Laitetaan yksi turha viesti tänne lisää muiden pilkattavaksi.
Erosin avoliitosta n.6v sitten, lähdin omasta tahdosta koska puolisi ei ollut mielenterveydeltään kunnossa, ehkä narsistinen tapaus. En silloin sitä tajunnut vaan olin onnelinen että pääsin kidutus-suhteesta pois.
Alamäki alkoi, aloin tehdä kauheasti töitä ja keräsin hirveästi harrastuksia ja lopulta kun en enää tuntenut surua olin tyytyväinen, selvisin siitä sittenkin. sitten alkoi tulla oireita, rintakipuja jotka välillä pudotti polvilleen, bunrout ajattelin työmäärästä ja pidin loman ja vaihdoin työpaikkaa.
Kaikki tuntu taan menevänsuht kivasti, tein 350h ylitöitä ja harrastelin omia juttuja työpaikalla viikonloppuisin, ihan jees. mutta armoton väsymys alkoi vaivata, lopulta piti nukkua töissä kahvi ja ruokatunnit ja ajoin kotiin puolet matkasta unessa. ja rintakivut pahenivat ja jäivät pysyviksi, sitten tuli pahoinvointia kuin jatkuva krapula, huimausta ja kokonaisvaltainen kuvottava olo.
en tuntenut itseäni mieleltäni masentuneeksi, kaikki olisi hyvin kun fyysiset oireet poistuisivat. kävin lääkärissä kymmeniä kertoja ja uskoin että minussa on jokin somaattinen sairaus. mitään ei löytynyt ja vuodenjälkeen oli pakko hyväsyä ajatus että oireet voisivat olla psyykkisiä. Aloin syömään cymbaltaa ja lekuri käski vaan odottaa ja tsempata fiilistä, se on sinusta itsestä kiinni, annettiin ymmärtää.
Söin 8kk ilman apua ja olo paheni kokoajan, viimein tilanne päätyi lievään katastrofiin jossa sain lähetteen suljetulle. täysjärkisenä kotiuduin viikonlopun jälkeen ja sain lähetteen mt toimistoon. nyt 4kk myöhemmin piti olla ensimmäinen käynti mutta se peruttiin 15 min ennen. vk. myöhemmin ei osattu sanoa koska saan uuden ajan.
Vuoden alusta sain diapameja ja kävin niiden avulla töissäkin, kunnes tuli toinen katastrofi, en jaksanut hoitaa asiaa ja jäin sairaslomalle, nyt n 6vk saikkua ja diapameja. ei auta kun kaikki kaatuu päälle ja olen kauan yrittänyt sada apua, edes pamit ja alkoholi ei saa oloa helpottumaan. ihan kun lumelääkettä söisi.
seuraavaksi joudun taloudelliseen ahdinkoon tilani vuoksi ja en usko selviäväni siitä, itsemurha on usein mielessä mutta haluaisin vielä pelata viimeisen kortin sitä ennen. jättää tämän kaiken paskan ja häipyä maisemista, sama se on missä itseni tapan, parempi ettei läheiset ainakaan ole näkemässä.
työ on ollut aina tärkeä ja poissaolo ahdistaa ja syyllistää, olen hirveän pettynyt itseeni vaikka olen tehnyt paljon töitä niin se ei pelastanut psyykeeni romahtamiselta, en myöskään tehnyt exälle mitään pahaa mutta ero vei voimat ja lapset jäi etäisiksi.
liian monta vastoinkäymistä lähinnä ihmissuhteissa enkä halua kokea enempää tuskaa, en koskaan ole halunnut kenellekkään pahaa, autan muita kykyni mukaan ja haluan rakkautta elämääni, aktiivista apua ei ole näköpiirissä joten ajatukset käyvät aina synkemmiksi, sosiaalinen eristäytyminen pahentaa tilannetta.
en edes kaipaa kenenkään idiootin neuvoja, kunhan kirjoitin aikani kuluksi.
mies 34v lapset 5v, 7v.
Erosin avoliitosta n.6v sitten, lähdin omasta tahdosta koska puolisi ei ollut mielenterveydeltään kunnossa, ehkä narsistinen tapaus. En silloin sitä tajunnut vaan olin onnelinen että pääsin kidutus-suhteesta pois.
Alamäki alkoi, aloin tehdä kauheasti töitä ja keräsin hirveästi harrastuksia ja lopulta kun en enää tuntenut surua olin tyytyväinen, selvisin siitä sittenkin. sitten alkoi tulla oireita, rintakipuja jotka välillä pudotti polvilleen, bunrout ajattelin työmäärästä ja pidin loman ja vaihdoin työpaikkaa.
Kaikki tuntu taan menevänsuht kivasti, tein 350h ylitöitä ja harrastelin omia juttuja työpaikalla viikonloppuisin, ihan jees. mutta armoton väsymys alkoi vaivata, lopulta piti nukkua töissä kahvi ja ruokatunnit ja ajoin kotiin puolet matkasta unessa. ja rintakivut pahenivat ja jäivät pysyviksi, sitten tuli pahoinvointia kuin jatkuva krapula, huimausta ja kokonaisvaltainen kuvottava olo.
en tuntenut itseäni mieleltäni masentuneeksi, kaikki olisi hyvin kun fyysiset oireet poistuisivat. kävin lääkärissä kymmeniä kertoja ja uskoin että minussa on jokin somaattinen sairaus. mitään ei löytynyt ja vuodenjälkeen oli pakko hyväsyä ajatus että oireet voisivat olla psyykkisiä. Aloin syömään cymbaltaa ja lekuri käski vaan odottaa ja tsempata fiilistä, se on sinusta itsestä kiinni, annettiin ymmärtää.
Söin 8kk ilman apua ja olo paheni kokoajan, viimein tilanne päätyi lievään katastrofiin jossa sain lähetteen suljetulle. täysjärkisenä kotiuduin viikonlopun jälkeen ja sain lähetteen mt toimistoon. nyt 4kk myöhemmin piti olla ensimmäinen käynti mutta se peruttiin 15 min ennen. vk. myöhemmin ei osattu sanoa koska saan uuden ajan.
Vuoden alusta sain diapameja ja kävin niiden avulla töissäkin, kunnes tuli toinen katastrofi, en jaksanut hoitaa asiaa ja jäin sairaslomalle, nyt n 6vk saikkua ja diapameja. ei auta kun kaikki kaatuu päälle ja olen kauan yrittänyt sada apua, edes pamit ja alkoholi ei saa oloa helpottumaan. ihan kun lumelääkettä söisi.
seuraavaksi joudun taloudelliseen ahdinkoon tilani vuoksi ja en usko selviäväni siitä, itsemurha on usein mielessä mutta haluaisin vielä pelata viimeisen kortin sitä ennen. jättää tämän kaiken paskan ja häipyä maisemista, sama se on missä itseni tapan, parempi ettei läheiset ainakaan ole näkemässä.
työ on ollut aina tärkeä ja poissaolo ahdistaa ja syyllistää, olen hirveän pettynyt itseeni vaikka olen tehnyt paljon töitä niin se ei pelastanut psyykeeni romahtamiselta, en myöskään tehnyt exälle mitään pahaa mutta ero vei voimat ja lapset jäi etäisiksi.
liian monta vastoinkäymistä lähinnä ihmissuhteissa enkä halua kokea enempää tuskaa, en koskaan ole halunnut kenellekkään pahaa, autan muita kykyni mukaan ja haluan rakkautta elämääni, aktiivista apua ei ole näköpiirissä joten ajatukset käyvät aina synkemmiksi, sosiaalinen eristäytyminen pahentaa tilannetta.
en edes kaipaa kenenkään idiootin neuvoja, kunhan kirjoitin aikani kuluksi.
mies 34v lapset 5v, 7v.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jätä sen viinan kanssa läträäminen, siitä pahenee olo.
Onko sinulla lainoja, vaik miksi on taloudellisesti tiukkaa?
Pystyisitkä järjestelemään niitä?
Työnantajan tehtävä on tarjota sinulle paremin terveydellesi sopivaa työtä ja ammatillisita kuntoutusta.
Paikalisisita mielenterveysyhdistyksistä voi löytyä apua ja kavereita.
SE on totta että psykiatrinen hoito on ala-arvoista. Onko sinulle tehty kirjallinen hoitosuunnitelma?
Minä menin yksityiselle psykiatrille ja terapeutille ja sain pientä sairauspäivärahaa. Jos arvostaa itseään on valmis maksamaan, ei siinä rikkauksia vaadita.
Miehen tarina menee aina niin, olen saanut..
Oikeasti jään aina ihmettelemään, kun he kertovat saanneensa paljon rakkautta tai
ovat aina haluneet rakkautta.
Naiset taas kertovat saaneensa rakastaa lapsiaan ja puolisoaan joka oli hyvä puoliso..
Kuopuksesi siis syntyi eron jälkeen? Esikoinen n. 2 vuotias? Nyt toista vuotta diagnoosi masenuksesta?
Talous? tee kunnankanssa elatustukisopimus maksat sitten myöhemmin.
Jos velka on vastikkeelista realisoi ja maksa pois. Jos häivyt maisemista, tuskin olet kovin pitkälle lähdössä muuttokuorman kanssa.
olin vuoden ihan raitis ja olo vai paheni, murehdin vain asioita enkä jaksanut tehdä mitään. sosiaalinen elämä loppui työympäristöä lukuunottamatta. Kyllä alko mulla hieman nollaa tilannetta sit jaksaa miettiä vaihtoehtoja.
Lainaa on vain kämpästä ja sain ympättyä vanhat lainat siihen remonttilainana, velkaa on enemmän kun asunnon arvo. lisäksi pitäisi jaksaa tehdä pientä remonttia että saisi edes kaupaksi.
lisäksi elatusmaksut melkein tuplaantui käräjillä kun en saanut osannut hoitaa selvitystäni oikein vaikka tuloni ovat alentuneet, nyt tosin sain hankittua lakimiehen ja yritetään pelastaa tilanne hovissa.
nyt on tulossa sakkoa pikku töpeksinnästä väh, 1500-1700e täysin oma moka.
Ei ole hoitosuunnitelmaa kun en ole ketään vielä päässyt tapaamaan, työterveyslääkäriä lukuunottamatta.
Yksityinen puoli täytyy selvittää kun nyt edes ensi saisi yhteyden mt. toimistoon ja toteaisi ettei apua ole saatavana.
2
Olen saanut mitä? kaikkea mitä en koskaan halunnut, tein suurimman virheen kun kuvittelin tekeväni puolisoni onnelliseksi hankkimalla lapset. Niitä hän oli aina halunnut ja mua ei muuhun tarvittu.
Jos häivyn maisemista niin muuttokuorma saa jäädä, sitten otan menolipun jonnekin kauas ja lähden koittamaan uutta alkua.
Eroprosessi kesti oikeastaan vuoden, jonka-aikana toinen syntyi. tilanne vain paheni kokoajan.
Tiedän toki olevani syyllinen tilanteeseeni ja olen eriitäin pettynyt itseeni, en kuitenkaan tiedä mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Vuosia sitten kun ensikertoja valitin huonoa oloani terveyskeskuslääkärille hän sanoi: Hoida itsesi kuntoon tai kohta et enää pääse sängystä ylös. silloin en tiennyt että oireet voisivat johtua masennuksesta, hyvä neuvo mutta pitäisi ehkä käydä kysymässä miten olisi pitänyt toimia.
Ongelmat ovat pieniä kun voi hyvin jaksaa taistella niiden kanssa, asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Mutta nyt kun tuntuu ettei jaksa hoitaa mitään eikä pyynnöistä huolimatta saa mt apua niin on vaarana että kohta tilanne pahenee. Väsyneenä järki ei toimi eikä oma-alotteisesti toimiminen ole helppoa.
Toivottavasti tämä on vain lyhytaikainen stressi, ahdistus, masennus kausi ja olo helpottuisi pian muutenkin, kunhan nyt piti päästä ruikuttamaan tänne.
Piller kuule, varaa aika yksityiselle lääkäriasemalle ihan yleislääkärille (n. 43e) ja kerro oireistasi, mäkin menin suoraan sinne ilman mitään mt-lähetteitä tai muita ja diagnoosi tuli heti samoin lääkitys aloitettiin. Kun pääset ekana ahdistuksesta ja stressistä niin pystyt paljon paremmin hoitamaan muitakin asioitasi. Se vie jokaiselta oman ajan löytää ja saada lääkitys kohdalleen, mutta kannattaa yrittää tuota kautta niin apu on saman tien ja voit jatkaa sinne mt-puolelle yritystä ihan samalla lailla.
Sun ei tarvi aikaa varatessa (voi varata netissäkin joillekin asemille mm mehiläinen) edes kertoa syitä, lääkärin ja sun välinen asia.
Onko todella noin, että joutuu käristymään ahdistuksissa jos terv keskuksen kautta yrittää saada apua (tai mt:n)?
Kiitos venla72, yritän vielä ensiviikolla saada yhteyttä mt toimistoon tai ainakin tietoa kelakorvattavista vaihtoehdoista ja kustannuksista. Sainhan toki tukea työtev.lekurilta lääkkeen(cymbalta, panacod ja diapam) muodossa mutta omasta mielestäni tarvitsen aktiivista psykoterapiaa. Ongelmia on vuosiensaatoissa kertynyt useita eikä niitä enää helposti pureta, nyt vain poltetaan viimeiset omat voimavarani ja haluni asioiden korjaamiseen.
Olen ongelmatapaus koska pystyn analysoimaan tilannettani ja olen täysin järjissäni,kesti montavuotta myöntää että ongelmat ovat psyykkisiä. Pitäisi olla psykoottinen tai surkean epätoivoinen saadakseen apua riittävän nopeasti. olin yli 10 kertaa päiv. sydänfilmissä hirveän olon ja rintakipujen vuoksi, kukaan ei maininnut mitään että olisitko kentie ahdistunut tai masentunut. todettiin vain ettei sydänvikaa ole ja mene kotiisi.
olen miettinyt radikaaleja vaihtoehtoja ja elämän tarkoitusta, tällaisenaan elämä ei ole elämisen arvoista.
Lisää radikaaleja vaihtoehtoja: soita seurakuntaasi, kerro tilanteestasi ja pyydä keskustelu- ja rukousapua. Edellisissä puheenvuoroissa todettujen lisäksi. Työ on ollut sinulle kaikkikaikessa, ja nyt sinulle on kova paikka kun työkään ei suju. Sinä toivon mukaan opit huomaamaan,että työ on vain osa elämää, jos sitäkään, esim. lapset olisivat paljon tärkeämmät kunhan kuntoudut niin paljon että jaksat heistä välittää konkreettisesti, muutenkin kuin ylimitoitettujen elareiden maksajana.
Terapiaa varmasti tarvitsisit, olet suotta itse viivyttänyt hoidon hakemista yksityisesti. Täällä toisella palstalla eräs nimimerkki kyseli, onko kuka saanut itselleen tehokasta apua mt-toimistosta. Kukaan ei vastannut, tarkoittaneeko että kukaan ei ole saanut apua vai onko laiskoja lukijoita.
Kerro jotakin lapsuudestasi, perheestäsi, suhteestasi äitiin ja isään? Elämänhaluttomuutesi ja vaikeutesi juontavat ehkä paljon kauemmaksikin kuin narsistiseen puolisoon, joka toki on myös tuhoja tehnyt sinulle.
kiitos asiallisesta vastauksesta, en kuulu kirkkoon enkä oikein sulata hengellistä höpinää. siskoni on hihhuli muttei tyrkytä sitä minulle, siiksi arvostan häntä. pitäisi löytää joku täysijärkisten sekopäiden tukiryhmä missä voisi käydä syvällisiä keskusteluja.
Pahinta on että olen todella pettynyt itseeni, en myönnä olevani tyhmä tai avuton normaalielämässä mutta päänupin pettäessä olen avuton. myönnän sen ja olen kertonut siitä ja pyytänyt apua.
häpeän vaivata muita ongelmillani jotka olen itse aiheuttanut, en enää haluaisi päästää ketään lähelleni.
Useat ihmissuhteeni olen joutunut lopettamaan sairaanloisen mustasukkaiseeden vuoksi, en ymmärrä mitä aina teen väärin. Tarvitsisin tukihenhilön joka osaisi kertoa mitä itse tein väärin ja mitä en, oma harkintakyky pettää kun samat kuviot toistuvat.en itse ole mustasukkainen vaan naiivin luottavainen.
Tottakkai olisisn halunnut olla läsnä lasteni elämässä mutta arvaa kummassa on vika kun päädytään lastenvalvojan juttusille. olen niin täynnä vihaa, katkeruutta ja pettymystä että ahdistun lapsia harvoin tavatessani.
Lapsuuteni oli kai normaali, ei erityisiä traumoja. Äiti oli perhepäivähoitaja joten kasvoin lapsuuteni n 40 muun kanssa. välit vanhempiin ovat kuitenkin aina olleet etäiset. voisin hyvin olla adoptoitu, ei mitään läheisiä tunnesiteitä.
olisi mukava päästä keskustelemaan jonkun täysijärkisen kanssa mutta se lienee liikaa pyydetty?
Heips jälleen. Pettymys itseen, kieltäminen ettei ole avuton ("Ei tarvi neuvoa!"), syyllisyyden tunteet ja se ettei tahtoisi häiritä muita omilla ongelmilla ovat tuttuakin tutumpaa mullekin.
Se on kamala taakka :(
Oletko sä myös maailman suurin syypää? :)
Toisaalta kun mietitään niin tuo on niin epärealistista ja vääristynyttä mutta minkäs teet. Tuota kutsutaan mun kohdalla keskivaikeaksi masikseksi.
Lääkitys on hyvä ja auttaa. Sait Cymbaltan, aloititko sen ja miten sen kanssa menee?
Cymppis ja Efexor molemmat kuuluvat SNRI-lääkeryhmään joka ryhmä sattuessaan sopimaan potkaisee kun heppa aamulla juoksuun. Ellet ole aloittanut, aloitapa. Ensin oireet suurella varmuudella pahenevat mutta sinnillä vaan etiäpäin.
Entä Diapam, käytätkö sitä? Sen pitäisi hyvinkin rauhoittaa mieltä ja ahdistusta.
Et kirjoittanut lääkekokemuksistasi, olethan aloittanut ne?
Kannattaisi aloittaa lääkitys ja luoda hoitosuhde jonnekin ja edelleen ehdotan sitä yksityistä koska saattaa joutua juoksentelemaan lääkärissä alkuun lääkkeen ja sen oikean annostuksen löytämiseksi. Terv keskukseen on usealla paikkakunnalla ihan turha edes yrittää päästä lääkärin vastaanotolle.
Kirojoittelemisiin ja hyvää yötä! Tää painuu nyt saunaan.
kerroin jio että söi cymbbistä n8kk ja vain vitutus lisääntyi, kun oloisin tarvinnut psykoterapeuttista apua, pitkään oli vaikea myöntää että olisin psyykkisesti sairas, oireet olivat niin fyysisiä että painostin vain lääkäreitä tutkimaan somaattisia sairauksia.
C.n lopetin ja sai vittumaisia viekkareita parikuukautta. ihan turha syödö jollei saa muuta apua, ehkä piristi vähän mutta ei vaikuttanut ahdistavaan rintakipuun.
olis kiva päästä edes tapaamaan psykiatrianlekuri ja keskustella vaihtoehdoista mutta nyt napsin diapamje jotka hillitsee ahdistusta. Yritän ensisiaisesti saada hoidettua meneillään olevia oikeusjuttuja mutta pakko pian hakea kontaktia tksityiseen.
tosin rahat loppuu mutta kai ne asiat jotenkin järjestyy.
olis mukava kuulla mitä nm. vanhaäiti viestillään oikeastaan tarkoitti.
Eipä kestä kiitoksista, kyllä mielellään vaihdan ajatuksia vaikka välillä olen enemmän ja välillä vähemmän oikeassa. Oma narsistiliitto kävi nupin päälle aika kovasti, en koskaan tule entiselleni mutta väliäkö hällä, elämästä on tullut mielenkiintoisempaa näin särjettynä ja uudella tavalla kokoonpantuna. Kulissit kaatuivat mutta elämä jatkuu, ihan mielekkäänä.
Psykiatria, sellaista jonka kanssa synkkaa, kehottaisin etsiskelemään. Terapiamuotona jokin ryhmä voisi olla sinulle äärimmäisen hyödyllinen. Narsistien uhrien tuki ry:llä on vertaistukiryhmätoimintaa, jota suosittelen, luepa myös uusi kirja naisnarsistin uhreista, tekijä Raimo Mäkelä, kirjan nimi on Sydämen Haava.
Eli arvelen, että sinun tulisi parantaa vuorovaikutustaitojasi yleensä muihin ihmisiin päin, ja erityisesti omaan henkiseen olemukseesi, että edes itse ymmärtäisit itseäsi, niin voisi elämä alkaa sujua paljon mielekkäämmissä merkeissä.
Soittelin mt toimistoon vk ja tylysti todettiin että soita sitten kun hoitaja saapuu töihin.
sitten soitin A-klinkalle ja sanoin että kun nyt jo viikon oon juonu ja syöny diapameja ja oapampkseja niin voisinko päästä juttusille. mulla ei sii sole päihdeongelmaa mutta kai sekin järjestyy. sain huomiselle ajan ja toivottavasti saisin hoitosuhteen alkamaan.
Valoaloako tunelin päässä? 4kk odottanut
Surkuhupaisaa mutta totta: pakko ryypätä että pääsee hoidon piiriin. Hyvässä lykyssä voi olla ihan kivaa porukkaa siellä, jopa psykiatrikin tavattavissa. Onnea huomiselle käynnille, muista valittaa huonoa oloa niin vietävästi että todetaan terapia tarpeelliseksi. : )
Kyllähän mulla pääsääs nykii jo kiitettävästi kun join lootan 24tlk kaljaa ja pamit tietty päälle. ohta muutma opamox että tulee uni, öitä!