ulvilan surma

onkohan nämä asian syyttäjätkään täysin terveitä, nyt retostellaan että kuinka syytetty on niin tyyni oikeudessa. katselee sitä aamun iltalehden videokuvaa kun syytettyä kuvaa monta kymmentä kameraa,olisiko syytetyn pitänyt pistää tanssiksi siinä, en muuta sano että kyllä syyttäjät ovat yksinkertaisia,nyt sillä tyyneydellä koitetaan saadaan syytetty syylliseksi.
jos syytettä ei tule niin kyllä minä hakisin nuo syyttäjät oikeuden käynnin ja tuomion jälkeen esiin ja pistäisin ne maksamaan ei rahallisesti vaan henkisesti .jos syytettä ei tule onko noilla syytäjillä vielä senkin jälkeen oikeus toimia virassaan.
nyt tehdään jo tyyneydestäkin tunnustus.
32997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

"jos syytettä ei tule"

Syyte on kuule tullut jo aikapäiviä sitten. Aueria syytetään murhasta, tai vaihtoehtoisesti taposta. Ja lukisit jutut oikein, siinä sanottiin,että Auer oli tyyni ensimmäisessä n. 40 min kestäväss videohaastattelussa. Alla pätkä uutisesta:

"Aamupäivällä oikeudessa katsottiin myös 48-minuuttinen video Anneli Auerin puhuttelusta päivää murhan jälkeen 2. 12. 2006. Sairaalassa tehdyssä puhuttelussa Auer selostaa tapahtumia tyynesti, tarkasti ja loogisesti.

-Hänen miehensä oli surmattu erittäin väkivaltaisesti päivää ennen. Oliko tässä leski, joka suree juuri kuollutta miestään? Näin kylmän looginen, ei itke, ei osoita tunteita, syyttäjä Jorma Valkama sanoi."

Että näin. Jos haluat tiukemmin asiasta vängätä, niin tervetuloa ;D
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=8672

Äänestä
  • minä päivänä FBI:n mies tulee todistajaksi?

    Äänestä

  • what on earth? kirjoitti:

    minä päivänä FBI:n mies tulee todistajaksi?

    Hehe, äfpeeii;D

    Äänestä

  • Mutta eihän sureminen mikään kansalaisvelvollisuus ole, eikä syytettyä voi tuomita murhasta sillä perusteella että hän ei syyttäjän mielestä vaikuta surevalta leskeltä.

    Äänestä

  • kaikest eivoi tuomit kirjoitti:

    Mutta eihän sureminen mikään kansalaisvelvollisuus ole, eikä syytettyä voi tuomita murhasta sillä perusteella että hän ei syyttäjän mielestä vaikuta surevalta leskeltä.

    Kyllä "normaali terve" ihminen tollasesta järkyttyy aivan varmasti. Jos ei muuten niin lasten takia. Ja eihän syytetty ollut "läpäissyt" "valheenpaljastuskoetta". Ja tossa tilanteessa syytön olisi aivan rikki jos olisi syyttömänä syytetyn penkillä. Äly hoi.

    Äänestä

  • psygologi kirjoitti:

    ja siksi toljottaa kuin lehmä uutta veräjää. Onko botoksia huulissa vai sukujuuria afrikassakin?

    Ihme juttu ne ruskeat kuidut jos ulkopuolisella hyökkääjällä oli musta huppari. Virolaisakka sekoilee jo väreissäkin.

    Valitettavasti nämä puolestapuhujat tulevat saamaan akan vapaaksi. Tuskin saa muuta kuin ehdonalaista. Haravoi kadunvarsia pari viikkoa ja homma on kuitattu. Oikeus ei voita - taaskaan. Mutta sehän ei ole mitään uutta tässä maassa.

    Äänestä

  • what on earth? kirjoitti:

    minä päivänä FBI:n mies tulee todistajaksi?

    phil nader ja newil. on tulos kun aas.helpottaa.porin syyttäjät,kanavat kanavat kuin .Porissa on "oikekus"talo.puhelu nauhoitus .syytäjä ? tunuuko hyvälle? väärennä asiat.vai ?joko on jotai?

    Äänestä

  • psygologi kirjoitti:

    Kyllä "normaali terve" ihminen tollasesta järkyttyy aivan varmasti. Jos ei muuten niin lasten takia. Ja eihän syytetty ollut "läpäissyt" "valheenpaljastuskoetta". Ja tossa tilanteessa syytön olisi aivan rikki jos olisi syyttömänä syytetyn penkillä. Äly hoi.

    Laki ei käske olla normaali terve ihminen.

    Äänestä

on myös sen näköinen kuvatus että tuskin muija jos on perään itkee.
nämä syyttäjät lasken samaan kastiin tiuran,johanna tukiaisen,hennan ja kiljusen kanssa.jokaisella on älliä mutta missä päässä.

Äänestä

Homma hoidossa. Äijä tapettu ja munat leikattu puukolla irti. Olo on huojentunut ja helpottunut!
Kukapa tässä tilanteessa hermoilisi enää.
Muuten, - miksi syyttömäksi väittämänne virotar EI PIDÄ PÖYDÄLLÄÄN MURHATUKSI TULLEEN MIEHENSÄ KUVAA!

Osoittaa, ettei paljoa sureta äijän poismeno! Ei osaa muija ainakaan tässä asiassa filmata.

Mistähän se tappaja osasi tullakin juuri sillä hetkellä ikkunan läpi kun perheessä on muijan ja äijän kesken yöllä pahin riita, tappelu ja huuto käynnissä. Tähän tilanteeseen älysi tulla musta, pulska, silmälasipäinen tuntematon mies. se sama mies, jonka tiedetään toimineen ainakin viinanmyyjänä jo kieltolain aikana.

Äänestä
  • Auer muuten on turkulainen, ei virolainen. Ihan Suomessa syntynyt....

    Äänestä

  • :D karu ämmä jumalaut jos leikkas. Kuuma kissa:D

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Auer muuten on turkulainen, ei virolainen. Ihan Suomessa syntynyt....

    Auer on syntyperäinen virolainen. Asunut Turussa, mutta on virolaisperäinen. Tiedän, en luule!

    Äänestä

  • Osasi murhaajan hyvin ajan valita. Sitä mää ihmettelen miten se oli niin kauan huushollissa, että lapsetkin ehtivät moneen kertaan herätä ja miksi se lähti sisä kautta ehjästä ikkunasta rikkoen sen mennessään kun ovikin olisi ollut. Eukkohan oli siitä samaista ovesta jo hilpaissut kerran uloskin.
    Kun isää tapetaan, eukko huutaa, että hiljaa kakarat, eiköhän se kohta hiljene tuokin tuossa kun annetaan vähän lisää halkoo. Mistä lie halkoon tullut vierasta dna:ta? Eiköhän tuollainen ihminen ole osannut klapukauppiaan valita niin ettei saa tunnistettua. Tosin tunnistihan se näyttelijältä nenänreiätkin, oli kuulemma paksunenäinen.
    Jos mua tapettaisiin, kyllä eukko sen verran apuun tulisi, että se kädet hiukan vereentyisivät. Villi veikkaus. Klapua on meilläkin tullut, mutta henki vielä on jonkin lainen.

    Äänestä

  • Oskari Olevainen kirjoitti:

    Osasi murhaajan hyvin ajan valita. Sitä mää ihmettelen miten se oli niin kauan huushollissa, että lapsetkin ehtivät moneen kertaan herätä ja miksi se lähti sisä kautta ehjästä ikkunasta rikkoen sen mennessään kun ovikin olisi ollut. Eukkohan oli siitä samaista ovesta jo hilpaissut kerran uloskin.
    Kun isää tapetaan, eukko huutaa, että hiljaa kakarat, eiköhän se kohta hiljene tuokin tuossa kun annetaan vähän lisää halkoo. Mistä lie halkoon tullut vierasta dna:ta? Eiköhän tuollainen ihminen ole osannut klapukauppiaan valita niin ettei saa tunnistettua. Tosin tunnistihan se näyttelijältä nenänreiätkin, oli kuulemma paksunenäinen.
    Jos mua tapettaisiin, kyllä eukko sen verran apuun tulisi, että se kädet hiukan vereentyisivät. Villi veikkaus. Klapua on meilläkin tullut, mutta henki vielä on jonkin lainen.

    Kun akka on ennen juhannusta vapaalla jalalla ja menee jatkamaan perheenäidin rooliaan puolustajien tyytyväisesti nyökytellessä päätään niin sietää vaan toivoa, ettei lapsiparat suututa äitiään, ettei tule halolla päähän. Toivottavasti asuvat edes kerrostalossa ja sähkölämmityksen piirissä. Onko noin roisi akka vielä sovelias äidiksi vai pelkäävätkö lapsiparat jos akka taas kilahtaa?

    p.s. Klapeja tehdään yleensä rukkaset kädessä, joten puukauppiasta tuskin syytetään;)

    Äänestä

  • "Osoittaa ettei paljon sureta...."
    Tiedättekö montako avio- /avopuolisoa on Suomessa jotka eivät surisi äijänsä kuolemaa? En tiedä minäkään mutta arvelen, että ainakin satoja heitä on! Onko se tässä tapauksessa oleellista, mikä on ao. henkilön syntyperä?

    Äänestä

  • on-on-on kirjoitti:

    Auer on syntyperäinen virolainen. Asunut Turussa, mutta on virolaisperäinen. Tiedän, en luule!

    tänään viimeksi kerrottiin oikeudessakin Anneli Auer syntynyt Kaarinassa (on tietääkseni Suomessa)

    Äänestä

Satakunnan Kansan toimittajat ovat jo päättäneet, että murhaaja ei ole rouva Auer. Oli tämänpäiväinen juttu niin puolueellinen.
Olikohan poliisit sakottaneet toimittajareppanoita, kun kirjoitukset olivat niin poliisivastaisia, asennevammaisia, mutta ennenkaikkea Auerin syyttömyyttä korostavia.

Joutsenlahti ja muu poliisikunta on ollut myös rouvan ohjailtavissa, mikä on paha moka. Asenne on ollut se, että vaikka mitä tapahtuisi niin rouvaa ei epäillä. Ei rikostutkija saisi mennä näin halpaan.

Tottakai rouva Auer saa puhtaat paperit. Suomalainen oikeusjärjestelmä on kriisissä.

Äänestä
  • se virolaisuus on totta niin veikkaampa että tilaustyönä on tehty koko veriteko. Tekijä mennyt samantien takaisin viroon ja odottelee siellä morsmaikkuansa saapuvaksi vakuutusrahojen kanssa.

    Äänestä

muija voisi tunnustaa ja kertoa MITÄ OIKEESTI TAPAHTUI.

Turha tuhlata kymmenien ihmisten aikaa ja muuttaa tarinaa joka päivä. AIkuinen ihminen ja pelleilee yhteiskunnan kustannuksella, sekä tietysti asuu valtion ylläpitämässä täysihoitolassa!

Äänestä
  • itsekin valtion ylläpitämään täyshoitoon jos olet noin kade. Siellä saa ilmaiset napitkin, ihan niin paljon kun haluaa. Mukavastihan siellä menee pöllyssä aika, eikä ainakaan joudu töitä tekemään. Terapiassa saat istua vaikka joka päivä.

    Äänestä

  • paas kokeillen kirjoitti:

    itsekin valtion ylläpitämään täyshoitoon jos olet noin kade. Siellä saa ilmaiset napitkin, ihan niin paljon kun haluaa. Mukavastihan siellä menee pöllyssä aika, eikä ainakaan joudu töitä tekemään. Terapiassa saat istua vaikka joka päivä.

    Mikä on sanomasi maailmalle? Jäi epäselväksi, kun suomenkielentaitosi on hiukan sosiaalidemokraattisen sosiaalitanttamainen.
    Olet hiukan unto.

    Äänestä

  • pölövästi kirjoitti:

    Mikä on sanomasi maailmalle? Jäi epäselväksi, kun suomenkielentaitosi on hiukan sosiaalidemokraattisen sosiaalitanttamainen.
    Olet hiukan unto.

    ei olekaan murhaaja. Mies olisikin ollut bi, tai vähemmistöseksuaaleihin kuuluva, pitänee kai sanoa.
    Poikaystävän kanssa tullut riitaa ja poikaystävä hoiti homman.
    Vaan kun sitä puuttuvaa dna:ta haettiin ei tulosta syntynyt, koska... tekijällä ei entuudestaan rikosrekisteriä ja ei kuulunut testattavien ryhmään. No miksi ei.., koska asuikin toisella paikkakunnalla ja männä talvena ahdistui kovasti tekemisistään ja päätti riistää itseltään hengen.
    Löydettiin kelluvana keväällä, eikä kukaan arvannut tutkia dna:ta. Sekavaa tekstiä:), sekava oli unikin, jossa kaksi uutista yhdistyi yhdeksi.

    Äänestä

  • että vaimo kirjoitti:

    Lahden omalle tietokoneelle, oliko sellaista? Olisi asiallista tutkia se, missä Lahti oli tuolloin Turussa ollessaan. Ketä tapasi ja missä. Ketkä kuuluivat Lahden tuttavapiiriin Turun seudulla?

    Äänestä

  • Koska "äiti" joutuu linnaan, jos kertoo poliisille totuuden.
    Näin äiti valmensi lapsiaan poliisikuulemista varten.
    Onko oikeudenkäynti loppunut, kun mediassa ei näy enää mitään uutisia, onko virotar tunnustanut jotain!

    Äänestä

Satakunan kansa seuraa hyvin tilannetta. Joka päivä saa lukea, missä mennään.

Äänestä
  • Surra pirullisen äijän kuolemaa? Olipa rouva alkuperältään mistä hyvänsä (pesunkestävä turkkulaine)niin
    miksi hänen pitäisikään kyynelehtiä miestä joka seurusteli tiettävästi mieluusti puppelipuolen poikien kanssa?
    Onkohan edes tuo tutkijapuoli poliisissa objektiivinen? Miksi tytär poliisin painostuksesta huolimatta muistaa jonkun vieraan poistuneen talosta?

    Takavuosinahan tapahtui se hyvin ikävä surunäytelmä, jossa yrittäjä isä tappoi molemmat rakastamansa pojat, mustasukkaisuudesta vaimonsa syrjähypyn seurauksena. Kuka oli jutun päätutkijana porin poliisissa?
    Juuri tuo vaimon rakastaja, että sellainen tapaus, ei siis esteellisyyttä, eihän!

    Äänestä

  • Tapaus porista kirjoitti:

    Surra pirullisen äijän kuolemaa? Olipa rouva alkuperältään mistä hyvänsä (pesunkestävä turkkulaine)niin
    miksi hänen pitäisikään kyynelehtiä miestä joka seurusteli tiettävästi mieluusti puppelipuolen poikien kanssa?
    Onkohan edes tuo tutkijapuoli poliisissa objektiivinen? Miksi tytär poliisin painostuksesta huolimatta muistaa jonkun vieraan poistuneen talosta?

    Takavuosinahan tapahtui se hyvin ikävä surunäytelmä, jossa yrittäjä isä tappoi molemmat rakastamansa pojat, mustasukkaisuudesta vaimonsa syrjähypyn seurauksena. Kuka oli jutun päätutkijana porin poliisissa?
    Juuri tuo vaimon rakastaja, että sellainen tapaus, ei siis esteellisyyttä, eihän!

    Takavuosina tapahtui sellainenkin tapaus jossa Porin poliisit tekivät toisesta tappoon osallistuneesta ns.tähtitodistajan itselleen että saivat tappoa avustaneen henkilön lusimaan , se tapaus oli sanamukaisesti poliisien täydellistä SÄHLÄystä !

    Äänestä

se tekijä on vielä hakusessa, vaimo minun mielestä se ei ole,,,,,, sivusta hyvin seurannut.

Äänestä
  • oli rakennettu saman pohjakuvan mukaan, mikä tästä ko. talosta joskus oli lehdessä, tai jossain.
    Siitä ikkunasta ei oikeesti iso mies pääse sisälle, jollei ole akrobaatti, tai muuten muovinikamat.
    Itselläni on 3 lasta ja jos makkarit niinkuin meillä, niin ihan varmasti olisi koko kaarti tullut katsomaan, siis lapset, jos isiltä oltais leikattu munaskuidut ja silmät kaivettu päästä, kuten huhu kertoo, uskoakseni sen verran kovaa meteliä olisi kuulunut ja tuskanparahduksia..
    Lapsilla on tapana tulla paikalle, jos jotain erikoista sattuu ja lapsen äidin olisi luullut hakevan lapset makkarista ja lähimmän oven kautta ulos huutamaan apua, niin lähellä olevat naapurit olisivat takuulla heränneet, että kyllä se taitaa olla äitee itse.

    Äänestä

  • talo Ulvilassa... kirjoitti:

    oli rakennettu saman pohjakuvan mukaan, mikä tästä ko. talosta joskus oli lehdessä, tai jossain.
    Siitä ikkunasta ei oikeesti iso mies pääse sisälle, jollei ole akrobaatti, tai muuten muovinikamat.
    Itselläni on 3 lasta ja jos makkarit niinkuin meillä, niin ihan varmasti olisi koko kaarti tullut katsomaan, siis lapset, jos isiltä oltais leikattu munaskuidut ja silmät kaivettu päästä, kuten huhu kertoo, uskoakseni sen verran kovaa meteliä olisi kuulunut ja tuskanparahduksia..
    Lapsilla on tapana tulla paikalle, jos jotain erikoista sattuu ja lapsen äidin olisi luullut hakevan lapset makkarista ja lähimmän oven kautta ulos huutamaan apua, niin lähellä olevat naapurit olisivat takuulla heränneet, että kyllä se taitaa olla äitee itse.

    Ei ole kiva lukea tuota salapuolustusta vaikka asia on ihan selvä. mitä lie sekin?
    Kuinkahan mones selvitys eukolla menossa. Muuttaa juttuaan kuin sika juoksuaan.Toivottavasti on huulipuna sävy sävyyn osunut.

    Äänestä

  • Harmistunut lukija kirjoitti:

    Ei ole kiva lukea tuota salapuolustusta vaikka asia on ihan selvä. mitä lie sekin?
    Kuinkahan mones selvitys eukolla menossa. Muuttaa juttuaan kuin sika juoksuaan.Toivottavasti on huulipuna sävy sävyyn osunut.

    selvästi, että sk on syyttäjän puolella. kaikki kirjoitukset on sen suuntaisia minusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tasapuolisuus kaikil kirjoitti:

onkohan nämä asian syyttäjätkään täysin terveitä, nyt retostellaan että kuinka syytetty on niin tyyni oikeudessa. katselee sitä aamun iltalehden videokuvaa kun syytettyä kuvaa monta kymmentä kameraa,olisiko syytetyn pitänyt pistää tanssiksi siinä, en muuta sano että kyllä syyttäjät ovat yksinkertaisia,nyt sillä tyyneydellä koitetaan saadaan syytetty syylliseksi.
jos syytettä ei tule niin kyllä minä hakisin nuo syyttäjät oikeuden käynnin ja tuomion jälkeen esiin ja pistäisin ne maksamaan ei rahallisesti vaan henkisesti .jos syytettä ei tule onko noilla syytäjillä vielä senkin jälkeen oikeus toimia virassaan.
nyt tehdään jo tyyneydestäkin tunnustus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu