Suuri ikävä...

Laulu kertoo kuolemasta, ja mulle oletkin tavallaan "kuollut"...
Ikävä on valtava, välillä tuntuu, etten selviä ollenkaan.
Ja tuntuu, että mitä pidempään aikaa kuluu, sitä enemmän ikävöin.
Johtuu varmaan lähestyvästä "vuosipäivästä". että mielessä nyt pyörit.

Olisi niin helppo ottaa puhelin ja soittaa, mutta...
Kun kaikki loppui, miten loppui, ni en halua.
Rakastin sinua silloin todella ja nyt ikävöin sua, paljon...


"Mä luin Einoa kesällä kerran
Kun sun hahmosi vedessä näin
Unen rannalla päivässä herran
Kuulin äänesi mereltä päin
Tuuli kääntyi viileäksi
Nosti aallot kallioon
Jotain tiesin päättyväksi
Luisuin epätoivoon
Sillä hetkellä mä tiesin: täältä poissa oot
En koskaan enää saa sun ihoasi koskettaa

On linnut luomensa sulkeneet
Rannoillaan virva tuhkaksi hiipunee
Koskettaa, kaipuun säikeet on kirvonneet
Rannoiltaan laivat matkalle lähteneet

Taivas viskoo jo talven lunta
Onnen haudalle kukan mä vien
En oo nähnyt mä kesästä unta
Hanki sulki sen suvisen tien
Aika kelloissa kun siirtyy
Lumen alta paljastuu
Nimes kultaisena piirtyy kiveen kaiverrettuun
Liekki lyhdyssäni syttyy, tiedän, että tässä oot
Mä jossain vielä saan sun ihoasi koskettaa

Koskaan en enää mä saa... koskettaa"

Anna E.
13506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

mutta surullista

Äänestä

Ekan kerran tuli melkein itku kun luin tältä palstalta jotain.

Äänestä
  • Kyllä mullakin itku pääsisi jos joutuisin Anna Erikssonia kuuntelemaan!

    Äänestä

  • Kiljuen huutava kirjoitti:

    Kyllä mullakin itku pääsisi jos joutuisin Anna Erikssonia kuuntelemaan!

    Ei saa rumasti sanoo kun joku niin ....noh sanattomaksi menin..

    Äänestä

  • Käyppä kuuntelemassa biisi, ni itku tulee kyllä varmasti...
    On sen verran surullinen ja kaunis biisi.
    Ja varsinkin, jos vielä on jotain ikävä niin...
    Anna e. ja Kesällä kerran

    Äänestä

koskettava .

Äänestä

Älä kiusaa,
itseäsi, äläkä
muita.

Äänestä

no miten kaikki sitten loppui?

Äänestä

Kirjoittaisitko tunnisteen kaipaamallesi, koska muillakin on "vuosipäivä" tulossa ja hieman kuitenkin toisenlaisilla tunnelmilla... :)

Äänestä
  • ..niin justiinsa, tunnisteita kehiin! Jos tunteet olis molemmilla samat niin sitähän lennettäs vaikka kuuhun!

    Äänestä

  • Kolmas S kirjoitti:

    ..niin justiinsa, tunnisteita kehiin! Jos tunteet olis molemmilla samat niin sitähän lennettäs vaikka kuuhun!

    Olipa hyvin sanottu :) Kiitos illan piristyksestä!

    Äänestä

  • No sen verran tiedän, että ikäväni kohde ei täällä näitä kyllä lue.
    Että se, ketä kaipaan, ei ole ketään teistä.

    Ja kaikki loppui epäselvään tilanteeseen...
    Kysymyksiä jäi paljon ilmaan, ja kun molempien elämäntilanne
    oli mikä oli, niin kaikki vain jäi... Hiipui hiljalleen pois.
    Ja kummallakaan ei ollut kanttia selvittää tilannetta...
    Kaduttaa, vaikka eihän se vieläkään olisi liian myöhäistä,
    mutta kynnys nousee vaan päivä päivältä.
    Ja pelko siitä, että jos hän onkin löytänyt jo jonkun toisen elämäänsä...
    Sitä en halua kuulla, vaikka kaiken onnen hänelle soisinkin.

    Ja minä olen se S, ei hän.

    Äänestä

Kenelle tämä viesti tarkoitettu S:lle? Vai muulle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


S kirjoitti:

Laulu kertoo kuolemasta, ja mulle oletkin tavallaan "kuollut"...
Ikävä on valtava, välillä tuntuu, etten selviä ollenkaan.
Ja tuntuu, että mitä pidempään aikaa kuluu, sitä enemmän ikävöin.
Johtuu varmaan lähestyvästä "vuosipäivästä". että mielessä nyt pyörit.

Olisi niin helppo ottaa puhelin ja soittaa, mutta...
Kun kaikki loppui, miten loppui, ni en halua.
Rakastin sinua silloin todella ja nyt ikävöin sua, paljon...


"Mä luin Einoa kesällä kerran
Kun sun hahmosi vedessä näin
Unen rannalla päivässä herran
Kuulin äänesi mereltä päin
Tuuli kääntyi viileäksi
Nosti aallot kallioon
Jotain tiesin päättyväksi
Luisuin epätoivoon
Sillä hetkellä mä tiesin: täältä poissa oot
En koskaan enää saa sun ihoasi koskettaa

On linnut luomensa sulkeneet
Rannoillaan virva tuhkaksi hiipunee
Koskettaa, kaipuun säikeet on kirvonneet
Rannoiltaan laivat matkalle lähteneet

Taivas viskoo jo talven lunta
Onnen haudalle kukan mä vien
En oo nähnyt mä kesästä unta
Hanki sulki sen suvisen tien
Aika kelloissa kun siirtyy
Lumen alta paljastuu
Nimes kultaisena piirtyy kiveen kaiverrettuun
Liekki lyhdyssäni syttyy, tiedän, että tässä oot
Mä jossain vielä saan sun ihoasi koskettaa

Koskaan en enää mä saa... koskettaa"

Anna E.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu