En halua enää

Koitahan jaksaa..
Elä please siirrä lapseesi sitä surua, se on kuiteki täysin syytön tapahtuneeseen ja tarvitsee nyt sun huomion!
Missähän päin Suomea mahtaa olla näinkin köpsä kaupunki jota oikein vihata täytyy :D

mitäs jos muuttaisit toiseen kaupunkiin vauvan kanssa ja aloittaisit alusta,kaiken ! no mitäs tuumit ?

Otan osaa suruusi ja ymmärrän, että mielesi on raskas ja tuntuu ettei saa mistään kiinni.
Se mitä kipimmin nyt tarvitset on toisten ihmisten tuki. Tarvitset juttuseuraa ja sitä, että saat käydä läpi niitä asioita, kaikkia, mitä vain, mikä mielessäsi raskaina ajatuksina painaa. Ja levätä silloin kun siltä tuntuu. Menneisyyttä ei voi muuttaa, ei kukaan haluaisi sellaista murhetaakkaa kannettavakseen. Sinulla on nyt raskasta, mutta usko että elämä vielä hymyilee sinulle ! Jopa näin murheellisesta tilanteesta voit ja pääset hyvään elämään ! Aikaa se vie, mutta aika parantaa ja sinulle avautuu uusia ovia kun vain uskallat lähteä ulos katsomaan, mitä kaikkea kuitenkin elämä sinulle tarjoaa !

Täällä ihmisten joukossa on niin miljoonia erilaisia surullisia tarinoita, yksinäisiä ja murheen murtamia ihmisiä. Toivoisin että suomalaiset tulisivat toistensa luo enemmän, eikä kartettaisi naapuriakaan niin kuin ruttoa. Yhteisöllisyys olisi hyväksi, pienikin yhteisö. Joillain on onnea, kun on hyvä tukiverkosto esim.sukulaisten kesken. Jos sitä ei ole, täytyy apua ja tukea etsiä.
Kannustan myös sinua hakeutumaan neuvolaan juttelemaan tai terv.keskuksen psykologille tmv. Jos henkilö ei tunnu ymmärtäväiseltä, vaihda vain toiselle. Ja sitten kun jaksat, koita hakeutua esim.vauvamuskariin tmv. Sieltäkin saat varmasti ystäviä. Parasta olisi ehkä tukiryhmä, jossa muita vaikeassa elämän tilanteessa olevia.


Paljon tsemppiä sinulle !