Taas tuli pakit. Olen nuori nainen, joka ei pelkää tehdä aloitteita miesten suuntaan. Mutta miksi, miksi minut aina torjutaan? "Ei sinussa ole mitään vikaan vaan minussa..." VITTU! Kun tuota on kuullut tarpeeksi niin eihän sitä enää usko. Kai minä sitten vain olen naisena niin vastenmielinen, ettei kukaan mies halua minua. Olen siis tuomittu olemaan yksin ja sekös katkeroittaa.
Kohta katkeroidun kokonaan
katkeranuorinainen23
3933
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saatat toki kuitata tämän vain yrityksenä vakuutella ja lohdutella sua, mutta ei kannata katkeroitua. Ja siis sanon tämän ennen kaikkea sun itsesi vuoksi kun olen ihan oikeesti nähnyt mitä katkeroituminen tekee ihmiselle, kuinka syvälle edetessään katkeruus tekee ihmisestä elävän kuolleen, olennon joka syö, juo nukkuu, hengittää, tekee työtä ja muita välttämättömiä asioita, mutta joka muuten on ihmisenä käytännössä "kuollut", jos ymmärrät mitä tarkoitan. Joten en suosittelee katkeroitumaan, koska vahingoitat sillä ennen kaikkea vain itseäsi. Eli jos haluaa olla todella itsekäs, kannattaa olla katkeroitumatta.
Mitä tulee tuohon aloitteiden tekemiseen, monen miehen itsetunto ei valitettavasti kestä sitä, että nainen tekee aloitteen. Tämä on alitajuista, jos mies vastaa naisen aloitteeseen hän pelkää että hän jää loppuiäkseen pahasti tossun alle. Tämä on yhtä paljon hänen oma pelkonsa kuin hänen pelkonsa siitä, että leimautuu miesten keskuudessa nössöksi. No joo, mutta toinen juttu joka tähän liittyy, niin ehkä jos yrität liikaa, niin se myös ahdistaa miehiä. Siis tarkoitan että mieti nyt vaikka itse miltä sinusta tuntuisi jos miehet tulis lähentelee sua jos et sitä itse haluaisi? En haluaa väittää että näin välttämättä tekisit, mutta noh, en oikeen osaa sitä tämän paremmin selittää. Muuta kuin siis että jos jokin taktiikka ei toimi, ei kannata yrittää väkisin, koska silloin se ei ainakaan toimi.
niin...olen kyllä välillä ajatellut, että ehkä yritän tosiaan liikaa? Olen keskustellut asiasta hyvän ystäväni kanssa ja hänkin ehdotti, että voisi tehdä hyvää ihan "olla vaan". Odottaa vuorostaan, että mies tekee aloitteen. Mutta minua taas mietityttää se, että jos alan tosiaan olemaan vaan, niin kauan sitä kannattaa jatkaa? Etten sitten kolmikymppisenä huomaa, että elämäntilanne on ihan sama kuin kymmenen vuotta sitten??! Ja se, mikä luonteessani on vikaa on se, että jämähdän helposti märehtimään vanhoja juttuja. Aina kaikesta ei halua edes kertoa kavereille...ehkä voisin alkaa olemaan avoimempi tunteideni suhteen ja puhua rohkeammin tunteistani ja kokemukistani ystävilleni.
Päättömän vajeltelun...huomaat jo olevasi perillä.