Miksihän maistraatti ei anna tietoja biologisen isän perhesuhteista, lähinnä lapsien määrästä ko isän adoptoidulle lapselle? Pitääkö isyys olla hyväksytty virallisesti, jotta adoptoitu voi saada biologisen isänsä jälkeläisistä tiedon? Eikö biologisen äidin maininta isän henkilöllisyydestä adoptiopapereissa riitä, vai mikähän voisi olla syynä? Biologisen äidin tiedot kun sai automaattisesti.
Miksi maistraatti ei anna tietoja isän perhesuhteista?
1
674
Vastaukset
- 21
eivät ole olleet naimissa, niin isyys olisi pitänyt tunnustaa laillisesti, jotta ko.mies katsottaisiin lapsen vanhemmaksi. Näin ei siis ko tapauksessa ole, joten henkilötietoihin ei ole kirjattu isän tietoja olenkaan. Pelkkä mainita adoptiopapereissa, että äiti väittää jotakin miestä isäksi, ei siis ole minkään arvoinen. Tällöin (väitetystä) isästä saa yhtä paljon tietoja kuin kenestä tahasta ventovieraasta.
Eikä tämä tilanne riipu mitenkään adoptiosta. Ihan sama tilanne on avoliittoon syntyneillä ja sinkkuäitien lapsilla. Avoliitossakin isän pitää tunnustaa isyytensä lastenvalvojalla, ennen kuin hänet katsotaan virallisesti lapsen isäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1025476
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai874783Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1394742Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san3672159- 1031907
- 1021713
- 2561547
- 3691282
Pääsit koskettamaan
Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.591121- 2001040