Viemärijoki

Kokemäenjoki on nyt viemärijoki ja tulee olemaan sitä tulevaisuudessakin. Lähes koko pirkanmaan jätevedet lasketeen kokemäenjokeen. Samoin tampereen pyhäjärveen laskee hämeenlinnasta tuleva joki, joka kerää sieltäpäin jätevedet. Pyhäjärvestä alkaa kokemäenjoki. Pääsääntöisesti jätevesi lasketaan jokeen teknisenä vetenä, jota pääsi myos Nokian vesikatastrofisa vesijohtoverkkoon ja sen jälkeen nokian vesijohtoverkkoa huuhdeltiin monta viikkoa. Häiriötilanteissa jokeen lasketaan puhdistamatonta jätevettä. Lisäksi joessa on teollisuuden jättämät kemikaalit, elohopeat yms, etenkin finnis keikyässä on tässä oikein kunnostautunut aikaisemmin. Kaikki vain jokeen.
Nyt turku aikoo ottaa juomavetensä kyseisestä joesta, eikä puhdista sitä kunnolla, vaan aikoo laskea sen virttaanharjuun puhtaan pohjaveden alueelle, josta noin 100000 ihmistä saa nyt juomavetensä ilman kemiallisia puhdistamoja.
TSV:n valtonen puhuu jotain käsittämätöntä, että luonto hoitaa ja muuta puutaheinää, että saa asiaansa vietyä eteenpäin. Sitten hän esittelee nykyisen luonnollisen pohjaveden analyysiä, että turkulaiset saavat samaa vettä, joka on myös täysin potaskaa, kun huittisten takkulasta lähtee likasempaa vettä eteenpäin kuin virttaanharjun nykyinen luonnonmukainen pohjavesi. Mitenkä Valtonen voi esitellä mitään veden lopputuloksen analyysiä, koska kaikkia myrkkyjä ei edes ole mitattu ollenkaan tai riittävän tarkasti kokemäenjoesta. Valtonen on vain todennut, että kiusallisia myrkkyjä kokemäenjoessa ei ole
Nykyinen pohjavesi häviää virttaanharjulta heti, kun turku pistää pumppunsa käyntiin ja se korvautuu huonosti puhdistetulla kokemäenjoen vedellä, jota ei edes mm lehmille voi juottaa, koska meijeri ei ota maitoa vastaan, mutta ihmisille näämmä voi.

Jotkut turkulaiset kirjoittelee vielä, että NAM NAM
5237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minkä maan konsuli oletkaan,mutta sana on hallussa ja järki ei ole jäässä. Et varmaankaan ole turkulainen, koska aivojasi eivät ole jätteenpolttolaitoksen vaurioittamat ja et alennu turkulaisten epistolaan "maukkaasta Virttaan pohjavedestä" jonka turku kohta saa kitusinsa. Voisiko turkulaiset käyttää hyväkseen alkeismatematiikkaa tai vaikka ryhmäoppia. Kokemäejoen viemärivettä 85 % ynnä 15 % pohjavettä tulee turkulaisen joukko-opin(Valtonen) mukaan 100 % raikasta ja maukasta pohjavettä. Matematiikka on näin yksinkertaista, eikö totta tohtori Artimo ja porin insinööri Valtonen. Tämä on yksinkertaista kuin HEINÄNTEKO !??
Eipä ollutkaan yksinkertaista Huittisissa! Pari putkea ja pytty---ei vaan toimi, vaikka itkis ja kirois. Vaikka rakennusmestarisnainen sen tarkistikin 3 vuoden kemianopiskelullaan. H20 ? Lienevät olleet siunaamassa myäs lautamiehet , uskotut miehet korkeine kemiantutkintoineen. Teknillisestä koulusta arvosanan saanut, kapiainen ja inssieläkeläinen. Korkeaa nykyaikaista koulutusta, kaikki eläkekläisiä.

Äänestä
  • Muualla maailmassa käytetään näin paskaisen veren puhristukseen RO-puhristusta. Tämä käänteinen osmoosi puhristaa veresta kaik myrkyt. Vieläpä rarioaktiivisuurenki ja ameeba ötökät. miks ei perkeleern pököpäät kansan erustajat ole lukenu lehtii ja nettii?
    Onha nyt jokkaine kansalaine oppinu eklantii jo pakostakkiin. Tyhmyyrestä ny sakotettaan, kun ei ole älynny uusii menetelmii, mitää maalimas käytetään veren puhristuksiin.
    EU:n rioriteetti myrkytkiin lähtee näillä verestä.
    Ptäävaa puhristaa osmoosill eikä vanhanaikaisil sorasuorattimil, ei net puhrista mittää. perkele!

    Äänestä

  • Turkkulaine kirjoitti:

    Muualla maailmassa käytetään näin paskaisen veren puhristukseen RO-puhristusta. Tämä käänteinen osmoosi puhristaa veresta kaik myrkyt. Vieläpä rarioaktiivisuurenki ja ameeba ötökät. miks ei perkeleern pököpäät kansan erustajat ole lukenu lehtii ja nettii?
    Onha nyt jokkaine kansalaine oppinu eklantii jo pakostakkiin. Tyhmyyrestä ny sakotettaan, kun ei ole älynny uusii menetelmii, mitää maalimas käytetään veren puhristuksiin.
    EU:n rioriteetti myrkytkiin lähtee näillä verestä.
    Ptäävaa puhristaa osmoosill eikä vanhanaikaisil sorasuorattimil, ei net puhrista mittää. perkele!

    Ympäristöministeriön kirje 21.11.2008 koskien Kokemäenjoen pohjasedimenttien kunnostusmahdollisuuksia Äetsän alapuolella

    Asia:

    Lausunto

    Ympäristökeskuksen vesistösuunnitteluosasto ja vesiensuojeluosasto ovat käsitelleet viitekohdan asiaa ja ympäristökeskus lausuu kannanottonaan seuraavaa:

    Kokemäenjoen pohjasedimenttien puhdistaminen elohopeasta Äetsän ja Turun seudun tekopohjavesihankkeen vedenottopaikan, Karhiniemen, välillä edellyttäisi koko 10 km:n jokiosuuden ruoppaamista ja läjittämistä maalle. Massoja kertyisi vähintään 10 000 m x 100 m x 0,5 n = 500 000 m3.

    Kokemäenjoen kunnostusruoppauksen kustannukset olisivat kohtuuttoman korkeat. Vastaavasti pilaantuneiden sedimenttien ruoppaustyöt ovat viime aikoina maksaneet 35 – 40 €/m3, johon sisältyy massojen ruoppaus, läjitys altaaseen sekä niiden stabilointi. Hintaan on sisältynyt läjitysaltaiden rakentaminen, ruoppaus suljettavilla kauhoilla ja massojen kuljetus palkoproomuilla altaalle. Tällä laskentaperusteella Kokemäenjoen pohjasedimenttien kunnostuksen hinnaksi tulisi vajaa 20 milj.€ , joka vielä ei sisällä läjitysalueiden hankintakustannuksia. Työ pitäisi tehdä minimivirtaamien aikana eli useassa jaksossa ja kunnostustyö kestäisi noin kymmenen vuotta.

    Kunnostustyön avoimia kysymyksiä ovat säilytysaltaiden sijaintipaikat sekä jatkokäyttö, ruoppaustöiden aikaisen elohopean mobilisoituminen ja mahdollinen metyloituminen sekä kunnostustyön rahoitus. Ruoppaustyön vesiluonnolle aiheuttamien haittavaikutusten, mm. erittäin haitallisen metyylielohopean mahdollisen liikkeelle lähdön, vuoksi olisi vesilain mukaisen luvan saaminen hankkeelle epävarmaa. Elohopeapitoisten massojen läjittämiseksi maalle olisi hankittava ympäristönsuojelulain 4 luvun 28 §:n mukainen ympäristölupa tai vaihtoehtoisesti toimitettava massat kaatopaikalle tai jätteenkäsittelylaitokselle.

    Edellä mainittujen tekijöiden vuoksi voidaan sanoa, että Kokemäenjoen elohopeapitoisten pohjasedimenttien kunnostus olisi erittäin hankalasti toteutettavissa ja on epäselvää, olisiko ruoppauksesta saatavissa lainkaan vastaavaa hyötyä. Lisäksi Suomen lainsäädännössä ei ole joen pohjan sedimenttien haitta-ainepitoisuuksille sellaisia ympäristölaatunormeja, jotka aiheuttaisivat kunnostustarpeen. Edellä mainitun perusteella ei ole edellytyksiä sille, että ympäristökeskus ryhtyisi ainakaan lähitulevaisuudessa toimiin Kokemäenjoen elohopeapitoisten sedimenttien puhdistamiseksi.

    Turussa 5.1.2009 OM ja J-P.T

    Äänestä

  • Myydään elohopea! kirjoitti:

    Puolueosastojen salaisessa yhteispalaverissa tänään illansuussa päätettiin, että ensi maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa niputetaan yhteen asiakohdat: Kestävän Kehityksen Turku, Myllysilta ja tekopohjavesihanke!

    Tämä tapahtuu siten, että Myllysillan purkamiseen ja rakentamiseen tarkoitetut varat käytetäänkin Kokemäenjoen ruoppauttamiseen Turun seudun tekopohjavesihankkeen vedenottopaikan, Karhiniemen yläpuoliselta 10 km pitkältä jokiosuudelta ja TSV Oy:n tekopohjavesihanketta jatketaan ruoppauksen jälkeen heti vuonna 2024, kunhan joki on ensin saatu kunnostetuksi turvalliseksi vedenotolle.

    Myllysillan kohdalle hankitaan ainakin kulttuuripääkaupunkivuodeksi 2011 vanha, käytöstä poistettu TVH:n kapulalossi, joka on varastoituna Oulujoen latvavesillä Perä-Pohjolassa.

    Äänestä

Kokemäenjoen nykyiset elohopeapitoisuudet verrattuna uusiin pintaveden Ympäristönlaatunormeihin.

Kokemäenjoen sedimenttejä ovat tutkineet useat viralliset tahot ja yksi viraton taho Virttaanharjun Suojeluyhdistys Ry. Kaikkien tulokset ovat osoittaneet että joen pintasedimentit ovat erittäin pahoin saastuneet. Keskimääräinen saastumisaste oli Biota Oy:n tutkimuksen mukaan 9,1 mg/kg.

Biota tutki jokea elohopean suhteen noin paristakymmenestä tutkintapisteestä, jolloin , v.2001 sen maksimihavainto 40 mg/kg oli veden TSV:n veden ottopisteen Karhiniemen yläpuolella n. kolmen kilometrin päässä ylävirtaan olevassa Karjusaaressa.
Mittauspisteitä oli vain yksi nykyisen ottopaikan yläpuolella jan.2 km ylävirtaan. Jostakin ihmeen syystä juuri siltä alueelta ei mittauksia oltu kartan mukaan suoritettu, josta olisi pitänyt mitata juuri sieltä.

Turun Seudun Vesi Oy:n mittaajat ovat saaneet seuraavanlaisia pitoisuuksia mittauksistaan Pyhäjärvi Instituutin tutkimusraportin mukaan.

Vuonna 1985 n. 8,5 mg/kg
Vuonna 2000 pitoisuus oli jo 23 mg/kg,
vuonna 2005 päästiin jo 64 mg/kg
vuonna 2007 pitoisuus oli noussut jo 100 mg/kg
Vuonna 2008 saksalaisen ENVIRON GMPH:n mukaan oli 93 mg/kg

TSV:n toimitusjohtajan Jyrki Valtosen mukaan joen pitäisi olla jo vapaa elohopeasta, ”ainoastaan akanvirtapaikoissa on elohopeaa” sanoo Valtonen .

Lisäksi TSV on ilmoittanut Kokemäenjoen kalojen olevan syöntikelpoisia, mitä ne eivät kuitenkaan ole. Aikaisempi syöntiraja oli 1 mg/kg hauelle ja joesta on mitattu haukien elohopeapitoisuuksia 0,74 mg/kg.

Uusien pintavesien ympäristölaatunormien mukainen suurin pitoisuus on vain 0,020 mg/kg kaikkien kalojen kudoksen pitoisuus. Siis ei saa syödä!

Uudet ympäristönlaatunormit 2008/105/EY, vaativat, että kun pintavesien pilaantumisuhka voi aiheuttaa uhkan ihmisen terveydelle, on päästöihin puututtava ensisijaisesti nimenomaan päästöjen lähteellä. Ympäristövahingot on korjattava niiden alkulähteillä ja aiheuttajan on vastattava kustannuksista.

Kuka ja ketkä vastaavat kustannuksista? Aiheuttaja on Finnish Chemical oy eli KEMIRA OY, valtion osakeyhtiö.
Onko myös TURUN VESI OY kustannusvastuussa ? Varmasti on siinä vaiheessa, jos Virttaankangas saastuu ja pohjavesi saastuu.

Japanin Minamatassa joen ruoppaus maksoi 500 miljoonaa USD, ja ihmishengen hinnaksi jyvitettiin 2,2 miljoonaa /henki.
TSV on varannut ennata arvaanattomiin korvauksiin vain 10 000 euroa.NAURATTAA!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Konsuli kirjoitti:

Kokemäenjoki on nyt viemärijoki ja tulee olemaan sitä tulevaisuudessakin. Lähes koko pirkanmaan jätevedet lasketeen kokemäenjokeen. Samoin tampereen pyhäjärveen laskee hämeenlinnasta tuleva joki, joka kerää sieltäpäin jätevedet. Pyhäjärvestä alkaa kokemäenjoki. Pääsääntöisesti jätevesi lasketaan jokeen teknisenä vetenä, jota pääsi myos Nokian vesikatastrofisa vesijohtoverkkoon ja sen jälkeen nokian vesijohtoverkkoa huuhdeltiin monta viikkoa. Häiriötilanteissa jokeen lasketaan puhdistamatonta jätevettä. Lisäksi joessa on teollisuuden jättämät kemikaalit, elohopeat yms, etenkin finnis keikyässä on tässä oikein kunnostautunut aikaisemmin. Kaikki vain jokeen.
Nyt turku aikoo ottaa juomavetensä kyseisestä joesta, eikä puhdista sitä kunnolla, vaan aikoo laskea sen virttaanharjuun puhtaan pohjaveden alueelle, josta noin 100000 ihmistä saa nyt juomavetensä ilman kemiallisia puhdistamoja.
TSV:n valtonen puhuu jotain käsittämätöntä, että luonto hoitaa ja muuta puutaheinää, että saa asiaansa vietyä eteenpäin. Sitten hän esittelee nykyisen luonnollisen pohjaveden analyysiä, että turkulaiset saavat samaa vettä, joka on myös täysin potaskaa, kun huittisten takkulasta lähtee likasempaa vettä eteenpäin kuin virttaanharjun nykyinen luonnonmukainen pohjavesi. Mitenkä Valtonen voi esitellä mitään veden lopputuloksen analyysiä, koska kaikkia myrkkyjä ei edes ole mitattu ollenkaan tai riittävän tarkasti kokemäenjoesta. Valtonen on vain todennut, että kiusallisia myrkkyjä kokemäenjoessa ei ole
Nykyinen pohjavesi häviää virttaanharjulta heti, kun turku pistää pumppunsa käyntiin ja se korvautuu huonosti puhdistetulla kokemäenjoen vedellä, jota ei edes mm lehmille voi juottaa, koska meijeri ei ota maitoa vastaan, mutta ihmisille näämmä voi.

Jotkut turkulaiset kirjoittelee vielä, että NAM NAM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu