kannattaako sitteriä hankkia vauvalle, kertokaa kokemuksia, olisi vaan niin kiva välillä laittaa siihen koska kohta ei uskalla sohvalle jättää 5 viikkoistaja lattille jotenkin kolkko laittaa jos itse tekee ruokaa tai käy suihkussa.
sitteri
seela88
9272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä kannattaa, meillä ainakin ollut kovassa käytössä. Hommaa sellaisen minkä saa makuu asentoon niin voi pitää jo pientä.
Meillä oli sitteri, mutta ei juuríkaan käytössä kun vauva ei siinä viihtynyt. Oli sellainen malli jonka sai vastasyntyneelle sopivaksi, mutta huuto alkoi heti kun vauvan siihen laittoi. Meillä oli käytössä äitiyspakkauksen pahvilaatikko ja siinä nukkui päikkäreitä ihan pienenä ja katseli leluja ja se oli sohvan vieressä niin näin vauvan koko ajan. Alkoi viihtyä sitterissä vasta 4-5 kk:n ikäisenä, mutta silloin viihtyi kuitenkin jo paremmin lattialla ja puolivuotiaana istui jo syöttötuolissa joten käyttöaika jäi todella vähäiseksi. Onneksi ostin kaverilta käytettynä, ettei tullut törsättyä siihen meillä turhaan kapineeseen. Olen kuullut kyllä ystäviltä kuinka heidän vauvat nukkuvat päiväuniakin sitterissä, joten toiset viihtyvät, toiset eivät!
Meillä on ollu tosi kovassa käytössä sitteri! Saatiin kaverilta niiden vanha, joka on kyllä tosi hyvä. Siinä tyttö tykkäs ihan vauvasta asti olla ja nukkua, siinähän ei kauaa saisi vauvaa pitää niin oli kyllä inhottavaa kesken unien siirtää pois. Mutta tykkäs olla siis, ja tyttö on nyt 1,5v ja vieläkin tykkää siitä!:D
Siihen se menee aina esim mutustelemaan leipää tai katsomaan telkkaria.
Meillä sitteri oli loistava ja oikeastaan korvaamaton. Lapsi viihtyi siinä hyvin ja kauan, joten vapautui äidinkin kädet välillä muuhun. Lattialla ei yksinään viihtynyt, mutta sitterissä aika hyvin kuitenkin. Meillä oli Emman iso perussitteri ja vauva mahtui sihen vielä vuoden vanhanakin, vaikka pitkä poika olikin. Sitteri pelasti myös monta flunssayötä, kun sai pystymmässä vauva nukkua ja keinuttamalla tuli uni paremmin.
En tiedä, miten olisin pärjännyt ilman :)
hankalaa olisi ollut ilman sitteriä!!! Varsinkin esikoinen viihtyi siinä todella pitkään ja tällöin sai hoidettua välttämättömiä asioita. Oli myös kätevä siinä vaiheessa kun ei osannut vielä syöttötuolissa istua, mutta pystyi sitterissä syöttämään selkänojaa kohottamalla. Oli ehdottomasti parhaita hankintoja ja takuuvarmasti saa myytyä eteenpäin!
Meillä oli täysin turha - ainoastaan toimi syöttötuolina 5kk asti, kunnes laitettiin syöttötuoliin. Mutta sen takia ei olisi kannattanut hankkia - noin pientä olisi voinut syöttää vaikka sylissä!
Anna vaan olla lattialla. Se on lapsen kehityksen ja liikkumaan oppimisen kannalta paras vaihtoehto. Joku pehmeä viltti alle niin ettei tule vilu ja joku kiva kuva niin, että pystyy katselemaan.
Jos kuitenkin päätät sitterin hankkia, paljoa siitä ei kannata maksaa - uutenakaan.
2 tavaraa joita ilman en olisi pärjännyt supervilkkaan lapsen kanssa...sitteri ja leikkikehä. Niitä tarvitsin todella vasta kun alkoi kontata ja nousta pystyyn eli 5 kk iässä. Ilman niitä en edelleen saisi koskaan käytyä suihkussa, en laitettua ruokaa enkä tiskejä enkä yhtikäs mitään. Toimivat minulla "lapsenvahteina". Lapsi on tottunut rauhoittumaan sitteriin siksi aikaa kun teen ruokaa tai tiskit laitan. Välillä istuu myös syöttötuolissa 5-pistevaljaissa. Leikkikehä kelpaa kun ei ole liian nälissään tai väsynyt.
Aluksi käytin sitteriä keinumallisena mutta olen sittemmin poistanut keinun kun alkoi roikkua laitojen yli. Alkuun myös itki ja huusi kovaäänisesti kun laitoin tiskit tai ruokaa mutta kuten kerroin niin aika äkkiä hyväksyi että sen aikaa voi odottaa rauhassa. Se on semmoinen lepohetki kun muuten hän on niin eläväinen ja touhukas.
Jos on kovin vetoiset lattiat, niin ihan pientä ei kannata lattialla pitää.
Moni kehuu sitteria, ja osalle lapsista se on varmasti hyvä, mutta ei välttämätön. Vauvaa voi pitää myös vaunuissa/rattaissa tai turvakaukalossa silloin kun hän on hereillä. Rattaissa/vaunuissa vauva on helppo siirtää sinne missä äiti kulloinkin on. Ja rattaissa voi sitten vähän isommalla nostaa selkänojaa puoli-istuvaan asentoon esim. soseiden syöttämisen ajaksi, eikä vauva ole niin lattianrajassa kuin sitterissä.
meillä ainakin korvaamaton, saa tehtyä ruokaa ym ja käytyä suihkussakin. Tyttö viihtyy hyvin, kun on lelukaari minkä kanssa voi leikkiä ja seurata äidin tekemisiä:). Kannattaa kirppareilta katsoa jos löytyisi käytettynä.