Polveutuminen

"Rovasti Aimo Hautamäki (s.1947) on ollut Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeri vuodesta 2000 lähtien. Hän on toiminut pitkään puhujana ja muun muassa Siionin lähetyslehden päätoimittajana. Hän on asunut Ruukin Revonlahdella. Ennen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeriksi valitsemista hän työskenteli Paavolan kappalaisena ja SRK:n rippikoulusihteerinä yhdeksän vuotta. [58] Aimo Hautamäen mukaan Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, eikä se ole polveutunut muista lajeista."

Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Rauhanyhdistysten_Keskusyhdistys
8127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jumalan kuva oikein tarkoittaa? Selittäkää. Millä tavalla ihminen on J?umala kuva

Äänestä
  • Tämä on oletus, mutta vahva sellainen. Parisen tuhatta vuotta sitten kun Vanhan testamentin luomiskertomusta ruvettiin kertomaan suusta suuhun, ajateltiin että Jumala on ihmisen kaltainen olento. Ihminen jolla on pää, kädet ja jalat, tunne-elämä ja aistit ja joka toimii ja ajattelee kuten ihminen. Mutta "voimakkaampi" ja ylivertaisempia, siis sellainen johon ihminen voi turvautua.

    Samanlaisia olivat myös Kreikan jumala-hahmot, ihmisen kaltaisia.

    Äänestä

noin pöllö mies voi olla rovasti?!

"Hoitokokoukset olivat siunauksellisia."

Äänestä
  • siinäkään mielessä siunauksellisia, kun esim. isäni sanoi, että joutui antamaan periksi niille järkkymättömille uskonperusteille, joita siihen asti oli pidetty koskemattomina ja pyhinä, jotka nojasivat itse kulmakiveen Jeesukseen Kristukseen. Siunauksellista ei ole se, että ihminen pyrkii tavalla tai toisella ottamaan pois jotain yksin Kristuksen ja Hänen valtapiiriin kuuluvaa, eikä tyydy siihen, minkä Jumala kaikkivaltiudessaan on Kristuksessa meille luvannut antaa.

    Äänestä

  • 88+88 kirjoitti:

    siinäkään mielessä siunauksellisia, kun esim. isäni sanoi, että joutui antamaan periksi niille järkkymättömille uskonperusteille, joita siihen asti oli pidetty koskemattomina ja pyhinä, jotka nojasivat itse kulmakiveen Jeesukseen Kristukseen. Siunauksellista ei ole se, että ihminen pyrkii tavalla tai toisella ottamaan pois jotain yksin Kristuksen ja Hänen valtapiiriin kuuluvaa, eikä tyydy siihen, minkä Jumala kaikkivaltiudessaan on Kristuksessa meille luvannut antaa.

    Toisin sanoen, uskovainen joutui käytännössä luopumaan siitä uskommisen opillisesta perustasta, jonka varassa oli uskoa raahustanut taivaan tiellä siihen saakka. Ja joutui pakosta hyväksymään uuden opin.

    Äänestä

Lausunto
"Srk:n pääsihteeri Aimo Hautamäki ei katso tarpeelliseksi muuttaa (tv-) kannanottoa.

- Televisio ei väkivallan ja vapaan seksin edistäjänä sovi perheeseen, jossa on paljon lapsia. Asiantuntijat ovat tästä samaa mieltä.

Kieltävää kannanottoa ei olla tekemässä tietokoneen kohdalla.

- Sisältö ratkaisee. Tietokonetta ei voi kieltää, koska se on niin monelle työväline, Hautamäki kertoo." (Kotimaa 19. 4. 2007, Heikki Rusama)

Äänestä
  • VOISIKO AIMO TAI JOKU MUU AIMOn VEROINEN LAUSAHTELIJA SELVENTÄÄ MIKSI INTERNET LAAJAKAISTOINEEN JA PORNO-INTERNETTELEVISIOINEEN ON SALLITTU MUTTA TELEVISIO PALJON JÄRKEVÄMPINE OHJELMATARJONTOINEEN ONKIN HOKKUS POKKUS KIELLETTY

    AIMON LAUSUNNOT OVAT RISTIRIITAISIA JA SIIS TYHYMIÄ

    PISTE

    Äänestä

  • ITEKKI VL kirjoitti:

    VOISIKO AIMO TAI JOKU MUU AIMOn VEROINEN LAUSAHTELIJA SELVENTÄÄ MIKSI INTERNET LAAJAKAISTOINEEN JA PORNO-INTERNETTELEVISIOINEEN ON SALLITTU MUTTA TELEVISIO PALJON JÄRKEVÄMPINE OHJELMATARJONTOINEEN ONKIN HOKKUS POKKUS KIELLETTY

    AIMON LAUSUNNOT OVAT RISTIRIITAISIA JA SIIS TYHYMIÄ

    PISTE

    88 88 kuka lie olet! Oletko itse vl?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tieto sana kirja kirjoitti:

"Rovasti Aimo Hautamäki (s.1947) on ollut Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeri vuodesta 2000 lähtien. Hän on toiminut pitkään puhujana ja muun muassa Siionin lähetyslehden päätoimittajana. Hän on asunut Ruukin Revonlahdella. Ennen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeriksi valitsemista hän työskenteli Paavolan kappalaisena ja SRK:n rippikoulusihteerinä yhdeksän vuotta. [58] Aimo Hautamäen mukaan Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, eikä se ole polveutunut muista lajeista."

Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Rauhanyhdistysten_Keskusyhdistys

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu