Huoltajuusriidoissa kummallakin vanhemmalla on omat näkemyksensä niin omasta kuin toisenkin osapuolen kyvyistä saada lasten huoltajuus itselleen ja keinoja kaihtamatta ajetaan omaa etua ajattelematta mikä on oikeasti lapselle/lapsille parasta.
Kuka sen loppujen lopuksi oikeasti tietää kumpi on parempi huoltaja tai että molemmat ovat yhtä hyviä?
Esimerkkinä tapaus jossa äiti hylkäsi lapsen eikä halunnut tavata lasta pitkään aikaan eikä suostunut millään tavalla toimimaan lapsen parhaaksi. Isä haki yksinhuoltajuutta, jolloin äidistä tuli oikeusprosessin ajaksi "äiti". Koko prosessin ajan äiti kuuliaisesti tapasi lasta ja oli kaikinpuolin "äiti" eikä hän halunnut yksinhuoltajuutta. Oikeus päätti yhteishuoltajuudesta, lapsen lähivanhempi on isä, mutta oikeuden päätöksen jälkeen äiti lopetti äitiyden eikä ole enää sen jälkeen tavannut lasta eikä osallistunut millään tavalla yhteishuoltajuuden periaatteiden mukaisesti lapsen kasvatukseen ym.
Äiti sai sosiaaliviraston henkilöstön puolelleen, kuten myös isä omalla paikkakunnallaan, mutta faktoilla ei ollut mitään merkitystä ja tuosta tapauksesta on nyt kolme vuotta eikä äiti ole tavannut lasta yhtään kertaan oikeusprosessin jälkeen. Uskomatonta, mutta totta!
Kuka sen loppujen lopuksi oikeasti tietää kumpi on parempi huoltaja tai että molemmat ovat yhtä hyviä?
Esimerkkinä tapaus jossa äiti hylkäsi lapsen eikä halunnut tavata lasta pitkään aikaan eikä suostunut millään tavalla toimimaan lapsen parhaaksi. Isä haki yksinhuoltajuutta, jolloin äidistä tuli oikeusprosessin ajaksi "äiti". Koko prosessin ajan äiti kuuliaisesti tapasi lasta ja oli kaikinpuolin "äiti" eikä hän halunnut yksinhuoltajuutta. Oikeus päätti yhteishuoltajuudesta, lapsen lähivanhempi on isä, mutta oikeuden päätöksen jälkeen äiti lopetti äitiyden eikä ole enää sen jälkeen tavannut lasta eikä osallistunut millään tavalla yhteishuoltajuuden periaatteiden mukaisesti lapsen kasvatukseen ym.
Äiti sai sosiaaliviraston henkilöstön puolelleen, kuten myös isä omalla paikkakunnallaan, mutta faktoilla ei ollut mitään merkitystä ja tuosta tapauksesta on nyt kolme vuotta eikä äiti ole tavannut lasta yhtään kertaan oikeusprosessin jälkeen. Uskomatonta, mutta totta!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Epätoivoa synnyttää myös tilanne, jossa vain toinen vanhemmista on ollut vuosia lapsen käytännön lähihuoltaja ja eroprosessin aikana vanhemmat asetetaan kuitenkin samalle lähtöviivalle, nollatilanteeseen lähihuoltajuusverrantaan. Täysin väärää toimintaa on se, että päätöksentekoon suuresti vaikuttavat lausunnot annetaan sosiaalitoimen tehtäväksi, jonka päätavoite on olla lähihuollon uudistajana media- ja tilastoystävällinen. Mielestäni eroon liittyvät huoltajuusasiat tulisi siirtää jonkun toisen viranomaisryhmän hoidettaviksi, pois lastenvalvojan toimenkuvasta. Lastenvalvojalla riittää työsarkaa lastensuojelussa, jonka asiakkaana ovat perinteiset ongelmaperheet.
Yhteis- vai yksinhuoltajuus? Tapaamattomuus ei ole syy yksinhuoltajuuteen, ellei siihen liity kiusanteko virallisten asioiden viivyttämisellä. Kiusaaminen yhteishuoltajuudellakaan ei aina riitä muuttamaan yhteishuoltajuutta yksinhuoltajuudeksi ja lähihuoltajan on vain kestettävä ulkopuolisten mieleen oleva ulkokultainen "lapsen paras".
Olen edelleen sitä mieltä, että yksinhuoltaja on oikea nimitys lähivanhemmalle. Sen sisäistäminen vaatisi koko huoltajuusajattelun uudistamista, sekä ajatustasolla että käytännössä. Yhteishuoltajuus on parempi nimike vuorohuollolle, jonka tulisi olla aina ensisijainen huoltomuoto, ja hän joka ei halua sitoutua vuoroviikkoiseen lapsen huoltajuuteen kaikkine sen vaatimine elämäntapoineen olisi konkreettisesti etähuoltaja vailla päätösvaltaa lapsen arkielämään. Kun annetaan mahdollisuus molemmille vanhemmille olla lähi, voidaan vasta verrata, kumpi on parempi vanhempi ja kumman elämäntilanne joustaa paremmin venymään lapsen tarpeisiin. Eron jälkeinen pakollinen lähiys olisi saavutettu etu, jonka menettäisi toimimalla lapsen tai toisen lähin etua vastaan.
Se, mitä kuuluisi vuorolähihuollon ajatusmalliin on taas uusi kappale. Lähinnä ajattelen, että vanhemmat tavallaan pakotettaisiin yhteistyöhön lapsen edun nimissä ja se kumpi ei pysty yhteistyöhön on myös kelpaamaton lähivanhemmaksi. Perustelukseni annan sen, että lapsen fyysinen kurittaminen on rikos, ja sitä tulisi olla myös henkinen väkivalta, turvattomuus, jota riitaisa vanhempi lapselle aiheuttaa.
Tähän ajatukseen olen päätynyt lastensuojelun asiakkaan ja selvitystyöntekijän kokemuksieni kautta.
Viittaan esimerkkiini. Tuossa tapauksessa pystyttiin näyttämään toteen monellakin tavalla, että äiti oli kykenemätön huolehtimaan lapsen asioista, mutta kuten kerroin, jollain kumman tavalla ja "äitinä" olemalla koko prosessin ajan, hän sai sosiaaliviranomaiset puolelleen. Näitä asioita käsitellään vain äiti/isä/lapsi/lapset näkökulmasta eikä ulkopuolisilla, siis tarkoitan läheisillä, ystävillä tai koululla ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa, vaikka nämä tahot olisivat nähneet ja kuulleet toisen osapuolen esim. kohtelevan kaltoin lasta. Mielestäni sosiaaliviranomaiset eivät ottaneet vakavasti asioita joita oli ilmi tullut ja äiti sai perinteisesti sympatiat puolelleen.
Miten vuorohuolto käytännössä toimisi? Mikäli vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla, se olisi mahdotonta. Ajatuksena sinänsä hyvä, varsinkin jos vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla ja molemmat ovat sitoutuneita vuorohuoltoon.
Joka tapauksessa mikäli yhteishuoltajuus määrätään oikeuden toimesta ja selkeästi nähdään ettei toisesta vanhemmasta ole ottamaan vastuuta lapsen huoltajuudesta edes yhdessä toisen vanhemman kanssa, niin nyky-yhteiskunnassa ihannoidaan ajatusta eikä nähdä hyväksyntää, että yksinkertaisesti toinen vanhemmista pystyy huolehtimaan lapsesta paremmin kuin toinen, ja silti hän ei saa yksinhuoltajuutta.
Viittaan edelleen esimerkkiini, että yhteistyökyvytön, riitaa haastava, lasta henkisesti kiusaava, lasta välikätenä käyttävä vanhempi ei ole sovelias huoltaja lapselle, mutta tuossakaan tapauksessa oikeuden edessä ei auttanut mikään.
Oman elämäni esimerkin valossa voin yhtyä sanoihisi, että "yhteistyökyvytön, riitaa haastava, lasta henkisesti kiusaava, lasta välikätenä käyttävä vanhempi ei ole sovelias huoltaja lapselle", mutta sosiaaliviranomaisten sekä oikeuslaitoksen mielestä yhteishuoltajuus on lähes aina parhain lapsen paras ja lähes ainoa vaihtoehto.
Onneksi lapsi kasvaa ja hän voi itse päättää onko yllä mainitunlaisen vanhemman kanssa tekemisissä. Oikeuskaan ei pysty pakottamaan lasta, kun lapsi osaa kulkea omatoimisesti ja lähteä kyseisen vanhemman luota pois itse. Muutenhan yhteishuolto nykyisellään on vain pari sanaa paperilla joilla ei ole suurtakaan merkitystä lähihuoltajan elämässä. Tapaamisoikeus antaa suuremman mahdollisuuden kiusaamiseen kuin yhteishuoltajuus.
Mielestäni vuorohuolto on mahdollinen vain niin, että lapsen tuttu ja turvallinen elinpiiri kouluineen, päivähoitoineen, kavereineen on sama molempien vanhempien luota. Se, jos mikä vaatii joustoa vanhemmilta ja silloin punnitaan isien ja äitien lähihuoltajuusominaisuudet ja -halukkuus.
äiti tappoi 3v lapsen,sai kymmenen vuoden tuomion...joo oikein sai tavata lastaan sijaikodissa kerran kuukaudessa koko viikonlopun ajan sijaisvanhempien valvonnassa kun suoritti tuomiotaan,,,asia ok mutta meneeköhän hommat tasan jos vanhemmat erosi,isä joutu eron loppuhetkillä äitin soitosta putkaan,,,joo lähestymiskielto ja tapaamiset valvotusti 2 tuntia viikossa,jota on jatkunut jo kaksivuotta..Kellekkään ei kuulumma asia kuulu,ei lastenvalvojalle eikä tuomareille jotka on asian päättäneet,,,Jotenkin tuntuu että tasan ei käy onnen lahjat tai sitten suomenlaissa tappaminen on sama asia kun putkassa yön yli selviäminen ,,,,,huom..ei väkivaltaa
Ai vuoroviikkoinen hoitoko paras??? Me ainakin olemme yksimielisesti toisen huoltajan kanssa sitä mieltä
ettei tuo ole paras vaihtoehto. Lapselle on parempi että on yksi koti ja toinen sitten "vierailukoti". Vuoroviikkoperiaatteella hänestä tulee tavallaan juureton. Ei yhtä vakikotia. Tästä vuoroviikkosysteemistä on nähty monesti luovuttavan mm psykiatristen ongelmien vuoksi. Vuorolähihuolto on tosi huono vaihtoehto lapsen kannalta.