Diabetes

Diabetes johtuu siitä, etta elimistö ei eritä insuliinia riittävästi. Elimisto vaatii insuliinin erittämiseen proteiinejä ja riittävästi vitamiinejä. Insuliini on yksissään proteiini, eikä hiilihydraateista voi mitenkään elimistö tehdä proteiineja. Muun muassa lääkäri Antti Heikkilä sanoo, että diabeteksen hoito antamalla insuliinia suoneen ei poista taudin aiheuttajaa vaan pahentaa diabetesta ja tästä on tehty noin 23 000 tutkimusta. Mielestäni Diabetesliitto ei ole ensisijainen taho suosittelemaan yhtään mitään, koska heillä on oma lehmä ojassa asiassa, koska heidän rahavirtansa on riippuvainen diabeetikkojen määrästä. Siitä huolimatta he sanovat, että hiilihydraatit kuten peruna auttavat painonhallinnassa. Sen enempää perustelematta asiaa.
12270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Insuliini=hormooni
Elimistö käyttää hiilihydraatteja polttoaineena tai tekee niistä RASVAA (sitä THL:n vaaralliseksi väittämää)
Diabetesliiton ravintoohjeet perustuu viralliseen ravintosuositukseen joka puolestaan taas ei perustu mihinkään.

Äänestä

D2 eli kakkostyyppi, insuliinin tuotanto hidastuu ja hiipuu pikkuhiljaa. Voidaa piiskata haimaa tuottamaan vielä inskaa tai sitten ihan siirtyä pistämiseen ja muihin piiskurilääkkeisiin.

D1 eli ykköstyyppi, insuliinin tuotanto loppuu kokonaan. Ainoa hoito on ulkopuolinen insuliini.

Kummasta sä tarinoitkaan?

Äänestä
  • Kutsu sitä tarinoinniksi jos haluat mutta minä olen yli vuoden hoitanut itseni LCHF ruokavaliolla ilman lääkitystä ja monet muut useampia vuosia.

    LCHF vaikutus diabeteksessä:
    Vaikutus tulee erittäin nopeasti. Varoitus joka löytyy kostdocktor.se sivulta on enemmän kuin paikallaan
    Jos käytät insuliinia niin toivottavasti voit aloittaa dieetin yhdessä lääkärisi kanssa. Yliannostuksen riski on erittäin suuri. Mittaa sokerisi erittäin usein alussa. Jotkut suositkset puhuvat 20-25 mittausta.

    Tyyppisesimerkki Diabetes1:
    Hyöty tasaisempi verensokeri vuorokauden ympäri.
    http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2008/12/blodsockertyp1stor.jpg

    Tyyppisesimerkki Diabetes2: (Vastaa voidaan sanoa tarkallen omaani)
    http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2008/12/kitabugraf.jpg

    Minulla on diabetes2, ilman lääkitystä ruokavalioni ansiosta.
    Se alkoi nostaa päätään 2006 ja kolme kuukautta sitten sain Metformiinipaketin käteeni. Söin 2 niistä koska ravinto vaikutti paremmin. Minun onneni oli se että aloin mittaamaan verensokeria kaksi viikkoa ennen LCHF dietin aloittamista joten kun näytin tulokset kaksi viikkoa dietin aloittamisen jälkeen hoitajalleni niin kevyesti ilmaistuna hän meinasi pudota tuolilta. Minä olin valmistunut taistelemaan siitä että saan yhteistyössä hoitajan ja lääkärin kanssa todella testata jos dietti toimii. Ei tarvinnut taistella. Tulokset nähtyään ja näytettyään ne lääkärille tuli aloit heidän puoleltaan. Tämä testaaminen jatkuu. Toimin toisin sanoen koekaniinina. Tähän päivään mennessä olen ottanut noin 560 verikoetta joten tiedän miten eri ruokaaineet toimivat dieetissäni. Ensimmäinen tarkastustestisarja otettiin viime viikolla. Häämmästys oli vielä suurempi. Pitkäsokeri peruskokeiden otossa noin kaksi kuukautta sitten oli 8. nyt 5,5 ja se tulee putoamaan lisää koska ennen testi mitatut päivittäiset olivat 8-23mmol.
    Tänä päivänä 5,5-7,5. Pienenä bonuksen putosi paino pudonnut yli 30kg.. Erittäin hyvä bonus diaetikolle. Liikunta minun kohdallani tarkoittaa koiran kanssa tehtäviä kävelylenkkejä noin 40 minuuttia. päivässä. Muu liikunta tulee töissä kerrsten väliä kulkiesa. Suurimman osn päivää istun tietokoneen edessä.
    Paino putoaa tällä dieetillä vaikka ei liikuisikaan. Liikunta tekee sen että poltetaan rasvaa ei lihaksia.
    Kun puhun vähähiilihydraattisesta ravinnosta niin tarkoitan ruotsalaise lääkärin Annika Dahlqvistin aloittamaa vhh diettiä.
    Minun tarkoitukseni ei ole tehdä tästä maaottelua vaan saada diabetikot ymmärtämään että tässä on mahdollisuus muuttaa oman diabeteksen kuva kokonaan toiseksi.
    Näitä dieettejä on monenelaisia ja toistaan muistuttavia mutta minä keskityn LCHFään koska tunnen dieetin ja sen vaikutuksen parhaiten.
    Samoin tiedän kuinka hyvin ja vastuuntuntoisesti lääkärit jotka toimivat LCHFn puolesta ottavat asian. Jos jotain väitetään niin riitävä tositusaineisto löytyy tietelisten tutkimusten muodossa. Lääketehtaiden ja elintarviketuottajien tilaamat tutkimukst eivät selviä seulasta. Kokemukset on huonoja mm.Becelistä ja markkinoille hakeutuvasta KeijuOmega3.
    Muutamia perusasioita:
    Unohtakaa kaloreiden, pisteiden, indeksien ja sen semmoisten laskeminen. Sitä ei tarvita. Syöt itsesi kylläiseksi kun on nälkä. Sillä selvä. Tulet huomaamaaan että yhtä äkkiä ei ole nälkä niin usein. Minä en esim. pysty ajattelemaankaan syödä välipaloja. 3-4 vuoden hukkanmennyt työ sen opettelemiseksi. Sitä ennen työstäni johtuen ruokailuaikani olivat erittäin epäsäännölliset.

    Syödä rasvaa? Eihän se nyt sitä ole. Eräs ruotsalainen lääkäri, itse diabeetikko ilmaisi asian näin "Miksi kutsua dieettiä rasvadieetiksi, kyseesähän on luxus dieetti".
    Hyvin paikkans pitävä väite minunkin mielestäni. Mitä vikaa on saada syödä aitoa hyvää ruokaa.
    Se että hiilihydraati on diabeetikon pahin vihollinen koska se muuttuu sokeriksi aiheuttaa sen että joistakin asioista on luovuttava periaatteessa kokonaan. Perunat, pasta, riisi, huonot makkarat (paljon jauhoja, paljon hhh) jne.

    Tässä pääsivut mistä haen tietoni:
    http://www.kostdoktorn.se/diabetes
    http://blogg.passagen.se/dahlqvistannika/

    Erittäin hyvää TIETOA diabeteksen hoidosta LCHF ruokavaliolla

    http://www.adlibris.com/se/product.aspx?isbn=9522202053

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Kutsu sitä tarinoinniksi jos haluat mutta minä olen yli vuoden hoitanut itseni LCHF ruokavaliolla ilman lääkitystä ja monet muut useampia vuosia.

    Hyvä Veijo, kaikella kunnioituksella olemme jo lukeneet kuinka olet saanut arvosi kuntoon. Ymmärtänet mitä tarkoitan vaikka kertaus on opintojen äiti liika on liikaa.
    Ihan kaikella ystävyydellä ilman mitään taka-ajatuksia.

    Äänestä

  • 2+6 kirjoitti:

    kaikellaq kunnioituksella ymmärrän että sinä olette jo lukeneet.

    Äänestä

  • 2+6 kirjoitti:

    Hyvä Veijo, kaikella kunnioituksella olemme jo lukeneet kuinka olet saanut arvosi kuntoon. Ymmärtänet mitä tarkoitan vaikka kertaus on opintojen äiti liika on liikaa.
    Ihan kaikella ystävyydellä ilman mitään taka-ajatuksia.

    Tietoa ei koskaan tule liikaa, itse sain juuri tietää sairastavani 2-tyypin diabetestä, en vielä lääkityksellä, aion ottaa käyttööni tuon vhh:n, itseasiassa olen jo vähentänyt hiilihydraatteja ja nyt jatkan harjoituksia.
    Hyvä Veijo, kiitos kirjoituksistasi, sain lisä pointseja!

    Äänestä

  • uusi elämä kirjoitti:

    VHH:n hyödystä saa helposti käsityksen, kun mittaa verensokerinsa VHH-aterian jälkeen ja vertaa lukemia normaalin ateriansa jälkeisiin arvoihin. Kannattaa mitata ennen ateriaa, 1 h ja 2 h aterian jälkeen. On tärkeätä, että aterian jälkeiset arvot nouse liian korkeiksi. Korkeat aterian jälkeiset ovat jatkuvasti toistuvina vaarallisia elimistölle. Tavoitteena voi pitää ennen ruokailua alle 6, 1 h alle 7,8 ja 2 h alle 6,6. Näissä terveen ihmisen arvot yleensä pysyvät.

    Noilla arvoilla HbA1c:n saa terveen arvoon alle 6 %.

    Lisänä tietysti VHH:n kanssa on hyvä yrittää saada ylipainoansa kadotettua ja harrastaa liikuntaa kykyjensä mukaan. Jos nuo keinot eivät vähin eri ala purra, tulee lääkitys mukaan. Selvitään kuitenkin vähemmillä lääkityksillä.

    Pelkät lääkkeet eivät yleensä johda hyvään tulokseen. Lääkkeiden vaikutusta on vaikea saada sopimaan yhteen imeytyvän glukoosin kanssa. Lisäksi lääkkeillä on paljon epätoivottavia sivuvaikutuksia, jopa vaarallisiakin. Runsaiden vahvojen lääkitysten avulla pyrittäessä väkisin tavoitearvoihin on saatu paljon aikaan sydänkohtauksia tutkimusten mukaan.

    Äänestä

  • "D2 eli kakkostyyppi, insuliinin tuotanto hidastuu ja hiipuu pikkuhiljaa. Voidaa piiskata haimaa tuottamaan vielä inskaa tai sitten ihan siirtyä pistämiseen ja muihin piiskurilääkkeisiin.

    D1 eli ykköstyyppi, insuliinin tuotanto loppuu kokonaan. Ainoa hoito on ulkopuolinen insuliini."

    Kakkosten on tärkeätä yrittää pitää haimansa insuliinineritys mahdollisimman pitkään sillä tasolla, että se riittää. Tähän VHH on tosi hyvä keino. Glukoosia siirtyy vereen ruoansulatuksesta hyvin rajoitetusti ja hitaasti, koska nautitut hiilihydraatit ovat peräisin vähähiilihydraattisista hitaista kasviksista. Tällöin verensokerikaan ei kohoa paljon missään vaiheessa ja oma insuliini riittää useissa tapauksissa hyvin. Verensokerin ja insuliinitason pitäminen alhaisella tasolla lisäksi alentaa insuliiniresistenssiä ja suojaa mm. haimaa.

    Haimapiiskurit ovat yleisesti ottaen epäsuositeltavia lääkkeitä. Niiden vaikutusta on vaikea sovittaa yhteen vereen imeytyvän glukoosin kanssa. Seurauksena on usein hypoja, kun pyritään riittävän hyviin arvoihin. Lisäksi voi sovituksen aikaeron vuoksi tulla myös hypereitä. Ei hyvä. Monet lääkärit lisäksi ovat sitä mieltä, että haimapiiskurit voivat heikentää haiman toimintakykyä suhteellisen nopeasti eivätkä määrääkään ko. lääkkeitä mielellään.

    Kakkostyypin diabeetikolle on tyypillistä, että haiman ensimmäisen vaiheen insuliinineritys ei toimi kunnolla tai sitä ei ole. Tällöin syntyy aterian jälkeen korkea verensokeripiikki, joka jää haiman toisen vaiheen harteille. Tämäkään ei kakkosilla usein toimi kunnolla ja lisänä on vielä insuliiniresistenssi. Kaiken kaikkiaan aterian synnyttämän verensokerin taittaminen voi kestää tosi pitkään.

    Noihin kaikkiin tehoaa VHH. Haima riittää pitkälle. On varmaan niin, että useimmilla diabeetikoilla on haiman kyky ajan mittaan huonontunut. Millaiselle rasitukselle se on laitettu runsashiilihydraattisilla aterioilla? Onko tilastoa VHH:lla olleiden haiman toimintakyvyn huononemisesta samalla lailla? Uskon itse, että haima saadaan paljon pitempään kenties koko eliniän toimimaan riittävän hyvin noudattamalla VHH:ta, saamalla painonsa kuntoon ja liikkumalla.

    Kaikille ei valitettavasti tiukinkaan VHH yksin riitä. Tällöin on otettava lääkitys mukaan VHH:lla pysyen. Selvitään vähemmillä lääkkeillä.

    Low carbs -> low glucose -> low insulin - way to go

    Äänestä

  • uusi elämä kirjoitti:

    Tietoa ei koskaan tule liikaa, itse sain juuri tietää sairastavani 2-tyypin diabetestä, en vielä lääkityksellä, aion ottaa käyttööni tuon vhh:n, itseasiassa olen jo vähentänyt hiilihydraatteja ja nyt jatkan harjoituksia.
    Hyvä Veijo, kiitos kirjoituksistasi, sain lisä pointseja!

    Kiitos!

    Olen nyt ollut LCHF ruokavaliolla uli vuoden. Lyhyt aika mutta niitä jotka ovat tehneet saman useampia vuosia löytyy enkä ole löytänyt mitään negatiivista. En kehu ruokavaliota silmät ummessa vaan etsin yhtä paljon tietoa joka on positiivista kuin negatiivistakin. Omasta terveydestähän tässä on kysymys.
    Näillä palstoilla, varsinkin sillä mikä käsittelee vähähiilihydraattista ruokavaliota on keskustelu ja tiedon/kokemuksien etsiminen häiriköisden takia vaikeaa. Yhden asian huomaa kyllä äkkiä. VHH-ruokavaliolla epäonnistuneet (omien kirjoituksiensa mukaan) ovat kahta luokkaa: ne jotka eivät ole ikinä kokeilleetkaan ja ne jotka ovat kehitelleet oman version joko rasvan pelosta tai muusta syystä.
    On erittäin tärkeäää, erikoisesti diabeetikolle, että ruokavalio on oikein.
    Itse syön noin 5E% hiilihydraatteja, noin 20E% proteiinia ja loput rasvaa.
    On myös erittäin tärkeää että käsitteet joista usein puhutaan VHH:n yhteydessä ovat selvillä.
    Tulen aukaisemaan uuden strängin käsitteistä.

    Hyvää jatkoa sinulle.

    kävin sairaanhoitajan vastaanotolla jo puhui lääkityksen aloittamisesta, kuitenkin seuranta aikaa on vielä ja aion lääkärini kanssa neuvotella ruokavalion muuttumisesta, jospa noi tulokset saisin laskemaan, paino suht. normaali, mutta ei pari kilon pudotus olisi pahitteeksi...liikuntaakin harrastan joka päivä, aina ollut elämäntapa ja jatkuuuuu....jaa lisää tietoa, sitä nyt janoan valtavasti...

    Tietoa on saatavissa vaikka kuinka paljon. Jos ruotsinkieli taipuu tai sinulla on joku ystävä joka voi auttaa siinä niin paras sivu on tässä:

    http://www.kostdoktorn.se/diabetes

    kysymyksiä ja vastauksia LCHF/VHH ruokavaliosta:

    http://www.kostdoktorn.se/lagkolhydratkost-lchf/kostdoktorns-faq

    Muuten suosittelen että ostat seuraavat kirjat. Pieni investointi omaan terveyteesi.
    Voit myös kysyä kirjastosta ja jos ei löydy niin pyydä tilaamaan.

    Tietoa LCHF ruokavalion kehittäjältä:

    http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522200948

    http://www.booky.fi/kirja/annika_dahlqvist/karpin_tapaan_keittokirja/9789522202048

    Erittäin hyvää TIETOA diabeteksen hoidosta LCHF ruokavaliolla
    http://www.adlibris.com/se/product.aspx?isbn=9522202053

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Tietoa on saatavissa vaikka kuinka paljon. Jos ruotsinkieli taipuu tai sinulla on joku ystävä joka voi auttaa siinä niin paras sivu on tässä:

    http://www.kostdoktorn.se/diabetes

    kysymyksiä ja vastauksia LCHF/VHH ruokavaliosta:

    http://www.kostdoktorn.se/lagkolhydratkost-lchf/kostdoktorns-faq

    Muuten suosittelen että ostat seuraavat kirjat. Pieni investointi omaan terveyteesi.
    Voit myös kysyä kirjastosta ja jos ei löydy niin pyydä tilaamaan.

    Tietoa LCHF ruokavalion kehittäjältä:

    http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522200948

    http://www.booky.fi/kirja/annika_dahlqvist/karpin_tapaan_keittokirja/9789522202048

    Erittäin hyvää TIETOA diabeteksen hoidosta LCHF ruokavaliolla
    http://www.adlibris.com/se/product.aspx?isbn=9522202053

    Kiitos vinkeistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Grillipekoni kirjoitti:

Diabetes johtuu siitä, etta elimistö ei eritä insuliinia riittävästi. Elimisto vaatii insuliinin erittämiseen proteiinejä ja riittävästi vitamiinejä. Insuliini on yksissään proteiini, eikä hiilihydraateista voi mitenkään elimistö tehdä proteiineja. Muun muassa lääkäri Antti Heikkilä sanoo, että diabeteksen hoito antamalla insuliinia suoneen ei poista taudin aiheuttajaa vaan pahentaa diabetesta ja tästä on tehty noin 23 000 tutkimusta. Mielestäni Diabetesliitto ei ole ensisijainen taho suosittelemaan yhtään mitään, koska heillä on oma lehmä ojassa asiassa, koska heidän rahavirtansa on riippuvainen diabeetikkojen määrästä. Siitä huolimatta he sanovat, että hiilihydraatit kuten peruna auttavat painonhallinnassa. Sen enempää perustelematta asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu