Hejsan! Olen asunut Göteborgissa nyt kaksi vuotta enkä edelleenkään ole törmännyt yhteenkään toiseen suomalaiseen. Olisi kiva joskus ihan vaan käydä kahvilla ja puhua suomea, tällä hetkellä kun sitä tulee käytettyä vain noin kerran viikossa..
Olen 21-vuotias tyttö, asun länsi-Göteborgissa ja opiskelen valtiotiedettä.
Löytyisikö täältä siis kaltaisiani kotimaan jättäneitä? :)
Muita Göteborgissa opiskelevia?
19
2679
Vastaukset
- cc
olisi tosi mukava kuulla kokemuksiasia Göteborgista, ja mitä olet tykännyt opiskella valtiotiedettä siellä? Millainen oli kielitaitosi Ruotsiin lähtiessäsi, ja onko suunnitelmissasi esimerkiksi palata takaisin Suomeen suorittamaan maisterintutkintoa?:)
Itse haen ensisijaisesti kv-politiikkaa tänä keväänä Tampereelle mutta pistin myös haun päälle Europaprogrammet-ohjelmaan Göteborgiin, samoiten "kandidatprogrammet i globala studier"-ohjelmaan. Saa nähdä kuinka käy!- Julia_Gbg
Moi! Kirjoitinkin jo vähän aiheesta siihen studera.nu-ketjuun mutta voinhan kopioida sen tähänkin :)
Maisteriksi luen todennäköisesti täällä (sattuipa niin että tapasin yhden ruotsalaisen pojan ja nyt me asutaan yhdessä eli ääh, siihen meni sit se kotiinpaluun mahdollisuus.... :D ), mutta elämästä nyt ei koskaan tiedä eli ei se ihan mahdoton ajatus ole palata Helsinkiin ja lukea maisteriksi siellä :)
Opin itse ruotsia pienenä kunnes vaihdoin suomalaiseen kouluun ja ruotsin puhumiseen tuli pitkä tauko. Sitten aloin muiden lailla lukea sitä alusta asti seiskalla. Lukiossa valitsin A-ruotsin. Ensimmäisen vuoteni täällä kävin folkhögskolania kartuttaakseni kielitaitoani, ja koin kyllä että se oli tosi hyödyllinen vuosi koska uusia sanoja tuli vastaan joka päivä. En tosin pidä sitä suurena ongelmana vaikkei täällä olisikaan asunut ennen opintojen alkua, koska kirjallisuutta lukemalla ja luennoilla käymällä oppii suurimman osan sanastosta. Göteborg on kaupunkina tosi kiva ja oon viihtynyt mainiosti. Pidän Göteborgin tunnelmasta paljon enemmän kuin esim. Tukholman.
Tässä se kopioitu osuus:
Hejsan!
Asun Göteborgissa ja opiskelen valtiotiedettä ja kansainvälisiä suhteita.
Sisäänpääsymahdollisuuksista ulkomaisella todistuksella on vaikea sanoa mitään nyt kun se uudistus on juuri tullut voimaan. Itselläni on maksimipisteet (500), joten todennäköisesti pääsen sisään minne haluan (luin julkisen hallinnon ohjelmaa tämän vuoden, mutta se ei ollu ihan mun juttu joten nyt luen irrallisia valtiotieteen ja kansainvälisten suhteiden kursseja ja keväällä hyppään valtiotieteen koulutusohjelmaan), mutta muuten se on kai aika pitkälti kiinni siitä kuinka monta hakijoita on ja kuinka monta paikkaa heille (meille) on varattu.
Europaprogrammetin pisterajat ovat aika korkealla, mutta olen saanut sen käsityksen että opetuksen tasokin on hyvä. Sisältö tosin painottuu paljon EU:hun (kuten nimikin kertoo), joten aihepiiri on loppujen lopuksi aika suppea...
Eräs ystäväni suoritti Globala studier-kursseja, ja sanoi että siellä tilanne on päinvastainen. Kurssikokonaisuudet ovat todella laajoja ja mistään ei oikein saa kunnon käsitystä koska kaikkialla maailmassa tapahtuu koko ajan jotain. Hän jätti ohjelman kesken joten voi toki olla että opinnot tuntuvat mielekkäämmiltä myöhemmässä vaiheessa.
Kansainvälisestä politiikasta kiinnostuneille voin suositella upouutta Statsvetarprogrammetia Göteborgin yliopistossa. Ohjelma koostuu valtiotieteestä ja suuntautumisvaihtoehtoina on mm. juuri kansainvälinen politiikka (jolloin 60 opintopistettä koostuu kansainvälisistä suhteista tai kehitysmaatutkimuksesta), media-, talous- tai sosiaaliopinnot.
// Jos sinä tai joku muu päätyisi tänne syksyllä niin olisi hauska tavata :D En nimittäin tunne täältä yhtäkään suomalaista, meitä on jotenkin vaikea löytää. Musta saa myös loistavan tietolähteen, tiedän nimittäin kaiken opiskelu- sun muista byrokratia-asioista! - cc
Julia_Gbg kirjoitti:
Moi! Kirjoitinkin jo vähän aiheesta siihen studera.nu-ketjuun mutta voinhan kopioida sen tähänkin :)
Maisteriksi luen todennäköisesti täällä (sattuipa niin että tapasin yhden ruotsalaisen pojan ja nyt me asutaan yhdessä eli ääh, siihen meni sit se kotiinpaluun mahdollisuus.... :D ), mutta elämästä nyt ei koskaan tiedä eli ei se ihan mahdoton ajatus ole palata Helsinkiin ja lukea maisteriksi siellä :)
Opin itse ruotsia pienenä kunnes vaihdoin suomalaiseen kouluun ja ruotsin puhumiseen tuli pitkä tauko. Sitten aloin muiden lailla lukea sitä alusta asti seiskalla. Lukiossa valitsin A-ruotsin. Ensimmäisen vuoteni täällä kävin folkhögskolania kartuttaakseni kielitaitoani, ja koin kyllä että se oli tosi hyödyllinen vuosi koska uusia sanoja tuli vastaan joka päivä. En tosin pidä sitä suurena ongelmana vaikkei täällä olisikaan asunut ennen opintojen alkua, koska kirjallisuutta lukemalla ja luennoilla käymällä oppii suurimman osan sanastosta. Göteborg on kaupunkina tosi kiva ja oon viihtynyt mainiosti. Pidän Göteborgin tunnelmasta paljon enemmän kuin esim. Tukholman.
Tässä se kopioitu osuus:
Hejsan!
Asun Göteborgissa ja opiskelen valtiotiedettä ja kansainvälisiä suhteita.
Sisäänpääsymahdollisuuksista ulkomaisella todistuksella on vaikea sanoa mitään nyt kun se uudistus on juuri tullut voimaan. Itselläni on maksimipisteet (500), joten todennäköisesti pääsen sisään minne haluan (luin julkisen hallinnon ohjelmaa tämän vuoden, mutta se ei ollu ihan mun juttu joten nyt luen irrallisia valtiotieteen ja kansainvälisten suhteiden kursseja ja keväällä hyppään valtiotieteen koulutusohjelmaan), mutta muuten se on kai aika pitkälti kiinni siitä kuinka monta hakijoita on ja kuinka monta paikkaa heille (meille) on varattu.
Europaprogrammetin pisterajat ovat aika korkealla, mutta olen saanut sen käsityksen että opetuksen tasokin on hyvä. Sisältö tosin painottuu paljon EU:hun (kuten nimikin kertoo), joten aihepiiri on loppujen lopuksi aika suppea...
Eräs ystäväni suoritti Globala studier-kursseja, ja sanoi että siellä tilanne on päinvastainen. Kurssikokonaisuudet ovat todella laajoja ja mistään ei oikein saa kunnon käsitystä koska kaikkialla maailmassa tapahtuu koko ajan jotain. Hän jätti ohjelman kesken joten voi toki olla että opinnot tuntuvat mielekkäämmiltä myöhemmässä vaiheessa.
Kansainvälisestä politiikasta kiinnostuneille voin suositella upouutta Statsvetarprogrammetia Göteborgin yliopistossa. Ohjelma koostuu valtiotieteestä ja suuntautumisvaihtoehtoina on mm. juuri kansainvälinen politiikka (jolloin 60 opintopistettä koostuu kansainvälisistä suhteista tai kehitysmaatutkimuksesta), media-, talous- tai sosiaaliopinnot.
// Jos sinä tai joku muu päätyisi tänne syksyllä niin olisi hauska tavata :D En nimittäin tunne täältä yhtäkään suomalaista, meitä on jotenkin vaikea löytää. Musta saa myös loistavan tietolähteen, tiedän nimittäin kaiken opiskelu- sun muista byrokratia-asioista!Tuli mieleen, että kuinka helposti onnistuit löytämään itsellesi asunnon Göteborgiin muuttaessasi? Nyt siis asut ruotsalaisen poikaystäväsi kanssa, mutta olitko aluksi opiskelija-asunnossa? Kannattaisiko minun mielestäsi asettautua ihan varalllekin joihinkin opiskelija-asuntojen jonotuslistalle?:)
Itseasiassa asuisin enemmän kuin mielelläni kämppisten/kämppiksen kanssa, ainakin aluksi, koska siinä oppisi samalla kieltä ja saisi vähän neuvoa käytännön asioiden hoitamiseen sitten joltain, jolta olisi vaivatonta aina kysyä! Olin saanut ainakin ihan kiitettävästi pisteitä todistusteni perusteella, kun nyt olivat jo ne ilmestyneet studra.nu omille sivuille! - Julia_Gbg
cc kirjoitti:
Tuli mieleen, että kuinka helposti onnistuit löytämään itsellesi asunnon Göteborgiin muuttaessasi? Nyt siis asut ruotsalaisen poikaystäväsi kanssa, mutta olitko aluksi opiskelija-asunnossa? Kannattaisiko minun mielestäsi asettautua ihan varalllekin joihinkin opiskelija-asuntojen jonotuslistalle?:)
Itseasiassa asuisin enemmän kuin mielelläni kämppisten/kämppiksen kanssa, ainakin aluksi, koska siinä oppisi samalla kieltä ja saisi vähän neuvoa käytännön asioiden hoitamiseen sitten joltain, jolta olisi vaivatonta aina kysyä! Olin saanut ainakin ihan kiitettävästi pisteitä todistusteni perusteella, kun nyt olivat jo ne ilmestyneet studra.nu omille sivuille!Oi, en ollut huomannut että tänne oli tullut viestiä, pahoittelen myöhäistä vastaamista.
Opiskelin ensin kansanopistossa jossa oli asuntola, mutta siellä asuminen oli aika kallista joten muutin alivuokralaiseksi sellaisen eläkeläispariskunnan asuntoon :D Täällä yhden huoneen vuokraaminen on aika yleistä, ja blocket.se:stä löytyy paljon ilmoituksia vuokrattavista huoneista.
Se alivuokralaisuus sujui jotenkuten, en oikein ole seurustelevaa mallia vaan tykkään olla itsekseni kun kerran oon kotona joten pysyttelin aikalailla omassa huoneessani. Kesän olin sitten Suomessa ja syksyllä muutin poikaystävän luokse.
Asunnon saanti onkin sitten astetta vaikeampaa. Tänä vuonna opiskelijoiden asuntotilanne on ennätyshuono, asuntoja ei vaan yksinkertaisesti ole. SGS-studentbostaderille suosittelen sua luomaan profiilin, siellä asunnot jaetaan jonotusnumeron perusteella joten mitä kauemmin ehdit jonottaa sen suurempi todennäköisyys on että saat asunnon/kimppakämpän.
Boplats.se on sivusto jonka kautta kaikki yksityiset vuokraa asuntojaan. Sinne voit myös luoda profiilin, ei maksa mitään. Boplatsenin kautta on tosin käytännössä mahdotonta saada kämppää koska joka asuntoa kohden on aina 500-3000 hakijaa mutta aina voi yrittää!
Nyt voi olla että oon kirjottanut tän kaiken turhaan koska en usko että pääsit sisään. Mäkään en nimittäin päässyt niille kursseille jolle ensisijaisesti hain koska toi uus valintasysteemi on siis suoraansanottuna aivan.....
Ulkomaisella todistuksella hakevat joutuu omaan ryhmäänsä eikä käytännössä saa alotuspaikkoja ollenkaan joten vaikka sulla ja mulla on hyvät pisteet, riippuu meidän sisäänpääsy täysin siitä hakeeko samaan ohjelmaan tarpeeksi muita ulkomaisen todistuksen omaavia, ja useimmiten näin ei ole.
Nyt hallitus tosin ottaa noi säännöt uudelleen käsittelyyn koska niissä ei ole mitään järkeä. Tulevilla lukukausilla voikin sitten taas lykästää, mutta just nyt tilanne on aika synkkä ulkomaisille opiskelijoille.
Kerro kuitenkin miten kävi :) - cc
Julia_Gbg kirjoitti:
Oi, en ollut huomannut että tänne oli tullut viestiä, pahoittelen myöhäistä vastaamista.

Kerro kuitenkin miten kävi :)Hei julia_Gbg, pääsin kuin pääsinkin statsvetarprogrammettiin, jonne otettiin vain yksi ulkomaalainen ja se olin minä :)Ja päätin nyt siis, että tieni käy Ruotsiin vaikka olenkin nyt tämän päätöksen kanssa soutanut ja huovannut, mutta ajattelin että kun niin vähän ottivat sisään, että pakko edes käydä katsomassa, miten viihtyisin. Tulee kyllä niin äkkilähtö että ihan uskomatonta, koko kesäkin meni jo ulkomailla mutta otan riskin.
ELI olisi oikein mukava tuntea joku suomalainen, jolla on jo hyvää tuntemusta Göteborgista ja tiedät kaikki parhaimmat biletyspaikat ja salit jne. Voisi siis käydä siellä kahvilla, kun itsekin olit vailla suomalaista tuttua sieltä suunnilta. Mikä on sähköpostiosoitteesi, niin voisin jatkaa juttua paremmin siellä?:}
- Julia_Gbg
Oon missannut ton sun viimeisimmän viestin ihan täysin!
Ootko sä edelleen Göteborgissa? Nyt oot kyllä jo kaupunkiin ehtinyt tutustua ja ehkä meihin suomalaisiinkin jo, mutta jos et oo ni mee facebookissa Göteborgin ruotsinsuomalaisten nuorten sivuille ja etsi sieltä Julia :)
Anteeksi vielä tästä hmm...8 kuukautta myöhässä tulevasta vastauksesta :/ - ruotsiin1102
Hei! toivottavasti katotte tätä ketjuu vielä!!
Ois kysymys tosta valintasysteemistä ku puhuitte!
Ite ajattelin hakee malmöhön ensi sijaisesti mutta ehkä göteborgiin sen jälkeen. Miten tämä valintaprosessi siis etenee? Mitä hakijalta vaaditaan? Onko siellä jotakin pääsykokeita? Ittelläni ei hirveän hyvin nuo kirjoitukset mennee, päättötodistus vähän parempi tosin.
Kiitos mahollisista vastauksista jo! :) - apuaa..
Vanha ketju jo mut itekki myös haluaisin muuttaa Göteborgiin mut kieltä en osaa kunnolla yläastella numero kumminki oli 9 mut ei sillä oikeen opiskella ruotsissa. Lääkikseen ois tavote en oo vielä perehtyny aiheeseen mut missä päin ruotsia on lähin lääketieteellinen Göteborgista katsottuna. Muutenkin oppiiko sitä kieltä miten helposti siellä asuessaan. Tai sitten paras vaihtoehto varmaan olis et opiskelen täällä lääkäriksi ja muutan sitten sinne ja aloitan työskentelyn siellä. Mutta sitten pääseen sinne vasta monen vuoden päästä kun nyt vasta lukiossa olen. Ja lisäks niitä asuntoja on aika vähän siellä tarjolla. Sukulaisiakin sieltä kyllä löytys...
- Sverige 2012 - 2013
Olen itsekin kiinnostunut opiskelemaan Ruotsissa ja aion hakea ensi vuonna. Muista, että mikäli suoritat Suomessa yliopisto tutkinnon joudut aina joka paikkaan hakemaan tutkinnolle hyväksyntää mikäli ulkomaille aiot sen turvin töihin. Mahdollisesti joutuu käymään täydennyskursseja. Toinen on myös kielitaito. Parhaiten opit kieltä käyttämällä sitä itse kohde maassa ja asioimalla jatkuvasti. Pelkällä kouluruotsilla voi olla yhtäkkiä vaikea pärjätä varsinkaan virka-ammateissa. Jos aiot varmasti Ruotsiin töihin, miksi et hakisi sinne suoraan myös opiskelemaan?
Joka paikassa toitotetaan tuosta asunto tilanteesta. Jotenkin en voi uskoa, että se on lopulta niin paha. Pakkohan sieltä asunto on saada mikäli opiskelupaikankin löytää. Pitää vaikka sitten tyytyä ottamaan asunto kauempaa keskusta tai opiskelupaikasta ja matkustaa esimerkiksi julkisilla.
- Markus218
Moi!
Itse asun Ruotsissa kungälvissä noin 20 km Göteborgista.
Täällä urheiluhommissa olen nyt neljättä vuotta. Olis kiva tutustua toisiin
Suomalaisiin ihan vain elämisen vuoksi! Vähän ikävä iskee aina välillä näillä kulmilla
Tuota kotimaista kieltä. :)
T. Markus 24 - meriiam
Moikka!
Hain nyt maisterihaussa englanninkieliseen maisteriohjelmaan Göteborgin yliopistoon. Koska opiskelu tapahtuisi englanniksi, jouduin tekemään kielitestin. Surkeista sattumuksista johtuen sössin testin aivan totaalisesti, ja en varmastikaan saa 90 pistettä (120 maksimi), jonka Göteborg vaatii. Tietääkö kukaan onko tämä pistemäärä täysin ehdoton? Tai voinko saada conditional approvalin ja tehdä tämän jälkeen vaikka testin uudestaan?
Kaikki vinkit tulevat tarpeeseen!
Ja jos niin iloisesti käy, että sinne sattuisin jollain ihmeen tuurillä pääsemään, niin toki tapaan mielelläni muita suomalaisia, varsinkin kun tämä vuosi on kulunut Itä- Euroopassa :) - sthlm3
Tääällä yksi valtsikan opiskelija Tukholmassa! Muita opiskelijoita täällä?
- kesä160
Heippa,
täällä yksi tuleva maisteriopiskelija... Uppsalaan pääsin opiskelemaan environmental economics ohjelmaan ja edessä muutto Ruotsiin ensi syksynä!
Onko vinkkejä tai neuvoja?
Kämpän kanssa tulee olemaan hankalaa sen jo tiedänkin. - Merriiamm
Kappas, näköjään kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Ovet aukesi Göteborgin yliopistoon maisteripaikalle, sinne siis. Tännekin saa tosiaan vihjailla kämppä- sun muista kuvioista. Myös työskentelykuviot kiinnostaisi, pappa inte betalar -meiningillä ollaan tulossa ja voi aika tiukoille mennä välillä.
- R3nola
Hei,
Täällä on ilmeisesti jonkin verran Göteborgin yliopistossa opiskelevia! Sain itse maisterinpaikan Strategic HRM & Labour Relations maisteriohjelmasta, onko kokemuksia ko ohjelmasta tai ylipäätään Göteborgin yliopistosta? Millaista opiskelu on ja kurssien taso? - inge
Hei R3nola! Samalle luokalle ollaan menossa... Itsekin sain paikan tuolta. :-D Jos kiinnostaa pistää viestiä, niin Facebookin "Göteborgin suomalaiset nuoret" -sivulla kyselin viikko sitten Göteborgissa asumisesta... Sieltä löytää. :)
- jkh1
Moikka! Toivottavasti vielä joku tätä ketjua lukee!
Itseäni kiinnostaa myös Strategic HRM & Labour relations -maisteriohjelma. Voisitteko R3nola ja inge kertoa, millä papereilla haitte tuohon ohjelmaan? Tai onko täällä muita, jotka ko. ohjelmassa opiskelevat? Itselläni haku olisi ajankohtaista ensi keväänä, ja pohdiskelen mahdollisia maisteriohjelmia... Kiitos :) - inge
Itse olen bachelor of business administration (englanninkielinen tradenomi). Ilmeisesti amk-tutkinnolla tuonne pääsee heittämällä, koska valinta tehdään opintopistemäärän perusteella? 210 vs. tavallinen 180. :)
- ellos
Täällä kans yksi Göteborgista kiinnostunut! Valmistun nyt syksyllä 2014 tradenomiksi, joten haku maisterivaiheeseen olisi keväällä 2015. Mukava kuulla ettei kouluun pääsy ole täysi mahdottomuus! Ja minua on myös kiinnostanut tuo mainitsemanne koulutusohjelma, tosin en ole kaikkiin vielä ehtinyt perehtyä. Olisi mukava kuulla jo sielä opiskelevien kokemuksia, ja myös muiden sinne hakevien fiiliksiä! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029