Synnytyspelko!

Synnytystä ei kannata pelätä. Parhaassa tapauksessa se sattuu vain ihan perkeleesti, pahemmassa tapauksessa vielä enemmän. Joissakin sairaaloissa on kätilöitä, jotka vannovat luomusynnytyksen perään ja katsovat asiakkaistaan heikkoluonteisimmat ja puhuvat ne ympäri. Synnyttävät siis ilman mitään kivun lievitystä.

Jos lapsi ei mahdu ulos, niin sitten se otetaan ulos. Siinä ei kysytä äidiltä mitään vaan salihenkilökunta tekee päätöksen äkkiä. Huomaat vaan yhtäkkiä, että vessatukoksia selvittämään tarkoitettu kapistus on yhtä äkkiä haarojesi välissä. Muotoilustaan johtuen se on paljon vaikeampi saada sisään, mutta synnytyksen tiimellykssessä muutama repeytymä ei tunnu enää missään.

Jos kätilösi on ihan pelle, voit toki vaihtaa sairaalaa. SIitä vaan tilamaan taksi ja pyydä ajamaan naapurikaupungin synnärille.

Joo, oot kyllä saanu taas vastauksia.. Mutta parhaiten varmaan valmistaudut tuohon hommaan menemällä ensin kirjastoon ja hankkimalla vaikka erilaisia synnytyskirjoja. Ota erilaisia, vaikka vähän luomusynnytyksestä ja sit ihan teoreetisia synnytysoppikirjoja jotka on tehty sairaanhoitaja/kätilöopiskelijoille. Ja näistä sitten luet ja kattelet mistä siinä synnytyksessä on kyse ja mitä vaiheita siihen kuuluu ja miten eri asennot ja liikkuminen vaikuttaa mihinkäkin. Pääpointtina on se että ihan turha on suunnitella pahemmin asioita, parempi otta mitä vastaan tulee, ja muistaa se että kyse ei ole mistään luonnottomasta sairaudesta tai muuten missio imbossiblesta. Ei täällä muuten olisi niin paljoa ihmisiä, jokainen vastaantuleva on synnytetty. Ja jos ei muu auta niin sitten vaan pelkopolille juttelemaan. Mutta se on hyvä muistaa että kun itse olet raskaaksi hankkiutunut niin siitä nyt vaan seuraa kaikenlaista joka pitää hoitaa, ja tuo asian puheeksi ottaminen neuvolassa on yksi niistä. Ei tää nettipalsta yksin niitä elkoja voi poistaa, kyllä sun pitää asialle itse oikeassa elämässä jotain tehdä. Samoin kyllä sen ikävänkin kätilön kanssa pitää pystyä puhumaan ja suoraan sanomaan että tuo ei ollut mielestäni hyvä asia. Ja jo sairaalaan tullessa voi pyrkiä keskustelemaan kätilön kanssa eri vaihtoehdoista, ennenkuin eesim ponnistustilanne on jo päällä.

paranee huomattavasti paremmin jos annetaan revetä eikä leikata.

Eikä se välilihan repeäminen (tai leikkaaminen) ole mikään jokaisessa synnytyksessä tapahtuva asia. Itselläni tuli synnytyksessä 4 repeämää, mutta ei yhtään välilihaan. Eikä ne repeämiset tunnu mitenkään erikseen vaan on vaan sitä yhtä samaa synnytyskipua. Vaikka itse voin sanoa, että synnytys sattui enemmän kuin mitä odotin, "unohtuu" se hyvin nopeasti. Itse jo seuraavana päivänä olin sitä mieltä, että ihan positiiviset kuvat synnytyksestä jäi ja voisin synnyttää uudelleenkin :)

itse pelkäsin ekaa synnytystä sikana, mutta nyt tokan kohdalla en pelkää enää synnytystä, vaan itse synnytyksen jälkeistä aikaa, koska tiedän, että vaikka synnytys sattuu, niin se kestää usein vain joitakin tunteja, kun taas synnytyksen jälkeen saattaa joutua valvomaan 2 seuraavaa vuotta ja kestämään koliikkia yms. joka on omasta mielestäni paljon rankempaa kuin esim. 8h kestävä kärsimys. Itselläni onkin siis koliikkipelko, eikä synnytyspelko enää :-( (vaikka eka synnytys ei ollut helppo, sillä vikat 2h huusin tuskasta, mutta silti olisin heti voinut synnyttää uudestaan kun vauva syntyi). Itselleni supistuskivut oli paljon pahempia kuin se ponnistusvaihe. En tuntenut välilihan leikkausta yhtään enkä ompeleiden laittoa (ilmeisesti sain jonku puudutuksen siihen).

olet raskaana, joudut kyllä lapsesi synnyttämään. Tässä muutama vastaus kysymyksiisi kokeuksen rintaäänellä:

Kyllä sinä sen kivun kestät. Monenlaista kivunlievitystäkin on tarjolla tarvittaessa.
Lapsi tulee aivan varmasti ulos. Naisella on sitä tarkoitusta varten aukko jalkovälissä. Jos tilanne emnee sellaiseksi, että lapsen terveys on vaarassa, hoitaa henkilökunta lapsen nopeasti ulos parhaaksi katsomallaan tavalla.
Pysyt kyllä ponnistamaan. Ponnistamisen pakko on niin voimakas, että et muuta vaihtoehtoa ajattelekaan. Osaat ponnistaa kuten osaavat kaikki muutkin naiset ja myös eläimet.
Repeämistä ei edes huomaa.
Kätilöt eivät ole pellejä, vaan erittäin vastuullisessa työssä toimivia ammattilaisia. Kätilö on paras tukesi ja turvasi synnytyksessä.
Synnytys on maailman luonnollisin asia. On myös luonnollista hiukan pelätä ja jännittää sitä, mutta parempi ottaa päivä kerrallaan. Paljon pahempia asioita ehtii tapahtua sitä ennen ja sen jälkeen jos on tapahtuakseen.

niin vaikealta kuin se tuntuukin ja ehkä parkukin pääsee, niin avaa suusi neuvolassa tästä asiasta. se on ensimmäinen asia pelon lievittämiseksi. neuvolasta saatetaan tehdä lähete pelkopolille, missä kätilö utelee jotain kautta selville ne asiat mitä pelkäät ja kertoo niihin liittyvistä faktoista. kuka olisi parempi kertoja kuin ihminen, joka hoitaa synnytyksiä työkseen. jo se, että pääsee puhumaan asiasta omaan sairaalaan, ja tietää, että pelkosi kirjataan ylös ja kätilö, joka hoitaa synnytyksesi, lukee sen papereista, ellet pysty itse asiaa sanomaan sillä hetkellä, helpottaa paljon. minä pelkäsin aivan kaikkea paitsi supistuksia. neuloja, henkilökunnan suhtautumista pelkoihini, ponnistusta, repeämistä, puudutuksia, välineitä, toimenpiteitä, pakottamista, sitä kamalaa sänkyä ja niitä jalustimia, alapään sörkkimistä,... ja ties mitä vielä. kävin pelkopolilla pari kertaa raskausaikana ja kerran ennen koko raskautta, että ylipäänsä uskalsin tulla raskaaksi. homma ei ollut tietenkään helppo, mutta pelko oli kuitenkin pahempi kuin paukahdus. ja henkilökunta ymmärsi. sain emlavoidetta puuduttamaan tippapiikin kohdan, kauan sai kärvistellä supistusten kanssa ennen kuin sain epiduraalin, joka ei sattunut. mutta se annettiin juuri oikeaan aikaan. vaikutus kesti loppuun asti. monitorista seurasin koska supistaa ja ponnistin kun käskettiin. en tiennyt, että väliliha leikattiin. tunsin paikkojen venymisen ja paineen, mutta se ei tuntunut kipeältä. jännää ainetta se puudute on. tästä on vuosi, ja lokakuussa olisi seuraava kerta. ei pelota, jännittää vain.

Ei kätilöitä ole varalla vaihtamiseen asti, vain jos ei naama miellytä. Eikä välttämättä saa sitä kivunlievitystä jota toivoo (se kun voipi olla haitaksi syntyvälle lapselle)

Mutta älä huoli. Aina ne ovat ulos tulleet. Juuri yksikään ei ole äidin kohtuun jäänyt. Tavalla tai toisella sieltä ulos tullaan. Imukupilla tai ilman. Turha sitä etukäteen on surra.

Neljäkin päivää voidaan synnytystä jatkaa ennenkuin sektioon päädytään, (sisarellani kävi näin) Mutta missään ei vielä lue, että juuri sinulle käy niin. (Voi silti tietty käydä)

Totuus on että elämässä ei saa takuita. Kukaan.

kyllä mua sitte riepoo nämä pahantahtoiset kirjottelijat. mutta ne ei ymmärrä millasesta asiasta on kyse. kyllä siitä kätilöstä voi aina kysyä. eihän se kysyminen mitään maksa. toki on sitten vaihtoehtona, että otat yksityisen kätilön mukaan hoitamaan synnytyksen. tai sitten tukihenkilön tappelemaan väärällä jalalla nousseen kanssa. kyllä niitäkin valitettavasti on, ettei kätilöllä ehkä ole paras päivä. ihan niinkuin kaikilla. ainakin sielä vuodeosastolla oli yksi elämäänsä kyllästynyt työntekijä. ja kyllähän oli rasittava tapaus. meillä ei kätilö juuri mitään puhunut. hoiti vaan hommansa eikä muuta. eikä siitä jäänyt huonoa kokemusta.
ja vielä tähän pelkoon: toiset pelkää hämähäkkeja, toiset lentämistä, ja kuka mitäkin eikä heitä moitita jos hyppivät seinille kahdeksanraajaisen nähdessään ym. mun elämään tämä edesmennyt pelko vaikutti niin paljon, että jo yläasteella vain ajattelin etten voi koskaan saada edes miestä, kun en kerta uskalla synnyttää. ja sekös masensi. ja eihän kukaan tuon ikäisen mietinnöistä mitään piitannut. tsemppiä sulle.

En ole koskaan tosissani pelännyt synnytystä, mutta monia muita asioita kyllä. Pelko on kamalaa ja vielä kamalampaa on että tietää joutuvansa sen kohtaamaan. Täällä palstalla jotkut vain haluavat päteä omalla tuskaisella synnytyksellään ja näin ollen täältä ei välttämättä tällaisiin asioihin saa apua. Ymmärrän että pelko on pelko eikä siihen auta se, että joku kertoo kauhujuttuja. Suurin osa synnytyksistä kuitenkin sujuu edes jotenkuten normaalin mitoissa. Harvemmin kukaan täällä kertoo niistä hyvin sujuneista synnytyksistä.

Ei kätilön kanssa kannata yrittää ruveta sydänystäviksi, hän tekee työtään ja sinä olet hänelle osa työtä. Todennäköisesti olet yksi muiden joukossa. Parhaansa kaikki varmasti tekevät sinun ja vauvasi hyväksi. Omassa synnytyksessäni sain sellaisen tunteen, että haluan parasta lapselleni. Ihan sama, miten itse saan kärsiä. Supistuksetkin kestää kun tietää, ettei yksikään tule enää takaisin. Ja jossain vaiheessa kipu loppuu ja vauva on ulkona. Etukäteen ei tietenkään voi mitään tietää omasta synnytyksestään ja sen kulusta, mutta voi lohduttautua sillä ajatuksella, että tilanne hoidetaan niin kuin se sillä hetkellä kuuluukin.

Ota neuvolassa asia puheeksi ja kysele kaikkea, mitä mieleen tulee. Äläkä lue liikaa näitä juttuja täällä. Osa on luultavasti ainakin osittain mielikuvituksen tuotetta.

Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki on riippuvaista myös pelon luonteesta. Kaikille eivät auta nämä "Kyllä siitä selviää, luontoäiti kyllä hoitaa..lääkärit kyllä..kätilö kyllä osaa.." -jutut, koska jos kyse on oikeasti vakavasta fobiaksi luokiteltavasta ahdistuksesta, ihminen ei kykene toimimaan rationaalisesti eikä toisaalta antamaan "luonnon hoitaa hommaa".

Miettikää itse oletteko valmiita alatiesynnytykseen. Jos ajatus ei ole täysin vieras, siihen todennäköisesti kykenee. Jos synnytys taas aiheuttaa suurinpiirtein itsetuhoisia ajatuksia, sektio on varmasti neuvoteltavissa. Tottakai ensiksimainittu on ensisijainen keino ja varmasti useimmiten ihanteellisin pelkopotilaallekin, mutta silti.

Esimerkiksi itse varmaan hirttäytyisin hyvissä ajoin jos olisin raskaana ja joutuisin synnyttämään alateitse.. Sikäli ns. "oikeat" ahdistus- ja pelkotilat olisi aina otettava vakavasti, eikä vain heitettävä jotain lohduttavaa "kyllä siitä selviää, muuten et ole nainen" -kommenttia.

Mene pelkopolille ja valitse sektio synnytystavaksi.

Näin minä päätin ja se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä! Suosittelen. Sektiosta vouhkataan aivan turhaan, suunnitellusti tehtynä riskit ovat minimaalisemmat kun alatiesynnytyksessä ja palautuminen ei todellakaan ole niin kivuliasta kuin monet väittävät ja luulevat.

Seuraavat lapseni aion saattaa maailmaan myös sektiolla, alatiesynnytykseen en suostu. Eikä sinunkaan ole pakko mikäli se sinua todenteolla ahdistaa!

Oli pakko yrittää jotain rohkaisuksesi kirjoittaa, sen verran karuja viestejä olet saanut. Vaikka kysymyksiisi en vastata osaisikaan.
Itsekin pelkäsin synnytystä. Olen myös kipuherkkä ja lääkärikammoinen, enkä pidä että vieraat koskevat minuun..ym.. (hieman neuroottista, tiedän :)
Alkuraskaudesta en pitkään aikaan sitä halunnut edes ajatella, mutta pikkuhiljaa meinasi paniikki ottaa vallan. Luinkin paljon synnytysjuttuja, mutta aika moni on vain pelkoja lisääviä. Niitä hyviä synnytyskokemuksia harvemmin kertoillaan. Varmastikin niitä rankkoja kokemuksia täytyy päästä purkamaan ja siksi niihin enemmän törmää. Jotenkin sitten juuri ennen laskettua aikaa sain itseäni niskasta kiinni ja lopetin tietoisesti pelon lietsomisen. Sainkin kunnolla aikaa rauhoittua sillä pitkästi yli lasketun ajan meni. Ja lopulta kaikki sujui hyvin ja synnytyksestä jäi erittäin positiivinen mieli :) Vaikka epparikin leikattiin, sitä ei juuri edes huomannut.
Sellaisen vinkin antaisin, että valmenna miehesi (tai kuka synnytykseesi sitten mukaan tuleekin) kunnolla, jotta osaa pitää puoliasi. Hänen täytyy ennalta tietää mitä toivot ja olla Mies ja ajaa sinun etuasi synnytyksessä. Jos nyt sattuisi vaikka niin, ettei sinulle ihannekätilöä kohdalle tule.(kyllä suurin osa kätilöistä on varmasti hyviä ammattilaisia). Paperille kirjatut toiveet ovat myös hyvä vinkki. Itselläni synnytys eteni niin rauhallisesti, että siinä oli paljon aikaa neuvotella kätilöiden kanssa miten edetään, esim. kivunlievityksen suhteen. Ei kannata yrittää ollakaan mikään sankari vaan turvaudu reilusti nykyaikaiseen kivunlievitykseen. Tämän päätöksen itse tein synnytyksen lähestyessä ja sainkin hyvän ja toimivan kivunlievityksen: tuntikausia vesialtaassa, ilokaasu ja epiduraali.
Ponnistusvaiheessa kätilöt kyllä neuvovat mitä tehdä ja siinä on aikaa myös harjoitella ja kokeilla eri asentoa. Itselläni ponnistaminen tuntui helpottavalta, vaikka hikistä hommaahan se oli ;)

H-hetken lähestyessä lopeta kauhutarinoiden lukeminen! Anna itsellesi aikaa rauhoittua ja tee vain mukavia asioita ja anna muiden hemmotella sinua. Rentoudu. Erittäin suurella todennäköisyydellä synnytyksesi sujuu kuitenkin hyvin.

Toivottavasti pystyin edes vähäsen antamaan rohkaisua
t kerran synnyttänyt ja vieläpä iloisesti