen asiakas yli 40v. Kokemus on, että ovat pätevää porukkaa. Osa on silti vielä parempia kuin toiset, kuten muissakin ammateissa. Kun käy optikolla, kannattaa kysellä, ja jos on jo pari kertaa käynyt samalla, muodostuu hyvä asiakassuhde. Optikko tuntee silmäsi, panee merkille muutokset edellisestä käynnistä ja ehtii hiukan keskustella näköasioista, se on minun kokemus. Eka käynnillä kysely se ei vielä onnistu.

        Minulla on miinusta reilusti, -7, silti näkö riittää ajokorttiin. Niitä samentumia on ollut jo murrosiästä alkaen, niitä oli myös hyvänäköisillä luokkakavereilla, kun haettiin niitä juuri keväällä katselemalla taivasta ja keväthankia. Useille se oli yllätys, kun kaikenlaista "matoa" löytyi näkökentästä.

        Tekniikan maailma -lehti käsitteli näköasiaa vuosikymmenet sitten, kun lukija kyseli huolissaan, kykenikö hän näkemään radioaaltoja. Se oli varmaan Juri Gagarinin aikoja, avaruus kiinnosti yhtäkkiä kaikkia. Lehden vastaus oli, että ovat normaaleja näkökentän ilmiöitä, jotka johtuvat lasiaisen samentumista.

        Samentumat ovat näkyvimpiä keväällä, kun tulee valoisempaa. Parin kuukauden päästä niitä ei enää niin hoksaa, eivätkä vaivaa. Jos optikko toteaa, että samentumia on todella paljon, ehkä asialle voi tai pitää tehdä jotakin vähitellen.

        Migreeniasiasta en osaa sanoa muuta, kuin että tietokoneen kuvaputkinäytöt voi olla syynä. Pahinta on, jos näkökentässä on samanaikaisesti useita näyttöjä, jotka "käyvät hitaasti", joiden kuvataajuus on alhainen. Loisteputket pahentavat asiaa. Ehkä kuvaputki-tv voi myös olla hankala homma.

        Kaikenkaikkiaan, en usko, että sinun tarvitsee olla ollenkaan huolissasi. Olen nähnyt niitä "roskia" jo 40 vuotta, ja vieläkin pärjään hyvin. Luen sanomalehtiä, ajan autoa, käytän tietokonetta. Rentoudu, ota rauhallisesti, nauti keväästä! Jos elokuussa näköasiat tuntuu ongelmalta, tilaa aika taas optikolle ja kysele. En todellakaan usko, että olet menossa sokeaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6049
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2130
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      997
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe