3D:n vaaroista

Alla Iltalehden uutisointia:

Missä on päättäjiemme moraali kun sallivat tuollaisten laitteiden maahantuonnin. Entä vastuu? Haluavatko vanhemmat lastensa altistua vaaroille ostamalla kotiinsa ko laitteen? Herätkää päättäjät ja lasten vanhemmat.

"Riski näön heikentymiseen

Kolmiulotteinen katselukokemus edellyttää yleensä television mukana tulevien 3D-lasien käyttöä. Kyse on aktiivilaseista, joiden linssit avautuvat ja sulkeutuvat vuorotellen aiheuttaen aivoissa käsityksen kolmiulotteisuudesta.

Jotkin Samsungin varoituksista koskevat myös täysin terveitä ja tavallisia katsojia. Valmistajan mukaan 3D-kuvan katsominen voi aiheuttaa huimausta, keskittymiskyvyn heikkenemistä, silmien rasittumista ja tasapainon tunteen heikkenemistä. Samsung neuvoo käyttäjiä pitämään säännöllisiä taukoja 3D-kuvan katsomisesta. Jos silmät kuivuvat tai väsyvät 3D-katselun aikana tai jos käyttäjä huomaa joitakin yllä mainittuja oireita, katselu pitää lopettaa välittömästi ainakin 30 minuutiksi.

Varoituksen sana koskee myös 3D-lasien käyttöä ilman syytä. Jos laseja käytetään muulloin kuin varsinaisen 3D-sisällön toistamisen aikana, käyttö voi heikentää näköä.

Liiallinen 3D-kuvan tuijottaminen voi aiheuttaa sekavuutta siinä määrin, että myös tapaturmat kuten rappusissa kaatumiset ovat mahdollisia, valmistaja muistuttaa. Tämän takia 3D-tv pitäisi sijoittaa turvalliseen paikkaan, jonka lähellä ei ole vaarallisia kulmia tai pudotuksia."
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehkä on aika vetää foliopipoa tiukemmalle ja lopettaa internetin tuijottaminen. Täältä tulee kuule kosmisia säteitä ja uffomiästen päänskannausplasmaa joka taitaa sekoittaa ed. kirjoittajan mielen.

Kohta marssilaiset hyökkää ja ei oo kellään kivaa paitsi maknus van laakeribummilla josta tulee maailman keisari.

realitycheck: Lääkitystä muutettava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kartanomagister kirjoitti:

Alla Iltalehden uutisointia:

Missä on päättäjiemme moraali kun sallivat tuollaisten laitteiden maahantuonnin. Entä vastuu? Haluavatko vanhemmat lastensa altistua vaaroille ostamalla kotiinsa ko laitteen? Herätkää päättäjät ja lasten vanhemmat.

"Riski näön heikentymiseen

Kolmiulotteinen katselukokemus edellyttää yleensä television mukana tulevien 3D-lasien käyttöä. Kyse on aktiivilaseista, joiden linssit avautuvat ja sulkeutuvat vuorotellen aiheuttaen aivoissa käsityksen kolmiulotteisuudesta.

Jotkin Samsungin varoituksista koskevat myös täysin terveitä ja tavallisia katsojia. Valmistajan mukaan 3D-kuvan katsominen voi aiheuttaa huimausta, keskittymiskyvyn heikkenemistä, silmien rasittumista ja tasapainon tunteen heikkenemistä. Samsung neuvoo käyttäjiä pitämään säännöllisiä taukoja 3D-kuvan katsomisesta. Jos silmät kuivuvat tai väsyvät 3D-katselun aikana tai jos käyttäjä huomaa joitakin yllä mainittuja oireita, katselu pitää lopettaa välittömästi ainakin 30 minuutiksi.

Varoituksen sana koskee myös 3D-lasien käyttöä ilman syytä. Jos laseja käytetään muulloin kuin varsinaisen 3D-sisällön toistamisen aikana, käyttö voi heikentää näköä.

Liiallinen 3D-kuvan tuijottaminen voi aiheuttaa sekavuutta siinä määrin, että myös tapaturmat kuten rappusissa kaatumiset ovat mahdollisia, valmistaja muistuttaa. Tämän takia 3D-tv pitäisi sijoittaa turvalliseen paikkaan, jonka lähellä ei ole vaarallisia kulmia tai pudotuksia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu