rustata tänne muutama ajatus tapahtuneesta, lyödä viimeinen naula arkkuun niinsanotusti.
Mua kaduttaa niin paljon se että menin tunnustamaan sulle ihastukseni, toimin muutenkin tilanteessa omien periaatteiden vastaisesti, koska asuin vielä exäni kanssa saman katon alla, vaikka oltiinkin erottu jo.
Oli kuitenkin pakko tehdä mitä tein, sä et tiedä miten sekoitit mun maailman ensimmäisestä katseesta.
Olin myös varma sinun olevan kiinnostunut, tai mistä voin tietää vaikka salaa olitkin. Tuli myös tunne että nyt täytyy toimia ennen kuin on liian myöhäistä. On myös aivan mahdollista että siinä tilassa mielikuvitus johti pahasti harhaan, jälkeenpäin ajatellen. Se oli mulle kuitenkin jotain aivan uutta, kukaan ei ole koskaan horjuttanu mieltä ja sydäntä laillasi, ehkä juuri siksi niin "epätoivoinen ratkaisu". Luulen että olis pitänyt tutusta ihan kaveri mielessä, ilman mitään ihastumisen tunnustuksia. En osaa todellakaan sanoa mitä musta ajattelet/ajattelit, ja varmaan luulit mun olevan tosi ujo. Luulen antaneeni väärän kuvan itsestäni.
Mua kaduttaa niin paljon se että menin tunnustamaan sulle ihastukseni, toimin muutenkin tilanteessa omien periaatteiden vastaisesti, koska asuin vielä exäni kanssa saman katon alla, vaikka oltiinkin erottu jo.
Oli kuitenkin pakko tehdä mitä tein, sä et tiedä miten sekoitit mun maailman ensimmäisestä katseesta.
Olin myös varma sinun olevan kiinnostunut, tai mistä voin tietää vaikka salaa olitkin. Tuli myös tunne että nyt täytyy toimia ennen kuin on liian myöhäistä. On myös aivan mahdollista että siinä tilassa mielikuvitus johti pahasti harhaan, jälkeenpäin ajatellen. Se oli mulle kuitenkin jotain aivan uutta, kukaan ei ole koskaan horjuttanu mieltä ja sydäntä laillasi, ehkä juuri siksi niin "epätoivoinen ratkaisu". Luulen että olis pitänyt tutusta ihan kaveri mielessä, ilman mitään ihastumisen tunnustuksia. En osaa todellakaan sanoa mitä musta ajattelet/ajattelit, ja varmaan luulit mun olevan tosi ujo. Luulen antaneeni väärän kuvan itsestäni.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miksi sinua kadutta kun kerroit ihastumisestasi? Eikö sinua voisi kaduttaa jälkeenpäin
enemmän mikäli et olisi kertonut tunteistasi?
Tuossa sinun kertomuksessasi on kovin paljon yhtäläisyyksiä mun elämääni tai
sitten haluan vaan lukea päin peetä..
kuin olisin pilannut mahdollisuuteni, toimimalla niin suoraan. Paha sanoa oliko edes mitään mahdollisuuksia.
Tunsin kyllä oloni helpottuneeksi tapahtuneen jälkeen, asia kuitenkin vaivaa edelleen niin pirusti, ja tuntuu ettei olisi pitänyt tehdä mitään, toivossa kait on hyvä elää. Se taisi tulla myös niin yllätyksenä toiselle, etten tiedä pelästyikö vai mitä. Esille tosin tuli yksi asia, millä on varmasti vaikutusta.
Saako kysyä sinun tilanteesta, jos kerran liippasi läheltä omaani ja ihan muutenkin (?)
sekaannuin yhteen tyttöön jossain vaiheessa ja hän asui vielä kimpassa x:n kanssa vaikka
olivat jo eronneet..piti vaan hengailla niin kauan ku se olisi hauskaa mut sitten se
muuttui,siitä tuli mun sydämmelle liian hauskaa ja ennen kuin tajusinkaa omia tunteitani
niin olin sit ryssiny kaiken ja nyt ollaan siinä jamassa et sattuu ihan vitusti ja koko ajan..
notta semmosta tiälä päin..
Tämä on vähän kuin oma tilanteeni mutta eri näkökulma. Tunnustin ihastukseni vaikka hän asuikin vielä exänsä kanssa saman katon alla. Luulin ja oletin, että ovat eronneet, sillä hän antoi niin ymmärtää. Hän sekoitti mun maailmaa katseillaan, olin varma että hän on kiinnostunut ja ajattelin että nyt täytyy toimia enne kuin on myöhäistä. Kaikki täsmää. Ja siltikin jokin meni sitten vikaan, mutta en vielä tiedä mikä. Olisi kiva saada tietää.
minun tarinaani, ja olin kyllä aika hämmentynyt tilanteesta. Jos olisi silloin edetty ystävystymällä, niin ehkä ei olisi mennyt niin hankalaksi, mutta jossittelu on minusta vähän turhanpäiväistä. Ehkä sillä oli jotain merkitystä tulevien tapahtumien kannalta, että kävi niinkuin kävi. Kiinnostusta, niin, mutta monimutkaista. Ja mielikuva oli niin ristiriitainen, ettei tiennyt, mitä olisi ajatellut.
tapaisia tilanteita näyttää täälläkin olevan useampi. Ei voi käsittää miten tää tunne on vallannut mielen ja sydän paran, olo on kun teinillä konsanaan, ikää on kuitenkin 29 ja tunnen itseni todella epätasapainoiseksi,
kaikesta johtuen. En tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Suorastaan koomista, kaikessa surkeudessaan.
Taidat olla nainen? otsikolla: Sopii. Viestisi kuulostaa erittäin tutulta, niinhän täällä aina.
Onko sulla jotain tunteita tätä "ristiriitaista" henkilöä kohtaan, kun kuitenkin olet ja kirjoitat täällä?
Ja kiinnostais tietää miten tää ristiriitainen kuva syntyi ko henkilöstä, sekä toivoisitko jotain tapahtuvan välillänne tai hänen tekevän jotain? Olisin iloinen jos vastaisit:)
p.s. Ethän kuvittele minun olevan hän, vaikka läheltä liippaa:)
liikoja täällä, sillä paljon samanlaisia tilanteita tuntuu olevan. Mutta jos nyt sulle kuitenkin vielä vastaan, että olisin ollut kiinnostunut tutustumaan häneen kaikesta huolimatta. Ja sun tapauksessa voisi ehkä huumorilla selvitä, vai mitä?
Niin, siitä ristiriidasta... jotenkin minusta tuntui siltä kuin hän olisi esittänyt milloin mitäkin roolia tai hahmoa minulle ja silti vaistosin aina jotain muuta pinnan alta. Ja tragikoomisia tilanteita oli myös.
ettei huumori nyt auta, vaikka välillä naurattaakin. Kiitos vastauksesta silti...
minä olin se nais-osapuoli, joka pilasi kaiken. Tervehdin edelleen ja hymyilen, mutta sisälläni itken. En vain näytä sitä.
kauheita tarinoita, muistakaa kunnioitus exää kohtaan. Olette siihnekin joskus olet ihastuneita..
Itse annoin aikaa ensin ystävyydelle. Hän ei kertonut mitään seurustelevansa, joten odottelin rauhassa sopivaa hetkeä. Se hetki tulikin, mutta humalassa, ja sehän tässä vasta hävettääkin. Menin vielä siihen tirauttamaan nimittäin kyyneleet, kun hän kertoi seurustelevansa.
Onneksi ystävyytemme ei tästä tapahtumasta kärsinyt, päin vastoin. Uskon, että hänkin on jollain tasolla ihastunut minuun, mutta pitkäaikainen suhde varmasti vei pidemmän korren.
Toisaalta olen helpottunut, että hän tietää, mutta toisaalta se vaivaa minua, kun en osaa olla luonnollisesti kavereita. Ikävöin häntä, kun emme ole nyt nähneet vähään aikaan ja minua tekisi mieli hypätä hänen kaulaan ja suudella seuraavan kerran kun kohtaamme. Olemme silti pitäneet yhteyttä, vaikka väliaikaisesti olemmekin eri paikkakunnilla ja kaipuu senkun kasvaa...