Mikä sairaus

Mistä oikein kyse

Aina nuoruudestaan saakka hyvä ystäväni on ollut lempeä, avulias ja luotettava. Nyt muutaman viime vuoden aikana hänen käytöksensä on muuttunut merkillisesti: Noin viikon - parin väliajoin, joskus useamminkin, hän saa kauheita raivokohtauksia; huutaa ja riehuu kuin mieletön aivan mitättömistä asioista, useimmiten lietsoen itse aiheen ihan olemattomasta. Kohtaus kestää yleensä tunnin tai pari ja sitten hän jälleen on jotakuinkin ennallaan. Joskus tuntuu siltä, ettei hän jälkeenpäin ainakaan täysin muista, mitä on tapahtunut, mitä hän on puhunut. Kohtatuksen aikana häneen ei tunnu saavan juuri mitään yhteyttä, sanoopa hänelle mitä tahansa, asia vain pahenee.
Hän muutenkin käänteistää lähes kaiken, mitä hänelle sanoo; Vaikka sanoisi miten positiivista tahansa, hän yleensä kääntää sen nurin ja uskoo sanojen tarkoittavan juuri päinvastaista. Usein hän myös syyttää, että hänen elämänkumppaninsa tai joku muu syöttää hänelle ruuan mukana jotain, joka saa hänet suuttumaan. Kaikki kuulemma kiusaavat häntä.
Toisinaan hän ei kuulemma ole aivan varma siitä, olenko minä minä, vaiko joku minua esittävä. Näin hän kokee myöskin kumppaninsa kohdalla. Koko maailma tuntuu joskus olevan hänelle kuin näytelmää, jossa jokaisella on sijaisnäyttelijä.
Olen usein miettinyt, voiko tällaiselle käytökselle olla jokin fyysinen syy. Esimerkiksi tilapäinen vaikea, sinerrykseen saakka kestänyt, hengityskatkos?

12

946

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiantuntija.

      Toksoplasmoosia. Unohdin ihan tämänkin ryhmän, mutta toksoplasmoosia onkin tutkittu eniten skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä aiheuttavana loisena. Jotkut tasaajat kuten valproaatti ja antipsykoottiset lääkkeet kuten haloperidoli estävät tutkimusten mukaan loista lisääntymästä aivoissa, ja siitä näittein lääkkeiden hyöty.

      Tässä yksi tutkimus:
      Drugs used in the treatment of schizophrenia and bipolar disorder inhibit the replication of Toxoplasma gondii.
      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12837520

      • tuntuu niin pahalta

        Kiitos vastauksestasi Asiantuntija. Ongelma on siinä, ettei ko henkilö tunnusta itsessään olevan mitään vialla.
        Hän ei koe tarvitsevansa lääkärin apua. Kun minä viimeksi juttelin asiasta lääkärin kanssa, oli lääkäri sitä mieltä, että outo käytös on vain vastareaktiota aiemmalle kiltteydelle. Käsittämätöntä. Nuo kauheat täysin kontrolloimattomat kohtaukset vaarantavat sekä henkilön itsensä että hänen läheistensä turvallisuuden. Lisäksi hänen suunsa suoltaa ulos aivan mahdotonta törkyä, nimittelyä, uhkauksia ja mielipuolisiakin juttuja. Millään ei tunnu kohtauksen aikana olevan mitään väliä. Jos kyseessä tosiaan olisi tuo Toksoplasmoosi, miten sen voi todeta aikuiselta ihmiseltä? Ja miten ihmeessä ihmistä pystyy auttamaan, jos hän itse ei koe olevansa avun tarpeessa?

      • asiantuntija.
        tuntuu niin pahalta kirjoitti:

        "Jos kyseessä tosiaan olisi tuo Toksoplasmoosi, miten sen voi todeta aikuiselta ihmiseltä?"
        Verikokeilla, mutta serologiset testit eivät ole kovinkaan luotettavia. Eikä todennäköisesti saisi siihen hoitoakaan. Lääketiede tuntee vain akuutin toksoplasmoosin oireet, muttei kroonisen. Ja nämä hoidetaan eri tavalla.

        Krooniseen toksoplasmoosin sopivat useimmat antibiootit ja jotkut lisäravinteet. Hoito aiheuttaa yleensä vaikeita sivuoireita ja kestää pitkään - ja sen vuoksi lääkärit eivät viitsi hoitaa kroonista toksoplasmoosia, koska se ei ole välittömästi hengenvaarallinen, mutta silti vaivalloista hoitaa.

        Suosittelen silti yrittämistä - lääkärit kun jättävät kaikki vaikeat asiat tekemättä, eli itse voi tehdä hyviä löytöjä.
        Nettiapteekit, esim. goldpharma.com saa antibiootteja, ja IHerb:stä voi ostaa halvalla tarvitsemansa lisäravinteet. Nyt ovat tosin lentokuljetukset poissa pelistä tuon Islannin tuhkan vuoksi.

        Olisiko täällä joku bipotaudista kärsivä kiinnostunut hoitamaan omaa toksoplasmoosiaan, niin voisin ohjata ilmaiseksi? Masennuksen osalta meillä on jo riittävästi kokemusta, eli nyt kiinnostaisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siis joku joka on kyllästynyt tautiinsa ja lääkäreihin, mutta haluaisi silti parantua.

      • mikrobiologi
        asiantuntija. kirjoitti:

        Minä en kärsi mielenterveyshäiriöistä (vaikka tietynlainen anarkistinen elämänasenteeni varmaan sellaiseksi heti diagnosoitaisiin) mutta olisin kiinnostunut kroonisen toksoplasmoosin hoitokeinoista, vaikka itse en todennäköisesti sitä sairastakaan. Voisitko asiantuntija laittaa linkkejä mistä olet tietosi ammentanut?

      • professori.

        huuhaata sitä eteen sattuukin....Vai toksosta johtuu:)))))

      • asiantuntija.
        mikrobiologi kirjoitti:

        Minä en kärsi mielenterveyshäiriöistä (vaikka tietynlainen anarkistinen elämänasenteeni varmaan sellaiseksi heti diagnosoitaisiin) mutta olisin kiinnostunut kroonisen toksoplasmoosin hoitokeinoista, vaikka itse en todennäköisesti sitä sairastakaan. Voisitko asiantuntija laittaa linkkejä mistä olet tietosi ammentanut?

        Psychosis may be associated with toxoplasmosis
        http://www.medical-hypotheses.com/article/S0306-9877(09)00277-1/abstract

        Toxoplasma gondii and schizophrenia.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14725265

        Toxoplasma gondii and Schizophrenia: Linkage Through Astrocyte-Derived Kynurenic Acid?
        http://schizophreniabulletin.oxfordjournals.org/cgi/content/full/33/3/652

        A Controlled Prospective Study of Toxoplasma gondii Infection in Individuals With Schizophrenia: Beyond Seroprevalence
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2526145/

        The schizophrenia and Toxoplasma gondii connection: Infectious, immune or both?
        http://www.springerlink.com/content/y1257t5t78037362/

        A Unique Dual Activity Amino Acid Hydroxylase in Toxoplasma gondii
        http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0004801

        Effects of Toxoplasma on Human Behavior
        http://schizophreniabulletin.oxfordjournals.org/cgi/content/full/sbl074v1

        Decrease of psychomotor performance in subjects with latent 'asymptomatic' toxoplasmosis.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11393824

        Is there any role of Toxoplasma gondii in the etiology of obsessive-compulsive disorder?
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20106536

        Obsessive-compulsive disorder and acquired toxoplasmosis in two children
        http://www.springerlink.com/content/ag1glrgv7fnjydgg/

        Is Toxoplasma gondii a causal agent in migraine?
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19564786

        Association between intracellular infectious agents and Tourette's syndrome.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19890596

        Toxoplasma gondii-Associated Guillain-Barré Syndrome in an Immunocompetent Patient
        http://jcm.asm.org/cgi/content/full/36/12/3724

        Drugs used in the treatment of schizophrenia and bipolar disorder inhibit the replication of Toxoplasma gondii.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12837520

        Neuropsychiatric events during prophylactic use of mefloquine before travelling
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12242605

        On the question of infectious aetiologies for multiple sclerosis, schizophrenia and the chronic fatigue syndrome and their treatment with antibiotics
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19269110

        Hoitoni on vähän kotikutoinen, mutta testattu varmaan useilla tuhansilla - eli sen osalta en voi antaa viitteitä. En ole itse kehittänyt sitä, mutta oma tehtäväni liittyi siihen että piti tunnistaa se patogeeni mihin nämä hoidot oikeastaan tehoavat.

        Tuossa viimeissä käytettiin doksisykliiniä ja klindamysiiniä psykoosin hoitoon, ovat mielestäni erinomainen valinta. Ainakin klindamysiinin osalta löytyy esim. wikistä viitteitä siitä että tehoaa hyvin toksoon. Myös malarialääkkeet käyvät. Esim. estohoitoon otettu Lariam (mefloquine) aiheuttaa jopa yli 30% ihmisissä vakavampia sivuvaikutuksia, joskus jopa laukaisee psykoosin. Malarialääkkeet tietysti tehovat toksoon koska se on malarian kaltainen loinen. Suomessa ainakin joka kolmas ihminen sairastaa kroonista toksoplasmoosia tietämättään, mikä sopii hyvin yhteen tuon Lariamin sivuvaikutusten kanssa.

      • mistä oikein kyse
        professori. kirjoitti:

        huuhaata sitä eteen sattuukin....Vai toksosta johtuu:)))))

        Kysyisin professorilta, mikä hänen mielestään on parempi selitys oireille kuin tuo toksoplamoosi. Olisi mukava kuulla perustelusi, miksi pidät asiantuntijan näkemystä huuhaana.
        Olisin tosi kiitollinen, jos saisin toisenkin mielipiteen tässä vaikeassa tilanteessa.

    • .,,..,.,

      Skitsofrenialta kuullostaa ja se ei liity mitenkään kaks-suuntaseen mielialahäiriöön vaikka nimi voiskin kuullostaa siltä.

      • asiantuntija.

        "Skitsofrenialta kuullostaa ja ei liity mitenkään kaks-suuntaseen mielialahäiriöön"

        lol!
        Voi pyhä jysäys mikä yksinkertaistus. Onko tämä taas yritys saada kaikki taudit näyttämään ihan erilaisilta, vaikka niissä on pintapuolisenkin tarkastelun jälkeen havaittavissa samat piirteet.

        Psykoosi liittyy myös bipolaritautiin sekä masennukseen. On olemassa sellainen tauti kuin psykoottinen masennus, sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö psykoottisin oirein (usein maniavaiheessa). Eli myös masennus, sekä bipolaaritauti voi myöhemmin kehittyä taudiksi joka muistuttaa hyvin paljon, ellei ole jopa identtinen skitsofrenian kanssa. Tämä johtuu siis siitä että näillä taudeilla on yhteinen tekijä, eli toksoplasma on yhdistetty kaikkin näihin tauteihin. Samaten masennusta esiintyy myös sekä bipolaaritaudissa että skitsofreniassa. Masennuksessa taas voi myös esiintyä hypomaniaa, joka ei ole niin selvää kuin bipolaaritaudissa.

        Lisää yhtäläisyyksiä löytyy kun tarkastelee dopamiinitasoja, sekä tryptofaani-kynureniini polkua - IFN-gamma on tärkein sytokiini solunsisäisiä patogeeneja vastaan, mikä johtaa tryptofaanin puutteeseen.

      • Konkaribipo

        Nyt kuule "Asiantuntija" pelleilet väärien ihmisten kustannuksella. Enpä paljon voi keksiä typerämpää toimintaa kuin sinun kirjoituksesi. Meille, jotka kärsimme psyykkisistä häiriöistä tämä keskustelupalsta ei ole leikkiä. Mene diivailemaan jonnekin muualle.Ja jos olet ihan vakavissasi noissa ajatuksissa, hakeudu heti hoitoon ja ensiavun kautta.

      • häiriö

        Hyvä asiantuntija kattavasta tiedosta jonka välitit. juuri tätä olen ajatellu vahingoista silmissä, kun minulla on toksoplasmoosi ja vaikuttanyt molempiin silmänpojiin jo sokeuttavasti osin molemmissa . olin tk<.n läälärillä tytöllä ei mitään tietoa toksoplasman aiheuttamista vahingoissa silmissä.Rautalangasta pääntää, että sain piti vääntää, että lähetteen sain apteekkin. Minulla myös kaksisuuntainen skitsofreettinen mielialahäiriö.

    • .....

      Hänet on opetettu kiltiksi, nyt hän pyristelee siitä irti, se on ihan normaalia. Kuinka paljon onkaan todella häiriintyneitä ihmisiä joiden sairautta ei myönnetä.
      Joka yrittää hallita toista, olethan ennenkin ollut kynnysmattona, hän on sairas. Ikävä kyllä kestää kauan, ennenkuin joku sanoo.
      Toisten miellyttäminen ei hyödytä, siksi hän äksyilee.
      Äitisuhteet ovat usein tällaisia, ja kahden miehen, joilla huono mäsis naisten kanssa, suhde saa poikkeavia piirteitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe