Laitan tälle palstalle koska enemmän tämä on pääni liikkeistä..
Ihan aluksi tahdon kertoa, etten ole niitä kaikkien niin syvästi halveksimia tapatyöttömiä, jotka nostavat tyytyväisenä tukiaiset ja sossuntilit. Minä en ole oikeutettu mihinkään, koska elän parisuhteessa, joten ihan pakon sanelemana en ole edes sellainen työttömyyteensä tyytymätönkään tiliennostaja. Minä en ole siis tullut lukijalle maksamaan työttömyystukien nojalla yhtään mitään, joten unohda sen suhteen kommentoiminen.
Olen hakenut töitä, ihan jokaista työpaikkaa, johon ei vaadita koulutusta tai vastaa omaa ihan oikeaa tutkintoani. Haastatteluun olen panostanut. Olen valmis tekemään töitä - en ole eläissäni muuta halunnutkaan kuin työpaikan, jolla maksaa pois oman kodin ja elättää lapsen tai pari, siksi opiskelin.
Opiskeluaikana nostin opintolainaa vuokraa peittämään, enkä kumonnut yhtään tuopillista mitään. Olen istunut koulun penkillä nyt yli puolet elämästäni ja tässä oli tulos. Se siitä "87% meillä opiskelleista työllistyy heti valmistuttuaan.."
Tämä pelkkä lorviminen tekee ihan hillittömästi hallaa mielelle.. Kun en ole sellainen ihminen, että voin surutta antaa toisen elättää minut ja olla iloinen. Murehdin ja märehdin asiaa jatkuvasti..
CV on varmasti hyvä, kun haastatteluihin pääsen. Koulussa järjestettiin ihan kurssit sitä varten. Työhaastattelussa olen oma itseni ja se saa riittää. Tekominä kuitenkin paljastuisi ennemmin tai myöhemmin. En viitsi valehdella olevani tiimipelaaja, kun en ole. Teen hiton hyvää työtä itsenäisesti.
Tajusin eilen, että olen koko ajan yksin. Ystävät ovat töissä, eli olet yksin heidän työaikansa sekä ajan, jonka he viettävät omissa oloissaan tai muiden ystäviensä kanssa. Jos niitä ystäviä ei ole opiskelupaikkakunnalle edes jäänyt kovin montaa, näet ehkä muun kuin asuinkumppanisi kerran-pari viikkoon. Joskus menee viikkoja niin, etten käy muualla kuin kaupassa poikaystävän kanssa.. Kun poikaystävä menee omia menojaan, istun kotona ja puuhaan omiani. En minä hänen kustannuksellaan ainakaan mihinkään baariin lähde. Siksi eivät ystävät pyydäkään mukaan, kun en juo niin en ole hauska. Mielestäni olen humalassa vain hapan, siksi en sitä harrasta.
Minua niin säälittää poikaystäväni, joka katsoo, kun työkaverit hankkivat autoa, pelikonsolia ja muuta. En tiedä onko hän marttyyri vai haluaako hän vain niin kovasti pitää minut luonaan kun ei pois ole ajanut, mutta on jotenkin kohtuutonta, että vailla yhteisiä lapsia ja muita sopimuksia hänen pitää elättää minut ja silti maksaa hirveän suuruinen vero palkastaan.. Olen monesti ajatellut, että ilman minua hän maksaisi jo omaa asuntoaan.
Sydän vain käskee olla täällä. Siinä on ihminen, jota katsoessa alkaa hymyilyttämään, jonka silitys kumoaa murheet vähäksi aikaa, joka kertoo parhaat vitsit..
Sitten tähän tulee vielä kateus: Asumme minun päätöksestäni maahanmuuttajalähiössä edullisen vuokran vuoksi. On tullut nähtyä ja kuultua niin paljon, että entinen keskustalainen kallistui persujen puolelle.
Sitten on vihan tunteita: Inhottaa, kun siskoni nostaa sossusta rahaa ihan surutta ja ei liikauta eväänsäkään saadakseen työpaikan. Hän vielä saisi paikan, jos kehtaisi muuttaa työn perässä, mutta ei.
Minua ei kuulemma kannata palkata. Olen juuri siinä iässä, missä suomalainen ensisynnyttäjä keskimäärin on. Teen siis kuitenkin niin, että heti vakipaikan saatuani pamahdan paksuksi. Kiitti vain niille naisille, jotka tuonkin tempun ovat kehdanneet tehdä. Me, jotka oikeasti haluaisimme tehdä töitä, teemme teidän sijaisuuksia samalla kun te työnantajan kustannuksella teette pentuja..
Nauran itselleni joka kerta, kun katson peiliin: Tässäkö se on se kaunis sporttinen mimmi, jonka ei tarvinnut baarista koskaan yksin lähteä kotiin ja joka oli varma, että kouluttautuminen kannattaa ja sitten pääsee hyville palkoille (enkä ole edes mikään huuhaatieteiden maisteri, vaan ns. työvoimapula-alalla).. Nyt sieltä peilistä katsoo surullinen, lihova, hyödytön ihminen. Olisi pitänyt jättää menemättä lukioon ja mennä vain kiltisti amikseen. Olisi ehtinyt olla töissä jo kauan..
Tässä elämä on. Tarpeeton tämän ihmisen kohdalla... kun olisi rohkeutta vain sanoa viimeinen heihei.
Ihan aluksi tahdon kertoa, etten ole niitä kaikkien niin syvästi halveksimia tapatyöttömiä, jotka nostavat tyytyväisenä tukiaiset ja sossuntilit. Minä en ole oikeutettu mihinkään, koska elän parisuhteessa, joten ihan pakon sanelemana en ole edes sellainen työttömyyteensä tyytymätönkään tiliennostaja. Minä en ole siis tullut lukijalle maksamaan työttömyystukien nojalla yhtään mitään, joten unohda sen suhteen kommentoiminen.
Olen hakenut töitä, ihan jokaista työpaikkaa, johon ei vaadita koulutusta tai vastaa omaa ihan oikeaa tutkintoani. Haastatteluun olen panostanut. Olen valmis tekemään töitä - en ole eläissäni muuta halunnutkaan kuin työpaikan, jolla maksaa pois oman kodin ja elättää lapsen tai pari, siksi opiskelin.
Opiskeluaikana nostin opintolainaa vuokraa peittämään, enkä kumonnut yhtään tuopillista mitään. Olen istunut koulun penkillä nyt yli puolet elämästäni ja tässä oli tulos. Se siitä "87% meillä opiskelleista työllistyy heti valmistuttuaan.."
Tämä pelkkä lorviminen tekee ihan hillittömästi hallaa mielelle.. Kun en ole sellainen ihminen, että voin surutta antaa toisen elättää minut ja olla iloinen. Murehdin ja märehdin asiaa jatkuvasti..
CV on varmasti hyvä, kun haastatteluihin pääsen. Koulussa järjestettiin ihan kurssit sitä varten. Työhaastattelussa olen oma itseni ja se saa riittää. Tekominä kuitenkin paljastuisi ennemmin tai myöhemmin. En viitsi valehdella olevani tiimipelaaja, kun en ole. Teen hiton hyvää työtä itsenäisesti.
Tajusin eilen, että olen koko ajan yksin. Ystävät ovat töissä, eli olet yksin heidän työaikansa sekä ajan, jonka he viettävät omissa oloissaan tai muiden ystäviensä kanssa. Jos niitä ystäviä ei ole opiskelupaikkakunnalle edes jäänyt kovin montaa, näet ehkä muun kuin asuinkumppanisi kerran-pari viikkoon. Joskus menee viikkoja niin, etten käy muualla kuin kaupassa poikaystävän kanssa.. Kun poikaystävä menee omia menojaan, istun kotona ja puuhaan omiani. En minä hänen kustannuksellaan ainakaan mihinkään baariin lähde. Siksi eivät ystävät pyydäkään mukaan, kun en juo niin en ole hauska. Mielestäni olen humalassa vain hapan, siksi en sitä harrasta.
Minua niin säälittää poikaystäväni, joka katsoo, kun työkaverit hankkivat autoa, pelikonsolia ja muuta. En tiedä onko hän marttyyri vai haluaako hän vain niin kovasti pitää minut luonaan kun ei pois ole ajanut, mutta on jotenkin kohtuutonta, että vailla yhteisiä lapsia ja muita sopimuksia hänen pitää elättää minut ja silti maksaa hirveän suuruinen vero palkastaan.. Olen monesti ajatellut, että ilman minua hän maksaisi jo omaa asuntoaan.
Sydän vain käskee olla täällä. Siinä on ihminen, jota katsoessa alkaa hymyilyttämään, jonka silitys kumoaa murheet vähäksi aikaa, joka kertoo parhaat vitsit..
Sitten tähän tulee vielä kateus: Asumme minun päätöksestäni maahanmuuttajalähiössä edullisen vuokran vuoksi. On tullut nähtyä ja kuultua niin paljon, että entinen keskustalainen kallistui persujen puolelle.
Sitten on vihan tunteita: Inhottaa, kun siskoni nostaa sossusta rahaa ihan surutta ja ei liikauta eväänsäkään saadakseen työpaikan. Hän vielä saisi paikan, jos kehtaisi muuttaa työn perässä, mutta ei.
Minua ei kuulemma kannata palkata. Olen juuri siinä iässä, missä suomalainen ensisynnyttäjä keskimäärin on. Teen siis kuitenkin niin, että heti vakipaikan saatuani pamahdan paksuksi. Kiitti vain niille naisille, jotka tuonkin tempun ovat kehdanneet tehdä. Me, jotka oikeasti haluaisimme tehdä töitä, teemme teidän sijaisuuksia samalla kun te työnantajan kustannuksella teette pentuja..
Nauran itselleni joka kerta, kun katson peiliin: Tässäkö se on se kaunis sporttinen mimmi, jonka ei tarvinnut baarista koskaan yksin lähteä kotiin ja joka oli varma, että kouluttautuminen kannattaa ja sitten pääsee hyville palkoille (enkä ole edes mikään huuhaatieteiden maisteri, vaan ns. työvoimapula-alalla).. Nyt sieltä peilistä katsoo surullinen, lihova, hyödytön ihminen. Olisi pitänyt jättää menemättä lukioon ja mennä vain kiltisti amikseen. Olisi ehtinyt olla töissä jo kauan..
Tässä elämä on. Tarpeeton tämän ihmisen kohdalla... kun olisi rohkeutta vain sanoa viimeinen heihei.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ehkä raha ei ole poikaystävällesi tärkeää. Eiköhän suhteenne ole varsin palkitseva hänelle. Hänen on toki helpompi olla kuin sinun, koska hänellä on työasiat kunnossa. Kuulostat sitäpaitsi mukavalta tyypiltä; sinulla on ainakin arvot kohdallaan.
Toivon, että saat vielä työnnettyä sen jalan työelämän oven väliin. Minullakin oli aikoinaan paniikki työn löytämisestä. Se oli opiskeluaikana. Olin mielestäni huono työnhakija. Onnekseni löysin silti paikan.