Minusta tuntuu kuin joku olisi tappamassa minut. Sisältä. Kuin joku olisi työtänyt veitsen syvälle sydämeeni, ja jättänyt minut maahan odottamaan kunnes se vuotaa tyhjiin, ja minä pikkuhiljaa sitten kuolisin. Siltä minusta tuntuu. Ei kukaan, joka välittää, ei yhtään hyvää ystävää, jolle kertoisin, ei ketään. Seison yksin pimeydessä, katsoessani, kun sydämeni vuotaa. Vihaan itseäni. Kaikki minussa on pielessä. Olen huono kaikessa. Entiset ystäväni eivät tehneet mitään muuta kuin loukanneet minua.
Tuntuu tyhjältä. Minuun sattuu. "Huudan" apua, jota kukaan ei tule antamaan.
Ja kun joku kysyy, onko kaikki hyvin? Minä vain sanon "kyllä."
Kaipa on oma vikani, että olen tällainen kamala ihminen, kenestä kukaan ei välitä. :I
Oma vikani. Jos haluan apua, miksi en vain sano sitä! Sen sentään pitäisi olla helppoa, mutta kun EI!!
Tuntuu tyhjältä. Minuun sattuu. "Huudan" apua, jota kukaan ei tule antamaan.
Ja kun joku kysyy, onko kaikki hyvin? Minä vain sanon "kyllä."
Kaipa on oma vikani, että olen tällainen kamala ihminen, kenestä kukaan ei välitä. :I
Oma vikani. Jos haluan apua, miksi en vain sano sitä! Sen sentään pitäisi olla helppoa, mutta kun EI!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hae apua.
Heti huomenna.
Kyllä mäkin oon käyny ihan "pohjalla". Sieltä pois pääseminen ei ole helppoo, mut todellakin se avun hakeminen on se eka askel pois sieltä. Noh se lopulta ihan susta kiinni, et haluatko jäädä sinne pohjalle. Ainakin voi sanoa et ei oo enää mitään hävittävää vaikka hakisit apua.
että jos ne eivät ota tosissaan.
No kerro mulle, että miksi sua ei muka otettais todesta? Näkyy, että toi sun oma ajattelus "invalidisoi" sua aika pahasti. Ongelma ei olekaan minun mielestäni siinä, että otetaanko sut siellä tosissaan, vaan sun ajattelus pyrkii kokoajan keksimään syitä olla tekemättä mitään asian suhteen. Susta itsestäsi löytyy se, joka sua estää toimimasta ja kun sä tän älyät, niin pystyt kyllä ylittämään sen itsesi luoman keinotekoisen esteen. Kirjoitan tässä ihan omien kokemusteni pohjalta.
tiedän sen syvällä jossain, mutta kun musta vaan tuntuu ettei kukaan ei oikeasti ota mua todesta.
Mua on loukattu jo niin paljon, etten voi uskoa kenenkään oikeasti pitävän minua muuna, kuin pelkkänä vitsinä. :/
Nyt kiireesti apua hakemaan!
Itse sinnittelin melkein vuoden tuntien kammottavaa itseinhoa ja epätoivoa. :/ Tuntui ettei minusta löydettäisi mitään vikaa ja lääkäri passittaisi vaan takaisin töiden pariin. Noh, toisin kävi. Kun viimein puolisoni suostuttelemana sain kammettua itseni lääkäriin oli vastaanotto aivan erilainen kuin odotin. Sairaslomaa sain heti ja läkäri rauhoitteli että "ei sinusta mikään hullu tule."
Voidaan vaikka vaihtaa ajatuksia muuta kautta niin ei tartte kaikelle kansalle kertoa ongelmistaan. Mutta sen voin kertoa että ilman hoitoa en olisi enää tässä tätä viestiä kirjoittamassa.
Tsemppiä!
ei siinä kai mitään voi hävitä enää, kun kaikki on jo hävitty :/
voin varmaan jossain vaiheessa kun sopiva tilanne tulee, pyytää ätitiä varaamaan ajan minulle. ongelmani on myös, etten halua koulukuraattorille, vaan esim. suoraan psykiatrille!
äiti haluaa ensin koulukuraattorille, jotta tämä tekisi lähetteen tarpeen mukaan, mutta eihän koulukuraattorit voi tehdä lähetettä(?)
ja jos, niin joutuisin vanhat haavat repiä auki kahdesti :I
Täytyy sanoa että mun tilassa ei ainakaan tapahtunut juuri mitään ihmeellistä ennenkuin otin itteäni niskasta kiinni ja soitin yksityiselle puolelle psykiatrille. Sitten alkoi homma toimimaan ja nyt oonkin ollu jo yli vuoden lääkityksellä. :P Mutta pääasia että olo alkaa olla parempi.
Suosittelen oikeesti psykiatrille juttelua. Sieltä saa sitten varmasti oikean dignoosin, mikäli jotain on vialla.
kun äiti kysyy, sanon, että haluan puhua psykiatrille.
No hyvä! :) Se on ihan oikein. Kannattaa hakea apua ennenkuin tilanne menee vielä vaikeammaksi. :)
Tsemppiä!