Miksi?

Miksi ihmiset ovat nykyään niin pinnallisia? Aina pitäisi olla steroidikimppu, kävelevä rahakasa yms.
Missä ovat ihmiset jotka katsovat pintaa syvemmälle? Olen kuullut heistä, mutta en koskaan ole tavannut tai edes nähnyt sellaista ihmistä...

Ja sekös tässä hävettää: baarikäynnit pahimpia kaikista; kokoajan aistii jonkun tuijotuksen ja ajatukset: "MIkä toi on? Hyi yäk!" Ja aivan sama mikä vaatetus, paikka, aika ja seura, aina sama tunne ja samat ilmeet. Eikä kaivattuja "pinnan alle katsovia" -ihmisiä ole missään, ei mailla eikä halmeilla vaikka hakisi...

Mikä siis neuvoksi? Mistä löytyvät kunnon ihmiset vai onko heitä enää?
1598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyään on vallalla pinnalliset arvot. Niitä arvoja saadaan mediasta. Television tähdet ovat kuaniita ja komeita, laulajatkin valitaan ulkonäön eikä laulutaidon perusteella. Urheilijoita, joiden työ on leikkiä, ihaillaan. Menestystä kadehditaan. Tavallaan se on oikeinkin. Kaikissa isoissa nisäkkäissä naaras katsoo urosten mittelyä ja valitsee sitten parhaan perillistensä eduksi.

On aika itsepetollista uskotella itselleen, ettei nainen saisi arvostaa menestystä. Ikivanha sanonta sanoo, että kaikki naiset ovat huoria. Jo onko miehet lopulta yhtään sen "sivistyneempiä", kun heppi ottaa eteen kysymättä. Se on totuusmittari.

Elämä on julmaa. Se on ihan totta, että jollain ihmisellä voi olla ruma kuori ja aivan suunnattoman kaunis sielu. Toinen taas on ollut koko elämänsä kaunis ja ihailtu, niin että mitkään huomiota eivät enää kosketa hänen sisintään. Hän on tottunut saamaan kaiken, kun ruma on tottunut jäämään ilman. Ei ihme, että ihminen tällaisessa tilanteessa haluaa uskoa siihen, että jonain päivänä tilit tasataan. Se vaan on aika epätodennäköistä.

Ehdotan sinulle, ettet edes yritä etsiä häntä baarista vaan etsi häntä harrastusten parista. Altista itsesi, liity seuroihin, harrasta. Ehkä joku päivä joku näkeekin sisällesi.

Kaikkea parasta sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiesJokaEiYmmärrä kirjoitti:

Miksi ihmiset ovat nykyään niin pinnallisia? Aina pitäisi olla steroidikimppu, kävelevä rahakasa yms.
Missä ovat ihmiset jotka katsovat pintaa syvemmälle? Olen kuullut heistä, mutta en koskaan ole tavannut tai edes nähnyt sellaista ihmistä...

Ja sekös tässä hävettää: baarikäynnit pahimpia kaikista; kokoajan aistii jonkun tuijotuksen ja ajatukset: "MIkä toi on? Hyi yäk!" Ja aivan sama mikä vaatetus, paikka, aika ja seura, aina sama tunne ja samat ilmeet. Eikä kaivattuja "pinnan alle katsovia" -ihmisiä ole missään, ei mailla eikä halmeilla vaikka hakisi...

Mikä siis neuvoksi? Mistä löytyvät kunnon ihmiset vai onko heitä enää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu