Minkälainen kauppias se sellainen on joka työntekijöitä noin kohtelee? (Juttuja PAM:n lakkovahdin ym selkkauksen tiimoilta) Eipä taida monet asiakkaatkaan tuosta tykätä. En minä ainakaan!!
CM tapaus
moromape
8543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin työntekijöille pitäisi olla turvamiehet vielä erikseen jotka suojelevat lakkovahdeilta. Ei tietenkään ole hyvä että työntekijä joutuu vielä kaiken kiireen ja hössäkän keskellä tappelemaan lakkovahtien kanssa.
Kauppojen edessä perjantaina olleet lakkovahdit olivat suorastaan pellejä, toivottavasti saavat seuraavissa
yt-neuvotteluissa potkut joka iikka. Kyllä tilalle löytyy työntekijöitä, jotka hoitavat saman hommat ilman
nurinoita . Hävetkää !
"työntekijöitä, jotka hoitavat saman hommat ilman nurinoita"
Niitä oli jo kuule muinaisessa Kreikassakin. Niitä kutsutaan orjiksi. Kiinassa esimerkiksi elektroniikkatehtaista voi niitä vielä löytää.
Kannaattko edes lakkoilla noin pienen palkankorotusen takia, onneton korotus ennestään surkeaan palkaan. Olisivat edes kerralla enemmän vaatineet, myyjien palkat on jääneet kivikaudelle.
Oletetaan:
Myyjän (vakituisen 168h/kk) ansio (siis oletus ilman lisiä) = 2000 euroa.
Siis vajaat 12 euroa / h.
Haluatte korotusta 62 centtiä tunnille.
Ja LAKKOILETTE sen puolesta !
Voi hyvää päivää !!!
Korotus tuo teille karvan yli 100 euroa kuussa.
Jos lakko kestää vaikkapa kuukauden, menee lähes 2 vuotta että olette edes omillanne !!!
Ja sitten onkin seuraavan lakon aika ?
LAKKOASE on niin kova juttu, että ei sitä pitäisi käyttää kuin äärihädässä,
jota 62 senttiä tunnissa ei ole.
Syötte sekä omaa että työnantajanne taloutta!
Itse en IKINÄ ole osallistunut lakkoiluun omalla alallani,
lakkoilu on sulaa hulluutta !!
PS. Joku kysyi että millainen kauppias CM jne...
City Marketeissa ei ole enää kauppiaita, Kesko pakkolunasti CM:t taannoin itselleen...
Myyjien keskiansiothan jää tällä hetkellä reilusti 10€/tunti, tuo 2000€ kuussa on helvetisti yläkanttiin, edes mahdollisen korotuksen jälkeen palkat eivät yllä tuohon.
Mutta lakkoilu on typerää ja p....tä !!
Palkkani on no 1100-1250 kk älkää kadehtiko.