Olemme miettineet harrastuspiirissä, miten esim. pyöräilijät saataisiin Suomessa ujutetuksi osaksi liikennettä nykyisen autoliikenteen haitan paikalta. Tärkeä osa tätä olisi mopoilun siirtäminen ajoradalle ainakin taajamissa. Nopeudet on siellä säädetty jo muutenkin niin alas, että tämä tekisi hyvää autoilijoiden mielenmaltille. Muutenkin, jos edes joka kymmenes autoilija noudattaisi taajamarajoituksia, loppujenkin olisi ainakin vähän hiljennettävä.
Samaa mietimme suojateistä. Ruotsissa suojatiellä tai sen päässä olevalle annetaan tilaa. Ehdoitta. Miksi niin ei toimita Suomessa? Minulle on väitetty tämän johtuvan vain länsinaapurin humaanimmasta kansanluonteesta, mutta en oikein niele tätä. Meillä on samanlaiset säännöt, mutta siellä poliisi pitää niistä kiinni.
Miten sääntöjä saisi muutetuksi niin, että autoilija väistää *kaikkea* suojatiellä liikkuvaa? Miten poliisin saisi valvomaan edes nykyisten sääntöjen noudattamista?
Kevyen liikenteen asema
21
813
Vastaukset
- Työmatkattykki.
Mopojen nopeudet täytyy nostaa 60km/h, jonka jälkeen ne liikkuvat ihan hyvin muun liikenteen mukana. Ratkaisu on kaikkien osapuolien kannalta paras mahdollinen.
Toivottavasti samassa annetaan polkupyöräilijöille mahdollisuus ajaa ajoradalla luvallisesti. Monet kevyenliikenteenväylät on suunniteltu niin huonosti, että turvallisuuteni takai itse ajan paikoin ajoväylällä. - ^^^^^^^^^^^^
"Miten sääntöjä saisi muutetuksi niin, että autoilija väistää *kaikkea* suojatiellä liikkuvaa?"
Toivottavasti ei mitenkään!
Kun aloitit polkupyöristä, niin mietitään hieman asiaa myös autoilijan kannalta.
Polkupyörällä ei saa ajaa suojatiellä, pyörätien jatkeella saa ajaa. Ylittäessään tietä pyötätien jatketta pitkin, pyöräilijä on väistämisvelvollinen tiellä liikkuvia kohtaan.
Jos tuo väistämisvelvollisuus kumottaisiin (jota ilmeisesti toivot), niin mieti tilannetta kaupungin keskustassa.
Rakennukset on rakennettu niin lähelle katuja, että vaikka autoilija pysähtyisi jokaisen suojatien eteen, niin silti olisi vaara, että liikkeelle lähtiessä kulman takaa tulisi polkupyörä, joka ehtisi ajamaan auton alle.
Tälläisiä itsemurhakandidaatteja olen väistänyt jo tänä keväänä useampia, vaikka lain mukaan väistämisvelvollisuus on ollut pyöräilijällä.
Näin on käynyt Tampereella, kun osalla jalkakäytävistä, pyöräily on sallittu.
Omasta mielestäni olisi parempi, että pyöräilijät ajaisivat ajoradalla, ainakin kaupungissa ja tuntisivat liikennesäännöt.
Ja mitä tulee mopoihin, niin niiden paikka jo nyt, poikkeuksia lukuunottamatta, on ajoradalla ja paikka ajoradalla on pientareella tai jos piennarta ei ole, niin aivan tien oikeassa laidassa.
Suojatie; en tiedä mitä tarkoitat "suojatien päässä olevalla", mutta suomessa tieliikennelain mukaan: Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.Viestisi on hyvä esimerkki siitä, kuinka sekava käytäntö on sekoittanut autoilijoiden päät. Tarkistapa suojatiesäännöt, ettet vahingossa aja yli kun pitää väistää. Tilanne ei todellakaan ole noin yksinkertainen. Juuri sen vuoksi kyselen, mitä asialle voisi tehdä.
Taajamissa myös polkupyörät kuuluisivat ajoradalle. Silloin liikenne olisi rauhallisempaa kaiken kaikkiaan ja jalankulkijoiden turvallisuus paranisi oleellisesti. Myös väistämissäännöt selkiytyisivät samalla, kun ei tarvitsisi miettiä kuka tulee minkäkinlaiselta väylältä. Katua tulevat toimivat katuliikenteen säännöillä ja jalkakäytäviltä tulevia väistävät kaikki. Se olisi oikeasti yksinkertaista nykyiseen härdelliin verrattuna.
Käypä vaikka Tukholmassa kokeilemassa suojateitä. Kokemus on mielenkiintoinen ja jopa mukava. Kunhan on ensin tottunut siihen, että kyllä ne pysähtyvät. Käy samalla reissulla Tanskassa katsomassa, miten pyöräilyn mallimaassa liikenne käyttäytyy.- ^^^^^^^^^^^^
Tavisman kirjoitti:
Viestisi on hyvä esimerkki siitä, kuinka sekava käytäntö on sekoittanut autoilijoiden päät. Tarkistapa suojatiesäännöt, ettet vahingossa aja yli kun pitää väistää. Tilanne ei todellakaan ole noin yksinkertainen. Juuri sen vuoksi kyselen, mitä asialle voisi tehdä.
Taajamissa myös polkupyörät kuuluisivat ajoradalle. Silloin liikenne olisi rauhallisempaa kaiken kaikkiaan ja jalankulkijoiden turvallisuus paranisi oleellisesti. Myös väistämissäännöt selkiytyisivät samalla, kun ei tarvitsisi miettiä kuka tulee minkäkinlaiselta väylältä. Katua tulevat toimivat katuliikenteen säännöillä ja jalkakäytäviltä tulevia väistävät kaikki. Se olisi oikeasti yksinkertaista nykyiseen härdelliin verrattuna.
Käypä vaikka Tukholmassa kokeilemassa suojateitä. Kokemus on mielenkiintoinen ja jopa mukava. Kunhan on ensin tottunut siihen, että kyllä ne pysähtyvät. Käy samalla reissulla Tanskassa katsomassa, miten pyöräilyn mallimaassa liikenne käyttäytyy.Voisitko kertoa, mikä kohta suojatiesäännöistä ei ole kirjoittamani mukainen?
- ToinenIhmettelevä
Tavisman kirjoitti:
Viestisi on hyvä esimerkki siitä, kuinka sekava käytäntö on sekoittanut autoilijoiden päät. Tarkistapa suojatiesäännöt, ettet vahingossa aja yli kun pitää väistää. Tilanne ei todellakaan ole noin yksinkertainen. Juuri sen vuoksi kyselen, mitä asialle voisi tehdä.
Taajamissa myös polkupyörät kuuluisivat ajoradalle. Silloin liikenne olisi rauhallisempaa kaiken kaikkiaan ja jalankulkijoiden turvallisuus paranisi oleellisesti. Myös väistämissäännöt selkiytyisivät samalla, kun ei tarvitsisi miettiä kuka tulee minkäkinlaiselta väylältä. Katua tulevat toimivat katuliikenteen säännöillä ja jalkakäytäviltä tulevia väistävät kaikki. Se olisi oikeasti yksinkertaista nykyiseen härdelliin verrattuna.
Käypä vaikka Tukholmassa kokeilemassa suojateitä. Kokemus on mielenkiintoinen ja jopa mukava. Kunhan on ensin tottunut siihen, että kyllä ne pysähtyvät. Käy samalla reissulla Tanskassa katsomassa, miten pyöräilyn mallimaassa liikenne käyttäytyy.Kerrohan Tavisman, mikä sinun pääsi on sekoittanut? Kertoisitko miten edellisen autoilijan pää on mennyt sekaisin? Fiksua täällä leikit mutta menee vähän överiksi, tarkennusta asiaan jos kerta turpaa on tarkoitus aukoa.
ToinenIhmettelevä kirjoitti:
Kerrohan Tavisman, mikä sinun pääsi on sekoittanut? Kertoisitko miten edellisen autoilijan pää on mennyt sekaisin? Fiksua täällä leikit mutta menee vähän överiksi, tarkennusta asiaan jos kerta turpaa on tarkoitus aukoa.
Pääni on ihan kunnossa. Ainoa sitä sekoittava asia on jatkuva vilkuilu pyöräillessä ja kävellessä, koska haluan ehjänä kotiin. Kuten jo huomasimme, autoilijoissa on *paljon* sääntöjä tuntemattomia ja vielä enemmän niitä jotka eivät niistä peltiensä suojassa välitä.
> Ylittäessään tietä pyötätien jatketta pitkin, pyöräilijä on väistämisvelvollinen tiellä liikkuvia kohtaan.
Ei pidä paikkansa ilman lukuisaa joukkoa tarkennuksia. Liikennesurma on saanut aika monet uskomaan, että näin olisi. Heidän tiedottamisensa meni pieleen oikein rankasti viimeisten säännösmuutosten jälkeen ja he eivät ole välittäneet oikaista tekemiään mokia. Pahimmin tämä näkyy kiertoliittymissä, joissa autoilijalla on väistämisvelvollisuus sekä sisään että ulos ajaessaan liittymää kiertävään kevyen liikenteen väylään nähden.
En viitsi koota tähän säädöksiä, jokaisenhan pitää ne kuitenkin tuntea käydessään auton rattiin. ;-)- ^^^^^^^^^¨¨¨
Tavisman kirjoitti:
Pääni on ihan kunnossa. Ainoa sitä sekoittava asia on jatkuva vilkuilu pyöräillessä ja kävellessä, koska haluan ehjänä kotiin. Kuten jo huomasimme, autoilijoissa on *paljon* sääntöjä tuntemattomia ja vielä enemmän niitä jotka eivät niistä peltiensä suojassa välitä.
> Ylittäessään tietä pyötätien jatketta pitkin, pyöräilijä on väistämisvelvollinen tiellä liikkuvia kohtaan.
Ei pidä paikkansa ilman lukuisaa joukkoa tarkennuksia. Liikennesurma on saanut aika monet uskomaan, että näin olisi. Heidän tiedottamisensa meni pieleen oikein rankasti viimeisten säännösmuutosten jälkeen ja he eivät ole välittäneet oikaista tekemiään mokia. Pahimmin tämä näkyy kiertoliittymissä, joissa autoilijalla on väistämisvelvollisuus sekä sisään että ulos ajaessaan liittymää kiertävään kevyen liikenteen väylään nähden.
En viitsi koota tähän säädöksiä, jokaisenhan pitää ne kuitenkin tuntea käydessään auton rattiin. ;-)"> Ylittäessään tietä pyötätien jatketta pitkin, pyöräilijä on väistämisvelvollinen tiellä liikkuvia kohtaan.
Ei pidä paikkansa ilman lukuisaa joukkoa tarkennuksia"
Pitää paikkansa, lukuunottamatta tilanteita, jossa väistämisvelvollisuus on osoitettu liikennemerkillä tai auto on kääntymässä.
P.S. "kiertoliittymää" ei ole Suomen tieliikennelain mukaan olemassakaan.
Myös polkupyörä on ajoneuvo ja sen kuljettajan pitää tuntea säädokset siinä missä muidenkin. - Pappatuntsa
Autoilija on suojatiellä kävelijään nähden väistämisvelvollinen. Polkupyörän taluttaja on kävelijä. Jos autoilija tulee etuajo-oikeuskolmion takaa risteykseen, jossa pyöräilijä etenee kevyen liikenteen väylää, autoilija on väistämisvelvollinen. Suojatiellä saa ajaa polkupyörällä, mutta aina autoilija ei ole väistämisvelvollinen. Toisaalta tahallaan ei saa ajaa autollakaan edes häikäilemättömästi suojatiellä pyöräilevän ihmisen päälle.
Lainsäätäjä (Liikenneturvakin kelpaa): mitä se "pyörätien jatke" tarkoittaa? Liittyykö se siihen, missä kulmassa pyörätie on suojatihen nähden? - _______
Tavisman kirjoitti:
Viestisi on hyvä esimerkki siitä, kuinka sekava käytäntö on sekoittanut autoilijoiden päät. Tarkistapa suojatiesäännöt, ettet vahingossa aja yli kun pitää väistää. Tilanne ei todellakaan ole noin yksinkertainen. Juuri sen vuoksi kyselen, mitä asialle voisi tehdä.
Taajamissa myös polkupyörät kuuluisivat ajoradalle. Silloin liikenne olisi rauhallisempaa kaiken kaikkiaan ja jalankulkijoiden turvallisuus paranisi oleellisesti. Myös väistämissäännöt selkiytyisivät samalla, kun ei tarvitsisi miettiä kuka tulee minkäkinlaiselta väylältä. Katua tulevat toimivat katuliikenteen säännöillä ja jalkakäytäviltä tulevia väistävät kaikki. Se olisi oikeasti yksinkertaista nykyiseen härdelliin verrattuna.
Käypä vaikka Tukholmassa kokeilemassa suojateitä. Kokemus on mielenkiintoinen ja jopa mukava. Kunhan on ensin tottunut siihen, että kyllä ne pysähtyvät. Käy samalla reissulla Tanskassa katsomassa, miten pyöräilyn mallimaassa liikenne käyttäytyy.mielestäni siinä ei ole mitään sekavaa. Jos pyöräilijä tulee suojatielle, on hän väistämisvelvollinen autoilijoihin nähden, ellei autoilijoille ole ennen suojatietä kolmiota. Jos hän taluttaa pyöräänsä, on autoilija väistämisvelvollinen. Ja kyllä ne autot pysähtyvät täälläkin, kun jätät aikaa pysähtyä. Itse kävelen jatkuvasti kaupungissa, eikä ole ongelmia etteikö autot väistäisi. Ne väistävät. Ei kukaan viitsi pysähtyä ja jäädä odottamaan, että josko herra/rouva nyt suvaitsisi ruveta laittamaan töppöstä toisen eteen.
- Iiikenneturva
Rajoituksia pitäisi nostaa taajamissa (esim. 50->70), jolloin pyöräilijät alkaisivat noudattaa väistämisvelvollisuuttaan.
- Sniper-81
Ja kivääärit kaikille kotileluiksi.
- automaatinorja
Suomalaiselle on opetettu, että suojatietä lähestyessä on katsottava vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle. Suojatietä saa lähteä ylittämään kun autoja ei varmasti tule. Niinpä näitä huitojia riittää kyllä ihan mukavasti. Meinaan siis niitä, jotka seisoo suojatien edessä ja viittilöi.
- -..iom
lyhyt selitys:
mopot 60km/h
mopot pois kevyenliikenteenväyliltä (ainakin pieniltä!) - Pappatuntsa
-..iom kirjoitti:
lyhyt selitys:
mopot 60km/h
mopot pois kevyenliikenteenväyliltä (ainakin pieniltä!)Asiaa.
- 2-pyörävoimaa
Kaikkiin taajamiin sisääntuloväyliä myöten max 40km/h rajotus. Silloin ei tarvitse mopojen nopeuksia nostaa. Autoilijoiden kiistaton ykkösasema murretaan vain sillä että kaikki mopoilijat etenkin ottavat reilusti tilansa ajokaistoilla ja välttävät kevyen liikenteen väylien käyttöä. Mopot ei sinne kuulu.
Mopon ja polkupyörän selästä katsottuna typerämpää otusta kuin autoilija ei ole olemassakaan. Niin älyvapaita ohituksia ja kiilauksia näkee jatkuvasti. Monelle tulee oikein hätäkakka housuun jos mopo ajaa edellä. Tänäänkin olin tulla bussin kiilaamaksi ojaan! Jos olisin ajanut henkilöautolla 40 km/h edessä, olisiko bussi kiilannut autoni ojaan? Tuskin. Tämä vahvimman oikeus on murrettava ja pian. Mitä isommalla vehkeellä on liikenteessä, sitä suurempi on vastuu muista tienkäyttäjistä. Sanktiot vaan isommiksi. Jonkun ojaan kiilauksesta pitäisi saada syyte ja tuomio taposta eikä mistään liikennepaosta.- asdasdasdad
No ei se rajoitus nyt merkkaa paskaakaan, useimmilla on asennevamma että mopojen takana ei ajeta, oli nopeus mikä hyvänsä. Esimerkkinä täällä on ennen risteystä rajoitukset 40 puol kilsaa joka suuntaan, ajan siinä viittäkymppiä mopolla, mutta joku nero kuitenkin lähtee aina joka toinenkerta ohittamaan. Tai vähintään yrittää ohittaa.
Sitten on näitä vakavimpiakin tapauksia, esim yhden kaverin mopo menee melkein satasta (ei ookkaan ihan "kevyesti viritetty"). Eräs auto oli 80 rajotuksessa lähteny ohittamaan (kun mopo ajoi 80), niin mopoilijä lisäsi vauhtia ihan sataseen asti, mutta silti auto meni ohi. Miksi? En tiedä, asennevamma tai huono sietokyky 2tahti vehkeen hajuille.
- "asiantuntija"
Voisiko Liikenneturva viisaudessaan jo ottaa kantaa aiheeseen? Titteli asiantuntijana edellyttäisi jonkinlaista reaktiota asialliseen avaukseen.
- liikenneturva
Hei,
mopon paikka on yhä enenevässä määrin ajorata. Toki on paljon kuntakohtaisia eroja siitä, milloin mopoilu sallitaan kevyen liikenteen väylällä. Monet kunnat ovatkin liikenneviraston ohjeistuksen mukaisesti siirtäneet mopoilijat pois kevyen liikenteen väyliltä, siellä missä ajoradan nopeusrajoitukset ovat tarpeeksi alhaiset. Mopo kuuluukin tällaisissa tilanteissa ehdottomasti ajoradalle, eikä kevyen liikenteen väylälle.
Terveisin: Liikenneturva- Pappatuntsa
Ottakaa nyt härkää sarvista ja vaatikaa lainsäätäjältä 60km/h nopeutta mopoille, se parantaisi liikenneturvallisuutta.
- Pappatuntsa
Mieti nyt hyvä Liikenneturva, että max. 45 liikahtava mopo bussien ja rekkojen seassa sisäänajoväylillä on kuin äkikseltään nokan eteen tupsahtava betonipossu. Ota vastuu, äläkä piiloudu hymistelyyn!
Yritin avata keskustelua kahdesta asiasta:
- Pyöräilijöiden aseman kohentamista
- Suojateiden kunnioittamisen parantamista
Keskustelu kevyestä liikenteestä näyttää menevän nykyisin aina jotain kautta mopoihin ja nopeusrajoituksiin. Mopon paikka pyörätien sijasta ajoradalla oli vain pieni osa aloitustani.
Ymmärrän kyllä, että tällaisiin asioihin on vaikea ottaa kantaa. Suosiota niillä ei missään tapauksessa saa, kun kevyen liikenteen olosuhteiden parantaminen tarkoittaa nykyisillä liikennejärjestelyillä autoilijoiden vapaaseen rellestämiseen puuttumista.
Asenneilmastosta tässä on mitä suurimmassa määrin kysymys. Miten pyöräily ja jalankulku saadaan takaisin osaksi liikennettä sen nykyisen autoilun este -statuksen paikalta? _Tähän_ kysymykseen olisin nähnyt mielelläni kannanoton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296