Heips!
Millaisia kokemuksia teillä muilla yksinhuoltajilla on ulkopuolisten (jopa täysin tuntemattomien tai puolituttujen) uteluista ja kyseilyistä?
Itsestäni tuntuu siltä, että kun olen koko odotusajan ollut yksin, kuvittelevat ihmiset että henkilökohtaisemmatkin asiat kuuluvat heille.. Monet ovat spekuloineet lapsen isää, ja tulevat häpeämättä sitä utelemaan, vaikka en kyselijää edes tuntisi. Itseäni tätä ärsyttää suunnattomasti, ja olen tuntenut oloni erittäin vaikeaksi ja hämmentyneeksi..
Tiedän, että kun saa lapsen avioliiton/parisuhteen ulkopuolella alkaa muiden mielikuvitus laukkaamaan, ja juoruilta ei voi välttyä. En silti voi ymmärtää, että miksi nämä ihmiset kuvittelevat näiden henkilökohtaisten asioiden kuuluvan heille? Tuntuu siltä, että he olettavat, että yksinhuoltajat ovat tilivelvollisia kaikille..
Millaisia kokemuksia teillä muilla yksinhuoltajilla on ulkopuolisten (jopa täysin tuntemattomien tai puolituttujen) uteluista ja kyseilyistä?
Itsestäni tuntuu siltä, että kun olen koko odotusajan ollut yksin, kuvittelevat ihmiset että henkilökohtaisemmatkin asiat kuuluvat heille.. Monet ovat spekuloineet lapsen isää, ja tulevat häpeämättä sitä utelemaan, vaikka en kyselijää edes tuntisi. Itseäni tätä ärsyttää suunnattomasti, ja olen tuntenut oloni erittäin vaikeaksi ja hämmentyneeksi..
Tiedän, että kun saa lapsen avioliiton/parisuhteen ulkopuolella alkaa muiden mielikuvitus laukkaamaan, ja juoruilta ei voi välttyä. En silti voi ymmärtää, että miksi nämä ihmiset kuvittelevat näiden henkilökohtaisten asioiden kuuluvan heille? Tuntuu siltä, että he olettavat, että yksinhuoltajat ovat tilivelvollisia kaikille..
Vastaukset 5
Vanhimmat
ole tavannut tuollaista. Ei multa ole udeltu koskaan. Eihän niihin tarvi vastata jos tuntee että kysellään liikaa. Kaikilta kysellään, mutta ei multa varmaan sen enempää kuin muiltakaan.
Mistä ne tuntemattomat tietää että olet yh?????
liikuin paljon ilman miestäni mm. vanhempainvalmennuksessa raskaana ollessani ja aika äkkiä ihmiset sai kuvan että olen yh jo odottaessani ja alettiin kysellä onko esikoinen ja kuinka aion pärjätä ja onhan mulla jotain turvaverkostoa. Ihan sanoin aina vaan että kiitos vaan lapsellani on isä on vaan vuorotöissä aika paljon että liikun ihan mahani kanssa vaan kaksin aika paljon. Enkä panikoi esim että mies ei oo kotona jos synnytys alkaa osannen soittaa apua jos tulee hätä.. Ja että eiköhän se isä ole kuitenkin siellä kotona aina vaikkei esim aina olekaan joka paikassa mukanani. Toki se vähän tuntui tunkeilevalta mutta osaan kyllä tarvittaessa napauttaa takaisin jos joku olisi ihan överiksi vetänyt.. en silti suuttunut. Uteliaisuus on osa ihmisluonnetta, eihän mikään pakko ole tiliä tehdä elämästään kellekkään eikä toisaalta ole pakko hypätä silmille heti jos joku jotain kysyy. Voi olla napakka olematta törkeä. Kyllähän joskus ylipäätään ulkopuolisia ihmisiä tuntui kiinnostavan ihan raskausmaha ja tuore vauva ihan sinänsä niiku se kelleen kuuluis onko siellä vaunuissa poika vai tyttö ja milläs viikoilla sitä raskaana ollaan joko potkii millon syntyy kumpi tulee onks nimeä jo..
Haluan aloittajan tekstiin kommentoida, tiedän tasan miltä tuntuu, kun ihmiset utelee. Itse olen ollut koko raskauden ajan koko työpaikan omaisuutta, ja kaikkia on aivan sairaalloisen suuresti kiinnostanut kuka on lapsen isä. Onhan asiasta jopa vetoa lyöty... Päätimme alussa lapsen isän kanssa, että isää ei kerrota, koska ei ole pakko. Koen, että henkilökohtaiset asiani ei kuulu kenellekkään työpaikallani. Isää en häpeä millään lailla, mutta olen karvaasti oppinut sen, että kun liiaksi kerrot omia asioitasi, niin sitä paskan määrää, mitä niskaasi saat ei voi kuvitella, joten olen tullut siihen tulokseen, että en kerro yhtään mitään yhtään kenellekkään, jolle se ei todellisuudessa kuulu. Ja etenkin nyt on varsin hyvä, että asioita on pidetty "salassa", koska elämä ei mene kuin elokuvissa ja olen tuleva yh. Niin näin parempi, että isä on mysteeri.
Kovin raskastahan se on, kun tietää olevansa vedonlyönnin kohteena, mutta muutamat raskaushormooni rykärit ihmisille on kummasti hiljentänyt puheita, tai sitten niistä ei vain enää kantaudu juorut minun korviini.
Itse tulin raskaaksi muutaman kuukauden tapailun jälkeen miehelle,jonka kanssa asumme eri kaupungeissakin. Hän on osaltaan lupautunut olemaan lapsen elämässä mukana,mutta vielä en (eikä varmaan hänkään) tiedä miten asiat käytännössä tapahtuu... Enkä toisaalta vielä tiedä,mitä suhteellemmekaan tapahtuu.
Vielä raskauteni ei kunnolla näy,monet työkaverit varmasti luulee mun vain lihoneen,mutta valmiiksi jo jännittää tulevat juorut. Miehen kanssa meillä on paljon yhteisiä tuttavia ja niin kyllä jopa pelottaa (siis nämä yhteiset tuttavatkin selvinnyt tässä vasta viime aikoina tuon iki-ihanan Facebookin kautta :D). Tällä hetkellä raskaudesta tietää vain perheemme ja lähimmät ystävät,mutta ei näin jatku enää montaa hetkeä.
Tässä nyt seuraavan kerran kun miehen kanssa taas tapaan,niin tulee keskusteluun se,että kuinka "julkisesti" saan hänestä puhua lapsen isänä. Tarkoitan siis näitä yhteisiä kavereita ja tuttavia,kun heitä näen,että mitä niille sanoa. Toisaalta kannatan rehellisyyttä,sillä asiat tulee jossain vaiheessa kuitenkin eteen,mutta toisaalta ei kiinnostaisi paljoa höpötellä tyypeille ketä vaan juoruaa. Siis kun on ihan yleisesti tiedossa,että itse en seurustele ja hänkään ei seurustele - ja se miksi me emme ole alkaneet seurustelemaaan on tämä klassinen "oman ajan tarve",sillä molemmat erosimme pitkistä suhteista joulun alla. Mutta saa tosiaan nähdä mitä tapahtuu...
Mutta tsemppiä teille kaikille!! :)
koskaan, ainakaan tuntemattomat. Sukulaiset kyllä, nekin joiden kanssa vähemmän tulee oltua tekemisissä. Mutta suurin osa tietääkin jo miten meidän tarina meni, miten isä oli millainen oli joten mitä sitä jauhamaan.
Sanot heille että et haluaisi puhua asiasta, olet yh ja se siitä. Luulisi hekin tajuavan että on melko tahditonta udella, varsinkin jos on tuntematon ja ei tiedä yhtään mitään siitä miten asiat ovat menneet aiemmin.