Leikkipuistoon

Hesari, alias Hysäri tai Pravada julkaisee nyt 6-osaista sarjaa Suomen somaleista. Tänään oli iso ylistävä juttu sompuista ja islamista, ja eräskin tummahipiäinen mies työskentelee maamme päiväkodissa ja samalla vannoo että Muhammedin pilakuvan piirtäjät pitää empimättä tappaa. Tällainen kaveri joka latelee tappomielipiteitä, lentäisi ensi viikolla lehtijutun jälkeen pois töistä jos olisi kantaväestöä, mutta mamuna ei lennä vaan kukkahattutädit ylistävät ja antavat lisää rahaa.Tämä mies olisi oiva valinta Pohjois- Pohjanmaalle, Pyhäjärvelle tulevaan uuteen leikkipuistoon.

Somaleista ja yleensäkin muslimitaustaisista turvapaikkaLOISISTA on tullut maamme päättäjien ja kulttuuriroskaväen uusi Jumala, sen eteen tehdään mitä vaan rahasta piittaamatta. Kyllä, kun lainaraha-hanat suljetaan ja SUOMALIA alkaa pärjäillä omillaan, tulee taatusti etniset ryöstelyt ja mellakat. Mutta rikas päättäjäeliitti elää tuolloin vartioiduilla hienostoalueilla eikä kärsi siitä, vain taviskansa kärsii.

Tästä mamutuksesta ja mokutuksesta emme selviä enää millään demokratian (kansanedustuslaitos, oikeuslaitos jne) avulla koska kansaa ei kuunnella eikä maamme parasta ajatella. Vain aseellinen yhteenotto voi auttaa -ken sen saa aikaiseksi.
1115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sopivasti pintaa syvemmältä. Hyvä kun on tuollaisia kavereita lastentarhoissa antamassa lapsille oppia ainoasta oikeasta uskonnosta ja opettaa jo pienestä kumartaan Allahia.Hyvä vaan kun opettaa että toisinajattelijat pitää tappaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pätevä mies kirjoitti:

Hesari, alias Hysäri tai Pravada julkaisee nyt 6-osaista sarjaa Suomen somaleista. Tänään oli iso ylistävä juttu sompuista ja islamista, ja eräskin tummahipiäinen mies työskentelee maamme päiväkodissa ja samalla vannoo että Muhammedin pilakuvan piirtäjät pitää empimättä tappaa. Tällainen kaveri joka latelee tappomielipiteitä, lentäisi ensi viikolla lehtijutun jälkeen pois töistä jos olisi kantaväestöä, mutta mamuna ei lennä vaan kukkahattutädit ylistävät ja antavat lisää rahaa.Tämä mies olisi oiva valinta Pohjois- Pohjanmaalle, Pyhäjärvelle tulevaan uuteen leikkipuistoon.

Somaleista ja yleensäkin muslimitaustaisista turvapaikkaLOISISTA on tullut maamme päättäjien ja kulttuuriroskaväen uusi Jumala, sen eteen tehdään mitä vaan rahasta piittaamatta. Kyllä, kun lainaraha-hanat suljetaan ja SUOMALIA alkaa pärjäillä omillaan, tulee taatusti etniset ryöstelyt ja mellakat. Mutta rikas päättäjäeliitti elää tuolloin vartioiduilla hienostoalueilla eikä kärsi siitä, vain taviskansa kärsii.

Tästä mamutuksesta ja mokutuksesta emme selviä enää millään demokratian (kansanedustuslaitos, oikeuslaitos jne) avulla koska kansaa ei kuunnella eikä maamme parasta ajatella. Vain aseellinen yhteenotto voi auttaa -ken sen saa aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu