MESIKÄMMEN

646466463663636

on mokomalla kuppilalla kumma poke kun seurueen selvimmän ihmisen jättää oven ulkopuolelle. hädin tuskin 10 ihmistä tuvassa vaan ei ollut maksavista asiakkaista pulaa, kun selvä ihminen käännytettiin ulos. ihan toisesta pitäjästä tultii iltaa viettämään vaan ilon pilaaja oli ovella vastassa ja laittoi yhden porukasta jo heti alkuunsa käövelemään. Onko tällä pubilla todellakin tilit niin pullollaan rahaa että mielivaltaisesti valitaan kuka tupaan pääsee. meille omistaja joulun alla suositteli kehumaan kuppilaansa anjalaa myöten ja nyt tultiin isommalla porukalla matkan takaa ja näin kävi. Me ei ainakaan ikinä tulla tähän pubiin.
omistajakin vaan sanoi että poke tekee vaan työtään. Onpa kumma asenne putiikilla.

15

971

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käsimemmen

      Kyllä täälläpäin kuppila valitsee asiakkaansa ihan itse, ei siinä katsota on nautittu vai ei, joo, parempi kun pysytte pois täältä ihmisten ilmoilta.

      • puolen

        mitä karhulaksi kutsutaan,eli nykyistä kotkaa. sehän on selviö jossa selvin laitetaan kävelemään,olisi pitänyt sanoa että kuuluu omakotitalo yhdistykseen,niin johan olisi sisään menty.

        kas kun joskus eivät tiedä itsekkään asuuko kotkassa vai karhulas.


      • fdgfdgfd

        BUAHAHAA vai muka "ihmisten" ilmoilta ,,,apinoita täysi koko karhula!


    • karhula-anjalalinja

      Anjalasta Karhulaan ei nyt ole kovin pitkän matkan takaa. Mie kauan Anjalassa asuneena suosittelen teille Vinkkelibaaria. Tosin sitä ei enää ole, mutta siinä kohtaa voitte kääntyä takaisin kotiinpäin. Sopiiko? Voi, että Mesikämmenessä oli ennenvanhaan hyviä kemuja. Ei sinne kaikkia lantahousuja ole ennenkään laskettu.

    • viihtyvä

      No voi juma. Mie tykkään ku paikass o tiukka linja, ei ol tappeluit eikä kaikenmuailman lääppijöit. Saa akkaihminenki olla rauhass. Menkää torin toisel pualel, sinne pääsee oli känniss tai roiniss. Ja tapella saa.

    • PERSEET OLALLA

      kun meillä maaseudulla ei ole mitään rajoja (paitsi sähköpaimenet lehmihaassa) niin sitten harmittaa kun ei ihan joka paikkaan pääse. Kannattaisiko miettiä vaikka Haminaan menoa kun siellä pääsee ravintolaan vaikka lantasaappaissa ja raappapöksyissä.

    • Poke Kvl

      "Porukan selvin" on aina suhteellinen käsitys ja poke todellakin tekee vain työtään.

      • heps kukkuu

        ei pidä juoda alkoholia,se on epäterveellistä


    • mesikkä-

      Huonoja kokemuksia itselläkin.. ulos ei tosin ole heitetty, mutta tunnelmasta päätellen sinne saa mennä vaan pieni rajattu porukka! Pari asiakasta silloinkin meidän lisäksi, kaipa menee niin hyvin että on varaa valita kuka saa siellä tuoppinsa juoda.. En suosittele kenellekkään ko paikkaa!

      • muisteluja.

        minä vuonna kyseinein ravintola on avattu? Onko vielä samat omistajat? Kauan siitä on ,kun avattiin, mutta kuinka kauan?


      • ollu lauantaina
        muisteluja. kirjoitti:

        minä vuonna kyseinein ravintola on avattu? Onko vielä samat omistajat? Kauan siitä on ,kun avattiin, mutta kuinka kauan?

        haisevii persereikiä


      • Metusalemm
        ollu lauantaina kirjoitti:

        haisevii persereikiä

        Aurinko on jo korkealla.Puiston penkillä tarkenee.Huikkapullo muovikassin suojasta ja ei tule poke häiritsemään.Ureankin,tuon mainion luomu lannoitteen,voi laskea ihan vaan siitä housuja riisumatta.
        Peippokin.Vai mikä se on.Vetää kiimasäveltään lähi koivussa niin komiasti.
        MESIKÄMMENETKIN on heränneet talviuniltaan,ja kiimassaan paria etsii,eittämättä löytävätkin.
        Unohdetaan negatiivinen asenne.Paritellaan muun luontoeläinten lailla ihan vaan kevään kunniaksi.
        Kumppanihan ko toimintaan meillä on kaikilla,sillä kaikkia raajoja tuskin keltään on amputoitu.


      • elliivo
        muisteluja. kirjoitti:

        minä vuonna kyseinein ravintola on avattu? Onko vielä samat omistajat? Kauan siitä on ,kun avattiin, mutta kuinka kauan?

        Itse kävin Mesikämmenessä eka kerran vuonna 1976.
        Oli se jo silloin ollut samalla paikalla ties kuinka kauan.
        Viimeksi kävin ko. kuppilassa keväällä -82.


      • ..juoppohan minäkin.
        elliivo kirjoitti:

        Itse kävin Mesikämmenessä eka kerran vuonna 1976.
        Oli se jo silloin ollut samalla paikalla ties kuinka kauan.
        Viimeksi kävin ko. kuppilassa keväällä -82.

        Kyllähän se vissiin avautui joskus -60 luvun puolella, en tarkkaan tiedä, mutta oli kuitenkii alkujaan tanssiravintola, elävän musiikin sellanen, orkesteri soitti nyk. baaritiskin paikalla, omistaja vaihtunut sen jälkeen muutaman kerrran, ja vieressähän oli aikoinaan Mesibupi kaljapystybaari.


    • Anonyymi

      Tuli otettua eilen sen verran liikaa, että erehdyin Mesikämmeneen.. Sulkemisaikaan totesin, ettei minulla ole puhelinta eikä rahaa, koska kaverini oli lähtenyt ennen minua, laukkuni mukanaan. Pyysin portsaria soittamaan taksin, hän ei suostunut, vaan heitti minut pihalle. Karhulan keskusta aivan tyhjä, kotiin matkaa 8 km, ei hanskoja eikä hattua, todella kylmä ja sateinen ilma, vahva humala. Hengissä, vaikka huonomminkin voisi olla, mitä tämä aurinkoinen asiakaspalvelija varmaan toivoikin. Olis varmaan alanvaihdon aika.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      31
      3874
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2599
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      42
      2558
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2345
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      29
      2148
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1779
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1623
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      301
      1505
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      46
      1468
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1467
    Aihe