suru

Surettaa. Miksi en saa suuta auki enkä uskalla lähestyä. eilen yökerhossa oli eräs mies. Hän katseli minua paljon eikä se olisi varmasti keneltäkään minun sijassani jäänyt huomaamatta. olin ujo enkä tanssinut. (olen uusi täällä ja olin siellä yksin) Hän tanssi monesti lähellä minua yksin. Hän käänsi aina pään kun katsoin sinne. niin tein minäkin. Joskus hän jopa katsoi taakseen minuun. Kumpikaan ei mennyt juttelemaan, lopulta näin kun hän lähti, ja lähdin perässä, mutten nähnyt pihalla enää.

En tiedä hänestä mitään vain miltä hän näyttää. Silti hän jäi sydämeen ja olen ajatellut häntä jatkuvasti en ole osannut tänään ajatela muuta kuin mitä viime yönä noin 3 tuntia näin ja koin.

Ei ole koskaan ennen käynyt näin.

säälittävää?
3353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No se on oikeastaan miehen tehtävä tehdä se aloite.

Äänestä
  • Jep. Vaikka eletäänkin tasa-arvo yhteiskunnassa, niin kyllä miehellä pitää sen verran munaa olla!

    Äänestä

  • kaikki ujot miehet vois vaikka tappaa, VAI MITÄ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


surumiel kirjoitti:

Surettaa. Miksi en saa suuta auki enkä uskalla lähestyä. eilen yökerhossa oli eräs mies. Hän katseli minua paljon eikä se olisi varmasti keneltäkään minun sijassani jäänyt huomaamatta. olin ujo enkä tanssinut. (olen uusi täällä ja olin siellä yksin) Hän tanssi monesti lähellä minua yksin. Hän käänsi aina pään kun katsoin sinne. niin tein minäkin. Joskus hän jopa katsoi taakseen minuun. Kumpikaan ei mennyt juttelemaan, lopulta näin kun hän lähti, ja lähdin perässä, mutten nähnyt pihalla enää.

En tiedä hänestä mitään vain miltä hän näyttää. Silti hän jäi sydämeen ja olen ajatellut häntä jatkuvasti en ole osannut tänään ajatela muuta kuin mitä viime yönä noin 3 tuntia näin ja koin.

Ei ole koskaan ennen käynyt näin.

säälittävää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu