luvovuttanut jo aikoja sitten. Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää elämässäsi ja onnea puolisosi kanssa.
Olen
kävelen pois
21484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
että eräs mies ei ajattele noin.
sinä ihan oikeesti, vaikkapa tänään siitä selvää! ! ! !
hyvät ihmiset tehkö tänne tällaisia hirveitä hyvästejä. Jos sinäkään et voi tuota sanoa hänelle kenelle se kuuluu, olisit antanut olla kokonaan.
Yrität olla niin kohteliasta ja hienoa käytöstä mutta tosiasiassa teet pahiten mitä koskaan voit toiselle ihmiselle tehdä.
On asioita jotka puhutaan ja selvitetään AINA kahden ihmisen välillä, ei nimettömällä viestillä nettipalstalla.
Oli tilanne sitten mikä hyvänsä.
Ehkä joskus voisi ajatella miltä siitä toisestakin ihmisestä tuntuu, jos et ole itse huomannut, hänelläkin
on tunteet.Mutta ihmiset jotka kirjoittelee tällaisia viestejä tänne ei kykene ajattelemaan miltä
toisesta ihmisestä tuntuu.
Äärimmäisen julma viesti.
susta tuolta tuntuu niin mikäs siinä.
*kävelee myös pois eri suuntaan..*
ainakaan minulta.
luovuttanut.. Ja luulen/oletan ettei ihastukseni ole varattu.
ollut sinulta vitun kusipää narsisti. Kaikki on sinulta sinulle.
...........................................
niin julma kuin ihminen toiselle ihmiselle. Haukoin henkeä tämän viestin luettuani.
onnetoivotuksia kaipaa, roikkuja ämmä. Tajusit........ko?
Emme kaipaa sinua.
saa mahtumaan melkoisen määrän julmuutta, ilkeyttä ja piikittelyä :/ Ehkä hän oli ihminen joka ei ansainnut kuin tuon paskan niskaansa :/
Kas kun vihdoinkin tajuat sen totuuden...!!
hyvää, etkä onnea toivo hänelle. Katkera olet kun et saanutkaan häntä omaksesi, vaikka niin luulit. Enkä usko sun myöskään luovuttaneen, vaan kaikkesi teet että toimintasi saisi heidän parisuhteensa päättymään.
Ei tollaset ihmiset tajua koskaan perääntyä.
Katkera vanha ämmä olet. Ja sua vituttaa kun et saa häntä. Roiku vaan täällä ja Stalkkaile. Me nauretaan sulle paskasta naurua:))))))))))))))))))))))))))))))))
on viestejä.... teinien temmellyskenttä...
Suhde on vain kahden kauppaa joten tuskin siinä toisten peminät auttaa jos lempi roihahtaa...
Silloin mennään vaikka seinän läpi... heh..
Ei sitä tarvi täällä soitatella jos pohjat on varmoilla kantimilla....vai mitä ?
Myhäilee mennessään...heh..
" kuitenkin " ? Onneksi kukaan ei tiedä onko viesti miehelle vai naiselle. Joten kukaan ei voi ajatella sen olevan itselleen ja hyvä niin. Kukaan ei kai ansaitse ihan näin karmeaa kohtelua ja käytöstä toisen puolelta.
Montaa yhtä kamalaa viestiä en oo täällä bongannut. Mene ihminen itseesi ja tutkiskele millainen olet ja
millälailla ihmisiä kohtelet. Onko inhimillisyys ja ihmismäinen kohtelu aivan outoja juttuja ?
kirjoittaja toivo hänelle mitään hyvää. Tämä saa jonkun murtumaan. Ehkä se oli tarkoituksesikin ? Nyt voit
sitten nauttia ja olla tyytyväinen omaan suoritukseesi.
myös vihapalsta ,, et oo huomannu ?
eikö tämä ole kuin idioottia täynnä!
...ja reippaampaa asennetta jatkossa.