Potter-parodiaa

Harri Potta,
Paluu Mätäpahkaan.



Oli erittäin kuuma hellepäivä Liisteritie kolmessatoista. Harri Potta (kevereiden kesken ”Pot-Head”, sillä hän oli melkein aina pöllyssä) istui pihakeinussa krapulaisen näköisenä ja veteli hatseja puoliksi palaneesta marisätkästään. Onneksi kesäloma oli miltei ohi ja hän pääsisi taas pian rakkaaseen kouluunsa, Mätäpahkan New-Age pakanallisten okkultistiseen oppilaitokseen, omaan tuttuun psykedeeliseen maailmaansa. Se olikin hyvä, sillä häneltä alkoi olla vahvemmat kamat lopussa, eikä mänttien (ei pakanallisten) päihteet olleet Harrin mielestä tarpeeksi tajuntaa laajentavia. Kunnon kamaa sai ainoastaan Mätäahon ”rohto-kaupoista” pöllimällä, tai sitten jos oli ylimääräistä rahaa niin Whizzlen veljekset, Fredi ja Kake, koko Mätäahon tunnetuimmat diilaajat järkkäsivät aina pari taikapilleriä suurimman tarpeen tullen.
Siinä pössytellessään Harrille tuli mieleen, mitä hänen parhaille frendeille, Rommille ja Heroiinille mahtoi kuulua? He eivät nimittäin olleet muistaneet häntä edes syntymäpäivänään. ”Noh…Ne on varmaan lähteny yhessä johki motelliin hässimään…”, Harri ajatteli virne naamallaan. Mutta se oli jo outoa, ettei Harrin rakas, ehdonalaisessa oleva, narkkari- setänsä, Uranus Ruskeakaan ollut lähettänyt Harrille edes pullollista kossua, mitä hän yleensä teki. Ja se jos jokin huolestutti Harria. Viime syntymäpäivänään setä oli sentään vienyt hänet kiertelemään Mätäahon strippi-clubeja ja kapakoita… Muistellessaan viimekesän ihania fiiliksiä, Harrin tunnelman rikkoi takana olevasta ikkunasta kuulunut möreä huuto: ” Sisälle sieltä, perkele ja vähän äkkiä. Mee omaan huoneesees ja pysykin siellä. Marketta-täti tulee kylään!” Harri veti viimeiset henkoset sätkästään ja laahusti sisälle. Häntä ei paljon kiinnostanut jäädä paikalle, Marketta-tädin aikana, sillä viime kyläilyn yhteydessä Harri oli joutunut valehtelemaan käyvänsä joka viikko vieroitusklinikalla ja psykoterapiassa, ja se vasta oli kolaus hänen itsetunnolleen. Olihan hän sentään epävarma teini.
Löntysteltyään huoneeseensa, Harria odotti varsin kummallinen näky: jokin pieni, harmaa ja isopäinen humanoidi loikoili alastomana harrin sängyllä ja luki pornolehteä kiinnostunut ilme naamallaan. ”WAU! Täähän onkin hyvää kamaa!” ,Harri huudahti ja ryhtyi käärimään uutta marisätkää. Otus pelästyi selvästi, puki äkkiä päälleen ja piilotti pornolehden takaisin sängyn alle. ”Sori toi…mulle tuli vähän aika pitkäks sua venaillessa…”, otus kimitti ja pälyili Harria verestävillä silmillään, joissa oli jotain tuttua. ”No katos, perkule! Sähän oot Dope, kotihaltija-orja! Vanha tuttu! Mä en nääs tunnistanu sua ilman vaatteita! Mut miten helvetissä sä pääsit mun huoneeseen ja mistä sä löysit mun pornolehtikätkön?!” , Harri huudahti epäilevänä ja kaivoi taikasauvansa perstaskustaan. ”Noh noh…Äläs huijo sillä kepilläs. Mä tiijjän ettei alaikäset saa käyttää magiaa Mätäpahkan ulkopuolella!” ”Just joo. Mähän käytän woodo-kirouksia joka päivä …Kato vaikka...” Harri kaivoi jotain pöytälaatikostaan ja otti esille nuppineulojen peittämän, kynttilänvahasta muotoillun nuken omahyväinen ilme kasvoillaan. ”Tää esittää Kerberosta…”, Harri myhäili. ”Just joo. Woodoo-kiroukset on vasta seiska-luokan pideyden voimissa, pälli. Eikä toi oo ees näkönen.” Dope kimitti. ”Joo no whadewer, mut mitä sä oikein täällä ees teet?!”, Harri kysyi kyllästyneenä. ”Ai niin joo…Sitä mun piti tulla sanoonkin…Mä olisin niinku perustamassa omaa yritystä Mätäahoon, sellasta bordellia nääs…Mulla on jo pari hyvänäköstä kotihaltia-gimmaa tiedossa ketkä vois tulla sinne, mut mä tarttisin sen alkuun panemiseks vähän rahaa….Eihän sulla olis lainata ku sä oot niin rikas nääs?…Ja sit voisit sä heittää mulle pari bissee?”
Se riitti Harrille. Hän heitti Dopen niskasta ulos ja telkesi ikkunan kiinni.
”Mokomakin rahanruinaaja…”, Harri mutisi. Hän oli rikas, muttei todellakan halukas jakamaan rahojaan. Ja vielä vähemmän hän halusi tarjota viinojaan kenellekään. Varsinkaan nymfomaaneille kotiorjille.

Viimein koitti viimeinen lomapäivä. Sen kunniaksi Harri ryyppäsi viimeiset viinansa ja meni myöhään nukkumaan. Aamulla hän heräsi kamalaan janoon ja päänsärkyyn kellon lähennellessä neljää keskipäivällä. ”Ei perkele! Mä myöhästyin Mätäpahkan junasta! Mitä mä nyt teen…?! Mitä mä nyt teen..??!”, hän panikoi ja pakkasi tavaransa kiireellä ja otti lemmikki-papukaijansa, Hedbergin toiseen nyrkkiinsä. Sitten hän juoksi äkkiä ulos tielle ja oli ilmeisesti aikeissa kävellä koko 500 kilometrin matkan Mätäpahkaan kunnes jostain ilmestyi musta taksi suoraan hänen eteensä, melkein ajaen Harrin päälle. ”Hyppää kyytiin, skidi!”, huusi joku humanoidinnäköinen häispä autosta ja lähti liitelemään kohti Mätäpahkaa.
Harri ei oikein muistanut mitään koko matkasta, mutta hänelle tuli aina silloin tällöin outoja muistikuvia, että hänen anukseen oltaisiin työnnetty jotain ja hänen päähänsä asetettu jokin outo metallinen esine.

Kun Harri pääsi Mätäpahkan seremonia-halliin, oli tupiin lajittelu-riitti jo menossa. Siinä kukin ekaluokkalainen meni vuorollaan alttarille ja hänen vertaan valutettiin vanhan hatun näköiseen esineeseen, joka sitten kuulutti pelottavalla, möreällä äänellä mihin oppilas joutui Mätäpahkan neljästä klaanista, jotka olivat Pöpelikkö, Ping Pong, Rähmäkäpälä ja Laiskiainen. Harri oli erittäin ylpeä kuulumisestaan Pöpelikköön, sillä hän ei missään nimessä halunnut kuulua laitoksen pahamaineisimpaan, häiriintyneille ja väkivaltaisille oppilaille tarkoitettuun Laiskias- klaaniin (jonne hän olisi kuulunut). Siellä oli mm. hänen vihamiehensä Cracko Marlboro, jota Harri niin syvästi inhosi, sillä Cracko oli ensinnäkin Harria paljon rikkaampi ja hänen kuteensa olivat aina uusinta huutoa, kun taas Harri joutui käyttämään äitinsä vanhoja rytkyjä. Ja siitäkös Marlboro aina jaksoi vittuilla.

Harri hokasi väkijoukosta Rommin ja Heroiinin ja meni suoraa heidän luokseen. ”No oliko kiva loma?”, Heroiini kysyi. ”Ihan perseestä.”, Harri vastasi.
Kun oppilaat oltiin lajiteltu, piti koulun ylipappi, Doublewhisky heille saarnan lukuvuoden aloituksesta (ja huomautti, ettei Kiellettyä mettää saanut enää käyttää tupakkapaikkana, ja että spiritismin pelaaminen koulun käytävillä oli kielletty, koska eräs Laiskias- tupaan kuuluva satanisti oli vahingossa kutsunut paikalle itse Paholaisen, ja se taas aiheutti suurta työtä koko kesäksi koulun professoreille ja manaajille). Sitten seurasi hirvittävät mässäily-orgiat ja niiden päätteeksi Harri, Heroiini ja Rommi kapusivat ylös Pöpelikköjen oleskelukämppään, jossa heitä odotti rankat lukuvuoden aloitus-bileet.

Tunnelma pippaloissa oli mitä mahtavin. Rommin kaksosveljet Fredi ja Kake myivät halvalla kesällä valmistamaansa kiljua ja muita mömmöjä, mikä suuresti harmitti Heroiinia. ”Kannattaisi teidänkin vähän rajottaa tota teijän rellestämistä.”, hän sanoi juuri kun Harri ja Rommi oli menossa ostamaan pari kanisterillista kiljua. Loppuilta sujuikin sitten oikein mukavasti ja seuraavana aamuna Harri heräsi Rommin vierestä keskeltä Pöpelikköjen oleskeluhuonetta, housut kintuissa ja rinnukset oksennuksessa. Hänen päässään jyskytti ja saatanallinen merkki hänen otsallaan oli entistä punaisempi. Hän raahasi itsensä lähimpään nojatuoliin ja oli aikeissa ottaa kulauksen pöydällä lojuvasta kilju-kanisterista, mutta havaitsi sen olevan tyhjä. Juuri silloin saapui Heroiini tyttöjen makuukammarista. ”Voi ei! Tunti alkaa ja te olette tuossa kunnossa! Ettekö muista että meillä on tiistai-aamuisin seitsemältä liemitunti, Kerberos saa takuulla raivarin!”

Sen huonommin ei koulu olisi voinut alkaa. Tuo päivä oli tuskallisin päivä ikinä Mätäpahkassa mitä Harri muisti. Lukuun ottamatta tietenkin sitä kun hän joutui ryömimään viemäreissä taistellessaan pahimman vihollisensa, Vodkamartinin lemmikkikäärmettä vastaan. Nyt oli kumminkin aikainen aamu, hänen päätään särki ja oli vielä kaikenlisäksi Harrin eniten inhoaman opettajan tunti. Kerberos oli hyvin depressiivinen ja alkoholisoitunut gootti-vaari, joka oli aina pahalla päällä ja vittuili Harrille. Hän opetti mätäpahkassa myrkkyjen, huumausaineiden ja väkevien viinojen valmistamista, mikä olisi ollut Harrin lempiaine, ellei juuri Kerberos olisi opettanut sitä.
”Mitäs tää nyt on, Potta!?”, Kerberos huusi kesken tunnin, niin että hänen kaulassaan killuvat pentagrammit kilisivät. ”Eihän sitä hiivaa laiteta ennen sokeria! Enkö ole jo sata kertaa sanonut, senkin ääliö!” Totta kai Harri osasi pontikan valmistuksen, mutta juuri nyt hänen keskittymiskykynsä oli erittäin huono. Hän jopa pudotti viinapannunsa vahingossa liedeltä. ”Kymmenen pistettä pois Pöpeliköltä!” , Kerberos karjui ja onneksi juuri silloin tunti loppui.

Loppupäivä ei sitten mennytkään niin huonosti ja krapulakin alkoi hellittää. Seuraavat oppiaineet oli kannabiksen kasvattamista professori Hampun johdolla, spiritismiä ja lopuksi pimeitä voimia, joka oli Harrin lempiaine. Tällä kerralla siellä harjoiteltiin kuinka pahan hengen sai manattua riivaamaan jotakuta.
Ruokatunnilla Harrin tunnelma kohosi entisestään, sillä hän hokasi salissa ihastuksensa Ching Chongin, koulun suurimman lutkan. Harri aina kuolasi hänen lateksi-minihameitten ja korkosaappaiden perään. Paha vain, ettei muija koskaan edes vilkaissutkaan Harriin. Illallisen jälkeen hän kapusi taas Pöpelikkötorniin ystäviensä kera ja oli juuri aikeissa sytyttää tupakan kun tornin ikkunasta lehahti pöllö, nokassaan kirjekuori. ”Tää on Harri sulle.” Ron huikkasi ja heitti kirjekuoren suoraan Harrin naamaan, joka aloitti lukemaan kirjettä ääneen:

--”Oon hengailemassa Mätäahossa, vanhassa ryyppykämpässäni. Tulkaa tänne ja tuokaa samalla sikspäkki olutta ja askillinen tupakkaa.” T: Nuuska.”---

”Se on Uranukselta. Eiks sen gängi-nimi ollu Nuuska?” Heroiini mietti. ”Juu, oli. Mut täähän sattu just sopivasti! Lähetääs tästä sit Mätäahoon ja käydään ny helvetti samalla jossain kiskalla. Multa on filtterit loppu.” ,Harri sanoi ja veti lippiksen päähänsä.
Loppuilta sujuikin rennosti Mätäahossa, hänen setänsä ryyppykämpässä hilluessa. Mätäpahkaan he saapuivat vasta aamukolmen maissa eikä Harri saanut nukuttua sinäkään yönä, sillä hänen täytyi kirjoittaa ylimääräinen aine Kerberokselle pontikan keitosta. Se ei kumminkaan sujunut oikein hyvin, sillä hän oli taas jälleen pilvessä. Hän sai kirjoitettua paperille vain ”mita mita mita sina sanoa” ja sammui kirjoituksensa päälle.
Hän näki psykedeelistä unta, jossa hän lensi luudanvarrella ja pelasi jotain outoa, huispaus- nimistä peliä, ja taivaalla lenteli lohikäärmeitä ja kotkia joilla oli hevosen takaruumis…