Lukion julkisivua koristaa valokuvasuurennos jossa esiintyy mm. neiti Aino Nurmi. Aino Nurmi oli häiriintynyt ja sadistinen ihminen jonka ei milloinkaan olisi pitänyt päästä opetustehtäviin. Hänen opetuksensa sisältö käsitti hyödyttömien määritelmien ja latinankielisten nimien ulkoa opettelua. Numerot hän jakoi oman suosikki- ja inhokkijärjestelmänsä perusteella.
Aino Nurmen kuva antaa ehkä realistisen mutta ei myönteistä kuvaa Huittisista koulukaupunkina.
Aino Nurmen kuva antaa ehkä realistisen mutta ei myönteistä kuvaa Huittisista koulukaupunkina.
Vastaukset 2
Vanhimmat
muistelet hömelöä Titiä. Sen tunneilta selvisi hymyilemällä ja ei hyödyttömiä tarvinnut osata.
60-luvun koulussa oli muitakin erikoisia persoonia.
Mutta se oli siedätyshoitoa työelämää varten Sielläkin kohtaa outoja otuksia.
Lisäksi Titihän organisoi maailmaa avartavia kaupunki- ja teatterimatkoja.
Monille meistä ne olivat ensi kosketuksia "suureen maailmaan" jossa kirjoittajakin on
elänyt 60-luvun Lauttakylän yhteiskoulua hyvällä muistellen. t SL
ovat kantaneet muistojaan kouluajoista. Ehkä istuneet samassa luokassa samalla tunnilla.
Kokemus on kuitenkin muodostunut ihan erilaiseksi. Ilmeisesti sama kokemus on
toista painanut, toista nostanut. Elämä on.