ikävä huomata paikkallislehden puoluellisuus,keskustalaisen päätoimittajan käden jälki näkyy lehdessä selvästi.tulevaisuus ei näytä lehdelle hyvältä,ei uskalleta kirjoittaa eikä julkaista keskustaa arvostelevia juttuja.en halua lukea kepun lehden kepuli juttuja enää,lopetan tilauksen, telkkari ohjelmatkin näkee netistä,se on ollut viime aikona parasta rantapohjassa.
rantapohja
25v tilannut
33670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kiiminki on myös liittymässä Uuteen kuntaan. Siitä ei paljon ole Rantsikka kirjoitellut vaikka on yksi lehden päälevikkikunnista. Kiiminkiläiset olisivat olleet varsin myönteisiä jututettavia liitosasiassa. Rantsikka on kepun pää-äänenkannattaja Haukiputaalla.
Haukipudas on Kehittyvien Maakuntien Suomi pienoiskoossa. Paikallisella miljonäärillä on oma kansanedustaja ja oma pitäjänlehden päätoimittaja käskyläisinään. "Puolueeton paikalliselhti" Rantapohja on järkyttävää luettavaa.
On hienoa, että on oma paikallislehti, jossa ihmisten äänet ja mielipiteet pääsevät kuuluville. Ei tarvitse olla silmäätekevä tai puoluepamppu, kynnys on matalammalla kuin kaupunkilehdissä.
Valtakunnan tasolla sanoisin, että ei ole hääviä luettavaa nämä puolueen vaalirahasuhmuroinnit. Entäpä paikallisella tasolla, mitä lobbausta on käyty kuntaliitoksessa? Siitä kertoo tämän päivän Keleva kokoomuksen osalta. Ovatko Haukiputaan kokoomuslaiset olleen saman painostuksen alla kuin muhoslaiset? Lukekaapa.
närästää tämänpäivän lehdessä ollut juttu, jossa entinen haukiputaalainen, mutta nykyään patelalainen kertoi mitä silloinen liitos toi tullessaan. Jos nyt et satu muistamaan/tietämään niin nykypäivänä sitä sanotaan totuudeksi!!!! Te kadehditte joidenkin "kepulaisten" maita, tai metsiä ja ootte siitä hyvästä lakkauttamassa oman kuntamme. Maalaisjärjen käyttö olisi teillekkin kateelisille suotavaa.
vuosikymmeniä vanhasta asiasta ja vain yhden henkilön hyvin subjektiivinen näkemys asioista.
Toisenkin tyylisiä kertomuksia olisi saatavana vaikka kuinka paljon mutta jostain syystä niitä ei etsitä/julkaista, ilmeisesti ne muut näkemykset ei sovi lehtisen linjaan?
vanha sanonta kuuluu..... ne jotka eivät tunne/ tunnusta menneisyyttä,jne......
Kyllä meidän paikallislehti on antanut liitoksen kannattajille monta puheenvuoroa, missä on tulevaisuutta maalailtu ruusunpunaiseksi, jos liitymme Ouluun. Hyvä, että sinne saavat mielipiteensä nekin jotka ovat ne "suuret" lupaukset kokeneet. Ihmettelen myös martinniemen "kyläpäällikön" mielipidettä, hän joka taisteli kurtinhaudan virkistysalueen puolesta. Luuleko hän, että Oulu jättäisi rannat rakentamatta, me tyhmemmätkin tiedämme siihen vastauksen. Katsokaa miten Oulu haluaa rakentaa pikisaaren ym kauniit/idylliset paikkansa täyteen ja eikös nallikariinkin suunnitella uusia "sirkus" alueita. Kyllä tämä on sellainen naimakauppa, josta ei pääse eroon, vaikka kuinka keljuttais, joten kannattaa miettiä ennemmin, kuin hommata vihamiehiä reilusti yli puolen kuntalaisista.
Samansuuntaista tarinaa on kyllä kuulunut monen kertomana siitä lähtien, kun kyseinen alue liitettiin Ouluun...valitettavasti. Eiköhän niistäkin tarinoista yhden kirjan ja enemmänkin keräisi. Siinä olisi jollekin tutkijalle töitä. Minkälaisen, sukupolven mittaisen "juopan" tällaiset liitokset saavat aikaan.
Saapipa nähdä, miten käy Kurtinhaudankin. Titenkin toivon, että se jää virkistysalueeksi.
haukiputaan rutiköyhä kunta joutuu myymään kurtinhaudan rynderille,aluehan on vain jätetty kaavan ulkopuolelle.itsenäisenä kuntana haukipudas ei pysty rahoittamaan rakentamistaan,on rakennettava elinkaarimallilla jonka osamaksuna kurtinhauta käy rynderille hyvin.silloin ei nimilistat auta.kuntahan on myynyt jo kaiken arvokkaan,kurtinhauta myydään seuraavana jos itsenäsenä jatketaan.taitaa se kp jatkaa taisteluaan ,sitä ei vaan tyhmempi huomaa.
EVPX horisee ihan höpöjä, turha pelotella, samaa mieltä kuitenkin siinä että rantapohja ei ole häävi lehti.
luulee, että Kurtinhauta kiinnostaa ketään Oulussa, kun ei oikeasti ketään kiinnosta täälläkään. Se on 50 vuoden päästä sama paskaläjä, ku ennenkin. Martinniemi sellaisenaan puolestaan on pyyhitty kartalta siihen mennessä, tuli liitos sitten tai ei. Luuletteko, että tulevaisuudessa on Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa mahdollista elää, ku pellossa? Täällä on kaikki ku Venäjällä, eli päin persettä! Tiet on hoitamatta, talot lahoavat pystyyn ja turvenuijat kuvittelevat, että sama touhu saa jatkua.
Täytyypä sanoa että "väsynyt putaalta" on tosi katkera ihminen!Miksi ihmeessä sitten asut täällä kun on niin kamalaa,ainahan voi muuttaa sinne missä kaikki on paremmin kuin täällä....vaikka Ouluun;)
Osuitpa naulan kantaan! Kuka "Väsynyttä puttaalaista" pakottaa asumaan täällä? Asuinpaikanhan voi valita vapaasti. Katsoa kunta, missä tiet on kunnossa ja muutkin asiat mielen mukaan. Jos väsynyt putaalainen on käynyt vähän muuallakin, on vertailupohjaa, miten asiat täällä ovat. Suosittelen piipahdusta itärajan takana. Monessa euroopan maassakin on koulujärjetelmä paljon kehnompi kuin Suomessa. Täällä pitäisi syöttää kaikki kultalusikalla suuhun. Tuskin sittenkään oltaisiin tyytyväisiä.
Siinä on taas idiootilla kerta kaikkiaan loistava vastaus: heti kehotetaan muuttamaan pois, jos epäkohdista puhutaan. Tekee totuus vissiin kipeää. Sen verran voin sanoa, että kaltaisesi kehityksen jarrut olisi parasta pukata puskutraktorilla sinne Kurtinhautaan. Täällä ei kaivata enää yhtään takapakkia tulevaisuuden suhteen. Nykypäivänä eletään markkinataloudessa, eikä paikalleen saa jäädä polkemaan. Kurjuus lisää kurjuutta, jonka takia on nähtävä omaa napaansa pidemmälle. Muuta sinä jo hyvän sään aikana pois, että oikeat ihmiset, joilla on tavoitteita, tulevaisuus ja ihmisarvoa, saavat elää ja kehittää ympäristöään!
oikea ihminen? Sinäkö, joka haukut ihmisiä junteiksi, laiskoiksi ja idiooteiksi? Kylläpä huonolla mallilla on tulevaisuus, jos sitä sinun kaltaisesi kynäilijät pääsisivät suunnittelemaan. Onneksi olet yksi niistä tyhjänpäiväisistä suunsoittajista, joiden on pakko purkaa kiukkuaan tänne. Kaveripiirisi mahtaa olla suppea. Markkinataloutta sitä hyvinkin eletään ja sen huomaa kun seuraa nykypäivän politiikkaa, niin valtakunnan tasolla, että kunnissa.
Et edes tuota osaa oikein kirjoittaa! Jotkut meistä eivät vaan olleet paikalla, kun järkeä jaettiin. Taisit olla siellä idioottien jonossa ihan ekana. Tragikoominen kaveri! Häpeä ja vaikene, ole hyvä!
Kuuleppa. En ollenkaan koe itseäni laiskaksi juntiksi. Olen ollut vuosikymmeniä töissä ja olen edelleen ja maksan veroni. Minulla ei ole tarvetta muuttaa täältä minnekään, olen tyytyväinen elämääni ja asuinympäristööni. Kehityksen pahimmat jarrut ovat negatiiviset ja pessimistiset ihmiset. Mitä tulee markkinatalouteen, nykyisin mennään liikaa rahan, ahneuden, tehokkuuden ja kilpailun ehdoilla. Pehmeät arvot ja toisten ihmisten kunnioittaminen ovat unohtuneet. Pysähdyppä miettimään elämääsi ja arkeasi. Siinä on paljon hyvääkin.
Niinpä niin, tässä ollaan töissä ja maksetaan veroja itse kukin. Se, että ei halua saada parempaa aikaiseksi, on sinun kaltaistesi ongelma. Nautin elämästäni täysin rinnoin, mutta jatkuvasti on pyrittävä parempaan, koska mikään saavutettu ei säily niin kauan, kun jättäydytään pois kehityksestä. Jos kuvittelet, että yhteiskuntana voidaan pysähtyä paikalleen nauttimaan ns. hedelmistä, olet sokea. Mikset voi ajatella niin, että epäkohtiin on voitava puuttua. Mitään muutosta ei saa aikaan, jos ei ota esille sen tarvetta. Ainakin onnistuin herättämään jonkun ajatukset. Luepa siis viestini alusta alkaen ja poimi rivien välistä, mitä tarkoitan. Ei minullakaan ole tarvetta muuttaa, mutta olen silti säilyttänyt havainnointikykyni. Kyllä kunnan on oltava aktiivisempi infrastruktuurin kehittämisen suhteen, väitätpä mitä hyvänsä.
vilaseppa sanakirjaa ja kyseisen sanan eri muotoja, niin näet kuka on se "korkar ". Ja psttt, otsikko tavallisesti aloitetaan isolla kirjaimella;).
et ole aktiivisesti mukana poliittisessa toiminnassa, sillä tekstisi on niin kamalaa ja katkeroituneen ihmisen kirjoittamaa. Hyvä ihminen liitymmekö Ouluun tai ei, niin meillä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Minä kannatan itsenäisyyttä, mutta en silti nimittele ja panettele kannattajien joukkoa. Pyrkiessäsi aina vain parempaan ja parempaan , niin toivottavasti ei sinulle tule sellaista äkkipysähdystä, missä elämänarvot heittävät häränpyllyä.
liian pahoja sun pienelle hauraalle mielellesi käsitellä? Ei tässä katkeruudesta ole kysymys, vaan tosiasioiden tunnustamisesta. Hyssyttelijät saavat pumpulissa elää niin kauan, kun tosissaan kolahtaa. Alan pelätä, että olet itse joku poliittinen vaikuttaja täällä osoittaessasi typeryytesi useita kertoja tämänkin viestiketjun edetessä. Ongelmat lakaistaan maton alle piiloon, kuten kunnan päättäjillä on tapana ollut.
Täällä ei mitään pehmeitä arvoja kaivata, koska loppupeleissä jokainen ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Vasemmistoliiton kansanedustajat ajelevat tuliterillä mersuilla, koita siinä sitten yrittää olla vielä uskottava poliitikko. Ja nämä perussuomalaiset eivät itsekään tiedä, mitä oikein ovat: ulkomaalaiset ulos ja kommariaatteet kehiin. Joku ei natsaa, lopettakaa se pelleily.
Ja edelleen, ei Martinniemi mihinkään muutu, jos liitos tulee. Ketään, poislukien marttilaisia, ei ole koskaan kiinnostanut koko alue, eikä tule kiinnostamaankaan. Se on joutomaata, joka on enemmän tai vähemmän tutkimattomilla ympäristörikoksilla pilattu.
kyllä tiedän mitä olen. Esi-isäni ovat paljasjalkaisia haukiputaalaisia usean sadan vuoden takaa. Niin kaukaa kuin ihmisistä on kirjaa pidetty. Elikkä minä kyllä tiedän juureni ja sen kuka olen! Junan tuomilla se voi olla toisin!
Seppo leskinen
sunkin aatteet Soinin linjaa?
siinä uskottavuus, jos vasemmistolainen ajelee mersulla? Mitens se sitten sopii yhteen, kun maan pääministerinä (vielä hetken) toimii mies, jolla muisti pätkii tosi pahasti ja puoluetta todellisuudessa on johtanut pari puhtoista pulmusta( Merisalo, Yli-Saunamäki) Entäs tämä kokkareiden (vaatehengari) joka vertasi itseään pääsiäisenä kristukseen. Demaripamppu ei osaa tehdä ulkomaanmatkoja ilman omaa sexiasiantuntijaa( naimisissa oleva ) ja tietysti veronmaksajien piikkiin. Ruotsalaisesta jokamiehen puolueesta on yhtä paljon hyötyä,kuin aurinkolaseista lapin kaamoksessa. Kristillisiä ei uskalla äänestää, sillä he voivat loikkia keskenkauden aidan toiselle puolelle, niinkuin teki rumpali ja euroedustajana nykyään toimiva oksennuspussien kerääjä. Entäs piipertäjät? Hääräävät öisin sikaloissa ja navetoissa sensijaan, että puolustaisivat heikompiosaisten ihmisten ahdinkoa ja elämää. Kyllä kirjoittajan jäljet valitettavsti johtaa tietyn puolueen sylttytehtaalle, mutta eipä sieltä ole muuta kuin pas... tullukaan.
Ei ole yhtään puhtoisempaa, jos Oulun kokoomus on painostanut muiden kuntien kokoomuslaisia kuntaliitoksen taakse! Näin kertoi Kaleva lauantaina. Tavoitteena lienee vahva kokoomus suur Oulussa, paikkoja paljon yhteisvaltuustoon ja kansanedustajia eduskuntaan.
että me jotka emme ole "alkujuuriputaalaisa", olemme jotain reservaattikansaa?
v. 1980 oli Haukiputaan väkiluku 11.800, 1990 se oli 13.700 ja nyt on 18.700.
Tämä tarkoittaa sitä että täman kunnan väkiluvusta ja äänestäjistä on 1/3 mainitsemiasia "junan tuomia".
Sinäpä sen kiteytitkin somasti tämän kuntaliitoksen vastustajien pohjimmaisen periaatteen; Reservaattiasukkaat vaietkoon!
Ota huomioonn, että ajamasi linja vaatii vielä vähintään parituhatta lisää jotta se itsenaisyys olisi mahdollista edes tulevaisuudessa.
Se parituhatta ei riitä parashankkeen jatkossa. Muutosten toinen aalto Rantapohjassa olleen uutisen mukaan aikaistuu, syy talouslama.
se on monikuntalehti rantapohjakin tarpeeton kun ei ole enää ylikiiminki, kiiminki eikä haukipudas omia kuntia. Oulu-lehti kertoo kunnan asiat
ole mistään liitoksesta puhunut, vaan oikeisiin asioihin puuttumisesta. Jos pysytään itsenäisenä, pitää kunnan pystyä huolehtimaan palveluistaan, teistään, ympäristöstään ja maistaan. Jos ei pysytä, on vastuussa kaupunki. On oltava valmiuksia hoitaa oma tonttinsa, ettei tarvitse omilla kulmillaan kenenkään hävetä. On Oulullakin häpeäpilkkunsa, kuten Taskilan jätevedenpuhdistamon ja Ruskon kaatopaikan paskanhajut, joita kaupunki ei ole hoitanut. Siellä paikallisia ärsyttää mm. nämä asiat.
Silti olen sitä mieltä, että vikaa on turha hakea muista, vaan keskittyä omien epäkohtien korjaamiseen.Täällä on niin kummallista sakkia, jotka ottavat pienenkin kritiikin heti nokkiinsa, ollaan niin helvetin ylpeitä, vaikka mitään syytä ei ole. Ei ole kellään.
Oulun lehdet kertovat Oulun ydinkeskustan näkövinkkelistä, kuten tähänkin asti.
puolueettomasti
Oululaiset lehdet ajavat monikuntaliitosta selkeästi. Onko se puolueettomuutta?
Rantapohja on unohtanut Kiiminkiläiset kokonansa. Miksi näin?