Ilmoitus

Nimimerkin "Valvokaamme" profeetallinen viesti 13.4.2010

Noin vuosi puolitoista sitten rukouksissa kyselin Herralta, milloin talous todella romahtaa. Silloin koin saaneeni vastauksen, seuraa Japania.
Se oli outo ajatus, kun en tuosta maasta mitään juuri tiennyt ja olin aina ajatellut sitä taloudellisesti vahvaksi maaksi.
Tämä tapahtui ennen Islannin konkurssia ja Kreikan tapahtumia.

Luin uutisia Japanista, seurailin niitä aikani, mutta kun ei mitään tapahtunut, unohdin koko asian.

Eilen erään ystävän kanssa jutellessamme hän ihan ohimennen mainitsi Japanin ja mitä Ylen uutisissa oli siitä kirjoitettu.

Tässä tuo linkki: http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/04/asiantuntijat_varoittelevat_japanin_vararikosta_1596717.html

Samassa minulle Pyhä Henki muistutti minua siitä, mitä Hän oli ilmoittanut silloin noin vuosi sitten.

Muutoinkin jo ennen eilistä minulla on ollut hengessä olo, että taloudessa tapahtuu taas muutoksia huonompaan suuntaan toukokuussa jo alkukuusta.

Uskovina olisi hyvä rukoilla Jumalaa, mitä Hän kutakin meistä kehottaa tekemään raha-asioittemme suhteen, pitää kotona jonkin verran ainakin käteistä, kuitata velat pois tms. Jos on kyse koko maailman taloudesta ja pankkeja alkaa kaatua, se tulee vaikuttamaan Suomeenkin ym.

Kaikkihan tiedämme, että vanha systeemi pitää jossain vaiheessa kaatua, että uusi maailmanpankki ja valuutta ym. voi astua esiin siruineen ja systeemeineen.

Koska minulla ei ole tämän täsmällisempää "ilmoitusta", laitan tämän ikään kuin rukouskehotuksena eteenpäin. Kukin tutkikoon Herran edessä, mikä on itse kullekin oikein näissäkin asioissa. Ja jos jollain on vahvistus tähän kehotukseen, olisi hienoa kuulla se.
5309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos tästä!

Äänestä
  • Tiesitkö muuten jaajo, että Japanilla on maailman eniten velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen.
    Ja se on aikamoinen summa, koska Japanilla on myös yksi suurimmista bruttokansantuotteista maailmassa. Eli he ovat erittäin velkaantuneita.

    Julkisen sektorin velka prosentteja suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2009:

    Japani: 192.10
    Singapore: 117.60
    Italia: 115.20
    Kreikka: 113.40
    Belgia: 99.00
    Ranska: 79.70
    Saksa: 77.20
    Portugali: 75.20
    Hollanti: 62.20
    Norja: 60.20
    Espanja: 50.00
    Sveitsi: 43.50
    Ruotsi: 43.20
    Suomi: 41.40
    https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/rankorder/2186rank.html

    Bruttokansantuotteet:

    1 United States 14,256,275
    2 Japan 5,068,059
    3 People's Republic of China 4,908,9822
    4 Germany 3,352,742
    5 France 2,675,951
    6 United Kingdom 2,183,607
    7 Italy 2,118,264
    8 Brazil 1,574,039
    9 Spain 1,464,040
    10 Canada 1,336,427
    11 India 1,235,975
    12 Russia 1,229,227
    13 Australia 997,201
    14 Mexico 874,903
    15 South Korea 832,512
    16 Netherlands 794,777
    17 Turkey 615,329
    18 Indonesia 539,377
    19 Switzerland 494,622
    20 Belgium 470,400
    21 Poland 430,197
    22 Sweden 405,440
    23 Norway 382,983
    24 Austria 381,880
    25 Republic of China (Taiwan) 378,969
    26 Saudi Arabia 369,671
    27 Venezuela 337,295
    28 Greece 330,780
    29 Iran 330,461
    30 Argentina 310,065
    31 Denmark 309,252
    32 South Africa 287,219
    33 Thailand 263,889
    34 Finland 238,128...
    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(nominal)

    Mielenkiintoista tuo Jumalan tarkkuus asioissa...

    Äänestä

  • Niinsekäy... kirjoitti:

    Tiesitkö muuten jaajo, että Japanilla on maailman eniten velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen.

    Haluaisin tietää , vertailun vuoksi ,Sveitsin , Ruotsin ; SUOMEN bk. sanmalta vuodelta
    Se minusta oli kuitenkin yli USA, kyseisella vuodella .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Haluaisin tietää , vertailun vuoksi ,Sveitsin , Ruotsin ; SUOMEN bk. sanmalta vuodelta
    Se minusta oli kuitenkin yli USA, kyseisella vuodella .

    Kyllä noita ilmoituksia on moni kristitty saanut. Itse näin näyn aikanaan jossa meren vesi muuttui mustankeltaiseksi mönjäksi.ja jotkut vakaat kristityt hylkäsivät suuren aarteesa. Siinä oli muutakin josta lisää toiste. Jäi se kuva että minun silmäni tulevat näkemään nämä

    Äänestä

  • plus laskija kirjoitti:

    Paljonko se vakaus ketään auttaa, jos Kristus on jäänyt tuntemattomaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaajo kirjoitti:

Nimimerkin "Valvokaamme" profeetallinen viesti 13.4.2010

Noin vuosi puolitoista sitten rukouksissa kyselin Herralta, milloin talous todella romahtaa. Silloin koin saaneeni vastauksen, seuraa Japania.
Se oli outo ajatus, kun en tuosta maasta mitään juuri tiennyt ja olin aina ajatellut sitä taloudellisesti vahvaksi maaksi.
Tämä tapahtui ennen Islannin konkurssia ja Kreikan tapahtumia.

Luin uutisia Japanista, seurailin niitä aikani, mutta kun ei mitään tapahtunut, unohdin koko asian.

Eilen erään ystävän kanssa jutellessamme hän ihan ohimennen mainitsi Japanin ja mitä Ylen uutisissa oli siitä kirjoitettu.

Tässä tuo linkki: http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/04/asiantuntijat_varoittelevat_japanin_vararikosta_1596717.html

Samassa minulle Pyhä Henki muistutti minua siitä, mitä Hän oli ilmoittanut silloin noin vuosi sitten.

Muutoinkin jo ennen eilistä minulla on ollut hengessä olo, että taloudessa tapahtuu taas muutoksia huonompaan suuntaan toukokuussa jo alkukuusta.

Uskovina olisi hyvä rukoilla Jumalaa, mitä Hän kutakin meistä kehottaa tekemään raha-asioittemme suhteen, pitää kotona jonkin verran ainakin käteistä, kuitata velat pois tms. Jos on kyse koko maailman taloudesta ja pankkeja alkaa kaatua, se tulee vaikuttamaan Suomeenkin ym.

Kaikkihan tiedämme, että vanha systeemi pitää jossain vaiheessa kaatua, että uusi maailmanpankki ja valuutta ym. voi astua esiin siruineen ja systeemeineen.

Koska minulla ei ole tämän täsmällisempää "ilmoitusta", laitan tämän ikään kuin rukouskehotuksena eteenpäin. Kukin tutkikoon Herran edessä, mikä on itse kullekin oikein näissäkin asioissa. Ja jos jollain on vahvistus tähän kehotukseen, olisi hienoa kuulla se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu