hei!
Olen aivan tietämätön pihan ja puutarhanhoidosta, mutta kovasti kiinnostaisi oppia. ostimme oman talon maalta mieheni kanssa ja nyt tänä keväänä olen yrittänyt itsenäisesti opiskella kaikenlaista.
mieleni tekisi kasvihuonetta pihallemme, mutta ongelmana on, että googlettaessani tietoa en ymmärrä hölkäsen pöläystä noista perustusohjeista. vihdoinkin kun luulin jotain ymmärtäväni, luinkin sitten ettei kaikkiin tarvitsekaan tehdä perustuksia.
ensin ajattelin, että rakennusalalla oleva mieheni saisi rakentaa aluksi jonkinlaisen kasvihuoneen (toimivan, mutta ei tarvitse olla niin "upea ja loistava" kun aloittelen ja opiskelen vasta asiaa), mutta luettuani anttilan kuvastoa huomasin, ettei nuo kaikki niin kalliita olekaan:
http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=167735&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=19656&com...
tällainen halpamalli siis kävisi minulle oikein hyvin näin aluksi. meillä on alapihallamme metsän keskellä aukio, johon paistaa aurinkokin lähes koko päivän. siellä on edellisillä asukkailla ollut kasvimaa. maa on nyt rikkaruohojen yms peitossa, ja ajattelin että käännämme maan kokonaan mullalle ja laitamme sinne mm. tämän kasvihuoneen, vadelmapensaita ja pienen kasvimaan. miten siis kasvihuoneen kanssa on toimittava? mikäli ostaisin tuon anttilan kasvihuoneen, niin läntätäänkö se vaan kylmästi maahan vai pitääkö maata kaivaa ja laittaa hiekkaa tms? muuten tunnun ymmärtävän googlettamani ohjeet kasvihuoneen hoidosta lähes täydellisesti, mutta tätä huoneen "asentamisprosessia" en oikein ymmärrä. kaupunkilaisena kuvittelin sen olevan vain koppi nostettuna pihaan ja siellä vähän jotain kasvamassa :D
kiitos kovasti jos joku viitsii tämän minulle nyt yksinkertaistaa :)
kasvihuoneohjeita tietämättömälle
5
1998
Vastaukset 5
- Mullakin kasvihuone
Moikka!
Kuule, kannattaisiko sinun harkita tällaista edullista ratkaisua. Ostin itse tuollaisen juuri tänä keväänä. Kasvihuoneessa on siis hyllyt valmiina ja siinä tulee mukana sellaiset kiinnitystapit, joiden avulla sen saa kätevästi maahan, ettei tuuli riepota.
http://shop.kivikangas.fi/PublishedService?file=page&pageID=3&action=view&groupID=858
Itse ajattelin, että teen lattian kivilaatoista, välttämättähän se ei tarvitse mitään, mutta en halua, että heinä kasvaa kasvihuoneen sisällä.
Minusta tuo on hyvin edullinen tällaiselle aloittelijalle. Siihen näkyy saavan noita varamuovejakin erikseen tilattua. - 11+3
tuollaisella Anttilan kasvihuoneella voisi alkuun kasvihuoneharrastusta kokeilla. Ei ole suuren suuri investointi, jos ei sitten vaikka kiinnostusta riittäisikään. Ja ei kai tuollainen välttämättä mitään perustuksia vaadi kunhan sen jotenkin maahan ankkuroi, ettei tuuli vie mennessään. Kunhan suurinpiirtein tasaiselle maalle sen tällää.
Jos sitten innostusta riittää kasvihuoneviljelyyn, voi myöhemmin vaikka rakentaa isomman, "oikean" kasvihuoneen. - Tekisin jos tekisin
Ja sitten suojakangas alle niin pääset vähemmäällä roskaruohon kanssa. Itse laittaisin vielä irtonaisista kevtharkoista pienen sokkeliosan alle muutamalla kympillä, eli yksi rivi harkkoja.
- Mullakin kasvihuone
Kiitos ideasta!
Tuo on myös otettava huomioon, että kasvihuoneeseen saattaa päästä eläimiä. Itselle kävi niin, että orava kävi vierailulla ja pudotteli purteloita ja yhden hyllynkin. :(
Arvasin, että orava on ollut asialla, koska yhtä isoista purkeista oli kaivettu keskeltä. Hittolainen, saattaa olla, että saan mukavan sadon auringonkukkia, jos se pirulainen on istuttanut siemeniään jemmaan. :D - vaivattomasti näin
Mullakin kasvihuone kirjoitti:
Kiitos ideasta!
Tuo on myös otettava huomioon, että kasvihuoneeseen saattaa päästä eläimiä. Itselle kävi niin, että orava kävi vierailulla ja pudotteli purteloita ja yhden hyllynkin. :(
Arvasin, että orava on ollut asialla, koska yhtä isoista purkeista oli kaivettu keskeltä. Hittolainen, saattaa olla, että saan mukavan sadon auringonkukkia, jos se pirulainen on istuttanut siemeniään jemmaan. :DSelasin itse koko kevään kasvihuoneita netissä ja päädyin sivuille www.viherkivaa.fi, josta sitten ostinkin jopa kaksikin kasvihuonetta. Toinen sellainen perinteinen 6m2 mökille ja toinen 2,4m2 terassille kotiin. Molemmissa oli valmiina terässokkeli ja perustus oli meillä sama molemmissa, eli puuritilää alle, kun kuitenkin viljelen astioissa. Tosi helppo homma ja vaivaton, eikä muuten olleet kalliita! Nyt kasvattelen taimia jo kotona ja kiikutan niitä mukanani maalle isompiin tiloihin. Suosittelen aloittelevalle, ei tämä tunnu mitään rakettitiedettä kuitenkaan olevan ja mieskin tykkäsi, kun helpolla pääsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271529- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841241Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101064Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72936
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.90899Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok142732Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697- 146614
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54613- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13589Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23571- 37568
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94566- 46553