Äsken oli pitkä ketju menetetystä murrosiästä ja eroamista yms. Miten voi olla totta, etteivät aikuiset osaa hoitaa aikuisten ihmissuhteita. Heti kun tulee vastoinkäymisiä, niin erotaan. Siinä sitä on esimerkkiä ja mallia lapsille ja nuorille. Ei ole ihme jos nuorisolla on turvaton olo, ja kiusaamistakin esiintyy huolestuttavassa määrin, kun joutuvat katselemaan tätä menoa ja meininkiä.
Missähän ovat koko elämän kestävät ihmissuhteet perhepiirissä tai sukulaisten kesken, ja missä ovat koko elämän kestävät ystävyyssuhteet.
Siinäpä kysymys - osaiskohan joku vastata.
Missähän ovat koko elämän kestävät ihmissuhteet perhepiirissä tai sukulaisten kesken, ja missä ovat koko elämän kestävät ystävyyssuhteet.
Siinäpä kysymys - osaiskohan joku vastata.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Nykyisessä kiireisessä kilpailuyhteiskunnassa ei enää ennätetä hoitaa niitä ihmissuhteita, ei avio- eikä ystävyyssuhteitakaan. Siinä sivussa sitten lapset ja nuoretkin oppivat että kun kriisi tulee, niin ei muuta kuin kantapäät vastakkain ja eri teille.
ovat kunkin itse korviensa väliin rakentamia!
Miksi ihmiset eivät elä etupäässä omaa elämäänsä?
Miksi pitää verrata ja kilpailla? Sairasta toisten ehdoilla elämistä!
Minusta on käsitteenä väärin puhua ihmis- ja parisuhteiden hoitamisesta.
Ikään kuin kyse olisi jostain tekniikasta eikä ihmisten kanssa elämisestä.
Olkaa aitoja ja vähemmän itsekkäitä!
Aikaa lisää ja itsekkyyttä vähemmän. Laulussakin sanotaan: Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea Sulle Hän, anna ...
Kiire on useimmiten itse aiheutettua. Ei osata koordinoida omaa aikaa ja ajankäyttöä. On niin hoppu, ettei kerkiä tehdä mitään. Tehdään kaikkea sellaista, mitä kuvitellaan, että pitäisi tehdä. Itse me kuitenkin voimme halutessamme päättää, mihin aikamme käytämme.
Parisuhteen hoita ja siinä eläminen on taitolaji ja taito karttuu vain kokemusten myötä. Jos antaa periksi ja valitsee helpon tien eli eroaa kun tulee vaikeuksia tai ku "kasvetaan erilleen", ei koskaan opikaan, mitä pitkä ihmissuhde vaatii ja valmiudet esim. ongelmanratkaisuun eivät kehity. Aloitetaan aina alusta ja tehdään samat virheet.
Kilpailukin on ihan itse päätettävissä; mikä minulle riittää, mikä on tärkeää, mihin panostan ja kuinka paljon annan arvoa sille, mitä muut minusta ajattelevat jne. Kun uskaltaa ottaa vastuun elämästään ja siitä, mitä elämässä tapahtuu, kiirekin häviää ja elämästään sekä ihmissuhteistaan voi nauttia.
Pohjukaissuoleni ohjasi minut peilin eteen etsimään vastausta.
Nuorena, kiiltävänä insinöörinä, suurehkon teollisuusyrityksen osastopäällikkönä, yritin hehkuttaa itseäni johtoryhmään.
Vatsani oireili ja jouduin pohjukaissuolen leikkausjonoon.
Loma-aikojeni oireiden helpotus vei minut etsimään peilistä vastausta vatsavaivoihini.
Muutin asenteeni.
Otin kravatin pois ja vaihdoin prässihousut farkkuihin.
Vatsa parani kerralla.
Samalla tuli tarkennetuksi muutkin elämänarvot.
Ulkoisesta statuksesta tietenkin tingin koska en sitä enää edes ajatellut.
Asiat menivät painollaan. Työskentelin kykyjeni mukaan liikaa yrittämättä.
Aineelliset puitteet ovat olleet vähintäänkin tyydyttävät ajatellen omia ja perheeni tarpeita.
Pitkään avioliittoon mahtuu ainoastaan yksi, rakennusvelkojen aiheuttama kriisin tapainen.
Ystäviä en ole hankkinut. Se piiri on mudostunut luonnollisella tavalla.
Ei mitään keinotekoista eikä tavoitteellista mutta kestävää.
Kaikki lähti aikanaan liikkeelle vatsakivuista.
Ps. Töissä käymisen lopetimme omaehtoisesti reippaasti etuajassa.
Avioero on suomessa tavanomainen ja laillinen asia. Jos ei kelpaa, muuta muualle!
Ystävät ja vihamiehet ovat ikuisia.Elämässäni on ollut yksi ja ainoa nainen,vastonkäymisistä huolimatta.
Ymmärrän senkin jos askeleet ei käy yksiin,silloin on parempi erota.
ovatko seuraavatkin sukupolvet menettäneet murrosikänsä ja vähän muutakin siinä sivussa.
Tietoa.Minulle ei onneksi ole niin käynyt,vaikka ujo olinkin nuorena.
Olen miettinyt samaa, ei tälläiset esimerkit kannusta lapsia saatika nuoria. Mitään ei sovitella pienikin vastoinkäyminen niin erotaan. Onkohan niin etteivät ihmiset enää osaa kommunikoida keskenään, mennään sieltä mistä aita on matalin.
Mistähän nuorten pahoinvointi mahtaisi johtua?? on paljon turvattomuutta / masennusta.
Nykyinen yltäkylläisyys, entisiin aikoihin verraten, ruokkii ihmisen itsekkyyttä. Se taas ruokkii jatkuvaa nautinnonhalua, suurinta mahdollista/kuvitelmaa siitä.
Siksi kuvitellaan, että vaihtaminen antaa jotain, mitä ei olla saatu. Ja, kuitenkin, uudet liitothan päättyvät eroon vielä suuremmalla todennäköisyydellä.
Etsitään vastoinkäymisiin vikaa vastapuolesta, ei vaivauduta/älytä kurkkaamaan peiliin.
Minun tuttavapiirissä ei kyllä ole monia eronneita.
siunailla olevaisia oloja. Mitäs konkreettista olette tehneet kenenkään hyväksi? Tai asiantilan korjaamiseksi?
kaikille ja koko aiheeseen. Sattui nyt sulle.
Eipä haittaa. Itse olen vain yrittänyt elää ihmisiksi/ihmiseksi.
Uskikset on jauhanut tätä aihetta useilla palstoilla jo viikon, nyt sitten täälläkin. Taitaa olla joillain kevättä tisuleissa.
Ihme sana 50 ihmisen suuhun, uskis? Ihan kuin pissis.
Olen ainakin yrittänyt olla luotettava, pitää lupaukseni, olla mukana niin hyvässä kuin pahassakin, jne.
En tiedä olenko onnistunut.
Uskis on fanaattisesti johonkin uskontoläppään seonnut hullu. Pissis taas on ammattikoulussa oleva uhmaikäinen.
Selkisikö?
Sanataitajana toki ymmärrän sanojen etymologian, en vain itse panisi niitä omaan suuhuni. Mutta, kukin saa tehdä, kuin haluaa.
Kiitos tiedosta, ei kait kuitenkaan 50 -slangia.
kielen käytön vapaus rikastuttaa sitä. Saatatpa sinäkin lopulta ottaa suuhusi uskikset, pissikset ja etymologit. :)
Muksin viesti koko iltana. :))
Älä niitä kesällä hiirenpesiä!
ku se sitä uusioteinixii.Nykyään teinitkin on fiksumpaa porukkaa kuin nämä uusioteinit.Mikä ihme
on aikusiin ihmisiin menny?Pitääkö sitä nuoruutta vielä kerran elää?Sehän meni jo eikä palaa.
on liikaa suorituspaineita . Joka paikasta vaaditaan enemmän ja enemmän. Täytyy olla hyvin koulutettu, hyvän näköinen, terve, jaksaa tehdä paljon ylitöitä, olla monenlaisessa toiminnassa mukana vapaa-ajalla että olisit sosiaalisesti hyväksytty.
Jaksaa olla kiinnostunut lasten koulunkäynnistä eikä saisi olla kotona hoitamassa omia lapsiaankaan jos he sairastuvat.
Miten ihmeessä nämä nuoret aikuiset voivat pysyä yhdessä kun heitä koko ajan revitään kaikkialta muualta erilleen?
Tavanomaista kehitystä, nyt on 2010, ei 1800- luku. Suuret ikäluokat on eronneet, väliinputoajat on eronneet, miksi nuoremmat ei saisi erota?
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/05/885865
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/04/sairaaloissa_ei_ole_tilaa_kuolla_yksin_1594937.html?origin=rss
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/04/1099559
jne.
Saa he minun puolestani erota ja monesti onkin parempi että eroavat kuin että lapset ottaisivat mallia huonosta avioliitosta, jos avioliitto tai avoliitto on ainaista tappelemista, toisen solvaamista, tai vaikkapa puhumattomuutta.
Eli, siis, ihminenkö on haluton/kyvytön/osaamaton kehittämään itseään? Säilyy uhmaikäisenä koko ikänäsä? Kylvää itsekkyyttään onnettomuutta ympärilleen?
Ihmisethän ovat oppineet nykyään jo oikein hyvin, että voi elää mielekkäästi ja unohtaa kaikenmaailman papit synnistä hokemaan. Harva edes menee naimisiin, avoliittokin ollut parikymmentä vuotta yhdenvertainen lakien edessä muitten naimakauppojen tapaan. Ja miksi ihmeessä ihmisten pitäisi roikkua yhdessä kokoikänsä, ihminen kun on luontaisesti moniavioinen.
Sinä täällä koitat jotain kylvää, ehkäpä nimenomaan itsekkyyttäsi ja onnettomuuttasi.
kaikki eronneet ovat sitä? Kyllä avioero on monelle pitkän harkinnan takana. Eikä aina ole edes kyseessä kolmas pyöräkään. Mutta jos kahdella ihmisellä ei ole enää toisilleen mitään annettavaa niin se suhde on parempi lopettaa eikä sinnitellä turhan takia itseään ja toista kiusaten.
Kuka siitä hyötyy, tulee vaan sairaaksi. Seuraappa varsin ympäristöäsi varsinkin pareja jotka ovat olleet yhdessä parisenkymmentä vuotta. Eikö useinmiten toinen heistä aina jollakin tapaa valita joko kipua tai kolotusta, ehkäpä perimmäisenä syynä onkin huono suhde kotona.
Kuka onneensa tarvii pippeja tai pappeja. Riittää, että itse haluaa onnea, itselleen, ja Myös toiselle. Eli, ei ole pelkästään itsekäs.
Onnekseni minua on onnestanut.
En tietenkään tarkoita. Omien vanhempieni ero oli mitä viisain teko heidän elämässään. Mutta, antaa olla, ei täällä mikään mene perille. Hyvät Yöt!
Onnellisuutta näen ympärilläni, ilman suodatustakin.
Hiukan asian vierestä (kysymykseesi en osaa vastata):
Mistä niitä vaihdokkeja kotona viihtyvälle eronneelle, sosiaalisesti lämpimälle, pienessä maaseututaajamassa asuvalle 50 naiselle muka löytyy? Siis tässä iässä. Kun ei itselle maistu (enää tässä iässä kuten nuorena kavereitten kanssa pyöriessä) alkoholi, ei tupakka. Lenkkeilen ja jumppaan vaan itsekkäästi pitäen itseni ns. kuosissa. Ostan kukkiakin itselleni kerran viikossa, kun ei kukaan muu sitä tee. Laitan ne kaiken lisäksi ikkunalleni ohikulkijoiden ihailtaviksi. Joskus ilahdutan itseäni lahjalla. Jotain yksittäistä onnekasta varmaan onnistaa vaihtomarkkinoillakin. Minä yritän unohtaa koko asian. On tullut jo selväksi ihan kokemuksen kautta, etten kelpaa enää mihinkään. Oletan unelmien naisten olevan itseäni nuorempia. Hiukan itseään nuoremman rinnalla 50 mieskin varmaan nuortuu omasta mielestään.
Tämä ei ole koko totuus. Parinetsimisen sijaan olen nykyisten terveitten harrastusten lisäksi leskiäitini tukena ja turvana. Samoin vielä kotona asuvien pahimmassa murrosiässä olevien lapsieni. Ei tällaista aikuisten oikeasti kukaan halua rinnalleen. Nuo extrat viimeistään ovat liikaa ja kun sokerina pohjalla jossain on yhä mustasukkainen exä, joka vahtaa tavalla tai toiseella, ettei vaan elämääni tule jostain uutta, niin johan voisi luulla tällaista rinnalleen haluavan olevan vähintään järkeä vailla. Ne hetket, jolloin on ollut pakko exää lasten takia tavata, ovat palauttaneet mieleeni vain menneen piinan ja tunne on niin ahdistava, että olen niinä hetkinä kiitollinen vain siitä, että olen vielä hengissä ja saan hengitää vapaata ilmaa.
Vapaaehtoiset, kiltit, sanojensa mittaiset, nykynuorista ja vanhuksista pitävät, itsestään huolta pitävät, vapaat, omanikäiset miehet voivat ilmoittautua heti loppuelämän kestävään ystävyyteen ja suhteeseen. Ja tämän vaatimuslistan loppuun lisään vielä, että rakkaudenkin olisi suotavaa olla molemminpuoleista.
Ja vastausten määrästä voi huomisaamuna päätellä, kuinka helppo juttu se vaihtaminen on, mutta kun on ollut ihan kamalaa, niin kamalaa ettei sellaista haluaisi pahimmalle viholliselleenkaan, niin yksinäisyys on parempi vaihtoehto. Pimeys vie päivänsäteeltä hengen. (kylläpä helpotti tämä avautuminen tänne)
" pimeys vie päivänsäteeltä hengen " . Nuorena menin avioon kuvitellen lapsellisesti, että tämä kestää
hamaan hautaan mutta ... huomasin äkkiä olevanikin kokki, siivooja, lastensynnyttäjä, asioitten hoitaja.
Minusta tuli rusina joka potkaistiin kynnysmaton alle, reikä jota nytkyteltiin silloin kun miehellä teki mieli.
Mitään omaa ei saanut olla. Ei ystäviä, harrastuksia, omia ajatuksia, vain piikomista ja auta armias jos
ruoka ei ollut minuutilleen valmiina, murjotettiin.
Töissä sain käydä ja jos ostin lapselle kenkiä tai vaatteita, se oli törsäämistä.
En saanut ajaa omilla rahoillani ostamallani autolla, koska naiset eivät kuulema osaa ajaa, vain miehet.
Kadotin itseni ja elämäni ja erohan siitä tuli. Se siitä ikuisesta, kaikkivoivasta rakkaudesta.
Parantelen vieläkin repaleista itsetuntoani, enkä voi ´kuvitellakaan ottavani enää herraa ja hidalkoa
elämääni määräämään ja ihmisyyttäni alistamaan ja vähättelemään.
Rakkaus on pahimmanlaatuista omistamista ja ikuista joustamista, toisen pillin mukaan tanssimista .
Vapaus on ikuisia rakkauksia ja ystävyyksiä arvokkaampaa. Ainakin minulle tänään, tässä ja nyt !
Olipa surullista luettavaa. Onnekseni olen saanut olla yhdessä ihmisen kanssa, jota olen pystynyt kunnioittamaan, ja rakastamaan, kuin hänkin minua.
Kumpikaan ei ole pitänyt toistaan itsestäänselvyytenä.
Rakkaus on tasavertaista antamista ja saamista. Toisen, kuin itsensäkin onnellistamista.
Tahtoisin sanoa Sinulle : Otan osaa. Tuohon kohtaan ne sanat sopisivat. Olet varmasti vapautesi ansainnut. Tarinani on ehkä hiukan erilainen, mutta uskon ymmärtäväni.
Ne, joilla on ollut onni myötä rakkaudessa, sanovat tuohon varmasti vastalauseen. Pahimmillaan tosin hekin yleistävät ja kuvittelevat onnen löytyvän jostain jokaiselle. Niin ei valitettavasti tässä elämässä käy. (Eipä muuten kukaan ilmoittautunut kanssani loppuelämän kestävään suhteeseen ja rakkauteen)
Mutta rakkaus? Ei se mitään negatiivista ole. Ei se kuihduta vaan antaa voimaa. Näin olen kuullut, kokemusta ei ole. On lupa surra myös yksinäisyyttään, mutta se suru on paljon pienempi, kuin alistetun elinkautistaan elävän kärsimys. Mikään mahti maailmassa ei saisi minua palaamaan. Lähtiessä pelkäsin henkeni edestä.
Ja kuka minusta sitten pitää huolta? No, minä, minä minä. Ei kukaan muu. Ei ole koskaan pitänyt. Haaveissani ehkä niin joskus kuvittelin. Se onkin hyvä syy pitää itsestään huolta.
Olen huono kirjoittamaan, mutta minäkin haluan ottaa osaa tämän sivuketjun kirjoittajien kokemuksiin. Sehän se meillä kaikilla loppuviimeeksi on huoli: kuka pitää meistä huolta. Ex-miesystävälläni oli tapana sanoa, että loppupelissä me kaikki olemme yksin. Niinhän se varmaan onkin ja vaikka olisi minkälainen ja kuinka hyvä parisuhde tahansa, niin loppupelissä jompikumpi tulee jättämään toisen ja toinen jää kuitenkin yksin. Nyt kuitenkin askarruttaa se mitä tapahtuu ennen sitä loppupeliä. Sitä loppupeliä ennen meidän kait kuuluu pitää itse itsestämme huolta jotta voisimme antaa sille kaverillekin jotakin. Ei sitä huolenpitoa voi kaverillekaan lykätä. Monet yrittävät, mutta todennäköisesti se menee ennemmin tai myöhemmin pieleen.
Olisipa olemassa ihmissuhde tässä ja nyt, sellainen jonka kanssa on se loppupelikin mietitty jo valmiiksi, äidilläni on.
Tsemppiä kaikille!
Sinähän siinä jo osasit vastata. Möläytit yksipuolisen tuomiosi kerrassaan yhtään asiaa sen kummemmin ajattelematta.
Kyllä joustettu on mutta kuolemakin on kivempi kuin elinkautinen jonkun täydellisen virheen kanssa. Kyllä virheensä pitää voida itsellensä myöntää ja myös korjata ennen kuin on liian myöhäistä.
asiat ennen sitten jotenkin paremmin? Ihmiset voivat keskimäärin selvästi paremmin kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Tämä ei ole mutufilosofiaa, vaan perustuu tutkimuksiin. Ihmisten elämä kestää kauemmin ja he sairastavat vähemmän ja sairauksia voidaan hoitaa paremmin. Ruoka on terveellisempää ja ihmiset ovat tietoisempia vaaroista kuin ennen. Tämä tietenkin vain ns. länsimaissa, sillä kehitysmaiden kohdalla edistystä tapahtuu erittäin hitaasti jos ollenkaan.
Mitä sitten tulee ihmissuhteisiin, ei yksittäinen ihminen voi vetää mitään johtopäätöksiä yksityiseltä tasolta yleiseen. Minun piirissäni ja näkökentässäni olevat asiat eivät ole koko totuus, vaan koskee ainoastaan sitä, minkä näen. On vakava induktiovirhe lähteä yleistämään omaa näkökenttäänsä.
Mun vanhemmat eros kun olin 14. Koko perheen parhaaksi.
Välit sekä äitiin että isään pysyi hyvänä.
Parempi ero on kun helvetti jossa kärsii koko perhe.
Koko iän kestäviä ystävyyssuhteita en ole koskaan kaivannut, mulla on muuttoja takana ja jokaisen paikan parhaat ystävät ois jääneet ikuisiksi en kykenisi hoitamaan niitä. Ystäviä ei voi olla liikaa on harhaanjohtava ajatus.
Minä en kuitenkaan ole menettänyt elämässäni mitään en edes murrosikää koska sain kaikki vaikeudet joita joskus oli venhempieni eläessä puhua puolin ja toisin.
Anteeksi pyydettiin ja anteeksi annettiin.
että useamman avioparin pakko-yhdessäolo on saanut esimerkillään monet (liian) herkiksi, aviokriisipuurossa koko lapsuutensa- ja nuoruutensakin eläneinä, että ovat päättäneet ja kenties vain sillä ehdolla menneet avioon, et erotaan mieluummin asiallisesti, tai ovet mätkyen kuin eletään kulisseissa, taistelevina vihatanssieleisinä nääntyjinä tai jäisinä tai hyveellisen kitkerinä marttyyreinä. .
Olin aviossa yli kolmekymmentä vuotta, kaksikymmentä vuotta lasteni isällä oli suhteita. Kuusi vuotta sitten tein ratkaisun ja nyt ole tyytyväinen elämään, siis elämään. En huoli ketään tähän elämään, on jotenkin paljon yksinkertaisempaa ja selvempää kulkea omaa tietä.
Todellakin on yksinkertaisempaa ja selvempää kulkea omaa tietä kuin olla saman katon alla parisuhteessa, joka ei toimi. Vaikka elänkin yksin kotonani, ei se tarkoita sitä, etteikö minulla olisi ystävää toisen sukupuolen edustajana, tai muita ystäviä. Eikä se tarkoita sitäkään, että olisin yksinäinen, sillä pidän yhteyttä ystäviini ja tuttaviini silloin tällöin milloin missäkin merkeissä. Työkavereita tapaan tietysti joka päivä. Ja lapsenlapseni, he ovat minulle kaikki kaikessa. Rakkaus parisuhteessa voi kuihtua, mutta rakkaus lapsenlapsiini tulee varmasti säilymään elämäni loppuun asti. Se on varmaankin luonnonlaki se.
Vain jumalassa ja uskossa kasvaa eroamattomia aviopareja!
Työkaverini "hurskas uskovainen" kehuskeli välillä kuinka kävi jonain iltana kuulemassa Jumalan sanaa.
Toisina päivinä taas tuli kehuskelemaan kuinka ihanan miehen oli löytänyt, petti omaansa usein.
Että se siitä!!!!!!
Luulempa että ovat jo eronneet.
Muuten, niissä piireissä missä uskonto kieltää eroamasta tai asia muuten on tehty tavattoman vaikeaksi ovat nuo avioliiton ulkopuoliset suhteet paljon täkäläistä tavallisempia ja niitä harrastavat mahdollisuuksiensa mukaan yhtä innokkaasti molemmat liiton osapuolet.
Sulla sitten omakohtasta kokemusta asiasta?
Asiaa on tutkittu, kaikkea ei tarvitse itse tehdä tietääkseen.
Kummallista että hyväksyttyä on käskyn rikkominen.
Älä tee huorin, millä ne sen perustelee?
Toki tiesin muutenkin että tääläisiä uskovia ja jopa uskoja on.
Tosiasiahan on että ihminen pyörittää nää asiat sellaisiksi, että itsellä on lupa mihin vaan.
olen ollut kota neljäkymmentä vuotta naimisissa saman miehen kanssa, vaikka olen vasta 56 vuotias. hyvin on mennyt vaikka joitakin pieniä erimielisyyksiäkin on ollut . Hyvä avioliittoni perustuu toistemme kunnioittamiseen.
Sinulle paljon onnea ja hauskaa kevättä.
Johan se moraalinvartijakin löytyi :)))
Tiesitkö, yli puolet perheistä on yhden tai kahden ihmisen perheitä. Määrä vaan lisääntyy kun eläkeläiset lisääntyy. Tulet palamaan helvetin liekeissä loppuikäsi, jättää nyt tekemättömät lapset heitteille :)
Minäkin olen pohtinut tuota erojen määrää ja oma kantani on, että lähtökohta avioliittoon on liian hataralla pohjalla. Moni menee naimisiin ns. hullaantumisvaiheessa ja ei nähdä toisen puutteita, jotka voivatkin olla sitten se, josta ei mennä yli. Toisissa tilanteissa ei taas kestetä yhtään isompaa kriisiä ja vaan heti erotaan. Luulenpa, että hyvin monella niilläkin, jotka ovat pysyneet aviossa, on ollut hetkiä, jolloin olisi ero tullut, jos oisi itsekkäästi ajatellut. Minä lisin eronnut jo yli kymmenen vuotta sitten, jos olisin ajatellut vain itseäni. Liitossamme ei kuitenkaan ole mitään isoa ongelmaa kuten alkoholismi tai väkivalta. Koska itse olen naimisiin mennyt ja lapsia hankkinut, niin on paska, joskus otettava vastaan. Erosta kärsisi lapset niin hirveästi, että yritän kärvistellä.
Isekkyys ehkä johtaa noihin eroamisiin. Eikö meidän kuitenkin pitäisi ajatella kumppnin lisäksi niitä muita läheisiä ihmisiä ennenkuin eroamme. Mikä on vaikutus lapsiin tai lapsenlapsiin, entäpä ystävä/tuttavapiiriin. tuttavat menkööt, mutta lapset ovat oma lukunsa. Ainakin heitä tulisi kuulla tai kuulostella ennenkuin tekee kauaskantoisia ratkaisuja.