Iltalehden uutisointia:
"Mikäli tulivuorenpurkaus jatkuu yhtä voimakkaana kuukausia, ongelmat kasvavat suuresti. Koko Euroopan talous tulee syöksymään voimakkaaseen taantumaan, junat, bussit ja laivat täyttyvät matkustajista ja lippujen hinnat kohoavat valtavasti. Tässä vaiheessa myös jatkuvan tuhkan mahdolliset terveysvaikutukset alkavat väistämättäkin näkyä."
Ihan olettaisi että kun linja-autoliikenne ja muut maalla- kiskoilla kulkevat liikennöintivälineet saisivat enemmän asiakkaita, olisi varaa laskea hintoja. Lieneekö kyse ihmisten ahneudesta. Nythän hintoja on nostettu mm sillä perusteella, että julkisella liikenteellä ei ole ollut riittävästi asiakkaita.
Kovasti outoa pohdintaa
1
128
Vastaukset
- tavoitteena
"Kysynnän ja tarjonnan laissa" on mainitsemasi hinnoittelu: kun kysyntä kasvaa, uskalletaan laskea hintoja.
Nyky-yhteiskunnassa päätavoitteena on ollut voiton maksimointi, jota voit verrata esim. poliitikkojen oman edun tavoitteluun aikaisemmissa kirjoituksissasi. Voiton maksimoinnissa ajatellaan "ihmiset ostavat tuotteitamme mihin hintaan tahansa", jolloin hinnat nousevat pilviin. Kuluttaja ratkaisee asian.
Esim. bensan hinnannoususta on ollut kirjoituksia tällä viikolla. Hinnat nousevat pilviin kesäkaudeksi juuri suuren kysynnän vuoksi. Tuolloin tulee maksimivoitot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.971298Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371285Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2861125- 1071045
- 71982
- 18956
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva13928- 53922
Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16811Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f162798